Kiitettävä käytös

Käytöksen arvioiminen on pirullista hommaa. Käytösnumero ei saa arvioida persoonallisuutta. Se ei myöskään ole enää huolellisuusnumero. Sen pitäisi siis jollain tavalla kuvastaa oppilaan käytöstä suhteessa omaan persoonaan, muihin oppilaisiin ja koulun sääntöihin.

Perusta lähtee niistä säännöistä ja niitten noudattamisesta. Siltä osin arvioiminen on melko helppoa. Jos sääntöjä on rikottu, on niistä yleensä tullut jotain seuraamuksia. Ei tosin ehkä aina. Eivätkä kaikki rikkomukset ole ihan saman arvoisia käytöstä arvioitaessa. Ehkä jonkinlainen toistuvuus on avainsana tässä? Paljon rikkomuksia kertoo yleisestä asenteesta koulua ja kouluyhteisöä sekä auktoriteetteja kohtaan. Ja se on huonoa käytöstä.

Mutta entä se huolellisuus? Jos oppilas jättää toistuvasti läksyt tekemättä tai ei tee tunnilla annettuja tehtäviä, onko kyse vain käytöksestä? Vai vain huolellisuudesta? Vai molemmista? Voiko huolimaton oppilas olla silti kiitettävä käyttäytyjä? Väitän ettei voi. Jatkuva huolimattomuus vaikuttaa opettajan mielikuvaan oppilaan käytöksestä. Ja eikös se kieli samasta asenteesta kuin toistuvasti sääntöjä rikkovallakin? Rajanveto on aika vaikeaa. Siis mahdotonta.

Hankalaa on arvioida käytöstä suhteessa oppilaan omaan persoonaan. Eläväinen oppilas voi olla hyväkäytöksinen kunhan hän osaa valita eläväisyydelleen ajan ja paikan oikein ja osaa rajata elämisen asialliseksi. Hiljainen ja ujo oppilas voi olla hyväkäytöksinen vaikkei tervehdikään oma-aloitteisesti tai katso silmiin keskustellessa. Opettaja joutuu siis tavallaan arvioimaan miten oppilas hallitsee oman persoonansa suhteessa kouluyhteisön vaatimuksiin. Mutta ujoudesta tai vilkkaudesta sinällään ei saa rankaista. Silti hyvin ujo ja syrjäänvetäytyvä oppilas ei välttämättä koskaan saa sitä kiitettävää, sillä opettajat voivat kokea hänen kanssaan asioimisen vaikeaksi ja ujouden töykeydeksi. Samoin se vilkas voi jäädä ilman kiitettäväänsä, sillä hänet voidaan helposti kokea nenäkkääksi, rauhattomaksi, huomiohakuiseksi ja hankalaksi.

Vaikka käytösnumeron pitäisi kertoa ainoastaan oppilaan omasta käytöksestä suhteessa arviointikriteereihin, ei siltä valitettavasti voi välttyä, etteikö numero tulisi osittain myös vertailun kautta. Arviointikokouksissa kuulee aina jossain muodossa kommentin: "jos Pekalla kerran on käytös kuusi, niin ei Matilla voi sen parempi olla!" Ja niinpä numerot pakostikin asettuvat sen mukaan kuka valitaan vertailupisteeksi. Kun suurin osa oppilaista on niitä "kasin käyttäytyjiä", ovat muut sitten joko hieman niitä parempia tai hieman niitä huonompia.

Loppujen lopuksi, käytöksen arviointi menee siis myös suhteessa mielikuvaan arvosananmukaisetsa käytöksestä. Ne jotka eivät ole jääneet mieleen, ne saavat kasin. Ne, jotka ovat jääneet positiivisesti mieleen, saavat ysin ja loput siitä sitten huonompia sen mukaan kenen katsotaan käyttäytyvän ketäkin huonommin.

Meillä ei kukaan saa koskaan kymppiä. Johtuu pääasiallisesti arviointitavasta: numero tulee kaikkien opettajien arvioiden keskiarvosta, jota luokanvalvoja voi esittää muutettavaksi parempaan tai huonompaan. Ei kukaan saa koskaan kympin keskiarvoa käytösnumeroehdotuksista eikä yksikään luokanvalvoja koskaan ehdota omaa oppilasta täydelliseksi käyttäytyjäksi. Kukaan ei kuitenkaan ole selvästi muita parempi ja jos yhdelle käytös nostettaisiin kymppiin, pitäisi muitakin nostaa, koska eivät ne ole sen huonompia.

