Tukariohjaajaksi

Kesälomaa on kulunut pari viikkoa ja alan selvästi olla palautunut kevään rutistuksesta. Aikaa ja intoa esimerkiksi käsitöihin ja lukemiseen on taas alkanut löytyä. Kun ottaa huomioon nämä oman jaksamisen rajoitukset, voi olla, että osa teistä lukijoista ajattelee, että ei ollut viisas päätös suostua tukariohjaajaksi syksyksi. Lupasinpa kuitenkin :)

Oikeastaan tukaritoiminta on jotain sellaista, missä todella haluan olla mukana. Haluan päästä vähän pintaa syvemmälle oppilaitteni kanssa. Tykkään järjestää toimintaa ja touhuta erilaisissa projekteissa. (Lueskelin juuri tukaritoiminnan kansiota ja siellä mainittiin, että ohjaajan tehtävänä on myös rajata osallistumista eli jos joku oppilas haalii itselleen liikaa tekemistä, on ohjaajan tehtävä tarvittaessa vähentää sitä vastuuta ja auttaa jaksamaan. Kukahan ohjaajalle tekisi saman? :) )

Minua kuitenkin ihan vähän huolettaa.

Meillä on ollut aika aktiivista tukaritoimintaa ainakin viime vuosien ajan. Meillä on ollut tosi ihanat ja aktiiviset ohjaajat tukareille ja nytkin meitä on syksyllä kaksi ohjaajaa, joten ihan pelkästään minun harteilleni tämä ei jää. Mutta. Molemmat vanhat ohjaajat lopettivat kokonaan meidän koulussa. Eikä tukaritoiminnasta ole pidetty minkäänlaista "pöytäkirjaa", ei toimintasuunnitelmia  tai -kertomuksia, ei edes kalenteria. Ainoat toimintatiedot mitä minulle annettiin on yhdelle A4:lle listattuna mitä missäkin kuussa on tehty: "koulutus", "kummiluokkatunnit", "ryhmäytys" jne. Ei mitään mitä nämä sisältävät. (Kumpikin ohjaajana toimineista lähti koulusta vähän odottamattomasti ja epätavallisista syistä, joten tiedonsiirto jäi siksi vähäiseksi. Siitä en moiti kumpaakaan. Pienestä systemaattisesta toimintakertomuksen puutteesta kyllä ehkä vähän...)

Nyt minulla on sitten syksyksi kansio ja kourallinen oppilaita, joiden muistissa tietysti on mitä viime vuonna on tehty, mutta oppilaiden muistin nyt tietää ;) Rehtorilta sain kyllä luvan hankkia koulutusapua MLL:n piiristä - onneksi, sillä koulutuspäivä on jo päätetty heti koulun alkuun! Silti vähän jännittää. Tukaritoiminta on kuitenkin aika erilaista kuin opettaminen. Sitä ei oikein tehokkaasti pysty pyörittämään sellaisella "ottakaa kirjat esiin ja tehkää tehtäviä järjestyksessä" -metodilla, jolla kuitenkin valmistelemattomankin oppitunnin saa sujumaan ihan suhteellisen mutkattomasti.

Ja jostain pitäisi kai luopuakin, että aika riittää ja jaksaa. Tiedän kyllä mikä se on (se on se yksi luottamustoimi yhdessä harrastukseen liittyvässä jutussa), mutta sellaisestakaan ei ihan voi noin vaan lähteä kävelemään. No, tässä riittää kesän ajaksi pohdittavaa!

Tekemisen puutetta? Hah!

Kyllä vaan toisinaan elämä on sellaista, että hengästyttää pelkästään ajatella. 

Aamulla lähtee töihin, hoitaa koko päivän asioita: monisteet, lisätehtävät, kokeet, välituntivalvonnat, luokkaretket, jälki-istunnot, läksykerhot. 

Iltapäivällä kun tunnit loppuvat, ei ehdi edes huokaista töiden päättymisestä, kun täytyy jo sännätä eteenpäin: auto huollossa, lapsen 1-vuotiskuvaus, toisen lapsen hammaslääkäri, harrastusyhdistyksen kokous ja yhdistyksen tapahtumia, äiti-ikävää kitisevät lapset, auto pitää tankata, kävikö joku kaupassa, muistitko soittaa neuvolaan, onko tarhaan ilmoitettu hoitopäivät? 

Illalla kun lapset nukahtavat, työpäivä jatkuu: onko koe laadittu? vihkot korjattu? yhdistyksen paperit ojennuksessa? soitettu huomisen asiat selviksi? 

Kuntosalille tai uimaan? Ei ehdi nyt. 

Lämmintä ruokaa rauhassa syöden? Hah hah, hyvä vitsi. 

No nukkumaan edes? Sänkyyn ehtii ennen puoltayötä kun sinne vaan menee. Eri asia tuleeko uni. Sängyssä voi sitten pimeässä pohtia mihin siirtää huonekalut kun ikkunaremontti alkaa tai missä mahtaa olla verotuspäätös, jota pankki kaipasi lainapäätöstä varten tai mitä olisi pitänyt vastata nenäkkäälle oppilaalle tai miten kiva olisi mennä teatteriin jos vaan ehtisi. 

Yöllä yksi hiljenee sillä kun työntää tutin takaisin suuhun, parikin kertaa. Toisen tyynyllä on kuulemma karvaisia olioita. Tai hän tarvitsee voileivän. Kun kello soi, saa innosta puhkuen aloittaa uuden päivän taas uusine haasteineen :)

Välituntiliikuntaa

Ennen kun jäin äitiyslomalle, alettiin koulussamme suunnitella "lähiliikuntapaikkaa". Koulun alueelle suunniteltiin siis telineitä, pelikenttiä ja rakennelmia, jotka kannustaisivat yläkoululaisia liikkumaan välitunneilla. Siihen asti kun välituntiliikunnaksi voi ainoastaan laskea sen, kun oppilas työntyi ulko-ovien edessä olevan paksun oppilasmassan läpi ulos ja sisään mennessään.

Myönnän suoraan: olin todella skeptinen!

Toki minusta oli hienoa, että koululle tällainen määräraha oli myönnetty ja että rakentaminen aloitettaisiin nopeasti, mutta minä olin VARMA siitä, että rakennettiin sinne mitä tahansa, ei liikunta välitunneilla lisäänny kuin ehkä vähän ja ehkä vain ihan aluksi. Parissa kuukaudessa pelikentät olisivat taas tyhjiä ja muut rakennelmat vaan hajotettaisiin.

Nyt olen todella iloinen siitä, että olin väärässä!

Koulumme pihalle rakennettiin pieni rautaverkolla aidattu jalkapallo-tms.-kenttä, aika korkea hämähäkkikiipeilyteline ja pari kuntoilulaitetta, jotka toimivat kehon omalla vastuksella. Rakennelmat valmistuivat syksyllä ja ne otettiin heti käyttöön. Liikunnanopettajat pyörittivät luokka vastaan luokka välituntiliigaa jalkapallossa ja pallon sai ihan mille välitunnille tahansa käyttöön.

