tag:blogger.com,1999:blog-44271003933292435782024-03-06T01:52:49.340+02:00ReppuvihkoAnnuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.comBlogger99125tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-46052984964498656652014-06-19T13:24:00.000+03:002014-06-19T13:24:00.235+03:00Leirikoulu 850 eurollaMinulla päättyi juuri kolmen vuoden kulku valvontaluokkani kanssa. Ysit kirmasivat onnellisena kesälaitumille pari viikkoa sitten (ja toivon todella, että yhtä onnellisina miettivät syksyn opiskelupaikkojakin, vaikka numerot eivät kaikkien kohdalla mieltä ylentäneetkään...). Vaikka olinkin poissa noin puolet siitä ajasta, kun valvontaluokkani yläkoulun penkkejä kulutti, niin tykkäsin luokastani tosi paljon. Niinpä kevään hupennukseksi järjestimme kolmen vuorokauden leirikoulun.<br />
<br />
Kun aloimme pohtia kevään retkeä, oli yksi toiveista yökoulu oman luokan kesken. Muutenkin toiveena oli, ettei tehdä minkään toisen luokan kanssa yhteistä retkeä, vaan nimenomaan vain meidän luokka olisi retkellä mukana. Ja olisi kiva olla yötä. Eikä karkkia tai keksejä haluttu myydä.<br />
<br />
Minun vaatimukseni taas olivat, että jos yöksi mennään, niin mennään niin kauas, ettei mopolla jaksa kukaan lähteä perässä. (Yökoulu olisi ollut painajainen! Meidän luokka koulussa sisällä ja loppu koulu ikkunoiden takana kyttäämässä...) Ja että suunnittelu ja rahan keruu tehdään yhdessä - minä en ala kaikkea tekemään valmiiksi.<br />
<br />
Onneksi minulla oli ihan huippuluokka! Noin parissa tunnissa oli ideoitu kouluun kahvila, lupa kysytty rehtorilta, tilat kotitalousluokan opettajalta, termoskannut keittiöltä, kertakäyttömukit yhden oppilaan äidiltä, keitto- ja myyntivuorot jaettu ja kahvila lähti pyörimään neljänä päivänä viikosta. Homma toimi ihan mielettömän hyvin. Ainoastaan kerran köksän opettaja huomautti kahvinkeittimen huollosta (virrat jääneet päälle, sotkuja vähän jäänyt jälkeen) ja pari kertaa tuli turhia myöhästymisiä tunneilta, mutta kokonaisuutena kaikki sujui mallikkaasti ja kassaan kertyi varsinkin ekoina viikkoina hyvät summat rahaa.<br />
<br />
Varsinainen kohde valikoitui muutaman sattuman kautta. Ideana oli siis päästä halvalla yöksi jonnekin ei liian kauas, mutta ei liian lähellekään. Sinne piti siis päästä julkisilla kulkuvälineillä - bussivuokrat on ihan tolkuttomia! Yöpyminen ja syöminen piti olla edullista: itse laittaminen halvempaa kuin ravintolat, kimppamajoitus halvempaa kuin erilliset mökit. Lopulta ratkaisu oli helppo: saari!<br />
<br />
Vietimme siis kolme päivää saaressa. Saimme vuokrattua rakennuksen, jossa aikanaan oli toiminut saaren kyläkoulu. Koululla riitti vuoteita kaikille, siellä pystyi grillailemaan ja saunomaan ja siellä oli keittiö täynnä astioita ja muita tarvikkeita. Hinnaksi tuli kahdesta yöstä vähän yli 20e / retkeläinen. Matkat olivat osaksi ilmaisia - yhteysalus asutulle saarelle oli ilmainen - ja julkisilla kulkuvälineillä edestakaiset matkat rannikolle jäivät alle satasen. Ruuat laitoimme itse - pari luokan tyttöä teki kotitaloudenpäättötyöksi ruokasuunnitelman: mitä syödään ja milloin, mitä maksaa ja kuka laittaa ja kuka tiskaa. Koululta saimme vähän evästä matkaan, samoin yhden oppilaan äidin työpaikalta. Lopulta ruokiin meni kolmena päivänä n. 250euroa eikä nälkä ehtinyt tulla kertaakaan.<br />
<br />
Saaressa ohjelma kietoutui aika paljon ihan vaan hauskaan ajan viettoon: rantapelejä, lautapelejä, saunomista, grillaamista, kalastamista jne. Pääsimme kuitenkin myös tutustumaan saaren museoon ja teimme kävelyretkiä saarella. (Ja nuoret riekkuivat yöllä ja torkkuivat päivällä ;) ) Paluumatkalla aikataulujen väliin jäävän parin tunnin aikana kävimme vielä mantereella syömässä ja keilaamassa, tuhlaamassa viimeiset n. 150euroa.<br />
<br />
Retki oli todella ihana! Minun luokkani oli siitä helppo retkiseura, ettei minun tarvinnut murehtia alkoholin tai tupakan suhteen (varmaan joskus juovat ja ainakin yksi polttaa, mutta nämä nyt vaan ei olleet sellaisia, että tyhmäilisivät tälläisellä reissulla, vaikka ovatkin todella vilkkaita ja äänekkäitä ja rauhattomia ja riehuvat ja riekkuvat ja pelleilevät ja pilailevat J-A-T-K-U-V-A-S-T-I). Mistään romansseistakaan ei tarvinnut huolehtia, kun ei niitä ollut. Sanoinkin pojille, että puhuvat nätimmin toisilleen ja halailevat toisiaan hellemmin, kuin luokkamme tyttöjä. Tosin, tytöt kyllä maksavat ihan samalla mitalla takaisin. (Huomaako joku muuten että epäröin koko ajan preesensin ja imperfektin välillä - pitääkö luokasta puhua menneessä aikamuodossa vai nykyisessä, kun luokkaa ei enää ole, mutta oppilaat ja kaveriporukat on edelleen...?)<br />
<br />
Lopputulos: kolmen päivän reissu matkoineen, majoituksineen, ruokineen ja ohjelmineen = n. 850 euroa. Halpaa vai mitä??Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-46183875648984598332014-06-14T13:06:00.001+03:002014-06-14T13:06:49.373+03:00TukariohjaajaksiKesälomaa on kulunut pari viikkoa ja alan selvästi olla palautunut kevään rutistuksesta. Aikaa ja intoa esimerkiksi käsitöihin ja lukemiseen on taas alkanut löytyä. Kun ottaa huomioon nämä oman jaksamisen rajoitukset, voi olla, että osa teistä lukijoista ajattelee, että ei ollut viisas päätös suostua tukariohjaajaksi syksyksi. Lupasinpa kuitenkin :)<br />
<br />