Eikä siihen koskaan ruveta. Ysi on ihan hyvä numero. Eikä kukaan ole täydellinen. Ja opettajat haluavat kokouksesta aikaisin kotiin.

Save a lollipop...

Mitä kouluun saa laittaa päälle?

En tiedä onko muissa kouluissa sääntöjä pukeutumiseen liittyen. Meillä ei ole ainakaan kirjattu niitä mihinkään. Suomessa koulupukeutumiseen suhtaudutaan huomattavasti rennommin kuin vaikka Briteissä (no, koulupuvut...) tai Yhdysvalloissa (liian lyhyet hameet tai paljastavat paidat voivat olla kiellettyjä).

Silti minusta ei kouluun voi laittaa ihan mitä tahansa päälle.

Minä opin heti ensimmäisen sijaisuuteni aikana, että kaula-aukon oltava sellainen, että oppilaan puoleen voi kumartua ilman, että tarvitsee huolehtia siitä mitä näkyy. Sama pätee hameenhelmaan. Jonkinlaiset hyvänmaun rajat koskevat minusta myös tekstejä ja logoja vaatteissa tai koruissa. Näin joku aika sitten hauskan kaulakorun: pikkuruinen nukke, joka oli nostanut paidan ylös ja vilautti tissejä. Koru oli minusta tosi hauska, mutta koska lähinnä pidän koruja töissä, mietin etten voisi koskaan sitä pitää.

Pakko myöntää, että ne kaula-aukot häiritsevät minua oppilaillakin. Nyt kun nämä minihelteet tulivat, lyhenivät tyttöjen shortsit vesirajaan ja syvenivät kaula-aukot rintaliivien ylärajaan. Vähänkin enemmän täytettä liiveissä - sen pakollisen puhelimen lisäksi - ja opettajalla on suora näkymä pulpetissa retkottavan oppilaan paidan sisään. Minua se häiritsee, vaikken edes ole mies. (Vai olisiko mies jo tottunut käsittelemään tälläisiä "ei saa tuijottaa"-tilanteita?)

Tekstit ja merkit ovat sitten toinen juttu. Hampunlehtiä on niin monissa penaaleissa, paidoissa, käsikoruissa, kaulakoruissa jne. etten niistä jaksa itse edes oikein kiinnostua. Varsinkin kun koko symboli on niin kaupallistunut, ettei sillä yleensä ole mitään tekemistä koko huumeen kanssa. Toisia opettajia ne häiritsevät ja kieltämättä alakoululaisen ranteessa hampunlehti pistää kyllä silmään.

Sitten tulevat kaikki kannanotot ja muut logot lähtien fanipaidoista jatkuen aina hakaristeihin asti. Jos saa olla paidassa risti oikeinpäin, saako olla risti väärinpäin? Jos saa olla heartagram, saako olla pentagram? Saako jumalan julistaa kuolleeksi t-paidassa? Saako ketään julistaa kuolleeksi t-paidassa? Ja niin edelleen. Missä menee raja siinä mitä vaatteillaan saa sanoa?

Minua on häirinnyt jonkun aikaa yhden meidän oppilaan paita, johon on painettu otsikon teksti ja jatkossa ehdotetaan erästä tiettyä muuta imeskeltävää tikkarin sijaan. Ihan huvittava juttu muussa kontekstissa. Olen tainnut naurahtaa kun sen olen muualla ensimmäisen kerran nähnyt. Jostain syystä 15-vuotiaan paidassa se ei naurata, vaan harmittaa (ei pitäisi kuulua hänen maailmaansa), säälittää (ymmärtääkö se edes koko merkitystä) ja pelottaa (tajuaako mitä seurauksia voi itselle aiheuttaa vääränlaisella "mainostamisella"). Ihmettelen myös vanhempia, jotka antavat oman alaikäisen pitää tuollaista paitaa. Meidän tytöltä paita päätyisi UFF:in laatikkoon parissa minuutissa...