Nyt usean kuukauden jälkeen, reilun kymmenen asteen pakkasessakin, pelikenttä on joka välitunnilla täysi oppilaita (osa pelaa, osa vaan törmäilee seassa, mutta huom! Ne liikkuu!!!). Kiipeilytelineen alimmilla tasoilla keikkuu melkein aina joku. Viime viikolla cross trainerissä seisoi kaksi seiskaluokkalaista tyttöä, kumpikin oman "polkimensa" päällä ja pomppi ylös alas koko välitunnin. Toki iso osa edelleen vaan seisoskelee paikallaan, mutta nyt ne, joilla energiaa on purettavana, pääsevät sitä purkamaan ja vahingossa myös liikkumaan.

Samalla minusta välitunnit on rauhoittuneet huomattavasti. Etenkin seiskojen pojat olivat ennen jatkuvasti vähän nujakoimassa keskenään - purkamassa energiaa. Nyt energisimmät tapaukset kurittavat palloa enemmän kuin kaveria. Palloaitauksessa on tosin vähän sellaista törmäilyä ja riehumista, mutta aidatusta alueesta on helppo poistua, jos siellä ei viihdy. Aitauksen ulkopuolella oleskelu on paljon rauhallisempaa.

Olen siis todella tyytyväinen ja ylpeä siitä, että saimme tuon liikunta-alueen ja siitä miten upeasti oppilaat ovat sen ottaneet vastaan! Toivon todella että sama meno jatkuu kesään asti!

Vinkkejä uudelle opettajalle

Tiedän. En ole kovin vanha opettaja itsekään. Varsinkaan kun melkein puolet virkaurastani olen ollut äitiyslomilla. Mutta silti aion yrittää antaa jotain yleisvinkkejä uudelle opettajalle.

1) Ole oma itsesi. Luokan edessä ei kannata yrittää vetää mitään roolia ihan vaan siksi, ettei siitä tule mitään pitemmän päälle. Ensinnäkin oppilaat näkevät esittämisen läpi ja reagoivat siihen varmasti. Toiseksi roolin vetäminen on rankkaa, kun kaiken muun muistamisen lisäksi pitää muistaa vielä pysyä roolissa ja kolmanneksi, et kuitenkaan jaksa ja oma persoonasi pilkistää esiin lopulta. Älä siis yritä esittää tosi coolia ja nuorekasta, jos et sellainen ole. Älä esitä jäykkää ja asiallista, jos sinulla oikeasti vilkkuu pilke silmäkulmassa. Ole aito, sitä oppilaat kaikkein eniten arvostavat.

2) Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta heti toiseksi neuvoisin, että ei saa pelätä olla opettaja. Eli vaikkei oman persoonan suhteen kannata alkaa vetämään rooleja, on jokaisen opettajan kuitenkin oltava opettaja ja omaksuttava se rooli. Luokassa opettaja päättää ja vaatii, että häntä totellaan. Jos ei vaadi, ei häntä totella ja oppilaat testaavat tämän kyllä.

3) Älä unohda huumoria. Ihminen, joka nauraa, ei ole uhkaava. Ihminen, joka uskaltaa nauraa omille virheilleen, on helposti lähestyttävä. Kaikille oppilaiden temppuiluille ei tarvitse hermostua, joskus voi nauraa, kunhan et ole ilkeä. Mutta onhan se nyt vaan huvittavaa, jos löydät ysiluokkalaisen ison pojan piileksimästä naulakon alta, ettei tarvitse mennä ulos! (Muista silti olla opettaja ja vaatia että sinua totellaan, vaikka sinulla onkin huumorintaju!)

4) Osallistu, mene mukaan. Vaikka olisitkin töissä määräaikaisena, mene mukaan koulun toimintaan ja osallistu. Käy tyky-reissuilla, tutustu työkavereihisi, osallistu juhlien järjestämiseen ja sano mielipiteesi koulun käytänteitä koskevissa keskusteluissa. Koskaan et tiedä mistä työpaikkasi saat ja kenen kanssa jatkossa tulet työskentelemään tai keneltä saatetaan kysäistä, kun sinua johonkin virkaan harkitaan. Osallistumalla opit myös itse paljon.

5) Ja taas heti vastakkainen neuvo. Päätä rajasi ja pidä niistä kiinni. Sinun ei tarvitse ottaa kymmentä ylituntia vain koska olet nuori ja määräaikainen. Sinun ei tarvitse olla järjestämässä kaikkia tapahtumia ja istua jokaisessa toimikunnassa, vain koska vanhemmat eivät viitsi tai jaksa. Pidä huoli omasta jaksamisestasi_ päätä mihin osallistut ja minkä jätät muille.

6) Löysää vähän. Auskuna jokainen tuntisuunnitelma viilattiin minuutilleen. Auskuna piti osoittaa innovatiivisuutta ja hyödyntää kaikenlaisia erilaisia ja uudenlaisia työtapoja aina ja koko ajan. Saat jatkaa samaa linjaa, jos se sinusta hyvältä ja toimivalta tuntuu ja sinulla tosiaan on siihen kaikkeen aikaan. Tai voit löysätä vähäsen. Sinulla on vuosia ja vuosikymmeniä toteuttaa visioitasi ja testata työtapoja, mutta muista että myös "hyvä perustunti", jolloin opettaja opettaa asian koko luokalle, harjoituttaa ensin yhdessä ja ohjaa asteittain itsenäiseen harjoitteluun ja sitten valvoo itsenäistä harjoittelua, on tutkitusti tehokas. (Ks. Timo Saloviita, Luokka Haltuun! 2013) Olen myös sitä mieltä, että jokaisen on syytä joskus kokeilla kerran mitä tapahtuu, jos meneekin luokkaan ilman mitään suunnitelmaa. Kasvattaa itseluottamusta, kun huomaa, että siitä selvittiin ja vaikkei siitä ehkä ihan tehokkainta ja tuloksekkainta tuntia tullut, pääsitte eteenpäin ja selvisit ihan hyvin.

7) Kysy ja puhu. Kun et tiedä jotakin: kysy. Kun joku asia askarruttaa: kysy. Kun joku asia ei suju: puhu. Kun joku juttu painaa mieltä: puhu. Älä jää ongelmien kanssa yksin! Kaikki neuvovat mielellään (hei! opettajiahan tässä ollaan!) eivätkä pidä uutta opettajaa tyhmänä, koska hän kysyy jotakin. Ja jos joskus rohkaiset mielesi opehuoneessa ja päätät puuskahtaa, että "hitsi, kun mulla ei jostain syystä suju yhtään ton 7B:n kanssa tunnit!" niin ihan varmasti saat joko vertaistukea: "joo, ne on kyllä levoton ryhmä!" tai apua "no siellä ne pari aina yrittää haastaa, mut mulla auttaa kun...". Ja sitä samaa puhumistahan tämä blogikin on, tarvetta käsitellä oman ammatin ihmeitä.

8) Anna itsellesi aikaa. Ja armoa. Kukaan ei ole opettajanakaan täydellinen, joten armahda sen tavoittelusta itsesi. Kukaan ei myöskään ole valmis opettaja heti työuransa alussa. Kasvu alkoi auskuvuonna, mutta ei ole vielä lähellekään päättynyt. Tutustu itseesi hiljalleen ja anna itsellesi aikaa kasvaa uuteen rooliisi.

9) Älä unohda elämää työn ulkopuolella. Suunnittelu vie aikaa. Tehtävien valmistaminen vie aikaa. Tehtävien tarkistaminen se vasta aikaa viekin. Koteihinkin on oltava säännöllisesti yhteydessä. Ja töissäkin pitäisi käydä jossain välissä. Älä anna työn nielaista sinua, vaan varaa aikaa rentoutumiselle ja omalle elämälle. Varsinkin jos sinulla on jo perhe. Päätä vaikka, etten vie töitä kotiin (ja yritä pitää siitä kiinni). Tai päätä, että illalla kahdeksan jälkeen et tee enää töitä. Tai tee töitä illalla ainoastaan kahdeksasta yhdeksään (siitä kun lapset nukkuu, siihen kun oma aika alkaa).

10) Luota itseesi. Sinusta on tähän! Ihan varmasti on. Jos muutkin ovat opettajina pärjänneet (ja mieti miten erilaiset ihmiset!), niin miksi ihmeessä et sinä!

Jakoon vaan

Tässä parin viikon sisään uutisoitiin "opettajien ja OAJ:n välisestä kinasta". Kuulemma opettajat haluaisivat, että kaikki itse tehty materiaali pitäisi ehdottomasti jakaa myös muiden saataville ja OAJ pahana byrokraattina haluaa estää tämän.

Minusta koko kina on ihan keksimällä keksitty juttu. Mitä siinä oikein on muka kinastelemista? Eihän yksikään tervejärkinen opettaja vaadi, että kaikki itsetehty materiaali olisi pakko jakaa muiden kesken ja että kaikkien pitäisi opetusmateriaali valmistaa. Eikä OAJ kiellä ettei opetusmateriaalia saisi jakaa ilmaiseksi. Se, että keskustelunavaus on uutisoitu kinaksi aiheuttaa vain sen, että järkevä keskustelu keinoista jakaa itsetehtyä materiaalia tyssää siihen.

Suomessa on aika hyvät opetusmateriaalit tarjolla jo valmiiksi. Kirjasarjoja uudistetaan aktiivisesti (ainakin isommissa aineissa) ja ilmaistakin materiaalia on tarjolla sitä haluaville. Silti huomaan itse tekeväni, tai editoivani, aika paljon materiaalia. Suunnittelen itsenäisiä projekteja, kokoan lisätehtäviä ja kertaustehtäviä, väännän tukiopetusmateriaalia ja eriyttävää materiaalia, keksin pelejä ja leikkejä. Tiedän että monet muutkin tekevät tätä työtä ja tiedän, että vinkit eivät aina kantaudu opettajalta toiselle ja sama pyörä keksitään yhä uudestaan ja uudestaan vierekkäisissä luokkahuoneissa. Sehän oli yksi syy tämän bloginkin perustamiseen: laittaa vähän ideoita ja ajatuksia kiertoon. Ihan omasta vapaasta tahdosta siis. Ei kenenkään velvoittamana.

Tiedän myös, että vaikka englanninopena minulle on materiaalia yllin kyllin, on tilanne vähän erilainen joissain toisissa aineissa. Ranskan oppikirjoja ei ole uudistettu hetkeen ja yläkouluun soveltuvin kirja on minusta sisältöineen lapsellinen ja kulttuurisia stereotyyppejä tukeva, ei ajatuksia ja keskustelua herättävä. Yhteiskuntaopinopettajat joutuvat jatkuvasti päivittämään tietojaan ja materiaaliaan alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Ja niin edelleen. Varmaan joku ranskanope ihan mielellään jakaisi materiaalipakettinsa, jonka on tehnyt ranskalaisen nykymusiikin ympärille ja ehkä yhteiskunnan muutoksistakaan ei tarvitsisi jokaisen opettajan tehdä aina yksin havaintojaan ja tulkintojaan ennen kuin opit on talletettu oppikirjoihin.  

Siksipä minusta olisi hauskaa jos Suomessa olisi opettajille oma portaali, jossa halukkaat voisivat jakaa ideoitaan, materiaalejaan, ajatuksiaan. Siis jos haluavat. Ihan vapaaehtoisesti. Ilman velvoitetta keneltäkään. Portaalissa voisi käydä keskusteluja kohtaamistaan haasteista, pallotella ideoita, kommentoida toisten materiaaleja ja kehittää niitä eteenpäin, lainata, editoida, hakea inspiraatiota omaan opetukseen.

Tälläinen portaali vaatisi tarkkaa moderointia, jottei keskusteluissa ylity vaitiolovelvollisuuksien rajat tai jottei kukaan jakaisi omanaan muualta ottamaansa, tekijänoikeuksien suojaamaa, materiaalia. Asialinja säilyisi myös parhaiten, kun jokainen portaalin jäsen esiintyisi omalla nimellään ja portaali olisi rajattu vain rekisteröityneiden käyttäjien käyttöön. Silti, jotta portaalista olisi jotakin hyötyä, se pitäisi olla laajasti kaikkien opettajien tiedossa eli sitä pitäisi mainostaa ja markkinoida opettajille. Mitä enemmän aktiivisia, vapaaehtoisia käyttäjiä, sitä enemmän jaettavaa materiaalia, sitä enemmän kehittäviä kommentteja ja inspiroivia keskusteluja. Siksi esimerkiksi OAJ:n jäsensivujen kautta avautuva portaali voisi toimia hyvin. OAJ:hin kuulumattomat opettajat voisivat hakea tunnukset portaaliin esimerkiksi työnantajansa tai vaikka paikallisyhdistyksen kautta, jottei portaali rajoittuisi vain järjestäytyneiden opettajien käyttöön.

Minusta koko keskustelun ydin ei missään vaiheessa ole ollut se pitäisikö opettajan velvollisuutena olla tuottaa materiaalia ilmaiseksi jakoon, vaan se miten materiaalia voisi jakaa ja kehittää tehokkaasti niiden kesken, jotka niin tahtovat tehdä ja siihen keskusteluun ehkä OAJ:kin voisi ottaa osaa!

Koulumallien päivittelyä :)

Kirjoitin kilometrin mittaisen vastauskommentin koulun päivittämisjuttuun ja päätin sitten, että ehkä parempi onkin jatkaa ajatusta ihan omassa tekstissään. Minusta tämä on äärimmäisen kiinnostava aihe, koska se herättää niin paljon reaktioita puolesta ja vastaan.

Kuten yksi kommentoijista, minäkin olen aina pitänyt koulusta - ihan sellaisena kuin se on. Toisaalta en ole koskaan ollut muunlaisessa koulussa, joten vertailu on vähän sellainen "näin on paras, koska meillä on aina tehty näin" -argumentti, jonka monet uudistushaluiset varmaan omilta työpaikoiltaan tunnistavat. Vaikeinta ehkä onkin usein antaa uusille ajatuksille mahdollisuus ja pyrkiä eroon siitä tutusta ja turvallisesta, tai antaa ainakin mahdollisuus sille uudelle. (Tai no, "uudelle", John Deweyhän esitti aika saman suuntaisia ajatuksia jo vuosisadan alussa, joten ajatukset sinänsä eivät ole kovinkaan uusia...)


Seuraava luonnollinen vastareaktio lienee tässä oppilaan vapautta ja vastuutta korostavassa ajattelussa se, ovatko kaikki oppilaat valmiita ottamaan sitä vastuuta itselleen. Varmastikaan eivät. Eivät ainakaan ihan siinä määrin, kuin SVS:n kaltainen koulumuoto vaatisi. Eivätkä ainakaan kylmiltään. Enkä minäkään ihan täyteen vapauteen olisi suomalaisia koululaisia laskemassa. Kyllä yhteiskunnalla on oltava jonkinlainen "tae" siitä, että tarpeelliset asiat (mitä ne sitten ikinä ovatkaan) tulevat käsitellyiksi oppivelvollisuuden aikana. Mutta toisaalta haluaisin myös kysyä opettaako nykyinen koulusysteemi ottamaan vastuuta omasta oppimisesta? Minusta koulu tällä hetkellä opettaa eniten oppilaille miten tullaan opetetuksi sen sijaan, että koulu opettaisi miten asioita voi itse oppia. Toki meistä iso osa oppii siinä sivussa myös opiskelemaan ja ottamaan selvää, mutta opettajajohtoisuudessa on se vika, että oppilaskin oppii luottamaan opettajaan ylimpänä tiedon tasona sen sijaan, että oppisi etsimään, arvioimaan ja muokkaamaan tietoa itse.

Edellisessä kirjoituksessa sanoin kärjistetysti luku- ja laskutaidon riittävän mielestäni peruskoulun oppimääräksi. Ihan niin en tietenkään sitä tarkoittanut. Toki koulun pitää säilyttää se yleissivistävä merkityksensä: kaikilla pitää olla perustiedot historiasta, biologiasta, maantiedosta jne. Mutta olen myös sitä mieltä, että yleissivistykseen riittäisi hieman vähempikin yksityiskohtaisuus kuin mitä peruskoulu nyt sisältää ja perusasioihin tutustumisen ei tarvitsisi minusta sisältää ulkoaoppimisen pakkoa monessakaan aineessa. Eli en niinkään olisi muuttamassa peruskoulun oppimäärää pelkästään valinnaisiksi aineiksi, vaan palauttaisin oppimäärän oikeasti perusasioihin ja vaihtaisin nykyisen koesysteemin enemmän projektiluontoiseen suuntaan. Se vastaisi enemmän oikeaa elämää, kuin ulkoa yksityiskohtien opettelu ja kokeella testaaminen. Itse tehdessä ja selvittäessä asioita oppiminen on yleensä sitä paitsi tehokkaampaa kuin vaan muita kuunnellessa. Itse esimerkiksi muistan edelleen yksityiskohtia yhdestä yläasteella tehdystä englannin syventävän kurssin projektista, vaikka en muista edes varmuudella minkä nimistä kirjasarjaa käytimme kolme vuotta.

Kaikille oppilaille ei silti vapaampikaan tai omaa vastuuta painottavampi koulutyyppi sopisi. Mikään koulusysteemi ei varmasti poista sitä, että aina tulee olemaan niitä, joiden elämässä koululla ei ole mitään sijaa - oli koulu millainen tahansa. Silti uskon, että koulu, jossa opetus heti pienestä alkaen ottaisi paremmin huomioon lapsen kiinnostuksen kohteet ja omat vahvuudet ja sopivimmat työskentelytavat saattaisi vähentää niiden joukkoa, jotka päättävät kapinoida nykykoulun ulkoiseen pakkoon perustuvaa aiheiden ja työtapojen valikoimaa vastaan. Yliyksinkertaisena esimerkkinä en itse koskaan koulussa pitänyt luistelutunneista yhtä paljon kuin silloin kun itse sai valita menikö hiihtämään vai luistelemaan. Silloin luistelu tuntui voitolta, vaikka se normaalisti olikin minusta suunnilleen yhtä hirveää kuin hiihtäminen.

Oikeasti en siis todellakaan luopuisi oppiaineiden pakollisuudesta, en opettajavetoisista tunneista, en laskisi perusopetusta pelkän kiinnostuksen ja huvittamisen varaan. Mutta voisin tehdä muuten suuriakin muutoksia.

Voisin mielelläni karsia ops:ia raa'alla kädellä ja purkaa sitä ikuista ja ainaista kiirettä kaikissa oppiaineissa, kun on pakko vielä ehtiä tuo ja tämä. Vapauttaisin enemmän aikaa ja lahjoittaisin enemmän resursseja oppiaineiden rajat ylittäviin projekteihin ja opiskelumuotoihin, joissa oppilas oppisi paremmin ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan, joissa oppilaalla olisi enemmän valtaa päättää oppiaineen sisällä mikä häntä kiinnostaa. Opettaisin oppilaat luottamaan itseensä tiedon etsijöinä, arvioijina ja käsittelijöinä sen sijaan, että opettaisin heidät luottamaan sokeasti oppikirjaan ja opettajaan. Parhaimmillaan koulu voisi silloin toimia kuin merenranta lähistöllä asuville lapsille: paikkana, joka tarjoaa innostusta ja motivaatiota, syyn opetella jotakin uutta, tukea ja apua oppimiseen sekä kannustusta ja palkintona uusia mielekkäitä taitoja ja halun  ja uskon omiin mahdollisuuksiin oppia lisää.

Koska tämä kaikki pohdinta liikkuu aika filosofisissa sfääreissä ja koska koulu nykyisellään on mitä on, tiedän hyvin että suuria muutoksia ei välttämättä mihinkään suuntaan ole tulossa ja että kaikki muutokset mitä oman opetuksen kautta tahtoo ottaa käyttöön, vaativat paljon työtä opettajalta projekteihin ja vastuun kantamiseen tottumattomien oppilaiden kanssa sekä arviointisysteemin kanssa, joka mielellään tahtoo asettaa oppilaat rinnakkain arvioitaviksi. Silti tämä on minusta inspiroiva teema. Pohdiskelin olisiko englanninopetusta mahdollista toteuttaa niin, ettei antaisikaan oppikirjan sanella rytmiä ja suuntaa, vaan käyttäisi oppikirjaa lähdeteoksena? Olisiko syytä käyttää enemmän aikaa opiskelutekniikoiden hiomiseen? Olisiko annettava oppilaille enemmän vapautta valita aiheiden kesken ja toisaalta totutettava heitä myös vastuun kantamiseen projektien ja sellaisten kautta? No, ainakin minulla on tässä tämä vuosi aikaa miettiä uraauurtavia suunnitelmia siihen, kun taas palaan töihin äitiyslomilta :D

Päivitettäisiinkö koulu?

Opettajakavereiden kesken levisi Facebookissa tuossa vähän aikaa sitten tämä Jani Kaaron kolumni, jota kommentoitiin puolin ja toisin aika vilkkaasti, kuka puolesta ja kuka vastaan.

Minusta jutussa on ehdoton pointti. Ihminen oppii tehokkaimmin ja pysyvimmin asioita, joita hän haluaa oppia. Etenkin lapset. Ja etenkin sellaiset lapset, joita on pienestä asti kannustettu ottamaan selvää niistä asioista, joista on kiinnostunut. Olen siitäkin samaa mieltä, että nykyinen koulusysteemi passivoi lapsia ja he oppivat tulemaan opetetuksi sen sijaan, että he oppisivat oppimaan.

Olen myös sitä mieltä, että hyvin hyvin suuri osa kaikesta siitä tiedosta, mitä koulussa opetetaan on loppujen lopuksi turhaa. Turhaa siis siinä mielessä, että ensinnäkin iso osa oppilaista ei opi sitä mitä heille opetetaan. Toiseksi he unohtavat aikuisikään mennessä suuren osan siitä, mitä ovat joskus oppineet. Kolmanneksi, isoa osaa siitä tiedosta, jonka he muistavat vielä aikuisinakin, he eivät oikeasti koskaan tarvitse. Tai jos tarvitsevat, heillä olisi vähemmän vaivaa ja enemmän hyötyä asianmukaisista tiedonhakutaidoista, kuin pitkän ja raskaan kouluputken melko sattumanvaraisista lopputuloksista. Toki on jotain perustaitoja ja ehkä perustietoja, mitä kaikilla pitäisi kouluvuosien jälkeen hallussaan olla, mutta ehken nyt hairahdu sille sivupolulle, että alkaisin pohtia mitä ne mahtavat olla. Luku-, kirjoitus- ja laskutaidolla pärjäisi jo aika pitkälle kuitenkin. Ja rehellisesti sanottuna sellaisiakin ihmisiä on, joille tuskin muuta koulusta nytkään jää käteen.

Ensimmäinen vasta-argumentti, joka mieleeni pulpahtaa on silti juuri tuo, johon tavallaan jo vastasinkin. Entä jos kaikki eivät vaan kiinnostu kaikesta (tai jostain tai mistään) niin että eivät sitä koskaan opi. Vieras kieli voisi olla tällainen esimerkki. Mitä aiemmin kielen oppiminen alkaa, sitä parempia oppimistulokset yleensä ovat. Entä jos lapset eivät kielistä kiinnostu eivätkä niitä koskaan sitten koulussa opettelisi. Jo kirjoittaessani tuota olen valmis kumoamaan ainakin englannin osalta koko argumentin, sillä iso osa lapsista kiinnostuu nykyään englannista jo paljon paljon ennen kuin se kolmannella luokalla alkaa. Ja harmittavan ison osan innostus lopahtaa koulun kieltentunneilla, koska kielenoppiminen "koulun tavalla" on paljon hankalampaa, tylsempää ja työläämpää, kuin peleistä, netistä ja telkkarista oppimalla. Toinen vastaus onkin jo yllä. Ehkei siitä olisi kovin paljon haittaa, jos lapsi ei koskaan oppisi trigonometrisiä funktioita tai Etelä-Amerikan valtioita, jos lapsi oppisi sen sijaan miten nämäkin tiedot voisi saada selville, jos niitä joskus tarvitsee?

Toinen ihan hyvä vasta-argumentti on minusta se, että jossain määrin pitää lapsien oppia koulussa myös sitä, että aina ei kaikessa saa valita oman päänsä mukaan ja että joskus on siedettävä tylsää ja sillä hetkellä turhan tuntuista toimintaa. Huvipuistossa kesätöissä ollessa oli pakko sietää tylsiä kylmiä ja sateisia päiviä yksinään laitekopissa, jos tahtoi nauttia aurinkoisista päivistä, väenpaljoudesta ja nuoresta työporukasta. Koulussa on siedettävä tylsää bilsaa, jos tahtoo nauttia kivasta köksästä. Yhteiskunta ei vaan toimi niin, että kaikista voisi tulla taiteilijoita tai muusikoita tai yrittäjiä. Jonkun on oltava myös siivooja tai kaupankassa. Ja jatko-opinnoissa on kyettävä sietämään sitä, että on opittava myös juttuja, jotka eivät kiinnosta. Ei lääkäri voi sanoa, että "sori, kun mua ei noi vatsajutut kiinnostanu yhtään opiskeluaikana, ni jätin ne opettelematta kokonaan".

Loppujen lopuksi yhteiskunta ei koskaan moiseen valinnanvapauteen taivu, se on ihan varmaa, mutta kolumni on silti minusta inspiroiva. Tylsät opettajajohtoiset tunnit eivät tule mihinkään häviämään jatkossakaan, mutta jospas ne vähenisivät edes hiukan... Mitä nuoremmasta lapset tottuisivat ottamaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ja tekemään erilaisia projetktitöitä tms. sitä paremmin ne koulussa sujuisivat ja luulen että oppilaatkin oppisivat enemmän. Miksei englantia voisi opiskella niistä peleistä ja netistä ja telkkarista ja laulunsanoista, jos se parhaiten motivoi?

Toistaiseksi suurimmat haasteet opettajalle onkin juuri oppilaiden tottumattomuus, jolloin opettaja saa tehdä aika paljon töitä, ennen kuin työskentely sujuu edes suunnilleen toivotulla tavalla. Ja sitten toisaalta numeroarvioinnin ja projektien yhteensovittaminen, jossa myös kysytään paljon opettajan työpanosta ja viitseliäisyyttä. Mahdollisuudethan projektiluontoiseen opettamiseen ovat kaikilla käsissä, mutta tiedän etteivät kaikki opettajat viitsi tai jaksa tai ehdi paneutua tarpeeksi toteuttaakseen projektiopetusta. On niin paljon helpompaa opettaa jotain ja sitten testata, että osataanko sitä.

Äitillä on vähän hommia

Joskus sitä näinä iltoina, kun lapsen mentyä nukkumaan kaivan koepinon eteeni ja istun keittiönpöydän ääreen korjaamaan kokeita ja juomaan teetä, toivoisi valinneensa jonkin toisenlaisen ammatin. Sellaisen, mihin mennään hetki ennen oman työvuoron alkua paikalle, hoidetaan hommat ja kellon saavuttaessa oikean ajan, lähdetään kotiin ja jätetään työt työpaikalle. Sellaisen, missä vapaa-ajalla ei tarvitse tehdä töitä.

Vielä viime vuonna sain aika hyvin hoidettua työt melkeinpä kokonaan työpaikalla. Menin aina kahdeksaksi ja iltapäivisin olin niin kauan koululla, että suunnittelut, monistamiset, yhteydenotot koteihin, pedagogiset arviot, kokeiden laatimiset ja suurin osa jopa tarkistamisista tuli hoidettua. Illat sain keskittyä sitten olemaan vapaalla.

Tänä syksynä se ei ole onnistunut. Minulla on enemmän tunteja kuin viime vuonna, joten hyppyjä, myöhäisiä aamuja tai aikaisia iltapäiviä ei lukujärjestyksessä juuri ole. Mies palasi työelämään ja lähtee töihin hieman sen jälkeen, kun minä tulen kotiin. Koululle ei siis auta jäädä lorvimaan pitkäksi aikaa eikä kotona ole aikaa tehdä töitä ennen kuin lapsi nukkuu. Niinpä koeniput raahautuvat kotiin ja kummittelevat iltaisin mielessä.

Onneksi on miehellä on vapaitakin iltoja. Ja onneksi isovanhemmat asuvat lähellä ja tulevat silloin tällöin viihdyttämään taaperoa, jotta minä saan töitä taas ihan pikkuisen eteenpäin... Puolitoistavuotias lapsi osaakin jo matkia äitiä: puuväri käteen, vihko auki eteen ja tyttö tekee "hommia" tärkeän näköisenä. Mietin vaan, että näinköhän omat lapset aikuisena muistelee, niin kuin isäni muistelee omaa äitiään, että aina sillä oli iltaisin ne aineet ja vihkopinot, mitä se tarkisti... Toivottavasti ei sentään. Ehkä jossain vaiheessa taas työt ja vapaa-ajat saa jaksotettua järkevästi. Nyt keskityn odottamaan loman alkua :)

Ahaa-elämyksiä

Sorkin viime sunnuntaina häthätää wilmaa auki puhelimen surkealla selaimella (ja kosketusnäytöllä johon en vaan tunnu ikinä tottuvan) ja onnistuin klikkaamaan vasemmasta palkista linkkiä "kyselyt". Rehellisesti sanottuna en ollut ikinä edes huomannut koko linkkiä aiemmin! Pakkohan minun oli sitten ihan oikeallakin tietokoneella alkaa tutkia sitä kysely-mahdollisuutta ja sain oikein ahaa-elämysten sarjan :D

Ensinnäkin kyselyitä onkin wilmalla äärettömän helppo tehdä! Napsuttelin heti kasaan omalle valvontaluokalle kouluviihtyvyyskyselyn, jossa vähän kyselin paitsi viihtymistä koulussa, myös luokkahengestä ja itsearvioita. Ensimmäisellä kerralla Star Softin sivuilta ohjeet olivat kyllä tarpeen, sillä vaikka kysely loppujen lopuksi on helppo tehdä, on sivupohja itsessään vähän sellainen, että sitä on ilman ohjeita vaikea ymmärtää.

Nyt siis olen kehottanut kaikkia oman valvontaluokan oppilaita käymään täyttämässä kyselyn ennen vanhempainiltaa, jolloin vanhemmille voi hieman välittää oppilaidenkin kommentteja ja kuulumisia. Toteutin kyselyn täysin nimettömänä niin, ettei minulla edes ole mahdollisuutta ottaa selvää kuka on mitäkin vastannut. Tahdon nimittäin mahdollisimman rehellisiä vastauksia. Noin puolet oppilaista on nyt käynyt täyttämässä kyselyn ja luulen, että suunnilleen siihen se jääkin. Niin kai aikuistenkin kohdalla vapaaehtoisten kyselyiden vastausprosentti jää jonnekin 50 prosentin alle.

Ensimmäisen kyselyn laadittuani alkoi mieleni kuplia.

Entäs jos loisin kiusaamiskyselyn, sellaisen joka olisi aina avoin ja jonne voisi nimettömänä ilmoittaa kiusaamisesta? Kiusaaminen on kaikesta puhumisesta ja paasaamisesta huolimatta tabu myös oppilaiden kesken. Kukaan ei halua leimautua kiusatuksi tai kantelijaksi. Moni tietää, mutta ei osaa tai uskalla tai jopa viitsi kertoa. Auttaisikohan nimetön kaavake wilmassa?

Entäs jos toteuttaisi itsearvioinnit wilmassa? Siis ihan nimellä. Se voisi toimia ihan hyvin, vaikka sitä varten pitäisi kyllä mennä koko luokan kanssa atk-luokkaan, koska muuten osalla jäisi varmasti arvioinnit tekemättä.

Voisikohan jonkun tehtävänkin teettää niin, että se palautettaisiin nimenomaan wilma-kyselyn kautta? Ei nyt mitään koetta ehkä peruskoululaisille kuitenkaan, mutta joku lyhyt kirjallinen työ. Netissä tehtävä luetunymmärtäminen tai aineistonhakutehtävä... Vastaukset olisi helppo kerätä yhteen wilmasta. Tähän tarkoitukseen on tietysti olemassa erillisiä työalustojakin, mutta meidän koulussa sellaista ei ole yhteisesti käytössä ja siksi helpointa olisi ehkä käyttää jo käytössä olevaa ja tuttua ohjelmaa.

Lukiossa ainakin voisi kerätä kurssipalautteet wilman kautta, mutta miksei myös peruskoulussa voisi pyytää palautteita wilmassa. Kyselynhän voisi suunnata myös vanhemmille ja pyytää vanhemmilta palautetta vaikkapa koulun ja kodin völisestä yhteistyöstä tai muusta semmoisesta.

Tai ihan hupia! Jos ystävänpäivänä tai halloweenina kirjoitettaisiin vaikka runoja ja oppilaat saisivat äänestää mielestään parhaan runon wilman kautta?

Hitsin vitsi, kun tuo pidempi työtauko taas tuossa lähenee enkä ehdi alkaa testailla kaikkia näitä hienouksia käytännössä! ...ja ehkä se on toisaalta hyväkin. Ehtii innostus taas vähän laantua. Loppujen lopuksi oppilaat kyllästyvät aika nopeasti kaikennäköisiin ylimääräisiin temppuihin, kun opettaja on vasta pääsemässä vauhtiin!

Maitohapoilla

Pahoittelut laiskasta päivitystahdista, nyt vaan viime aikoina olisin tarvinnut vuorokausiini mielellään toiset 24h lisää, jotta ehtisin kaikkeen.

Päivärytmini on ollut koko syksyn aikamoinen.
6.15 kello soi - 45 min aikaa pukea, meikata, laittaa tukka, syödä aamupala ja juoda kahvi
7.00 herätän typsykän ja sujautan ulkohaalariin ja kampean autoon
7.20 lähden päiväkodilta ajelemaan töihin
8.00 ensimmäinen tunti alkaa
14.00 tai 14.45 viimeinen tunti päättyy, istun opehuoneessa tekemässä wilmakirjaukset, täyttämässä pedagogiset arviot, ottamassa kopiot ja tulosteet seuraavalle päivälle, soittelemassa tarpeelliset puhelut jne.
15.00/15.30 lähden ajelemaan kotiin joko suoraan tai kaupan kautta
15.30-17.00 välillä kotona ja mies tekee lähtöä töihin, loppuilta lapsen kanssa siihen asti, kunnes vihdoin ja viimein tulee se odotettu iltapuuroaika ja saan lapsen vihdoinkin sänkyyn
19.30/20.00 hetki aikaa itselle ja kotitöille
21.30 seuraavan päivän vaatteet valmiiksi itselle ja tytölle, suihkuun ja sänkyyn
22.00 kahdeksan tuntia aikaa nukkua

Nyt vaan viime viikkoina tuo armas, odotettu, ihana, tarpeellinen, tärkeä, korvaamaton iltahetki on mennyt kokeiden ja kirjoitelmien tarkistamiseen. Lopputuloksena loputon väsymys ja se, ettei minulla ole päivässä muuta "omaa aikaa" kuin hetki opehuoneessa ennen kotiinlähtöä. Työt seisoo, kun illalla ei vaan jaksaisi enää ja stressi taas aiheuttaa lisää väsymystä, joka hidastaa töitten tekemistä entisestään. Ehkä voin paljastaa, että väsymykseen vaikuttaa myös yksi, jo kohtalaisen kokoinen "sisäinen syy", jonka ansiosta lukuvuoteni katkeaa taas ennen aikojaan. Olen siis melkoisen maitohapoilla kun yritän pinnistää vielä vähän, että jaksaisin odottaa syyslomaa...

Mutta nyt takaisin ysien kirjoitelmien pariin. Yksi luokka olisi tarkistamatta vielä.

Teemana hyvät tavat

Joka syksyn alussa lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan yleisiä tavoitteita tai teemoja lukuvudelle. Klassisia teemoja ovat yrittäjyyskasvatus, ympäristön suojelu tai kansainvälisyys. Vuoden aikana sitten toteutetaan tai ei toteuteta teeman mukaisia tapahtumia ja tempauksia. Käytännössä teemat taitavat päätyä yleensä ainoastaan sen suunnitelman koristukseksi ja keväällä, kun suunnitelmaa käydään läpi, arvioidaan teeman toteutumista "olihan meillä silloin se yks vierailija, eiks se nyt vähän niin ku yrittäjyyttä ollu?" -tyylisillä yritelmillä.

Meillä on parin vuoden ajan lukuvuosisuunnitelmaan kirjattu tavoitteiksi hyvien tapojen ja käytöksen korostaminen. Käytännössä mitään sen kummempaa ei tätä teemaa varten ole järjestetty ja tapoja on korostettu ihan yhtä paljon kuin ennenkin: jälki-istuntoja kirjoittamalla, käytösnumeroita alentamalla ja Wilma-viestejä kirjoittelemalla. Tavoite on siis ollut ihan turha korulause lukuvuosisuunnitelmassa: näyttää kivalta, muttei merkitse mitään.

Viime keväänä oli jo aistittavissa opettajakunnassa pientä muutosta. Ilmassa oli kyllästymistä yleiseen käytökseen ja tänä syksynä suunnittelupäivistä lohkesikin iso osa siihen, että pohdimme kaikkia mahdollisia ja mahdottomia käytösongelmia ja keinoja puuttua niihin. Keskusteluissa korostuivat yhteiset, kirjatut säännöt ja yhteiset, määrätyt toimintatavat - yhteinen linja opettajien kesken. Useamman kerran todettiin, että jos kaikki opettajat johdonmukaisesti vaativat samaa ja reagoivat rikkomuksiin samoin, myös oppilaat alkavat noudattaa sääntöjä ja ohjeita paremmin.

Ensimmäinen sääntö päätettiin heti suunnittelupäivänä ja otettiin käyttöön kun koulu alkoi. Kännykkät jätetään jokaisen tunnin alussa niille varattuun paikkaan luokkaan. Yllättävän kivuttomasti tuo sujuukin, pieniä pakollisia väittelyitä lukuunottamatta.

Suunnitteilla on myös kaikille yhteiset säännöt ruokalaan (meillä kolme koulua aterioi samassa ruokalassa ja säännöt tuntuvan hieman joustavan eri ikäryhmien kohdalla), selkeät säännöt välitunneilla ulosmenoa varten, erilaiset tempaukset pitkin lukuvuotta hyvään käytökseen liittyen ja niin edelleen. Perustimme oikein tiimin pohtimaan kaikkia näitä juttuja läpi lukuvuoden.

Aika näyttää onko tämäkin ponnistus yhtä tyhjänpäiväinen kuin aiemmin, vai onnistuttaisiinko tällä kertaa edes hieman muuttamaan jotakin koulun arjessa. Loppujen lopuksi käytöksen ollessa kyseessä, ei kovin suuria muutoksia aina edes tarvita vaan pienetkin jutut muuttavat paljon kokonaisuutta. Toivotaan parasta, sillä en tahtoisi keväällä olla kirjaamassa lukuvuoden tavoitteiden saavuttamista arvioitaessa, että "pyrimme korostamaan hyviä tapoja" piste. Tahtoisin olla kirjaamassa, mitä saavutimme oikeasti.

Yksi takana, yhdeksän jäljellä syyslomaan

Niin se taas pyörähti käyntiin. Väsyttävä viikko kaiken kaikkiaan. Ensimmäinen viikko kun on täynnä kaikenlaista säätöä ja sohlaamista uusien oppilaitten, kirjojen, vihkojen, tilojen, ruokailujen, valvontojen ja kaiken mahdollisen kanssa.

Ensin pakollinen suunnittelupäivä, jonka suunnittelut nyt on mikä enemmän mikä vähemmän kiinnostavaa - välillä ei oikein ketään tunnu kiinnostavan ja välillä uppoudutaan keskustelemaan pitkäksi ajaksi jostain yksittäisestä jutusta (tänä vuonna meillä ne yksittäiset jutut taisivat olla kännykät oppitunneilla ja mitä eväitä kouluun saa tuoda ja miten se sääntöihin pitäisi kirjata). Sitten ensimmäinen koulupäivä, jonka aikana lähinnä vaan tapetaan aikaa valvontaluokan kanssa. Ja vihdoin ensimmäinen varsinainen koulupäivä oppitunteineen, jota seuraa toinen ja kolmas ja niin sitä ollaan päästy vauhtiin.

Nyt vaan odotan sitä, että rutiinit lähtevät pyörimään ja saa keskittyä olennaiseen. Vaikka on kivaa kun on vähän erilaisia päiviä ja tutustumista ja semmoista, niin ilman niitä viikkoja, joiden aikana vaan mennään eteenpäin - luetaan kappaleita, tehdään tehtäviä, tarkistetaan, käydään välitunnilla ja syömässä jne. - ei tätä työtä jaksaisi kukaan. Arkea odotellessa siis!

Nyt taidan hautautua sohvalle nauttimaan lauantai-illan rauhasta karkkipussi kanssa ja toivoa, että huomenna olisi sen verran energiaa, että jaksaisin vilkaista seiskojen lähtötasokokeet läpi :)

Mukavaa lukuvuotta kaikille!

Se on keltainen!

Olen syksyfani.

Tykkään viileistä päivistä (tosin olisin kyllä malttanut odottaa niitä hyvin sinne syyskuulle...) ja rakastan sitä koulun alun tuntua ilmassa ja kaupoissa. Viihdyn parhaiten juuri syysvaatteissa ja olen varma että murretut syysvärit sopivat minulle paremmin kuin kirkkaat kesävärit. Ihana pehmoinen neule on mukavampi kuin kesämekko.

Joka syksy tekee mieli aloittaa uusia harrastuksia: uusi kieli, jumppa, käsityöt tai kuvataide. Olen ihan fiiliksissä kun selaan kansalaisopiston vihkosta ja mietin mikä kaikki voisi olla kivaa. Oikeasti hyvin harvoin aloitan mitään uutta, koska tiedän että tähän elämäntilanteeseen se nyt ei vaan oikein sovi.

Parasta on kirjakaupoissa juuri ennen koulun alkua. Voisin hankkia joka vuosi ihania kyniä, uuden penaalin, koulu-(tai siis työ)laukun, vihkoja, kansioita ja muita koulutarvikkeita. Hypistelen päiväkirjoja ja hullaannun kalentereista. Tosin kalenteria ei tarvitse enää ostaa, sen saa töistä. Ja tänä vuonna se on keltainen.

Poikkesin muissa asioissa koululla jo viime viikolla ja nappasin mukaani samalla uuden kalenterin. En ole vielä alkanut sitä täyttää, mutta ehkä huomenna, aamukahvin jälkeen, kun kerrankin olen yksin kotona.

Minä rakastan täyttää kalenteria. Kirjoitan aina nimet ja puhelinnumerot ja semmoiset aloitussivulle. Jäljennän lukujärjestyksen, vaikka sitten kyllä liimaan siitä myös kopion kanteen, nopeammin saataville. Alan tehdä suunnitelmia suunnittelusivuille. Kirjoitan opetusryhmien oppilaiden nimet taakse. Luen niitä aforismeja oikeasta alanurkasta. Siirtelen sivumerkkejä sopiville kohdille. Hypistelen. Selailen. Puhkun intoa syksystä ja uudesta kouluvuodesta.

Into kalenterin täyttämiseen yleensä laantuu pian syksyn edetessä, kun kaikkea ei muista, ehdi ja jaksa kirjoittaa heti ylös (ja sitten se jää). Läksyt unohtuu merkata ylös. Poissaolijoita joutuu muistelemaan päivän päätteeksi. Koenumerot naputtelee suoraan wilmaan ja laiminlyö kalenterin. Jos nyt vihdoin tänä vuonna saan tietokoneen omaan luokkaani, niin voi olla, että siirryn merkkaamaan suoraan wilmaan paljon sellaista, mikä nyt on vielä toistaiseksi pitänyt ensin laittaa ylös kalenteriin muistiin ja siirtää sieltä sitten myöhemmin wilmaan. En silti usko, että tulen koskaan olemaan yhtä innoissani wilmaan naputtelemisesta, kuin kalenterin täydentämisestä.

Kalentereissa vaan on sitä jotain oikeaa tunnelmaa :) 

Toukokuun tohinat

Toukokuu on aina koulussa kauheaa säätöä. Huomaa hyvin, ettei juuri ole ollut aikaa kirjoitella tänne, kun illat menee joko tukiopetuksia tai koekertauksia suunnitellessa, kokeita tehdessä tai niitä tarkistaessa. Niin, ja olisihan jonkinlainen oma elämäkin ihan mukavaa vaihtelua näihin jatkuvasti mielessä pyöriviin työasioihin. Vaan eipä tätä kauan kestä enää. Ensi viikon jälkeen numerot pitäisi olla Wilmassa ja sen jälkeen sitten keskitytään liikuntapäivään, perinteisiin opet vastaan ysit -peleihin, kevätjuhliin ja siihen, miten sitä aikaa tappaisi tunneilla.

Me sovittiin tuossa joku aika sitten ensi vuoden opetusryhmätkin. Minulle tulee aikamoinen määrä ylitunteja, opetusvelvollisuuden lisäksi 7 ja luokanvalvojuus. Enpä minä juuri vastaan väittänyt tunneista. Loppujen lopuksi yksi rinnakkaisryhmä lisää ei tuo kuitenkaan niin paljon lisätyötä, koska suunnitteluun ja valmisteluun ei mene sen enempää aikaa. Lukujärjestyksessä se tietysti näkyy ja tarkastettavien kokeiden määrässä, mutta muuten ei minua haittaa. Itse asiassa minulla on aikaisemminkin ollut 6 + lv ylitunnit eikä se sen raskaammalta tuntunut kuin se nipinnapin opetusvelvollisuuden verran opetustakaan.

Edelleenkään en ole niin väsyksissä, ettenkö jaksaisi suunnitella mielessäni ensi lukuvuotta :) Olen mm. ideoinut mielessäni miten ysien kirjaa ehtisi mielekkäämmin käydä läpi ja suunnitellut aikamuotojen kertaamista kokoavasti. Sen työkansion kanssa en varmaan ihan vielä ensi vuonna aloita, mutta koska ysien TET-jaksot kuitenkin osuvat syksylle, niin jotta jakson ajan tunnit eivät menisi "hukkaan" tehdään joku työelämän kielitaitoon ja sanastoon liittyvä pieni työ. Joka tapauksessa, virtaa siis vielä riittää :)

Töitä töissä ja kotona

Palasin tammikuussa töihin vuoden äitiysloman jälkeen ja minua jännitti, miten jaksan.

Kaikki vauvan saaneet tietävät, että vaikka vauva olisi kuinka "helppo", ei vauvan kanssa eläessä jää aikaa muuhun yhtä paljon kuin ennen. Vuoden ajan opettelin kotona siihen, etten enää itse määrää yksin sitä hetkeä kun tahdon käydä suihkussa tai lukea kirjaa. En myöskään yksin päätä milloin nukun pitkät yöunet tai milloin ehdin vastata sähköpostiin. Olen aina ollut aika itsenäinen siinä mielessä, että olen tykännyt järjestää tekemiseni yksin ja tehdä silloin kun itse tahdon. Nyt piti opetella siitä pois ja hyväksyä se uusi riippuvuussuhde, joka menee muiden asioiden edelle.

Vuodenvaihteessa siis jännitti miten tämä yhtälö,  jaksaminen = (parisuhde + koti + oma aika) / lapsi, toimii sen jälkeen kun sinne lisätään vielä toinen jakaja eli työ. Opettajan ammattihan on siinä mielessä perheystävällinen, että päivät ovat melko lyhyitä, jos katsotaan ainoastaan opetustuntien määrää. Sitten taas jos otetaan huomioon se kaikki, mitä kuuluu työhön, mutta jolle ei ole määrättyä työaikaa, saattaa perhe joutua välillä paitsioon kun ilta vierähtää tuntisuunnitelmien ja koenippujen parissa.

Minä sain tosin melkeinpä heti yhden helpotuksen yhtälön ratkaisemiseen ja se oli se, että mies halusikin jatkaa isäkuukauttaan hoitovapaalla aina kesään asti, joten lapselle ei tarvittu mitään muita hoitokuvioita. Toisaalta tiedän myös kieltenopettajana pääseväni siinä mielessä helpolla, että meille on materiaalia paljon valmiina eikä se vaadi samalla tavalla päivittämistä, kuin vaikkapa yhteiskuntaopissa. Tiukan paikan tullen voin jättää tuntisuunnitelman kirjan varaan ja "vain mennä eteenpäin". Silti töiden tekeminen on vaatinut organisointia enemmän kuin aikaisemmin.

En ole alkuunkaan iltaihminen ja siksi mitään kovin suurta ei koskaan kannata jättää iltaan siihen, kun typsykkä on jo unessa, koska silloin minäkin alan haaveilla jo nukahtamisesta eikä töiden tekemisestä tule kuin kiukkua tai hutilointia, joka taas kaatuu omaan niskaan heti. Aamuissa taas ei juuri ole enää aikaistamisen varaa, sillä työmatka on sen verran pitkä, että joudun kuitenkin nousemaan aikaisin. Iltapäivällä taas on turha yrittää kotona tehdä mitään, kun seurankipeä neiti roikkuu äidin lahkeessa ja tahtoo lukea kirjaa tai leikkiä. Niinpä paras ratkaisu on toistaiseksi ollut se, että hoidan niin paljon kuin pystyn koululla tuntien jälkeen tai hyppytunneilla ja kerran viikossa, sunnuntaisin, katson tuntisuunnitelmat sellaiseen kuntoon, että niillä pärjää sen viikon.

Tällä samalla kaavalla jatkamme varmaankin syksylläkin, vaikka mies palaakin töihin ja neitokainen aloittaa päiväkodissa. Olen päättänyt olla syyllistämättä itseäni siitä, että näin yhteinen iltapäivä ja ilta jää aina lyhyemmäksi. Tahdon hoitaa työni hyvin ja tahdon voida keskittyä perheeseeni rauhassa, joten joku jako on pakollinen ja tämä tuntuisi siis toimivan. Kyllähän se sitten sunnuntaisin vaatii aina vähän henkisiä potkuja takamukselle ja tiukkoja otteita omasta niskasta, että malttaa jättää lapsen isin kanssa touhuamaan ja upota hetkeksi miettimään tulevaa viikkoa.

Ei kun sanoista tekoihin siis :)