Oikeastaan tukaritoiminta on jotain sellaista, missä todella haluan olla mukana. Haluan päästä vähän pintaa syvemmälle oppilaitteni kanssa. Tykkään järjestää toimintaa ja touhuta erilaisissa projekteissa. (Lueskelin juuri tukaritoiminnan kansiota ja siellä mainittiin, että ohjaajan tehtävänä on myös rajata osallistumista eli jos joku oppilas haalii itselleen liikaa tekemistä, on ohjaajan tehtävä tarvittaessa vähentää sitä vastuuta ja auttaa jaksamaan. Kukahan ohjaajalle tekisi saman? :) )<br />
<br />
Minua kuitenkin ihan vähän huolettaa.<br />
<br />
Meillä on ollut aika aktiivista tukaritoimintaa ainakin viime vuosien ajan. Meillä on ollut tosi ihanat ja aktiiviset ohjaajat tukareille ja nytkin meitä on syksyllä kaksi ohjaajaa, joten ihan pelkästään minun harteilleni tämä ei jää. Mutta. Molemmat vanhat ohjaajat lopettivat kokonaan meidän koulussa. Eikä tukaritoiminnasta ole pidetty minkäänlaista "pöytäkirjaa", ei toimintasuunnitelmia tai -kertomuksia, ei edes kalenteria. Ainoat toimintatiedot mitä minulle annettiin on yhdelle A4:lle listattuna mitä missäkin kuussa on tehty: "koulutus", "kummiluokkatunnit", "ryhmäytys" jne. Ei mitään mitä nämä sisältävät. (Kumpikin ohjaajana toimineista lähti koulusta vähän odottamattomasti ja epätavallisista syistä, joten tiedonsiirto jäi siksi vähäiseksi. Siitä en moiti kumpaakaan. Pienestä systemaattisesta toimintakertomuksen puutteesta kyllä ehkä vähän...)<br />
<br />
Nyt minulla on sitten syksyksi kansio ja kourallinen oppilaita, joiden muistissa tietysti on mitä viime vuonna on tehty, mutta oppilaiden muistin nyt tietää ;) Rehtorilta sain kyllä luvan hankkia koulutusapua MLL:n piiristä - onneksi, sillä koulutuspäivä on jo päätetty heti koulun alkuun! Silti vähän jännittää. Tukaritoiminta on kuitenkin aika erilaista kuin opettaminen. Sitä ei oikein tehokkaasti pysty pyörittämään sellaisella "ottakaa kirjat esiin ja tehkää tehtäviä järjestyksessä" -metodilla, jolla kuitenkin valmistelemattomankin oppitunnin saa sujumaan ihan suhteellisen mutkattomasti.<br />
<br />
Ja jostain pitäisi kai luopuakin, että aika riittää ja jaksaa. Tiedän kyllä mikä se on (se on se yksi luottamustoimi yhdessä harrastukseen liittyvässä jutussa), mutta sellaisestakaan ei ihan voi noin vaan lähteä kävelemään. No, tässä riittää kesän ajaksi pohdittavaa!Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-73227972945086097992014-04-20T13:02:00.001+03:002014-04-20T13:03:15.335+03:00Erityisiä oppilaita tavallisissa ryhmissäPahoittelut siitä, että kirjoituksista on tullut enemmän reaktiivisia kuin proaktiivisia :) Nytkin nimittäin vastailen HOJKS-kysymykseen tällä puolella, kun vastauksesta olisi tullut niin pitkä kommenttilootaan.<br />
<br />
Lähestulkoon jokaisessa perusopetuksen ryhmässä on mukana oppilas tai oppilaita, joille on laadittu HOPS tai HOJKS. Varsinkin HOPSatut oppilaat ovat jo niin arkipäivää, ettei heidän "vaatimuksiaan" pääse oikein edes vahingossa enää unohtamaan. Meillä oppilas saa HOPSin myötä erityisopettajan opetusta ja tukiopetusta tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi HOPSiin on voitu kirjata esim. että oppilaan arvioinnissa painotetaan tavallista enemmän tuntiaktiivisuutta ja -työskentelyä, kokeet voi suorittaa osissa (esim. sanakokeet pienemmissä pätkissä) tai koealuetta voidaan rajata (käytännössä tarkoittaa esim. tärppilistaa). HOPSatut kuitenkin opiskelevat saman kirjan kanssa, samat oppialueet, samat sanamäärät ja tekevät samat kokeet, jotka arvioidaan saman taulukon mukaisesti kuin muutkin. Ero on lähinnä siinä, että erilaisten tukitoimien avulla autetaan oppilasta keskittymään olennaiseen, jolloin kokeesta ei ole vastassa hylsy, vaan ehkä kutonen. HOPSin avulla muuten heikkoa oppilasta tuetaan niin, että hän selviää yleisen oppimärään mukaisesta opetuksesta. <br />
<br />
HOJKSatut ovat sitten entistä kirjavampi joukko. Oppiaineen yksilöllistämistä haetaan vain, jos katsotaan ettei oppilas selviä edes tukitoimien avulla yleisestä oppimäärästä (ja HOJKShan laaditaan vasta sellaiselle oppilaalle, jolle se yksilöllistämistä haetaan/on haettu). Niinpä vasta HOJKSattu oppilas saa tehtäväkseen eri kokeen kuin muut tai käsiinsä eri kirjan kuin muut. (Kirjaa vaihdetaan vasta, jos oppilas ei todellakaan selviä perusopetuksen kirjan kanssa edes rajattujen materiaalien kanssa, koska Smart Movesista ei ole helpotettua kirjaa ja kirjan vaihto tarkoittaa käytännössä siis Opetushallituksen kirjaa - hyi, yäk!)<br />
<br />
Se miten HOJKSattujen opetus on järjestetty, riippuu vähän tapauksesta. Pääsääntöisesti kaikki käyvät vähintään yhden tunnin viikossa erityisopettajan luona ja kaikilta vaatimustasoa on madallettu jollain tavalla. Osa opiskelee rajatusti peruskirjaa. Esimerkiksi kun käytiin kakkoskonditionaalia perusryhmän kanssa, kertasi HOJKSattu tavallista konditionaalia, kun perusryhmä on lukenut koko kappaleen, on HOJKSattu saanut joko helpotetun version kappaleesta - minä teen sen itse... - tai lukenut vain osan kappaleesta jne.). Nämä oppilaat tekevät mahdollisimman pitkälle saman kokeen kuin perusryhmä, riippuen aina siitä miten paljon on täytynyt perusainesta rajata. Joskus on jopa tehnyt samankin kokeen, mutta saanut arvosanan eri taulukon mukaan.<br />
<br />
