Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wilma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wilma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Positiivisuutta peliin!

Kun joskus kauan sitten aloitin ensimmäisessä kunnollisessa kesätyöpaikassani asiakaspalveluhommissa, työnantajani antoi kaksi neuvoa jotka olen muistanut aina siitä lähtien. Ensinnäkin, jotta asiakas kokee saaneensa hyvää palvelua, pitää palvelun oikeasti olla parempaa kuin hyvää. Asiakkaan perusolettamus on, että asiakaspalvelija on kohtelias ja tekee työnsä hyvin ja nopeasti. Vasta kun asiakaspalvelija tekee jotakin, mikä ylittää tämän, kokee asiakas saaneensa hyvää palvelua.

Toiseksi hän muistutti, että asiakas antaa aina herkemmin negatiivista kuin positiivista palautetta. Kun ottaa päähän, pysähtyy asiakas helposti kirjoittamaan tulikivenkatkuisen palautteen ennen yrityksestä ulos marssimista, kun taas positiivisen kokemuksen on täytyntyt olla jollain tapaa ylivertainen, että asiakas viitsii vielä lähtiessään pysähtyä kirjoittamaan kiitokset.

Näistä ohjeista toinen tuli mieleeni, kun syksypuolella katselin luokkien wilma-merkintöjä ja ne wilma-merkinnät taas tulivat mieleeni nyt kun seurailin tätä keskustelua ja kurkin kyseiselle FB-palstalle. Aloin nimittäin miettiä sitä, miten paljon helpommin opettaja kirjoittaa wilmaan negatiivista palautetta ja miten usein myös positiiviset palautteet osuvat niille oppilaille, joille negatiivisetkin palautteet osuvat. Ne rauhalliset, hiljaisemmat, vähemmän näkyvät, tunnolliset oppilaat eivät juuri merkintöjä kerää, eivät hyvässä tai pahassa.

En ala selitellä, en ala syyllistää. Niin se vaan helposti menee, kun aika ja opetusryhmien koko eivät ihan täsmää. Sitä kirjaa vaan "tärkeimmät". Unohdukset. Häiritsemiset. Rangaistukset. Kiitokset todella aktiivisille. Kannustukset niille "häiriköille", jotka poikkeuksellisesti tekevätkin hyvin hommia (sillä opettajat toki tietävät, että ne jotka saavat paljon negatiivista palautetta, tarvitsevat paljon positiivistakin palautetta, jotta kierre katkeaisi). Harvemmin tulee merkittyä kannustusta sille rauhalliselle oppilaalle, joka ei hirveästi viittaa, mutta tekee mitä pyydetään, eikä hae huomiota.

Se on sääli. Heitä on kuitenkin suurin osa. Heidän ansiostaan moni tunti pysyy kasassa ja, jos nyt ei ihan lähde lentoon ja yllä ihmeelliseen flow'hun, niin ainakin onnistuu, menee läpi, sujuu. Heillä on kirjat mukana. He ovat tehneet läksyt. He lukevat kokeisiin. He tekevät annetut tehtävät tunnilla. He eivät pidä melua itsestään, jos myös eivät ehkä uskalla kysyä neuvoakaan. He pärjäävät ihan hyvin ja oppivat ihan mukavasti. He ovat kaikin puolin niin kuin kuuluu. Ja jäävät siksi usein paitsioon.

Haastankin nyt teidät, jotka vietätte näitä kevätauringon valaisemia päiviä luokissa oppilaiden kanssa ja salaa laskette päviä kesäloman alkuun: merkitkää tulevien viikkojen aikana kiitokset, kannustukset, kehut niille, jotka harvoin niitä saavat, vaikka useimmiten ne ansaitsisivat! Kertokaa heille, että heidät on huomattu ja heitä ja heidän ponnistelujaan arvostetaan.

Tässä kopio minulle tuntemattoman oppilaan Wilma-merkinnöistä, kuva on kopioitu avoimelta nettisivulta. Poistin varmuuden vuoksi myös opettajien lyhenteet, mutta lisättäköön vielä että kommentit tulivat yhteensä kuudelta eri opettajalta. Otettaisiinko tästä mallia ja otetaan kehuminen tavaksi!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Välirauha taistelussa työrauhan puolesta

Aloitin syksyn alussa taistelun työrauhan puolesta valvontaluokassani. Tartuin härkää sarvista ja otin heti järeämmät aseet käyttöön. Kirjoitimme luokan käytössäännöt. Otin yhteyttä koteihin ja jatkoin yhteydenpitoa pitkin syksyä lähinnä wilmaviestien kautta. Muutos oli hidasta, mutta haluan uskoa, että hieman jotain edistystä saimme aikaan.

Mitä sitten kaikesta tästä jäi vajaassa syyslukukaudessa käteen? Mikä muuttui?

Ensinnäkin kävi ilmi, että suurin osa luokan oppilaista ei ollut koskaan tajunnut heidän oman käytöksensä häiritsevän työrauhaa. Luokan oppilaat mielsivät työrauhan häirinnäksi ainoastaan tarkoituksellisen huutelun, protestoinnin, opettajan ärsyttämisen eli käytöksen, jota luokalle viimeisimmäksi tullut poika harrasti. Muut oppilaat eivät olleet ymmärtäneet, että kaverille juttelu kesken tunnin, yleinen naureskelu ja kommentointi voivat olla ihan yhtä häiritseviä. Ongelma oli siis suurimman osan mielestä jossain muualla kuin heissä itsessään.

Vanhemmat, joiden ensisijainen tietolähde oli tietysti oma lapsi, kuvittelivat kärjistetysti niin, että luokka on pullollaan kilttejä ja hiljaisia oppilaita, joita terrorisoi yksi poika. Samat vanhemmat olivat yllättyneitä, järkyttyneitä, loukkaantuneita sekä toisaalta kiitollisia ja erittäin yhteistyöhaluisia, kun aloin selvittää luokan kokonaistilannetta ja työrauhaongelmien syitä. "Siis meidän poikako?" "Me ollaan ymmärretty että se on vaan se uusi poika!" "Miksi kilttien lasten täytyy alistua tälläisiin saarnoihin? Eikö se häirikkö pitäisi siirtää tarkkikselle?"

Lopulta sinnikäs viestien lähettely ja yhteydenotot minun puoleltani saivat aikaan sen, että luokan vanhemmista ehdottomasti suurin osa käy Wilmassa viikottain. Yhteydenotot vanhemmilta minuun muissakin asioissa lisääntyivät selvästi kevääseen verrattuna. Vanhempainillassa vanhemmat olivat tyytyväisiä tiuhaan tiedottamiseen. "Tilannehan voikin olla koululla ihan erilainen kuin mitä on kuvitellut!"

Luokassa aloitin puolessa välissä syksyä pysäyttää tilanteita. "Huomaatteko mitä juuri tapahtui? Käskin teitä kolmea lopettamaan juttelun ja sen sijaan, että luokassa olisi tullut hiljaista, sinä sieltä kommentoit tilannetta, vaikkei moitteet edes koskeneet sinua ja te aloitte nauraa kommentille, jonka jälkeen koko luokka alkoi kommentoida ja jutella." "Hei! Tämä on nyt juuri sellainen tilanne, mistä olen teille sanonut, että teidän pitää opetella rauhoittumaan nopeammin. Olen nyt kolme kertaa sanonut, että keskustelut on lopetettava ja keskityttävä siihen omaan tehtävään ja silti puolet luokasta juttelee vielä."

Valaisevaa oli, kun kysyin nimettömänä luokalta kommentteja työrauhaan ja suurin osa luokasta vastasi kyselyssä, että heidän oma osuutensa työrauhaan oli, että he joskus juttelevat lähellä istuvien kanssa, mutta tarkoitus ei ole häiritä. Kerroin tämän tuloksen luokalle ja kysyin, että mitähän tämä mahtaa kertoa työrauhaongelmien syistä. Pienen johdattelun jälkeen loppupäätelmä taisi olla, että vaikkei ole tarkoitus häiritä, niin ehkä se silti voi häiritä, jos moni juttelee samaan aikaan.

Kaiken kaikkiaan luokanvalvontaluokkani on ihan huippuluokka. Sanavalmiita, helposti innostuvia, huumorintajuisia, aktiivisia ja mukavia oppilaita. Muutosta parempaan tapahtui ainakin minun tunneillani ja ainakin opettajainhuoneessa valitukset minun luokastani vähenivät syksyn myötä. Se yksi "häirikkö" rauhoittui hieman melko kovienkien otteiden seurauksena (joista en ala sen kummemmin kirjoittelemaan) - fiksuna poikana hänkin taisi tajuta, että joidenkin asioiden kanssa ei kannata liikaa venyttää onneaan. Muu luokka rauhoittui tunneilla, vaikka levottomiakin päiviä tietysti aina sattui eteen välillä. Luokasta tuli myös kohteliaampi kuin ennen. Tervehdykset kaikuivat käytävissäkin vastaan tullessa. Ikävähän tässä ihan tulee heitä vuoden poissaolon aikana! :)

torstai 8. marraskuuta 2012

Ahaa-elämyksiä

Sorkin viime sunnuntaina häthätää wilmaa auki puhelimen surkealla selaimella (ja kosketusnäytöllä johon en vaan tunnu ikinä tottuvan) ja onnistuin klikkaamaan vasemmasta palkista linkkiä "kyselyt". Rehellisesti sanottuna en ollut ikinä edes huomannut koko linkkiä aiemmin! Pakkohan minun oli sitten ihan oikeallakin tietokoneella alkaa tutkia sitä kysely-mahdollisuutta ja sain oikein ahaa-elämysten sarjan :D

Ensinnäkin kyselyitä onkin wilmalla äärettömän helppo tehdä! Napsuttelin heti kasaan omalle valvontaluokalle kouluviihtyvyyskyselyn, jossa vähän kyselin paitsi viihtymistä koulussa, myös luokkahengestä ja itsearvioita. Ensimmäisellä kerralla Star Softin sivuilta ohjeet olivat kyllä tarpeen, sillä vaikka kysely loppujen lopuksi on helppo tehdä, on sivupohja itsessään vähän sellainen, että sitä on ilman ohjeita vaikea ymmärtää.

Nyt siis olen kehottanut kaikkia oman valvontaluokan oppilaita käymään täyttämässä kyselyn ennen vanhempainiltaa, jolloin vanhemmille voi hieman välittää oppilaidenkin kommentteja ja kuulumisia. Toteutin kyselyn täysin nimettömänä niin, ettei minulla edes ole mahdollisuutta ottaa selvää kuka on mitäkin vastannut. Tahdon nimittäin mahdollisimman rehellisiä vastauksia. Noin puolet oppilaista on nyt käynyt täyttämässä kyselyn ja luulen, että suunnilleen siihen se jääkin. Niin kai aikuistenkin kohdalla vapaaehtoisten kyselyiden vastausprosentti jää jonnekin 50 prosentin alle.

Ensimmäisen kyselyn laadittuani alkoi mieleni kuplia.

Entäs jos loisin kiusaamiskyselyn, sellaisen joka olisi aina avoin ja jonne voisi nimettömänä ilmoittaa kiusaamisesta? Kiusaaminen on kaikesta puhumisesta ja paasaamisesta huolimatta tabu myös oppilaiden kesken. Kukaan ei halua leimautua kiusatuksi tai kantelijaksi. Moni tietää, mutta ei osaa tai uskalla tai jopa viitsi kertoa. Auttaisikohan nimetön kaavake wilmassa?

Entäs jos toteuttaisi itsearvioinnit wilmassa? Siis ihan nimellä. Se voisi toimia ihan hyvin, vaikka sitä varten pitäisi kyllä mennä koko luokan kanssa atk-luokkaan, koska muuten osalla jäisi varmasti arvioinnit tekemättä.

Voisikohan jonkun tehtävänkin teettää niin, että se palautettaisiin nimenomaan wilma-kyselyn kautta? Ei nyt mitään koetta ehkä peruskoululaisille kuitenkaan, mutta joku lyhyt kirjallinen työ. Netissä tehtävä luetunymmärtäminen tai aineistonhakutehtävä... Vastaukset olisi helppo kerätä yhteen wilmasta. Tähän tarkoitukseen on tietysti olemassa erillisiä työalustojakin, mutta meidän koulussa sellaista ei ole yhteisesti käytössä ja siksi helpointa olisi ehkä käyttää jo käytössä olevaa ja tuttua ohjelmaa.

Lukiossa ainakin voisi kerätä kurssipalautteet wilman kautta, mutta miksei myös peruskoulussa voisi pyytää palautteita wilmassa. Kyselynhän voisi suunnata myös vanhemmille ja pyytää vanhemmilta palautetta vaikkapa koulun ja kodin völisestä yhteistyöstä tai muusta semmoisesta.

Tai ihan hupia! Jos ystävänpäivänä tai halloweenina kirjoitettaisiin vaikka runoja ja oppilaat saisivat äänestää mielestään parhaan runon wilman kautta?

Hitsin vitsi, kun tuo pidempi työtauko taas tuossa lähenee enkä ehdi alkaa testailla kaikkia näitä hienouksia käytännössä! ...ja ehkä se on toisaalta hyväkin. Ehtii innostus taas vähän laantua. Loppujen lopuksi oppilaat kyllästyvät aika nopeasti kaikennäköisiin ylimääräisiin temppuihin, kun opettaja on vasta pääsemässä vauhtiin!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Työrauhataistelun erä yksi ja kaksi

Jatkan vielä samasta aiheesta. Niin paljon se vie tällä hetkellä aikaani ja ajatuksiani.

Minun valvontaluokkani ongelma on siis ollut viime kevään ja tämän syksyn ajan huono työrauha ja levottomat tunnit. Ongelmat korostuvat joillakin tunneilla ja häviävät melkein kokonaan toisilla. Syyt ovat varmasti sekä opettajan tyylissä että oppiaineen kiinnostavuudessa. Silti suurin osa opettajista on nyt syksyllä valitellut, että ryhmä on raskas opettaa eikä sen kanssa oikein pääse eteenpäin siitä huolimatta, ettei luokka taidollisesti ole lainkaan muita huonompi.

Oma diagnoosini luokan tilanteesta on ollut seuraava: Luokalla on monta aktiivista oppilasta, jotka eivät ujostele olla äänessä. Luokalla on myös muutama oppilas, joilla on luonnostaan melko matala ärsykekynnys ja heikko tarkkaavaisuus: he huomaavat juttuja mitä muut eivät huomaa, he unohtuvat ajattelemaan omiaan kesken tehtävien, he saattavat reagoida vaikkapa ääntelemällä ennen kuin ehtivät ajatella. Lisäksi luokalla on yksi oppilas, joka mielellään haastaa opettajat väittelemään ja kinastelemaan tarvittaessa ihan mistä tahansa. Pikku hiljaa luokan yleinen ilmapiiri on liukunut siihen suuntaan, että suurin osa luokasta hyväksyy ja kannustaa häiriöitä, asettuu pelleille yleisöksi, tarttuu huolimattomiin kommentteihin, naureskelee ja huutelee tahattomillekin äänille. Eli pari oppilasta toimii kipinänä ja loppu luokka tuulena, joka puhaltaa kipinät aina liekkiin - ja tunnin rauha on menetetty.

Ensimmäinen erä työrauhan puolesta oli puhuttelu ja luokan käytössääntöjen kirjoituttaminen. Jokainen kirjoitti itse paperille mallin mukaan säännöt, allekirjoitti ne ja vei ne kotiin vanhemmille näytettäväksi. Kopiot säännöistä jaettiin jokaiselle luokkaa opettavalle opettajalle. Yksi naurahti ja sanoi: "Luuletko että ne kykenee tähän?" Yksi vanhempi otti yhteyttä ja sanoi: "Eikö tälläiset ole itsestäänselvyyksiä kaikille? En hyväksy että minun hyvinkäyttäytyvä lapseni joutuu tälläisiä kirjoittelemaan!" Pieniä näkökulma eroja opettajien ja vanhempien välillä siis... Muut opettajat ovat saaneet itse päättää miten ovat sääntöjen kanssa toimineet vai ovatko toimineet ollenkaan. Itse pidän niistä nyt pilkuntarkasti kiinni.

Toinen erä oli wilma-viesti kaikille vanhemmille. Kerroin luokan ongelmat ja korostin, ettei kyse ole tilanteesta, jossa pari häiriköi loppuja, vaan koko luokan asennoitumisesta mahdollisiin häiriöihin. Noin viikon kuluttua tästä laitoin vielä jokaisen oppilaan vanhemmille viestin, jossa kerroin lyhyesti juuri heidän lapsensa alkusyksystä: mikä sujuu, mikä ei, mitä ongelmia on tai mitä käytännön asioita täytyisi hoitaa. Se etu luokkani kanssa on, että lähes kaikki tulevat ihan kunnon perheistä, joissa ollaan kiinnostuneita koulunkäynnistä ja joissa lapsella on myös rajat. Saldona viesteihini olikin noin puolilta vanhemmilta vastausviesti wilmassa, noin kolmannekselta puhelu asiaan liittyen ja sitten ne pakolliset pari perhettä jotka eivät edelleen ole viestejä lukeneet tai niihin reagoineet huolimatta tekstiviestillä viesteistä muistuttamisesta. Kaikista yhteydenotoista jäi hyvä mieli minulle ja toivottavasti myös kodeille. Lupasin lähettää kuulumisia jatkossakin tilanteen edistymisestä.

No onko mikään sitten vielä muuttunut? Pari viikkoa on lyhyt aika oikeille muutoksille, mutta luokka on nyt taas aktiivisempi ja viittaa enemmän. Oppilaat ovat ainakin toistaiseksi myös kohteliaampia ja tervehtivät käytävilläkin reippaammin. Luokassa oleminen ajautuu edelleen helposti hälinään, mutta tilanne rauhoittuu nyt nopeammin kun komentaa ja eteenpäin ollaan päästy suunnilleen samaa tahtia kuin muidenki ryhmien kanssa. Toistaiseksi siis näyttäisi, että vaivannäkö on kannattanut. Toivon todella, että tämä suunta säilyy ja hommat alkavat taas sujua, sillä oikeasti luokkani on ihan huippu :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Se on keltainen!

Olen syksyfani.

Tykkään viileistä päivistä (tosin olisin kyllä malttanut odottaa niitä hyvin sinne syyskuulle...) ja rakastan sitä koulun alun tuntua ilmassa ja kaupoissa. Viihdyn parhaiten juuri syysvaatteissa ja olen varma että murretut syysvärit sopivat minulle paremmin kuin kirkkaat kesävärit. Ihana pehmoinen neule on mukavampi kuin kesämekko.

Joka syksy tekee mieli aloittaa uusia harrastuksia: uusi kieli, jumppa, käsityöt tai kuvataide. Olen ihan fiiliksissä kun selaan kansalaisopiston vihkosta ja mietin mikä kaikki voisi olla kivaa. Oikeasti hyvin harvoin aloitan mitään uutta, koska tiedän että tähän elämäntilanteeseen se nyt ei vaan oikein sovi.

Parasta on kirjakaupoissa juuri ennen koulun alkua. Voisin hankkia joka vuosi ihania kyniä, uuden penaalin, koulu-(tai siis työ)laukun, vihkoja, kansioita ja muita koulutarvikkeita. Hypistelen päiväkirjoja ja hullaannun kalentereista. Tosin kalenteria ei tarvitse enää ostaa, sen saa töistä. Ja tänä vuonna se on keltainen.

Poikkesin muissa asioissa koululla jo viime viikolla ja nappasin mukaani samalla uuden kalenterin. En ole vielä alkanut sitä täyttää, mutta ehkä huomenna, aamukahvin jälkeen, kun kerrankin olen yksin kotona.

Minä rakastan täyttää kalenteria. Kirjoitan aina nimet ja puhelinnumerot ja semmoiset aloitussivulle. Jäljennän lukujärjestyksen, vaikka sitten kyllä liimaan siitä myös kopion kanteen, nopeammin saataville. Alan tehdä suunnitelmia suunnittelusivuille. Kirjoitan opetusryhmien oppilaiden nimet taakse. Luen niitä aforismeja oikeasta alanurkasta. Siirtelen sivumerkkejä sopiville kohdille. Hypistelen. Selailen. Puhkun intoa syksystä ja uudesta kouluvuodesta.

Into kalenterin täyttämiseen yleensä laantuu pian syksyn edetessä, kun kaikkea ei muista, ehdi ja jaksa kirjoittaa heti ylös (ja sitten se jää). Läksyt unohtuu merkata ylös. Poissaolijoita joutuu muistelemaan päivän päätteeksi. Koenumerot naputtelee suoraan wilmaan ja laiminlyö kalenterin. Jos nyt vihdoin tänä vuonna saan tietokoneen omaan luokkaani, niin voi olla, että siirryn merkkaamaan suoraan wilmaan paljon sellaista, mikä nyt on vielä toistaiseksi pitänyt ensin laittaa ylös kalenteriin muistiin ja siirtää sieltä sitten myöhemmin wilmaan. En silti usko, että tulen koskaan olemaan yhtä innoissani wilmaan naputtelemisesta, kuin kalenterin täydentämisestä.

Kalentereissa vaan on sitä jotain oikeaa tunnelmaa :) 

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kokouskammo

Minä turhaudun opekokouksissa. Tässä lista pahimmista puistatuksista.

1) Huono valmistelu. Se johtaa aina kauheaan ajanhukkaan ja turhaan jaaritteluun ihan triviaaleista asioista. Mietitään vaikka liikuntapäivän ajankohtaa, niin aletaan pohtia, että koskas se oli viimeksi ja kuka sen järjestikään ja mitä silloin tehtiin. Kaipaisin hiukan enemmän yritysmaailman käytäntöjä kokouksiin ja parempaa valmistelua: tässä vaihtoehdot, kommentteja? äänestetään!

2) Jaarittelijat. Ne opettajat jotka aina haluavat alkaa käyttää yhteistä kokousaikaa johonkin pikkuseikan pohtimiseen. Ne jotka alkavat kokouksessa ideoida sitä liikuntapäivää, vaikka juuri on pistetty kasaan porukka, joka sen suunnittelee. Ne joilla ei oikein ole mielipidettä edes mihinkään suuntaan, kunhan toistelevat aiempia puheenvuoroja. Ne jotka yrittävät aloittaa syvällisen keskustelun nykynuorten kunnioituksen puutteesta kesken kokouksen. Lyhyesti siis ne opettajat, jotka eivät kai koskaan ole olleet tehokkaissa ja toimivissa kokouksissa.

3) Hölisijät. Opettajat käyttäytyy kokouksissa usein huonommin kuin oppilaat tunneilla. Takapenkissä on aina rivi niitä, joilla on tärkeämpääkin asiaa kuin kuunnella mitä päätetään tai mistä puhutaan. Ja etupenkissä toisaalta rivi niitä opettajia, jotka mulkoilevat pahalla silmällä taakse.

4) Tuppisuut. Siis ne, jotka eivät koskaan kysyttäessäkään ilmaise ensimmäistäkään mielipidettä, mutta purnaavat heti kokouksen jälkeen, että kun mentiin päättämään näin.

5) Muutosvastarinta. Opettajat aina vastustavat muutosta. Aina.

6) Huono ajanhallinta. Listasta ehditään käydä puolet, kun kokousaika alkaa olla ohi ja niinpä loput jää käsittelemättä. Silti rehtorilla ei ole kanttia keskeyttää yhtä jaarittelijaa, joka on taas huolestunut nuorison energiajuomista.

Ai mistä huomaa, että olen joskus ollut muissakin töissä ja istunut vähän erilaisissa kokouksissa? :D

Taisin joskus sanoa, että kerron myöhemmin miten Wilma meidän koululla otettiin käyttöön. Siinä on oikein hyvä esimerkki ihan älyttömästä opekokouksesta, joten kerronpa nyt.

Wilmaa oli suunniteltu koululle jo pitkään ja sitten siitä taas keskusteltiin kokouksessa. Rehtori esitteli asian ja sen jälkeen alkoi jaarittelu puolesta ja vastaan. Kun se on niin hankalaa ja ei ole koneita joka luokassa ja mitenhän ne tunnukset ja muutenkin joutuu tietokoneella turhaan istumaan. Mutta olisihan se kätevää ja tieto menisi koteihinkin nopeammin ja moni vanhempi on sitä kysellytkin. Keskustelu ei edennyt minnekään. Parikymmentä minuuttia päivittelyä ja lopulta rehtori alkoi siirtyä seuraavaan asiaan ilman, että mitään päätöstä oli tehty. Ei puolesta, ei vastaan.

No, minä vähän turhauduin. Olin ollut pari kuukautta vasta virassa enkä ollut tainnut koskaan avata suutani aiemmin kokouksessa. Silloin avasin ja ehdotin, että jospa päätettäisiin jotakin, vaikka että otetaan se wilma. Järjestetään koulutusta opettajille ja vanhemmille ensin, sitten kuukauden koejakso ja katsotaan mitä ongelmia oikeasti esiin tulee ja pyritään sitten korjaamaan ne, sen sijaan että etukäteen päivitellään ja arvaillaan. Minun puheenvuoroani seurasi hiljaisuus. Sitten rehtori vilkaisi minua ja sanoi: "No niin. Päätetään siis, että otetaan wilma käyttöön, heti lukukauden alusta. Opettajille koulutus sen käytöstä järjestetään kolmen viikon päästä ja vanhemmille heti koulun alettua." Kukaan ei sanonut enää mitään. Paitsi kokouksen jälkeen alkoi se tavallinen narina. Ja minä olin ihan ihmeissäni, kun käytännössä siis minä olin rehtorin kanssa yksin päättänyt, että se Wilma otetaan käyttöön.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Wilmapurnaus

Meidän koulussa siirryttiin jokin aika sitten Wilman käyttöön. Opettajainhuoneesta poistuivat poissaolokirjat ja oppilaiden repuista poissaolovihkot (sikäli kun ne siellä aiemminkaan tallessa säilyivät). Nyt kaikki vähänkin merkittävä pitäisi näkyä siis Wilmassa: poissaolot, myöhästymiset, läksyjen unohdukset, aktiiviset tuntiosallistumiset, kokeet ja niiden arvosanat.

Mutta ei näy.

Osa opettajista on edelleen sitä mieltä, että on vaivalloista merkitä näitä tietoja Wilmaan vanhempien ja muiden opettajien näkyville. Kaikissa luokissa ei ole koneita ja tuntien jälkeen taitaa olla liian vaivalloista istahtaa opettajainhuoneen koneelle napsuttelemaan edes ne poissaolijat näkyviin. Osa ei vaan viitsi, ei kiinnosta. Joku perusteli, ettei viitsi kirjoittaa sinne mitään, koska ei ne vanhemmat kuitenkaan sitä lue.

Minua se suoraan sanottuna ärsyttää.

Ryhmänohjaajan homma on helpottunut minusta Wilman myötä suuresti. Yhdellä klikkauksella näkee ketkä unohtelevat tavaroitaan, kuka saapuu aina myöhässä, kuka ei osaa rauhoittua ja kuka viittaa ahkerasti. Tai näkee siltä osin kun niitä merkitään. Wilma olisi erinomainen tiedonkeräysväline. Jos oppilaan kanssa tulee jotain ongelmaa ja hänen asioitaan käsitellään vaikka OHR:ssä, saisi Wilmasta helposti printattua tiedot siitä miten tyypillä koulussa menee. Ei olisi välttämätöntä juosta kysymässä jokaiselta aineenopettajalta, että mites se Hessu siellä sun tunneilla, tekeeks se jotain. Tai pitäisi se kai silti kysyä, mutta yleiskatsauksen saisi Wilmasta helposti. Wilmasta voisi olla hyötyä myös vaikka kiusaamistapausten selvittelyssä, kun Wilmaan olisi laitettu kaikki ne kahinat, joihin opettajat ovat joutuneet puuttumaan.

Meillä ei siis ole vielä yhtenäistä linjaa siitä, mitä pitää merkitä ja mitä ei tarvitse. En tiedä miten tämä on ratkaistu muissa kouluissa. Onko kaikki opettajat jollain tasolla velvoitettu tekemään se 'bare minimum' vai onko se meidänkin vain hyväksyttävä, että opettajissakin on aina niitä, joita velvollisuudet eivät koske ja kiinnosta.

Sitten ne samat opettajat vinkuu, että kun se Wilma ei ollenkaan ole niin hyödyllinen kuin sen piti olla. Ei kai jos sitä ei käytetä!