Puhuin paidasta opettajainhuoneessa ja tytön luokanvalvojan kanssa, mutta kaikki vaan pudistelivat päätään ja juttu jäi siihen. Rajan vetäminen siihen mikä on sallittua ja mikä ei, on tietysti aika hankalaa... enkä minäkään ehkä olisi kieltämässä suoraan joitain vaatteita. Minusta ehkä silti myös vaatteista pitäisi voida puhua oppilaiden kanssa, samoin hyvästä mausta ja kohteliaisuudesta muita kohtaan ja yhteiskunnan normeista mm. työpukeutumista kohtaan, koska niistähän kai koulupukeutumisessakin on kyse.

Kympin tyttö

Ihan tässä vähän aikaa sitten sotkin kalenterimerkintöjeni kanssa parit sopimani menot ristiin. Yksi vanhoista kavereistani kommentoi sähläystäni jotenkin niin, että "eihän toi ole ollenkaan sellasen kympin tytön kaltasta jollanen sä oot aina ollut". Jostain syystä minä ärsyynnyin tästä kommentista aika paljon, vaikkei sitä pahalla sanottu.

Ensinnäkin minua ärsyttää se yhden ominaisuuden yleistäminen koskemaan kaikkia persoonallisuuden ja lahjakkuuksien osa-alueita. "Kympin tyttö" paitsi saa kymppejä kokeista, on tietenkin ahkera, tunnollinen, huolellinen, järjestelmällinen, pikkutarkka, kiltti, mukautuvainen, kärsivällinen ja niin edelleen. Sitä paitsi kympin tyttöys ei pääty siihen kun opiskelut päättyy, vaan se ulottuu kaikkialle elämään. On oltava siisti koti, hyvin organisoidut työt, kalenteri ojennuksessa, arki aikataulutettu ja mielellään ahdettu täyteen kaikkea suorittamis-henkistä toimintaa. Eli koska aikanaan minulla oli rivi ysejä ja kymppejä todistuksessa, en saa nyt kolmikymppisenä sotkea kalenterimerkintöjäni.

Pitäisikö tasapainon vuoksi yleistää sitten vitosen pojat. Vitosen pojat on joko tyhmiä tai laiskoja. Ne ei joko yhtään viitsi, yhtään välitä tai lainkaan osaa. Ne on paitsi laiskoja, tyhmiä, myös saamattomia, epäjärjestelmällisiä, kömpelöitä, hitaita, lahjattomia, epäsiistejä, huono käytöksisiä ja syntyneet epäonnistumaan aivan kaikessa mitä ikinä yrittävätkään (jos siis yrittävät). Vitosen poikien on turha haaveilla mistään muusta, kuin siitä että pysyisivät pois kortistosta ja katkaisusta. Tämä luusereiden joukko elää siis elämänsä koskaan ikinä missään edes melkein onnistumatta.

Ja jottei tule syrjityksi ketään, niin sitten toki pitäisi lisätä kategoria seiskan/kasin oppilaat. Ne ovat taas sitä ikuista keskikastia. Koskaan ne eivät erotu mihinkään suuntaan. Joko ne olisivat ihan hyviä, mutta eivät viitsi yrittää tai sitten ne ovat vaan vähän keskinkertaisia eivätkä vaan onnistu kunnolla missään. Kasin oppilaat on sitä harmaata massaa, joitten housut ei kunnolla istu, jotka ajavat perus-nissanilla, käyvät töissä Kelan toimistossa, hankkivat pari lasta ja koiran, käyvät kansalaisopiston jumpassa torstaisin, syyslomalla halvoilla lennoilla peruslomakohteissa, värjäävät hiuksensa kaupan väripaketeilla ja katsovat Putousta lauantaisin. Kasin oppilaat yksinkertaisesti häviävät siihen keskinkertaiseen elämäänsä. Ihan hyvinhän ne pärjäävät, mutta - ollaanpa nyt rehellisiä - ei heistä mitään ydinfyysikoita tai aivokirurgeja koskaan tule.

Ihan tiedoksi vaan. Mikään kympin tyttö minä en siis todellakaan ole. Olen analysoinut oman pärjäämiseni pariin osatekijään: minulla pelaa looginen päättely ja kielellinen tuottaminen. Lisäksi opin erinomaisen hyvin kuuntelemalla ja äiti opetti että läksyt tehdään ennen kuin lähdetään ulos leikkimään. Sillä taas ei ole minusta mitään tekemistä aikaisemman koulumenestykseni kanssa, että olen erinomaisen huono pitämään paikkoja siistinä tai että kovasta yrittämisestä huolimatta en osaa pitää papereita järjestyksessä tai jaksa merkkailla kaikkia menoja kalenteriin. Ja aikaisemmalla koulumenestyksellä ei loppujen lopuksi ole ihan hirveästi merkitystä oikeastaan minkään suhteen nykyisessä elämässäni. Paitsi ehkä sen puolesta, että joskus minun on vaikea ymmärtää niitten vitosen poikein vaikeuksia koulussa.

Paras oppikirja?

Minä en kauheasti tykkää meillä käytössä olevasta oppikirjasarjasta, Smart Moves:ista. Meidän nykyiset ysit ovat vasta toiset, jotka käyttävät ysien lukukirjaa, joten sarjan vaihtaminen ei ole vielä vähään aikaan mahdollista.

Hyvä oppikirjasarja auttaa opettajaa työssään todella paljon. Kun kirja on hyvin mietitty ja toteutettu on sen avulla helppo mukauttaa opetusta ja karsia tai lisätä materiaalia, eriyttää ylös ja alas ja ennen kaikkea sen avulla on helppo opettaa. Smart Moves jää vähän puolitiehen kaikilla osa-alueilla.

Ensinnäkin, materiaalia on varsinkin kasin ja ysin kirjoissa liikaa. Kirjantekijät eivät myöskään ole juuri etukäteen miettineet mitkä kappaleet toimisivat perusteksteinä ja mitkä lisäteksteinä. Toisaalta opettajalle jää silloin enemmän valtaa sen suhteen mitä käydään läpi ja mitä karsitaan, mutta kun melkein joka kappaleessa on siihen liittyvä kielioppiteema, onkin karsiminen paljon hankalampaa. Valitettavasti myös hyppiminen kirjan kappaleiden yli ja kieliopin opiskeleminen tuolta ja tekstin opiskelu täältä sekoittaa oppilaita. Osalle kun on välillä vaikeaa löytää sitä tehtävää numero 9 sieltä kasin ja kympin välistä, niin kun pitäisi kokeeseen lukea kielioppiteema sellaisesta kohdasta työkirjaa, mitä ei muuten ole opiskeltu, niin ei tule mitään.

Toiseksi, tehtävät ovat kamalaa sillisalaattia. Periaatteessa kappaleeseen kuuluu aina samat tehtävätyypit, mutta varsinkin kieliopin perustehtävät ja sanaston syventävät tehtävät ovat todella harvinaisia. Muutenkin tehtäviä saattaa yhdessä kappaleessa olla tolkuton määrä ja seuraavassa vain pari hassua. Lisäksi varsinkin ysien kirjassa perustehtävätkin ovat välillä liian vaikeita heikoimmille (esim. sanaristikon vihjeet vain englanniksi) ja kaikista kirjoista puuttuuvat motivoivat lisätehtävät nopeimmille (käännöslauseet eivät yleensä motivoi niitä parhaimpiakaan ja jäävät tekemättä).

Kolmanneksi, tekstit ovat varsinkin ysin kirjassa hirvittävän pitkiä ja niitä on hankala eriyttää. Kirjan tekijät ovat ajatelleet että kappaleiden alkuosat olisivat ne "peustekstit" jotka kaikki opiskelisivat ja paremmat voisivat opiskella koko kappaleet. Valitettavasti juonellisissa kappaleissa idea ei toimi alkuunkaan (heikommat saavat kuulla vain alun ja paremmat sitten kokonaan vai?) ja juonettomissakin saattaa olla niin, että alkuosa on paljon vaikeampi kuin loppuosa tai sitten alkuosa. Minusta erilliset perustekstit ja lisätekstit toimisivat miljardi kertaa paremmin.

Neljänneksi, sanastoissa kaikki sanat on esitetty "saman arvoisina". Kun sanasto on kokonaisen aukeaman mittainen on urakka aikamoinen yläasteelaiselle. Etenkin kun suurin osa oppilaista ei osaa itse arvioida onko tärkeämpää opetella vaikkapa decide kuin never mind about Johnny Depp. Jonkinlainen ydinsanojen erottaminen olisi minusta paikallaan kaikissa kirjan kappaleissa. Kun jako vielä otettaisiin huomioon koetehtävissä, niin oltaisiin jo aika pitkällä.

Siinä nyt varmaan suurimmat ärsytyksen aiheet... Ai niin, se vielä että oppilaiden työkirjat on tehty niin kiiltävästä paperista, ettei terävä ja kova lyikkäri kunnolla erotu paperista ja osa kirjoittaa siksi väkisin kuulakärkikynällä! Huoh, saisinpa jo pian vaihtaa sarjaa. Kävin aiemmin parissa uuden sarjan esittelyssä ja suoraan sanottuna molemmat vaikuttivat järkevämmiltä sarjoilta kuin tämä!

Toukokuun tohinat

Toukokuu on aina koulussa kauheaa säätöä. Huomaa hyvin, ettei juuri ole ollut aikaa kirjoitella tänne, kun illat menee joko tukiopetuksia tai koekertauksia suunnitellessa, kokeita tehdessä tai niitä tarkistaessa. Niin, ja olisihan jonkinlainen oma elämäkin ihan mukavaa vaihtelua näihin jatkuvasti mielessä pyöriviin työasioihin. Vaan eipä tätä kauan kestä enää. Ensi viikon jälkeen numerot pitäisi olla Wilmassa ja sen jälkeen sitten keskitytään liikuntapäivään, perinteisiin opet vastaan ysit -peleihin, kevätjuhliin ja siihen, miten sitä aikaa tappaisi tunneilla.

Me sovittiin tuossa joku aika sitten ensi vuoden opetusryhmätkin. Minulle tulee aikamoinen määrä ylitunteja, opetusvelvollisuuden lisäksi 7 ja luokanvalvojuus. Enpä minä juuri vastaan väittänyt tunneista. Loppujen lopuksi yksi rinnakkaisryhmä lisää ei tuo kuitenkaan niin paljon lisätyötä, koska suunnitteluun ja valmisteluun ei mene sen enempää aikaa. Lukujärjestyksessä se tietysti näkyy ja tarkastettavien kokeiden määrässä, mutta muuten ei minua haittaa. Itse asiassa minulla on aikaisemminkin ollut 6 + lv ylitunnit eikä se sen raskaammalta tuntunut kuin se nipinnapin opetusvelvollisuuden verran opetustakaan.

Edelleenkään en ole niin väsyksissä, ettenkö jaksaisi suunnitella mielessäni ensi lukuvuotta :) Olen mm. ideoinut mielessäni miten ysien kirjaa ehtisi mielekkäämmin käydä läpi ja suunnitellut aikamuotojen kertaamista kokoavasti. Sen työkansion kanssa en varmaan ihan vielä ensi vuonna aloita, mutta koska ysien TET-jaksot kuitenkin osuvat syksylle, niin jotta jakson ajan tunnit eivät menisi "hukkaan" tehdään joku työelämän kielitaitoon ja sanastoon liittyvä pieni työ. Joka tapauksessa, virtaa siis vielä riittää :)

Ihanat kamalat kollegat

Tänään olikin mukavan lyhyt päivä töissä. Siitäkin suurin osa vierähti vielä koekertauksien parissa, joten aika mukavalla mielellä lopetin tunnit. Tosin ihan niin mukava mieli ei ollut enää töistä lähtiessä.

Istuin opehuoneessa pari tuntia väsäämässä tulevia kokeita ja hoitamassa muita semmoisia juoksevia asioita ja samalla tietysti kuuntelin sitä keskustelua ympärillä. Minulla on oikeasti tosi mukavat kollegat. Olen aina saanut neuvoja ja apua ja tukea, kun sitä olen tarvinnut tai pyytänyt. Koskaan minua ei ole kohdeltu "nuorena ja kokemattomana", vaan olen saanut esittää mielipiteitäni ja olla oma itseni. Joidenkin kanssa juttu tietysti luistaa liukkaammin kuin toisten, mutta sehän nyt vaan on normaalia. Itse asiassa koko opeurani aikana minulla on ollut ainoastaan yksi kollega, jonka kanssa en todellakaan tullut juttuun. Silloin sain tältä vanhemmalta mieheltä kuulla tytöttelyä ja hyvin harkitsemattomia kommentteja, mutta se loppui sitten kun ensin sanoin asiasta itse suoraan ja sitten rehtori vielä puuttui asiaan. Ja lopulta siis päädyimme eri työpaikkoihinkin, joten se siitä.

Tänään taisin sittenkin olla vähän väsynyt tai sitten vaan se kokeiden tekeminen kiristi pinnaa, mutta sivusta kuunneltuna jotkin jutut alkoi kirstää pinnaa. Minulla on kollega, joka ei osaa puhua mistään rauhallisesti, vaan desibelit ja intensiteetti kasvavat suunnilleen sekunnissa aina ääriasentoon. Siihen kun lisätään vielä jatkuva valittaminen laiskoista ja tyhmistä oppilaista ja huono keskustelukumppanin kuunteleminen, on seurauksena yleensä vähintään viiden minuutin monologi, jonka aikana taitaa opehuone aina vähän tyhjetä.

Minulla on toinen kollega, joka huitelee aina missä ja milloin sattuu. Saapuu kokouksiin myöhässä, ei juuri välitä välituntivalvonnoista, järjestelee juttuja muilta kysymättä tai jättää muille ilmoittamatta sovitut jutut hoitamatta. Hänellä on aina paljon asiaa ja mielipiteitä, mutta yleensä ne eivät liity mitenkään siihen mistä puhutaan tai ne ovat niin korkealentoisia, ettei kukaan niitä oikein tajua.

Minulla on kaksi muuta kollegaa, jotka ovat riidoissa erään wilma-viestin takia ja joista toinen on sen takia erittäin kireänä koko ajan ja toinen taitaa kahta kauheammin esittää, ettei ole mitään ristiriitoja. Minulla on vielä pari kollegaa, jotka taas eivät juuri samaan aikaan opehuoneeseen mahdu pienen kariutuneen flirttijakson jälkeen tai ainakin huulenheitto on vähentynyt paljon eikä toinen näistä juuri opehuoneessa enää pistäydy.

Kaiken tämän lisäksi siis ne loput opettajat, joilla on yleensä aina jotain sanottavaa johonkin ja mielipiteitä milloin mistäkin (tähän aikaan vuodesta lähinnä laiskoista ja saamattomista oppilaista) tai jotka ainakin toimivat kaikupohjana äänekkäämpien saarnaamiselle. Lopputulos on sitten se, että korvissa soi ja keskittyminen itsellä tiessään.

Tänään vaan sitten siinä kokeita vääntäessä ei oma pinna oikein meinannut enää jaksaa sitä kaikkea meuhkaamista ja vouhkaamista, kyräilyä ja välttelyä. Onneksi siis päivä oli ohi ja pääsin lähtemään heti kun siltä tuntui, ja rauhottuihan se meno toki, kun yksien hypyt loppui ja toisten alkoi.

Niin paljon kuin kollegoistani pidänkin, tänään ei vaan jaksanut!

Suuria suunnitelmia, ihania ideoita?

Varma merkki siitä, ettei virta ole täysin lopussa töitten suhteen, on kun päässä pyörii vaikka minkälaisia ideoita opetuksen suhteen. Sitten kun alkaa oikeasti väsyttää ja tympiä, silloin yleensä päätän pysyä tiukasti oppikirjassa ja mennä eteenpäin tasaista tahtia ilman mitään sivuprojekteja. Nyt sitten haaveilen niistä projekteista.

Minusta olisi toisaalta ihanaa perustaa iso osa arviointia johonkin portfolion tyyliseen juttuun. Sanakokeet ja kirjaan perustuvat kokeet antavat niin suppean kuvan kielitaidosta ja ne mittaavat usein vain sivuseikkoja kokonaisuudessa, että olisi mukava jotenkin laajentaa töiden kirjoa. Ihan kokonaan en luopuisi perinteisistäkään kokeista tai sanakokeista, sillä sanakokeethan lähinnä toimivat kannustimena (pakottimena) lukea sanoja ja varsinkin kielioppiasioiden hallintaa on hankala arvioida tarkemmin millään kirjoitelmilla (vaikka toki siellähän se lopullinen hallinta näkyy).

Pyörittelen aina välillä siis ideaa jonkinlaisesta työkansiosta, jonne tehtäisiin muutama kaikille sama pakollinen työ ja sitten määrätty määrä omia valinnaisia töitä. Opettajanoppaat sisältävät usein vinkkejä ryhmätöihin ja projekteihin, joihin ei koskaan ole kunnolla aikaa, mutta joita voisi tässä hyödyntää ja lisää tietysti voisi keksiä itse. Tykkään siitä ajatuksesta, että oppilaat voisivat itse keskittyä itseä lähellä oleviin aiheisiin ja osoittaa paremmin omaa kiinnostustaan. Tykkään myös siitä ajatuksesta, että näin välttyisi paremmin siltä ongelmalta, että mitä antaa numeroksi niille, jotka nukkuvat tunneilla ensin puoli vuotta ja kiskaisevat sitten ysin kokeesta, sillä suurin osa tuskin näistä kovasti panostaisi työkansioonkaan. Kansion avulla olisi myös helpompi palkita niitä hiljaisia ja ahkeria oppilaita, joitten osaaminen harvemmin näkyy tunneilla, mutta jotka kyllä osaavat ja tekevät. Eriyttäminenkin onnistuisi varmaan melko helposti, kun töiden vaikeustasoa voisi säädellä.

Sitten toisaalta en ole ollenkaan varma koko idean hienoudesta. Tosiasiassa suurin osa oppilaista ei osoittaisi kuitenkaan kiinnostustaan yhtään mihinkään, vaan pakon edessä suttaisi jotain sattumanvaraista palautusta edeltävänä iltana. Sitten taas se toinen osa, ne tunnolliset, stressaisivat hirveästi osaamisesta ja täydellisyydestä. Lopulta sitten minä istuisin joulun alla ja toukokuussa tuskastuneena tavaamassa kokoon haalittuja töitä ja pähkäilisin tuntitolkulla, että mitä tästäkin työstä nyt sitten antaisi arvosanaksi...

En tiedä, kovasti houkuttaisi kokeilla, vaikka valmistelua se vaatisi paljon etukäteen ja selkeitä sääntöjä, jotta oppilaatkin tietäisivät mitä heiltä vaaditaan ja millä perusteella arvioidaan. Yksi kokeilukaan ei välttämättä kertoisi niin paljon, sillä työkansio varmasti toimisi sitä paremmin, mitä paremmin oppilaat tottuisivat työmuotoon. Ehkä tätä täytyy vielä hautoa hetki ja kokeilla vaikka pienemmillä kokonaisuuksilla tai yksittäisillä projekteilla ensin.

Onko kellään kokemusta portfolioitten käytöstä kieltenopetuksessa? Toimiko se?

Vapusta vielä viikkoja...

Rikkonaisten työviikkojen sarja jatkuu vapulla. Meillä maanantaikin oli vapaa, joten kotona on saanut köllötellä neljä päivää. Tämä vapaaputki onkin tuntunut aika kivalta, kun ei ole ollut mitään pakollista vierailuaikataulua tai ylimääräisiä reissuja. Aamuisin on nukuttu niin pitkään kun juniori on antanut, iltaisin istuskeltu ja päivisin köllötelty ja ulkoiltu.

Kesälomaan on jäljellä enää se vähän reilu kuukausi ja tällä hetkellä tuntuu, että loma tulee melkeinpä liian aikaisin! Joulusta ei tunnu olevan lainkaan pitkä aika ja minulla virtaa riittäisi vielä pariksi kuukaudeksi töihinkin. Tosin, mieli voi muuttua pian kunhan koeviikot alkavat ja pääsen taas laatimaan ja korjaamaan kokeita, järjestämään uusintoja, antamaan numeroita ja vastaamaan niihin huolestuneiden ysien vinkumisiin, kun koko vuoteen ei englannin numero ole juuri kiinnostanut ja nyt parissa viikossa tahdottaisiin se korottaa... Muutenkin on hieman selvittelemisiä valvontaluokan kanssa, kun puolessa välissä lukukautta tullut uusi oppilas kerää vaikeuksia opettajien puolelta eikä oikein ole onnistunut luokassakaan löytämään paikkaansa. Samoin yksi tytöistä näyttää jääneen muun porukan ulkopuolelle ja siitäkin pitänee hieman jutella vielä tyttöporukan kanssa.

Nyt kuitenkin vappuvapaat sattuvat mukavasti juuri koerumban ja muun alle joten voi olla, että tämä oli viimeinen stressitön viikonloppu ennen suvivirttä.

Pitkä pätkä pääsiäisestä paahteisiin päiviin,
vapusta vielä viikkoja vapaisiin,
helatorstaista hetkinen helteisiin,
suvivirrestä ei suveen sekuntiakaan :)