Osalla taas on opetushallituksen kirja ja heidän edistymisensä seuraaminen on enemmän erityisopettajan harteilla, he kun myös viettävät lähes kaikki tunnit erityisopettajan luona - yhteisessä ryhmässä olemisesta ei heille ole hyötyä, kun muu ryhmä tekee jotain ihan muuta. He opiskelevat ihan omaa tahtiaan, omia juttujaan ja tekevät ihan omat kokeensa.<br />
<br />
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos edellytyksiä vaan yhtään on, oppilaan olisi hyvä olla mukana perusryhmässä ainakin tunnin viikossa. Tähän on minulla useampikin syy, vaikka se toisaalta teettää minulle enemmän työtä. Ensinnäkin, laaja-alainen erityisopettaja on laaja-alainen erityisopettaja, ei kieltenopettaja. Hän osaa opettaa kieliäkin, mutta häneltä saattaa puuttua sellaisia tietoja ja taitoja, jotka saattaisivat auttaa erityisoppilastakin oppimaan. Toisaalta minulta puuttuu varmasti sellaisia tietoja ja taitoja, jotka taas erityisopettajalla on, jotka auttavat ehkä erityisoppilasta oppimaan. Kun oppilas saa opetusta molemmilta, hän ei jää paitsi mistään ja saattaa oppia tehokkaammin. Vastuu myös jakautuu enemmän "normin" mukaan: aineenopettaja opettaa ainetta ja erityisopettaja tukee oppimista.<br />
<br />
Toiseksi, erityisopettajalla saattaa klinikalla olla oppilaita samaan aikaan eri opetusryhmistä - yhdet tekevät matikkaa, toiset englantia. Eri oppiaineet samassa tilassa voivat jakaa erityisoppilaan huomion ja keskittyminen karkailla sinne matikan puolelle, kun taas perusryhmässä ympärillä on vain yhtä oppiainetta ja apua voi saada helpommin myös vieressä istuvalta. Kolmanneksi, jatkuva erityisopettajan siipien alla oleminen myös opettaa osan avuttomiksi. Toki osa tarvitseekin jatkuvaa tukea, mutta osa oppii luottamaan vain siihen. Perusryhmässä on pakko usein itse yrittää ja ottaa selvää itse ennen kuin opettaja ehtii jokaista auttamaan. Sekin tukee oppilaan itsetuntoa, kun ponnistelee ja selviää jostakin omin avuin. (Vaikka tiedän kyllä, että kaikki eivät juuri viitsi ponnistella eivätkä niitä onnistumisia sitten myöskään kerää... ja osa taas ei onnistu, vaikka kuinka ponnistelevatkin. Silti minusta on hyvä, että yrittävät ensin itse eivätkä heti ensimmäiseksi odota, että joku hoitaa ajatustyön heidän puolestaan.)<br />
<br />
Neljänneksi, mitä pidemmälle HOJKSattu oppilas tekee samoja juttuja, vaikka sitten todella helpotettuina versioina kuin muut, hän tuntee paremmin kuuluvansa samaan ryhmään kuin muut. "Eri kirja" leimaa oppilaita itseään varsinkin heidän omassa päässään. "Mut enhän mä voi pelata tota peliä, kun mul on eri kirja." Samaa kirjaa tehdessä haasteen määrää on helpompi lisätä tarpeen vaatiessa ja oppilas voi saada onnistumiskokemuksia, kun onkin osannut tehdä jonkun tehtävän perusryhmän mukana (vaikka sitten vaan ristikon tms.) ja pysyy paremmin luokan muiden oppilaiden jutuissa mukana. Jos HOJKS kirjoitetaan kesken lukuvuoden, ei oppilas joudu käymään läpi nöyryyttävää "tässä on sulle tää kirja, kun et sä ton kirjan kanssa pärjää"-episodia (joka ei tietenkään noin mene, mutta jollaiselta se ihan varmasti joistakin tuntuu). Ja toisaalta, aina välillä HOJKSeja puretaan. Perusteet siihen on paremmin nähtävissä, kun samassa luokassa samaa kirjaa tekevä oppilaan suoritukset vertautuvat paremmin muuhun ryhmään. Erityisopettajan luota eri kirjaa tehdessä voi olla, että tason kohentuminen jää helpommin huomiotta.<br />
<br />
Mutta työtä se teettää. Ensin selität ja opetat koko ryhmälle jonkun jutun, laitat ryhmän tekemään tehtäviä, käyt HOJKSatun luona selvittämässä tämän tavoitteet: tästä asiasta riittää, kun opettelet tämän hyvin ja teet nämä tehtävät ja tässä on tähän tehtävään vähän helpommat ohjeet. Selität ehkä uudestaan sitten sen osan, mikä piti osata ja autat alkuun tehtävissä. Käyt seuraavaksi läpi HOPSatut (ja välissä annat lisätehtävät niille, jotka on jo valmiita ja komennat ne pari juttelijaa tekemään hommiaan) ja annat ehkä heillekin helpommat ohjeet siihen tehtävään, vinkkaat mikä on olennaista osata ja mikä ei. Ja jos aikaa jää, kierrät auttamassa kaikkia niitä muita, jotka ehkä tarvitsevat apua. Ja annat lisätehtäviä niille, jotka taas ovat jo valmiita.<br />
<br />
Eivät kaikki ryhmät tietenkään ihan tälläisiä. Itse asiassa, aika harvat ovat. Ja monissa niissä ryhmissä, joissa tuntuu, ettei aika riitä tukemaan heikkoja ja kannustamaan hyviä, ei ongelmana varsinaisesti ole hyvät tai heikot tai heidän määränsä, vaan ns. perusoppilaat, jotka joko hälisevät tai laiskottelevat. Heikot kun hämmästyttävän usein jaksavat ponnistella ja yrittää, mutta perus-pekat piirtelevät kirkkoveneitä ja pohtivat mopon männän toimintaongelmia... :)Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-3842323400232337562014-04-04T21:21:00.000+03:002014-04-04T21:21:43.443+03:00Minähän puhun vaikka mustan valkoiseksi, että saan tahtoni läpi ;)Kirjoittelenpa ihan erikseen vastauksena edellisen postauksen kommenttiin, olisi tullut niiiiin pitkä vastaus sinne puolelle.<br />
<br />
Sain siis luvan laittaa uuden kirjan tilaukseen (tosin jos budjetti sanoo poks, niin ei mene kirjan vaihto läpi, mutta toivotaan, toivotaan). Minulla oli erinomaiset perustelut - ainakin omasta mielestäni :) Ensinnäkin olisin joutunut joka tapauksessa tilaamaan ison määrän tekstikirjoja seiskoille, koska tekstikirjat alkavat olla tiensä päässä, jos laskin oikein ne ovat olleet nyt kahdeksalla ikäryhmällä käytössä... Ja sen ovat näköisetkin!<br />
<br />
Toiseksi olen todella turhautunut Smart Movesin huonoihin eriyttämismahdollisuuksiin - tai voihan sitä eriyttää, mutta eriyttävät tehtävät on tehtävä itse ja teksti on käsiteltävä itse ja... Top-sarja vaikuttaa siinä suhteessa paljon paljon edistyksellisemmältä. Eriyttämismahdollisuuksia näyttäisi olevan sekä ylös- että alaspäin ja työmäärä vähenisi valmiin materiaalin runsauden ansiosta.<br />
<br />
Kolmanneksi aiomme ottaa Top:in käyttöön myös HOJKSatuille oppilaille. Heillä on tähän mennessä ollut käytössä Opetushallituksen kirjat (ihan hirveät!) ja tässä järjestelyssä on MONIA ongelmia. Siirtyminen perusopetuksesta HOJKS:iin on monelle aiheuttanut kauhean hyppäyksen kun kirjakin on vaihtunut, iso osa opetuksesta on siirtynyt erityisopettajalle, kun luokassa ollessaankaan ei HOJKSattu käsittele lähimainkaan samoja asioita kuin muu ryhmä. Samasta syystä edistymisen arvioiminen suhteessa muihin on vaikeaa, kun ei voi teettää samoja kokeita ja HOJKSin purkaminen on vaikeampaa. Puhumattakaan leimautumisesta ja oppilaan itsetunnosta. Toki joillain HOJKSatuilla on voitu jatkaa Smart Movesilla, kun olen jaksanut tehdä vaihtoehtoisia tehtäviä ja rajata oppimäärää kirjasta, mutta heikoimmille Smart Moves on vaan ihan ylivoimaisesti liian hankala.<br />
<br />
Neljänneksi olen aika varma siitä, että OPS englannin osalta ei tule muuttumaan dramaattisesti. Painopisteet opetuksessa voivat muuttua, tunteja siirtyä luokka-asteelta toiselle jne. mutta kieliopit ja teemat tuskin valtavasti muuttuvat. Ja suurin osa kirjasarjoista kestää kyllä pienet muutokset, koska materiaalia on joka tapauksessa yli tarpeiden. Sitä paitsi luulen, että kirjantekijätkin ovat huomioineet OPS-keskustelua kirjoja laatiessaan, tuskin he muuten uusisivat kokonaista sarjaa näin lähellä uusia OPSeja. Toivottavasti en ole ihan väärässä tässä ja löydä itseäni ihan suosta uusien kirjojen kanssa... :D<br />
<br />
Muutamassa vuodessa olen oppinut jo siihen, että omista tarpeista opetusmateriaalin ja - välineiden suhteen pitää vaan pitää melua, jos aikoo jotain saada. Periaatteeni on, että aina kun näistä puhutaan, mainitsen omista tarpeista tai toiveista ja aina kun on sopiva aika, pyydän niitä myös suoraan. Kieltäviä vastauksia saa kuunnella toki useita, mutta niin jää ainakin rehtorinkin mieleen, että "sehän on siitä uudesta kirjasarjasta puhunut jo pitkään" (nyt jo siis kolmisen vuotta :D ) ja silloin jossain kohtaa se kylläkin sieltä tulee. Mitään kun ei saa, jos ei pyydä.<br />
<br />
Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-14281280020927647392014-03-22T21:22:00.000+02:002014-03-22T21:22:21.651+02:00Maaliskuun kuulumisiaAlkuvuosi on mennyt nopeasti. On yksinkertaisesti ollut pakko olla kirjoittamatta, vaikka toisinaan joku aihe olisi mielessä pyörinytkin. Ihmismieli on siitä ihmeellinen, että se kyllä suojelee astiaansa, jos sitä kuuntelee. Minä olen mennyt oman jaksamiseni kanssa niin äärirajoilla, että kaikki mitä ei ole ollut ehdottomasti pakko tehdä, on jäänyt. Myös siis esim. siivous, tv:n katselu, monimutkaisempien ruokien valmistelu, tuntien suunnittelu. Työn ja tämän yhden harrastusvelvollisuuden hoitamisen (kun on ollut pakko) lisäksi olen vain ollut kotona minkä olen voinut ja yrittänyt käydä kaksi kertaa viikossa salilla. Nyt tuntuu, että pahin on jo takana. Sen huomaa siitä että jaksoin alkaa lukea kirjaa ja kaivoin kesken jääneen neuleen esiin ja, no, olen täällä taas :)<br />
<br />
Töissä olen kaikesta huolimatta viihtynyt, vaikka olenkin hukannut yhdet kokeet (siis kokonaan, ei vaan löydy mistään!) ja välillä puhun sekavia (niin kuin muka en aina?!). Siellä kuitenkin minusta tuntuu, että homma on hallinnassa ja täytän minulle asetetut vaatimukset edes suurin piirtein.<br />
<br />
Pidin kasiluokkalaisille ne yhdet kokeet ilman kirjaa ja ne menivät hyvin. Minulla on vain kaksi todella erilaista kasiryhmää opetettavana tällä hetkellä ja oli mielenkiintoista nähdä miten he reagoivat kirjan kanssa tekemiseen. Toinen ryhmä on vastuuntuntoinen ja aika ahkera, keskiarvot pyörineet aina kasin pinnassa kokeissa. Toinen taas levoton, heikkoja tyttöjä, alisuoriutuvia poikia ja sitten pari tyttöä ja pari poikaa jotka nostavat keskiarvot yleensä vähän paremman näköisiksi, mutta tulevat yleensä noin puoli numeroa toista ryhmää perässä.<br />
<br />
Kirjan kanssa kun tehtiin koetta, "hyvällä" ryhmällä aika meinasi loppua kesken, kun taas heikompi suoriutui ihan normaalisti. Keskiarvot olivat mielenkiintoisia: hyvän ryhmän keskiarvo pysyi samana, kun taas heikomman ryhmän keskiarvo ampaisi hyvän ryhmän ohi! En todellakaan olisi osaanut tätä ennustaa! Näin pienellä aineistolla on tietysti ihan turhaa spekuloida syillä, mutta epäilisin, että hyvä ryhmä lankesi siihen "ylitarkastamiseen" eli alkoi turhaan varmistella sanoja ja sääntöjä, jotka olisivat muutenkin osanneet - siksi aika loppui kesken ja numerot eivät varsinaisesti parantuneet. Heikomman ryhmän jäsenet taas katsoivat vaan kun jotain oikeasti tarvitsivat - välttääkseen tyhjiä kohtia tehtävissä - ja saivat näin arvokkaita lisäpiseitä, mutta eivät kuluttaneet aikaa turhaan kirjan selaamiseen.<br />
<br />
Sain myös alustavan luvan kirjasarjan vaihtamiseen. Pohjustin tätä jo puhumalla rehtorille pariin otteeseen aikaisemmin, mutta vastaus oli vähän nihkeä. Sitten viimeisenä aamuna (pienessä kiireessä ennen oppilaskunnan järjestämää koko koulun tapahtumaa) kysyin uudestaan ja esitin perustelut ennen kuin rehtori varsinaisesti edes ehti avata suutaan. Lopputulos: sain kirjoittaa uuden kirjasarjan tilauskaavakkeeseen ja jos vaan talous antaa myöten, saan vaihtaa! :) Joskus sitä aina miettii mihin oma pokka riittää... Mutta kyllä se tuntuu riittävän aika pitkälle.<br />
<br />
Yritän taas saada kirjoittamiseen vähän enemmän rutiinia, mutta jos taukoja tulee, niin tiedätte mistä ne johtuvat :)Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-48500933532328196722014-02-01T20:14:00.000+02:002014-02-01T20:14:19.665+02:00Tekemisen puutetta? Hah! <span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">Kyllä vaan toisinaan elämä on sellaista, että hengästyttää pelkästään ajatella. </span><br />
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">Aamulla lähtee töihin, hoitaa koko päivän asioita: monisteet, lisätehtävät, kokeet, välituntivalvonnat, luokkaretket, jälki-istunnot, läksykerhot. </span><br />
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">Iltapäivällä kun tunnit loppuvat, ei ehdi edes huokaista töiden päättymisestä, kun täytyy jo sännätä eteenpäin: auto huollossa, lapsen 1-vuotiskuvaus, toisen lapsen hammaslääkäri, harrastusyhdistyksen kokous ja yhdistyksen tapahtumia, äiti-ikävää kitisevät lapset, auto pitää tankata, kävikö joku kaupassa, muistitko soittaa neuvolaan, onko tarhaan ilmoitettu hoitopäivät? </span><br />
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">Illalla kun lapset nukahtavat, työpäivä jatkuu: onko koe laadittu? vihkot korjattu? yhdistyksen paperit ojennuksessa? soitettu huomisen asiat selviksi? </span><br />
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">Kuntosalille tai uimaan? Ei ehdi nyt. </span><br />
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">Lämmintä ruokaa rauhassa syöden? Hah hah, hyvä vitsi. </span><br />
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">No nukkumaan edes? Sänkyyn ehtii ennen puoltayötä kun sinne vaan menee. Eri asia tuleeko uni. Sängyssä voi sitten pimeässä pohtia mihin siirtää huonekalut kun ikkunaremontti alkaa tai missä mahtaa olla verotuspäätös, jota pankki kaipasi lainapäätöstä varten tai mitä olisi pitänyt vastata nenäkkäälle oppilaalle tai miten kiva olisi mennä teatteriin jos vaan ehtisi. </span><br />
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #222222; font-family: arial, sans-serif; font-size: 13px;">Yöllä yksi hiljenee sillä kun työntää tutin takaisin suuhun, parikin kertaa. Toisen tyynyllä on kuulemma karvaisia olioita. Tai hän tarvitsee voileivän. Kun kello soi, saa innosta puhkuen aloittaa uuden päivän taas uusine haasteineen :)</span>Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-79958059075026116222014-01-17T21:12:00.000+02:002014-01-17T21:12:36.950+02:00VälituntiliikuntaaEnnen kun jäin äitiyslomalle, alettiin koulussamme suunnitella "lähiliikuntapaikkaa". Koulun alueelle suunniteltiin siis telineitä, pelikenttiä ja rakennelmia, jotka kannustaisivat yläkoululaisia liikkumaan välitunneilla. Siihen asti kun välituntiliikunnaksi voi ainoastaan laskea sen, kun oppilas työntyi ulko-ovien edessä olevan paksun oppilasmassan läpi ulos ja sisään mennessään.<br />
<br />
Myönnän suoraan: olin todella skeptinen!<br />
<br />
Toki minusta oli hienoa, että koululle tällainen määräraha oli myönnetty ja että rakentaminen aloitettaisiin nopeasti, mutta minä olin VARMA siitä, että rakennettiin sinne mitä tahansa, ei liikunta välitunneilla lisäänny kuin ehkä vähän ja ehkä vain ihan aluksi. Parissa kuukaudessa pelikentät olisivat taas tyhjiä ja muut rakennelmat vaan hajotettaisiin.<br />
<br />
Nyt olen todella iloinen siitä, että olin väärässä!<br />
<br />
Koulumme pihalle rakennettiin pieni rautaverkolla aidattu jalkapallo-tms.-kenttä, aika korkea hämähäkkikiipeilyteline ja pari kuntoilulaitetta, jotka toimivat kehon omalla vastuksella. Rakennelmat valmistuivat syksyllä ja ne otettiin heti käyttöön. Liikunnanopettajat pyörittivät luokka vastaan luokka välituntiliigaa jalkapallossa ja pallon sai ihan mille välitunnille tahansa käyttöön.<br />
<br />
Nyt usean kuukauden jälkeen, reilun kymmenen asteen pakkasessakin, pelikenttä on joka välitunnilla täysi oppilaita (osa pelaa, osa vaan törmäilee seassa, mutta huom! Ne liikkuu!!!). Kiipeilytelineen alimmilla tasoilla keikkuu melkein aina joku. Viime viikolla cross trainerissä seisoi kaksi seiskaluokkalaista tyttöä, kumpikin oman "polkimensa" päällä ja pomppi ylös alas koko välitunnin. Toki iso osa edelleen vaan seisoskelee paikallaan, mutta nyt ne, joilla energiaa on purettavana, pääsevät sitä purkamaan ja vahingossa myös liikkumaan.<br />
<br />
Samalla minusta välitunnit on rauhoittuneet huomattavasti. Etenkin seiskojen pojat olivat ennen jatkuvasti vähän nujakoimassa keskenään - purkamassa energiaa. Nyt energisimmät tapaukset kurittavat palloa enemmän kuin kaveria. Palloaitauksessa on tosin vähän sellaista törmäilyä ja riehumista, mutta aidatusta alueesta on helppo poistua, jos siellä ei viihdy. Aitauksen ulkopuolella oleskelu on paljon rauhallisempaa.<br />
<br />
Olen siis todella tyytyväinen ja ylpeä siitä, että saimme tuon liikunta-alueen ja siitä miten upeasti oppilaat ovat sen ottaneet vastaan! Toivon todella että sama meno jatkuu kesään asti!Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-62890293722240718702014-01-13T17:00:00.000+02:002014-01-13T17:00:07.239+02:00Mielekkäiden lisätehtävien ongelmaMelkein kaikissa luokissa on niitä oppilaita, jotka saavat tehtävät valmiiksi murto-osassa siitä ajasta, mitä toisilla menee edes tehtävän ymmärtämiseen: olet juuri antanut tehtävät, kierrät luokassa auttamassa, pysähdyt selittämään tehtävänantoa yhdelle, joka ei oikein siltikään tajua mitä pitää tehdä, kierrät lisää ja huomaat, että Teemu ja Aino on jo melkein valmiita. Nyt jo! ajattelet. Kurkistat hieman mitä he ovat saaneet aikaan ja toivot, että voisit osoittaa edes pari kohtaa, että "Katsos tuo tuosta uudestaan!" vaikka sekin on vaan pikku hippusia, sillä molemmat huomaavat virheensä heti ja korjaavat ne kymmenessä sekunnissa. Ja sieltä se tulee:<br />
<i><span style="font-size: large;">"Ope! Mitä sitte kun on valmis?" </span></i><br />
Olet kyllä varannut jotain lisätehtäviä nopeille, mutta joskus jo niitä antaessasi tiedät, että ne loppuvat ihan kohta taas kesken. Tuskastuttaa. Mitä ihmettä minä keksin, kun ne kohta taas on valmiit??<br />
<br />
Tämän ei luulisi olevan niin vaikeaa! Varaa vaan lisätehtäviä niin paljon, etteivät ne lopu kesken. Heh heh. Mutta mitä ne tehtävät sitten ovat ja mistä niitä saa?<br />
<br />
Kaikkia kirjan tehtäviä ei tehdä "yhdessä", joten aina jää jotain yli. Mutta ei silti aina. Tai niitä ei ole tarpeeksi.<br />
<br />
Kaikkia kirjan kappaleita ei käsitellä, joten niiden tehtäviä voi teettä nopeilla. Mutta aina ei silti ole sopivia kappaleita etukäteen tiedossa tai nekin loppuvat kesken.<br />
<br />
Aina voi kirjoituttaa vihkoon omia lauseita tai tekstejä. Mutta pidemmän päälle se ei ole kovin motivoivaa tai palkitsevaa nopeille.<br />
<br />
Luokkaan voi varata lisätehtäviä monisteina. Minulla on ollut sanaristikkoja. Ne kävivät hyvin kaupaksi jonkun aikaa, kunnes nopeat kyllästyivät tekemään ristikoita.<br />
<br />
Luokassa voi olla sarjakuvia, lehtiä ja kirjoja, joita nopeat voivat lueskella. Mutta jos niitä ei ole valmiiksi, niin mistä niitä oikein saa, kun tuntuu ettei rahaa niiden hankintaan koskaan ole? Minulla on ollut hieman laittomasti kopioituja kirjojen kappaleita (Harry Potteria, Hunger Gamesiä, Twilightia), mutta niihin tarttuu harva - liian pitkää, vaikeaa ja kirjasta riippuen liian noloa. Sarjakuvat ehkä kelpaisivat parhaiten, jos niitä olisi. Ja jos ne saisi kestämään. Ja pysymään tallessa.<br />
<br />
Entä sitten...? Mitä muuta voisi olla? Haluaisin kannustaa hyviä huomaamaan miten hyviä he ovat. Haluaisin auttaa heitä oppimaan vielä lisää. Haluaisin antaa heille kiinnostavaa ja motivoivaa, haastavaa tekemistä. En haluaisi, että kukaan muistelee tuntejani: "Olin aina parissa minuutissa valmis ja tylsistyin uoliaaksi kun ei ollut mitään tekemistä!"<br />
<br />
Miksi tämä tehtävävalikoima tuntuu minusta riittämättömältä? Miksen keksi mitään uutta? Auttakaa!<br />
<br />
<br />Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-39880316029047708452014-01-09T12:00:00.000+02:002014-01-09T12:00:06.974+02:00Uudenvuodenlupaus: Lupaan puhua enemmän englantia luokassaMinä olen sitä mieltä, että luokassa tulisi puhua mahdollisimman paljon englantia, jotta oppilaiden korvat tottuisivat kuulemaan sitä ja jotta he oppisivat mahdollisimman paljon. Jokainen suomeksi sanottu "ottakaa työkirjat esiin" tai "sivu on 83" on menetetty mahdollisuus toistaa näitä korvamadon kaltaisesti päähän tallentuvia koulumaailman fraaseja, menetetty mahdollisuus opettaa vahingossa edes jotain.<br />
<br />
Periaatteessa minusta suomea tarvitsee puhua ainoastaan suomentaessa (yllätys!) ja kielioppia opettaessa (ymmärrys voi olla muutenkin heikkoa, joten säännöt on hyvä käydä minusta läpi myös suomeksi, mutta mikään ei estä selittämästä kaikkea kahdella kielellä - jos on aikaa ja energiaa).<br />
<br />
Mutta sitten. Monet tehtävät vaativat suomen käyttöä, koska niissä käännetään tai niissä on vihjeet suomeksi ja tehtäviä tarkistaessa pitää pitää huoli että oppilaatkin ymmärtävät missä mennään.<br />
<br />
Ja toisaalta. Joidenkin tehtävien tai ryhmätöiden ohjeistukset voivat olla sen verran moninaiset, että vähintäänkin ne on selitettävä kahdella kielellä.<br />
<br />
Niin, ja sitten. Ääntämistä opettaessa, kun selittää vaikkapa kielen paikkaa jonkun äänteen kohdalla, on hyvä välillä varmistaa suomen avulla, että kaikki varmasti tajusivat.<br />
<br />
Ja tosiaan. Sama tilanne on milloin minkäkin jutun kohdalla, riippuen ryhmästä. Joskus vaan näkee naamoista, että selitys ei mene millään englanniksi läpi ja on vaan turvauduttava suomeen.<br />
<br />
Sitten joskus. Jos tahtoo, että luokassa viriää edes jonkinlainen keskustelu (opettajan monologin sijaan) on vain parempi antaa periksi ja vaihtaa suomeen.<br />
<br />
Ja pakko se on tunnustaa. Välillä sitä innostuu tarinoimaan jostakin jutusta ja siitä pääsee vaan nopeammin ja helpommin, jos sen tekee suomeksi. Tai ei vaan jaksa hakata päätä seinään ja menee siitä, missä aita on matalin. Tai oma kieli on niin solmussa, että suomeksikin on vaikea saada kunnollista lausetta ulos - saati sitten englanniksi!<br />
<br />
Ja sitten.... Sekä..... Ai niin..... Toisinaan myös..... Ja niin edelleen.....<br />
<br />
Hups! Välillä tunnilla englanniksi on sanonut <i>Good morning! Bye! </i>ja ne pakolliset fraasit sivuista ja tehtävien numeroista.<br />
<br />
Nyt tänä vuonna lupaan tsempata! Tänä vuonna sitkeästi selitän englanniksi ja toistan toisin sanoin, jos ei näytä että tajuavat ja ennen kuin turvaudun suomeen, turvaudun näyttämiseen, kirjoittamiseen ja vaikka viittomakieleen. Onhan se nyt p**hana jos opettajakin luovuttaa heti kun ei tule ymmärretyksi! Mitä sekin niille kirkasotsaisille lapsukaisille opettaa!?! Yritän luottaa siihen, että samoin kuin karkkilakossa, alku on aina vaikein ennen kuin keho - tai siis oppilaat - tottuvat muutokseen. Kun niille on sen sata kertaa toistanut ne samat ohjeet englanniksi, niin jos eivät tajua, on vika muualla kuin kielessä.<br />
<br />
Lupaan puhua enemmän enlgantia luokassa!Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-87751320305554373192014-01-05T10:00:00.000+02:002014-01-05T10:00:10.659+02:00Koe alkaa, ottakaa kirjat esiin!Innostuin tuon Pisa-jutun kommentteja lukiessani ja niihin vastatessani tosissani kokeesta, joka tehtäisiin kirjan kanssa. Aloitin nimittäin kirjoittamaan syitä miksi kokeen ei oikeastaan tarvitsisi olla kovinkaan erilainen niihin kokeisiin verrattuna mitä aikaisemmin on pitänyt muutamaa tehtävätyyppiä lukuunottamatta.<br />
<br />
Kaivelin koneeni kätköistä vanhan ysiluokan kokeen ja aloin tutkia koetta miettien mitä pitäisi tehdä toisin, jos kokeessa saisi pitää kirjaa mukana. Lähtökohtana kuitenkin on se, että oppilaan ei tarvitsisi kirjasta tarkistaa koko ajan kaikkea, koska aika ei siihen riitä. Esimerkiksi luetunymmärtämiseen menee helposti päivä, jos jokainen sana on etsittävä sanastosta ja silti ymmärrys jää heikoksi. Kirja toimisi siis tukena, ei kokeen keskipisteenä.<br />
<br />
Tätä olisi hyvä painottaa myös kokeeseen valmistautuessa: ei voi jättää lukematta, koska kirja ei pelasta, jos ei itse mitään osaa. Sama juttu kokeen alussa. Oppilaita pitäisi muistuttaa, että he voisivat tehdä ensin ne kohdat, jotka osaavat tehdä ilmankin kirjaa ja vasta sitten palata niihin kohtiin, joissa kirjaa on käytettävä: etsimiseen menee muuten liikaa aikaa. Siksi ehkä tarvittaisiin pari koetta tällä tyylillä, että oppilaat tottuvat siihen. Tosin, tiedän sen jo nyt, heikoimmilla kokeessa menisi paljon aikaa kirjan pläräämiseen, kun taas paremmat tarkastavat muutaman sanan oikeinkirjoituksen ja pärjäävät entistä paremmin.<br />
<br />
<br />
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Tehtävä 1. </b><b>Kuuntelutehtävä. </b> </span><br />
<br />
<ul>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Muutettavaa</b>: Ei muutoksia. Kuunnellessa ei ehdi kirjaa selata sillä se vain häiritsee kuuntelua tai jos jokin yksittäinen sana jää vaivaamaan, sen voi tarkistaa kirjasta ja se ei haittaa, vaan itse asiassa vastaa aika hyvin normaalia kielenkäyttötilannetta, jossa kuunnellaan yksipuolisesti jotakin ennalta nauhoitettua materiaalia. </span></li>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Arvioinnissa huomioitavaa</b>: ei oikeastaan mitään erityistä yllämainituista syistä.</span></li>
</ul>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b><br /></b></span></div>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Tehtävä 2: Sanastotehtävä. Yhdistä sana ja suomennos.</b></span></div>
<div>
<ul>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Muutettavaa:</b> Ainoa tehtävätyyppi ristikoiden kanssa, jotka oikeastaan menettävät merkityksensä kokonaan ja pitäisi jättää pois, koska tehtävä testaisi ainoastaan sitä kuinka nopea on selaamaan sanastoja. Sanastotehtävistä kuitenkin aukkotehtävä voisi toimia, jos suomenkieliset vihjesanat jättäisi pois. </span></li>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Arvioidessa huomioitavaa:</b> Aukkotehtävässä painopiste siirtyisi sanastosta rakenteiden ja asiayhteyksien ymmärtämiseen, tulkitsemiseen ja täydentämiseen: oppilas on täydentänyt lauseen tällä sanalla - sopiiko sana lauseeseen ja testiin? Oikeinkirjoituksessa ja taivuttamisessa voisi olla erityisen tarkka, koska oppilaalla on mahdollisuus tarkistaa oikeinkirjoitus ja koska painopiste olisi juuri lauseyhteyden ymmärtämisessä ja täydentämisessä.</span></li>
</ul>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b><br /></b></span></div>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Tehtävä 3: Sanastopainotteisia käännöslauseita.</b></span></div>
</div>
<div>
<ul>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Muutettavaa:</b> Käännöslauseissa ei ole mitään vikaa, tosin painopiste siirtyy sanastosta lauseen kokonaisuuden hallintaan. Varsinkin suomi - englanti -suunta toimisi varmasti, mutta miksei englanti - suomikin, jos lauseet on mietitty niin, että ne sisältävät ehkä sanontoja tai sellaisia kielioppirakenteita, jotka eivät pelkästään sanastoa selaamalla selviä.</span></li>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Arvioidessa huomioitavaa</b>: Painopiste yksittäisten sanojen hallinnasta taas rakenteisiin, sanojen välisiin yhteyksiin ja kokonaisuuteen. Siitä että saa vain yksittäisiä sanoja paperille ei voisi ainakaan yhtä paljon palkita kuin perinteisessä kokeessa, mutta varsinkin jos HOJKSatut oppilaat tekevät samaa koetta, myös sanastosta voisi palkita, jos oppilas näin saa edes osan viestistä välitettyä. Tällöin painopiste arvioinnissa olisi viestinnässä: välittyykö viesti, tuleeko ymmärretyksi. (Käännöslause: "<i>Minä olen Tarzan ja sinä olet ilmeisesti Jane</i>" = <i>Me Tarzan, you Jane! </i>- Oppilas ei hallitse lauserakennetta, mutta on saanut viestinsä perille ja tullut ymmärretyksi. Tästä pitää minusta ehdottomasti palkita, sillä minusta yksi tärkeimmistä kielenopetuksen tavoitteista on kannustaa viestimään myös, ETENKIN, silloin, kun ei osaa täydellisesti.)</span></li>
</ul>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b><br /></b></span></div>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Tehtävät 4, 5 ja 6: Erilaisia kielioppitehtäviä</b></span></div>
<div>
<ul>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Muutettavaa:</b> Riippuu tehtävästä. Omistani kaikki olisivat kelvanneet sellaisenaan (4: Merkitse passiivilauseet. 5: Täydennä passiivilauseet vihjeen mukaan, 6: Muuta aktiivilauseet passiiviin. Käytä agenttia). Jokainen opettaja, joka on ikinä seurannut oppilaiden työskentelyä ja tehtävien tekoa tunnilla tai tarkistanut kotitehtäviä, tietää, että kaikki eivät osaa soveltaa sääntöä, vaikka heillä olisi kirja nenän edessä. Kielioppitehtävistä ehkä ainoastaan "täydennä taulukko verbien puutuvilla muodoilla" tai liian helpot suomennokset eivät kävisi. </span></li>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Arvioidessa huomioitavaa:</b> Painopiste nimenomaan sääntöjen soveltamisessa ja ymmärtämisessä. Esimerkiksi jos kyse olisi vaikkapa kestoperfektistä, jossa aina keikkuu mukana <i>been </i>ja oppilas kirjoittaisi pelkästään sen jokaiseen kohtaan, en ehkä pisteitä antaisi. Itse asiassa kirjan käyttö kokeessa kertoisi opettajalle paljon paremmin johtuuko oppilaan tyhjä viiva siitä, ettei osaa sanastoa vai siitä ettei hallitse rakennetta. </span></li>
</ul>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b><br /></b></span></div>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Tehtävä 7: Rakennepainotteisia käännöslauseita</b></span></div>
</div>
<div>
<ul>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;">Kuten tehtävässä 3</span></li>
</ul>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b><br /></b></span></div>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Tehtävä 8: Luetun ymmärtäminen</b></span></div>
</div>
<div>
<ul>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Muutettavaa:</b> Kysymysten on oltava laajempaa ymmärrystä mittaavia, jopa hieman tekstin tulkintaa vaativia. Itse asiassa siis paljon mielekkäämpiä, kuin monesti kirjan kokeissa olevat "luetunymmärrystehtävät", joissa luetaan pitkä teksti ja sitten kysytään mitä Jack söi aamupalaksi. Jos et muista sanaa <i>roll</i> ei tule pisteitä. Mitä luetun ymmärrystä se oikein on?? Tekstin voisi ehkä valita niin, että se sisältäisi sanoja, joita ei kirjan sanastossa ole. Tällöin voisi testata myös oppilaan kykyä päätellä sanoja tekstiyhteydestä ja kykyä ymmärtää näin tekstikokonaisuuksia. Tulkintaa tai syvällisempää ymmärrystä vaativat kysymykset voisivat toimia "kympinkaatajina" eli tehtävinä, joissa todella erotellaan ne, jotka oikeasti ymmärtävät ja osaavat ja joissa riittäisi haastetta myös niille kaikkein parhaille. </span></li>
<li><span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Arvioidessa huomioitavaa:</b> Oikeastaan jos tehtävän laatii huolella, niin arviointihan on aika suoraviivaista: onko oppilas ymmärtänyt oikein vai ei? </span></li>
</ul>
<div>
<span style="font-family: Courier New, Courier, monospace;"><b>Muut tehtävätyypit:</b> </span></div>
<div>
<ul>
<li><span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace;">Lisäksi ainakin lyhyet </span>koekirjoitelmat<span style="font-family: 'Courier New', Courier, monospace;"> toimisivat ihan hyvin kirjan kanssa tehtyinä ja niillä saisi myös aikaan eroja parhaimpien välille. (Jos siis jotakuta pelottaa se, että hyvät vetävät vain puhtaita kymppejä, kun voivat tarkistaa ne viimeisetkin sanat kirjasta.)</span></li>
</ul>
</div>
</div>
<div>
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Verdana, sans-serif;">Tosin, minusta sitten rinnalla voisi hyvin pitää pienempiä kokeita esimerkiksi verbien taivutusmuodoista ja erityisen tärkeästä sanastosta, joissa kirjaa ei ole saatavilla. Koska niin kuin edellisen tekstin kommenteissa <i>alakoulun enkunope </i>kirjoitti: osa asioista on vain opeteltava ulkoa ja ulkoa opetteluakin on opeteltava. Verbimuodot on tästä erinomainen esimerkki. </span></div>
<div>
<span style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Verdana, sans-serif;">Minä alan olla tästä kirjan käytöstä kokeessa niin innoissani, että taidan kokeilla heti tammikuussa tätä! Kaikilla ryhmillä on ollut kokeet syksyllä jo ennen joulukuuta, joten he ovat ehtineet käydä 1-2 kappaletta edellisen kokeen jälkeen. Kokeen laatiminen on kuitenkin nyt vähän haastavaa, koska en ole itse niitä kappaleita opettanut enkä tiedä mitä sijaiseni on niissä painottanut. Kirjan käyttö kokeessa tasottaisi tätä siirtymistä minun opetukseeni...</span></div>
<div>
<span style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Verdana, sans-serif;">Ja seuraavaksi voinkin alkaa miettiä millaisen kokeen voisi tehdä nettiä hyväksi käyttäen! :D</span></div>
<div>
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;"><br /></span></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<span style="font-family: Times, