keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kiirekiirekiirekiire

Kirjassa on kappaleita 24. Kouluviikkoja vuodessa noin 38 ja koska yseillä on meidän koulussa 2,5 viikkotuntia englantia (minusta ihan älytön ratkaisu muuten) olisi teoriassa mahdollista käyttää hieman alle 4 tuntia jokaisen kirjankappaleen käsittelyyn ja ehtiä käydä koko kirja läpi.

Käytännössä tuntimäärästä pitää karsia ensin monet ensimmäisten ja viimeisten viikkojen tunneista, satunnaiset arkipyhät, TET-viikot, erikoispäivät kuten liikuntapäivät, taksvärkit, koulun juhlat, luokkaretket ja muut semmoiset. Toisaalta jokaista koetta varten pitää varata ainakin 3 tuntia: kertaus-, koe- ja palautustunti. Ryhmätöihin, projekteihin ja kirjoitelmiin harvoin yksi oppitunti riittää millään.

Lopputuloksena olisi noin 2,5 oppituntia jokaista kappaletta kohti. Tai jos ollaan realistisia ja halutaan käyttää se noin 4 tuntia per kappale, ehditään käydä vuodessa noin 14 kappaletta.

Tiedän, että lähden täysin väärästä suunnasta miettimään koko juttua. Oppikirja ei ole koulun tarkoitus. Kappaleiden tai tehtävien ehtiminen ei ole koulun tarkoitus. Se ei ole paras ope, joka ehtii käydä suurimman määrän kappaleita. Nopea tahti ja kova kiire eivät takaa hyviä oppimistuloksia (väittäisin, että päinvastoin.) Koulun tarkoitus ei ole myöskään pelkästään opettaa englantia. Tai matematiikkaa tai äidinkieltä tai yhtään mitään muutakaan. Siis pelkästään.

Miksi sitä silti kuitenkin itseään piiskaa ja ja oppilaitaan kiirehtii?
Miksi itseä häiritsee ne yli hypätyt kirjan kappaleet ja käsittelemättä jätetyt kielioppiasiat?
Miksi sitä yrittää väkisin ehtiä enemmän kuin oikeasti pystyy?
Miksi on niin vaikea keskittyä johonkin kunnolla?
Miksi Itsenäisyys-juhlan osuminen omalle tunnille harmittaa, kun pitäisi ehtiä eteenpäin?
Miksi kahden viikon TET-jakso tuntuu liian pitkältä, kun se syö 6 hyvää englannintuntia?
Miksi, jos kerran haluan noudattaa "se mikä tehdään, tehdään hyvin eikä hosuta" -mottoa, en sitten kuitenkaan noudata sitä?
Miksi välillä itseä pitää oikein tietoisesti muistuttaa siitä, että tarkoitus on oppia englantia, ei hosua tehtäviä valmiiksi?
Miksei sitä voisi olla itselle ja oppilailleen armollisempi?

Yksi oppilas kiitti minua siitä, että asiat käydään rauhassa läpi ja ehtii kunnolla oppia ja ymmärtää. Aloin pohtia tuleeko nopeammilla oppilailla tylsää.
Korjasin kirjoitelmat ja mietin, miten parasta olisi kirjoituttaa ne puhtaaksi ja ehkä jopa laatia pieniä kertaustehtäviä niistä aiheista, joissa eniten kirjoituksissa oli ongelmia. Ehdin vain jakaa kirjoitelmat takaisin, en edes kunnolla selittää pisteytystä.
Järki sanoo, että kahdessa viikossa ei ehdi kunnolla käydä yhtä kielioppiasiaa ja kahta kappaletta. Silti joku riivaaja ajaa yrittämään.

Onkohan tästä kiireestä luvassa koskaan pelastusta vai loppuko kiirekin vasta sitten kun päätän lakata kiirehtimästä?

perjantai 26. lokakuuta 2012

Hyvät vinkit kiertoon - sanojen harjoittelu

"Läksynä on opetella kappaleesta kaikki uudet sanat." "Riittääks ku luin kokeeseen lähinnä sanoja?" ""Ensi kerralla on sanakoe kappaleen sanoista." "Älkää takertuko jokaiseen sanaan, mitä ette ymmärrä, vaan yrittäkää saada kiinni kokonaisuudesta."

Sanojen opetteluun liittyy minusta kielenopettamisen ja -opiskelun yksi suurimmista paradokseista: toisaalta ilman sanoja ei pärjää ja niitä on pakko opetella sekä pakko patistella lukemaan, toisaalta taas yksittäisten sanojen osaaminen saa välillä suhteettomat mittasuhteet joissain koe- ja harjoitustehtävissä ja lopulta moni mieltää kielen opettelun juuri sanalistojen opetteluksi.

Sanojen opettelu jää myös helposti aika pitkälti jokaisen oppilaan omille niskoille. Samalla opettelu on aika yksipuolista ja onnettoman tehotonta. Yleensä syynä taitaa olla, että kunnolliseen harjoitteluun ja tekniikoiden opetteluun on harvoin aikaa koulussa. Toisaalta juuri sanojen harjoitteluun on ehkä kehitelty kaikkein eniten erilaisia tekniikoita, niin että jokaiselle erilaiselle oppijalle pitäisi kyllä löytyä sopivat. Jos niitä siis tarpeeksi opettaisi ja harjotuttaisi, jotta oppilaat ne omaksuisivat. Suurin osa kun lukee sanoja metodilla: "ensin mä vaan luen niitä ja sit mä saatan joskus peittää sen toisen ja kysellä itseltäni".

Minä poden ihan jatkuvasti huonoa omaatuntoa sanaston opettamisesta ja varsinkin niistä tekniikoiden opettamisesta. Tahtoisin opettaa enemmän erilaisia keinoja sanaston opetteluun. Tahtoisin harjoituttaa sanoja enemmän tunneilla. Tahtoisin osoittaa, että sanat oppii parhaiten kun ne ovat jossain yhteydessä, eivätkä osana vaan loputonta sanalistaa. Tahtoisin opettaa, että sanoilla voi leikkiä. Tahtoisin opettaa, että sanojen merkityksiä voi päätellä lauseyhteydestä. Tahtoisin opettaa miten sanakirjaa kannattaa käyttää ja millaista hyötyä netti tarjoaa sanaston opetteluun. Ja sitten tulee vastaan aika. Sitten oppilaiden kiinnostus. Sitten oma energia, suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys. Ja lopulta on se huono omatunto.

Tällä hetkellä sanojen harjoittelu tai opettaminen on minulla hävettävän vähäistä. Peruskaavani taitaa mennä suunnilleen näin:

- sanasto luetaan parin kanssa, itsekseen tai opettajan johdolla ennen kappaleen kuuntelemista
- toisinaan muistutan merkkaamaan uudet sanat sanastosta, aina en muista
- toisinaan sanastoa käytetään hyväksi kappaleen ennakoinnissa
- ysien kanssa kappaleista merkitään ns. tärkeät sanat - eli jaetaan sanastoa vähän sen mukaan, mitä sieltä on syytä opetella ja mikä ei ole ihan niin tärkeää
- sanastoa harjoitellaan lähinnä kirjan sanastotehtävien kanssa
- joskus pelataan sanastopeliä, jossa taululle kerätään kappaleen sanoja ja kahdesta joukkueesta on molemmista yksi kerrallaan taululla: minä sanon sanan suomeksi ja kumpi alleviivaa sen ensin englanniksi saa joukkueelleen pisteen
- sanakokeita pidän noin joka toisesta kappaleesta

Siinäpä se. Hirveän vähän. Hirveän yksipuolista. Oikein nolottaa.

Tässä kirjoittaessanikin olen jo keksinyt jotain mitä voisin tehdä lisää. Voisin tehdä lisätehtäviksi sanasokkeloita tai ristikoita kappaleiden sanoista. Oppilaat kun jostain syystä rakastavat ristikoita. Voisin laittaa oppilaat itse tekemään ristikoita toisilleen kotona läksynä. Haluaisin yhdistää sanaston opettelun kirjoittamisen harjoitteluun, mutta en tiedä miten se parhaiten tapahtuisi niin, että oma työmääräni ja kulutettava aika eivät kohtuuttomasti kasvaisi.

Kertokaapa miten te harjoitutatte sanastoa tunneilla? Vai annatteko läksyksi?

tiistai 23. lokakuuta 2012

Miten pisteyttäisit?

Kokeilenpa nyt pikaisesti blogia neuvon kysymiseen.

Miten pisteyttäisit koetehtävän, jossa kymmenestä lauseesta on pitänyt rastittaa ne, jotka sisältävät tietyn verbimuodon. Esimerkiksi siis: Merkitse kaikki lauseet, jotka ovat konditioonalissa.

Kaikki lauseet eivät tietenkään ole kysytyssä muodossa eikä tehtävän ohjeissa ole sanottu kuinka moni lauseista on. Ainoa, mistä pystyy päättelemään oikeassa muodossa olevien lauseiden määrän, on maximipisteet, 5 pistettä.

Lopputulos: suurimmalla osalla oppilaista oikea määrä tai vähemmän rasteja - osa oikein, osa väärin. Tämä olisi helppo juttu: piste oikeista vastauksista, ei pistettä vääristä. Osalla on kuitenkin enemmän rasteja, kuin mitä oikeita vastauksia olisi.

Tahdonkin kysyä, mitä tekisit: 
a) Antaisitteko silti pisteen jokaisesta oikeasta vastauksesta, ei sakkoa vääristä vastauksista (vaikka jättää mahdolliseksi sen, että joku voi periaatteessa taktikoida ja ruksia vaikka kaikki lauseet.)

b) Antaisitko pisteen jokaisesta oikeasta vastauksesta ja miinuspisteen jokaisesta väärästä vastauksesta (vaikka pisteet auttamatta silloin putoaisivatkin aika alas, kun yhden kohdan erehdyksellä menettää tavallaan 2 pistettä)

c) Toteuttaisit jonkun välimuodon, esim. 1 piste oikeista vastauksista, puolikas miinuspiste vääristä (ruksimalla kaikki lauseet voisi siis silloin saada puolet pisteistä osaamatta koko asiaa, mutta toisaalta yhdellä erehdyksellä ei vielä menettäisi kamalasti pisteitä)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mitäs sitä tänään päälleen pistäis?

Uutiskynnyksenkin ylitti väitöstutkimus, jossa tutkittiin sitä, mitä mieltä opettajat ovat toistensa pukeutumisesta.

Ei voi mitään, minua koko juttu naurattaa.

Opettajalla on julkinen ammatti, jossa saa kuitenkin pukeutua oman harkinnan mukaan niin kuin tykkää. Niin tekee myös koko kansakunta lähtiessään kotoaan julkiselle paikalle. Ihan kaikki arvioivat myös toistensa pukeutumista, ja minusta aika samantapaisesti kuin opettajat toisiaan tutkimuksen mukaan.

Meistä iso osa on niitä taviksia, jotka pukeutuvat ihan perussiististi: farkut ja joku paita ovat ehkä oikeasti suomalaisten kansallisasu, vaikka niistä tuulipuvuista aina maristaankin. Sitten on niitä epäsovinnaisia, jotka elävät kadotettua nuoruuttaan nahkaliiveissä tai suoralippaiset käpit päässään. Nille voi pyöritellä vähän silmiään. Iso mies ja tuollaiset vaatteet! Kolmantena on ne hienosti pukeutuvat, joiden millintarkkoja kampauksia ja rypyttömiä kauluspaitoja me muut vähän aina kadehditaan, sillä olisihan se ihan hienoa näyttää aina niin huolitellulta, jos viitsisi ja jaksaisi. Helpompaa on kuitenkin vähän paheksua ja kuitata koreilu turhaksi. Ja neljäntenä tulevat ne, joilta hyvä maku on vähän hukassa ja joiden ammattitaitoa toisten silmissä syö ammatissa kuin ammatissa (paitsi ehkä siinä maailman vanhimmassa) liian avonaiset paidat ja lyhyet hameet. (Onko miehillä tälle vastinetta? Liian seksuaalisesti pukeutuvat miehet? Mitä niillä on päällään? Liian tiukat housut?)

Tämä jaottelu ei kyllä todellakaan päde pelkästään opettajiin, vaan minusta samoja kategorioita voi oikein hyvin mennä soveltamaan vaikka paikalliseen ostoskeskukseen syysloman ratoksi ja ruksia, että minkä ryhmän edustajia eniten siellä taapertaa.

Ehkä tarvitaan kuitenkin vielä pari kategoriaa lisää, jotta laajennus kaikkiin kansanosiin on helpompi.

Lisäisin ensin urheilupukeutujat. Ne, jotka kävelevät marketissakin verkkareissa ja lenkkareissa. (Ottaen huomioon markettien nykyisen koon ei asuvalinta suinkaan ehkä ole huonoimmasta päästä...) Ne, joiden mielestä pelipaita on sopiva asu ravintolaan. Ne, jotka ruokkivat mielikuvaa suomalaisista tuulipukukansana, järkevissä goretex-ulkoilukengissä tietysti. Siis usein myös ne kotiäidit, jotka uhmaavat säätiloja tarjotakseen lapsukaisilleen keinon purkaa höyryjä leikkipuistossa. Tätä joukkoa on minusta kyllä opettajissakin, tosin ehkä lähinnä liikunnanopettajissa, joiden olisi pikkuisen kornia sipsuttaa korkokengissä tai marssia suorissa housuissa kentän laidalle. (Tosin omalle liikunnanopettajalleni ei kyllä aikanaan olisi ollut niistä vermeistä mitään haittaakaan. Hyvin se kahvinjuonti ja munkinmussutus olisi onnistunut ilman tuulipukuakin...)

Toiseksi joukosta puuttuvat myös epäsiistit. Tiedätte kyllä tyypin. Ne joilla on likaiset ja virttyneet college-housut, repsottavat reinot, puhkikulunut nahkatakki tai 30 vuotta vanha urheiluseuran tuulitakki. Ne jotka joko eivät oikeasti välitä yhtään miltä näyttävät tai jotka haluavat näyttää siltä, etteivät yhtään välitä miltä näyttävät. Tämä taitaa olla ainut joukko, jota ei juuri opettajista tai muista vastaavien alojen edustajista löydy... tai ei ainakaan ehkä ihan siinä rajuimmassa muodossaan. Jos epäsovinnaisesti pukeutuvat haluavat vähän venyttää käsitystä aikuisten normaalista pukeutumisesta, nämä eivät siitä piittaa ollenkaan.

No, johtopäätöksenä siis se, että ulkonäkö ja pukeutuminen vaikuttavat muiden ihmisten mielikuvaan sinusta ja kyvyistäsi ei kyllä minusta ole niin uusi ja ihmeellinen, että sitä ihan iltapäivälehdissä tarvitsisi ihmetellä. Mutta onpahan siis todistettu, että se pätee opettajiinkin - ainakin jos kysytään muilta opettajilta. Hauskempaa kyllä olisi kuulla oppilaiden mielipiteitä opettajien vaatteista. Tai vanhempien. Ja sitten opettajat voisivat arvioida millaisia mielikuvia oppilaiden pukeutuminen heissä herättää. Tai oppilaiden vanhempien! ...Tai kaipa sitä arviointia tehdään ihan koko ajan, puolinja toisin. Sitä vaan ei vielä kukaan ole saanut päähänsä tutkia!

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Maitohapoilla

Pahoittelut laiskasta päivitystahdista, nyt vaan viime aikoina olisin tarvinnut vuorokausiini mielellään toiset 24h lisää, jotta ehtisin kaikkeen.

Päivärytmini on ollut koko syksyn aikamoinen.
6.15 kello soi - 45 min aikaa pukea, meikata, laittaa tukka, syödä aamupala ja juoda kahvi
7.00 herätän typsykän ja sujautan ulkohaalariin ja kampean autoon
7.20 lähden päiväkodilta ajelemaan töihin
8.00 ensimmäinen tunti alkaa
14.00 tai 14.45 viimeinen tunti päättyy, istun opehuoneessa tekemässä wilmakirjaukset, täyttämässä pedagogiset arviot, ottamassa kopiot ja tulosteet seuraavalle päivälle, soittelemassa tarpeelliset puhelut jne.
15.00/15.30 lähden ajelemaan kotiin joko suoraan tai kaupan kautta
15.30-17.00 välillä kotona ja mies tekee lähtöä töihin, loppuilta lapsen kanssa siihen asti, kunnes vihdoin ja viimein tulee se odotettu iltapuuroaika ja saan lapsen vihdoinkin sänkyyn
19.30/20.00 hetki aikaa itselle ja kotitöille
21.30 seuraavan päivän vaatteet valmiiksi itselle ja tytölle, suihkuun ja sänkyyn
22.00 kahdeksan tuntia aikaa nukkua

Nyt vaan viime viikkoina tuo armas, odotettu, ihana, tarpeellinen, tärkeä, korvaamaton iltahetki on mennyt kokeiden ja kirjoitelmien tarkistamiseen. Lopputuloksena loputon väsymys ja se, ettei minulla ole päivässä muuta "omaa aikaa" kuin hetki opehuoneessa ennen kotiinlähtöä. Työt seisoo, kun illalla ei vaan jaksaisi enää ja stressi taas aiheuttaa lisää väsymystä, joka hidastaa töitten tekemistä entisestään. Ehkä voin paljastaa, että väsymykseen vaikuttaa myös yksi, jo kohtalaisen kokoinen "sisäinen syy", jonka ansiosta lukuvuoteni katkeaa taas ennen aikojaan. Olen siis melkoisen maitohapoilla kun yritän pinnistää vielä vähän, että jaksaisin odottaa syyslomaa...

Mutta nyt takaisin ysien kirjoitelmien pariin. Yksi luokka olisi tarkistamatta vielä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Google kertoo

En tiedä oletteko törmänneet koskaan siihen ainakin facebookissa kiertäneeseen juttuun, jossa käsketään googlaamaan "[oma nimi] on" ja listaamaan sitten millaisia täydennyksiä google tarjoaa. Päätin aikani kuluksi googlata "opettaja on" sanayhdistelmän ja tässäpä tulokset. Kun katsoo lauseiden kokonaisuutta, osutaan aika lähelle totuutta vai mitä olette mieltä?

Opettaja on henkilö, joka on koulutettu opettamaan muita.

Opettaja on rohkaisija.

Opettaja on kaaoksen hallitsemisen ekspertti.

Opettaja on usein yksin oppilaidensa ongelmien kanssa.

Opettaja on monelle oppilaalle se lähin ihminen.

Opettaja on kurinpitäjänä aika aseeton.

Opettaja on täsmällinen, innostunut ja aktiivinen opetuksen kehittäjä..

Opettaja on myös uuvutettu niin monilla uusilla tehtävillä ja uudistusten vauhti on niin kova, että harvalla on voimia ja aikaa perusteellisesti pohtia tai tuoda julkisuudessa esille sitä, mikä heistä olisi lapsille ja nuorille parasta. 

En taida viitsiä pilata lauantai-iltaa sillä, että lisäisin tuohon eteen sanan hyvä ja katsoisin mitä siitä seuraa! 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Ei tälläisiä päiviä enää, kiitos!

*iso ja pitkä ja syvä huokaus*

Perjantain olin saikulla flunssan takia. Aavistin poissaolon jo edellisenä päivänä, joten jätin ohjeet sijaistavalle opettajalle.

Silti maanantai ei ollut yhtään sen helpompi:

Ekalla tunnilla olin luvannut valvoa toisen aineen kokeen. Kyseinen opettaja ei ollut koulussa ja kokeet tietysti kadoksissa. Lopulta ne löytyi yhdestä työpöydänlaatikosta. Jaoin kokeen. "Ei tää oo meiän koe! Ei meil oo tälläsiä aiheita ollu!" Just. No oottakaas. On tääl toinenki koe. Kuulostaako tutummalle? "Joo, se on meiän." No vaihdetaan. (Miksi sitten osa silti oli alkanut tehdä koetta vaikka aihe ei ollut lähelläkään omaa koealuetta??)

Toisella tunnilla piti olla oman aineen koe. "Se sijainen sano, että koe siirtyy jonkun konsertin takia." Öööh...se konsertti on vasta iltapäivällä ja se koepäivän siirto koski vaan tota iltapäivän ryhmää, mut kai me sitte siirretään se koe. Mitäs me sit tehtäis...? "Pelataan hirsipuuta!" No kai sekin käy...

Pari tuntia myöhemmin piti kerrata imperfektiä. No mitäs te ehditte sijaisen kanssa? Ainaki kai nämä tehtävät, kun tähän on merkattu että loput kotiin? "Ei me niitä tunnilla tehty, kaikki tuli kotiin." Ai mitä? Kaks aukeamaa tehtäviä? "Joo." No mitä te sit teitte tunnilla? "Tarkistettiin se yks läksytehtävä ja kirjotettiin vihkoon." Ja siinä meni koko tunti? "Joo." Justiinsa. No kerran ootte tehny nää tehtävät kotona, ni tarkistetaan ne nyt sitte, mut ootte kyllä ison urakan tehneet. Pisteet teille siitä.

Vikalla tunnilla on se joku konsertti, jonka takia se yks koe piti siirtää. Saan lääkäriajan niin, että ehdin juuri saattaa ryhmäni konserttiin ja sopia parin opettajan kanssa, että pitävät minunkin oppilaita silmällä ja sitten äkkiä menoksi.

Tiistai ei helpottanut yhtään.

Aamulla tiputin lapsen tarhaan ja lähdin ajelemaan töihin. Noin viisi minuuttia kuluu ja mieleeni piirtyy kuva seiskojen kokeesta, jonka tein ja tulostin illalla valmiiksi. Koe odottaa siinä työpöydän reunalla. Pakko kääntyä hakemaan. Ylimääräiseen lenkkiin tuhrautuu aikaa ja lopputulos on se, että puolen tunnin matka pitäisi ehtiä ajaa vartissa. Justiinsa.

Ysiluokkalaiset on ärsyttäviä koko päivän.
"Siis mä en tajua, että mistä mun se kirjotelma pitää kirjottaa!" Mä oon just antamassa näitä aiheita teille, malttasitko oottaa sen kaks minuuttia? "Mut mä en tajua!"
"Mitä tähän suunnitelmaan pitää kirjottaa? En keksi mitään!" No jos sä et keksi suunnitelmaankaan yhtään mitään sanottavaa, ni miten sä sinne kirjotelmaan meinaat keksiä? "Ei ku kyl mä tiedän mitä mä aion kirjottaa." No se samahan se sinne suunnitelmaan tulee..
Yksi lentää ulos luokasta kirjoittamaan ohjeita hyvään tuntikäytökseen.
Toinen saa jälki-istunnon asiattomasta käytöksestä ja kielenkäytöstä ja vastaa tähän "Pitäisköhän sun käyttäytyä vähän aikuisemmin?" Siinä kohtaa teki mieli kirjoittaa että 2 tuntia jälki-istuntoa.

Kesken päivän muistan, että ne seiskojen kokeet on monistamatta. Koe CD on hukassa. Olen unohtanut tulostaa kuuntelun tekstin itselleni. Koetta jakaessani tajuan, että myös luetunymmärtämisen teksti puuttuu. Onneksi luokassa on myös oppilas, jolla englanti on yksilöllistetty eikä hänellä ole koetunti. Hän käy kiltisti hakemassa kopiot.
"Mä en tajua tätä vikaa tehtävää!" Siis luet sen tekstin ensin. Sitten korjaat ne lauseet suomeksi, niin että ne vastaa sitä tekstiä. Esimerkiksi se eka lause kun on, että Tom syö aamulla puuroa, niin jos se onkin vaikka Tim, niin kirjoitat että Tim syö aamulla puuroa. "Niin, mutta ei täällä puhuta mistään puurosta mitään!" Älä nyt sano vastauksia ääneen! Mut se on just se idea, korjaat sen lauseen silleen, että mitä siellä tekstissä sanotaan! Lopputulos: oppilas kääntää lauseet englanniksi.

Yksi luokanvalvontaluokkani poika lintsaa sekä aamun että iltapäivän valinnaistunnit. Samaan aikaan kuraattori ilmoittaa wilman kautta, että poika on luvannut minun kanssani tulla sopimaan luvattomien poissaolojen korvaamisesta. Näin pojan aiemmin päivällä, mutta hänellä kuulemma ei silloin ollut mitään viestejä minulle kuraattorilta. Kirkkain silmin.

Rehtori ilmoittaa lyhyellä varoitusajalla huomisaamuksi palaverin.

Joka kerta kun menen opehuoneeseen on kahvista vain palaneet pohjat jäljellä. Kaiken huipuksi: kotona sama juttu! Mies on unohtanut kahvinkeittimen päälle koko iltapäiväksi ja pannussa säilyy palanut maku vaikka sen tiskaa.

Nyt laukussa olisi nippu kokeita tarkistettavaksi. Väsyttää ihan tolkuttomasti. Ei huvita yhtään. Onnkesi on suklaalevy tsemppaamassa.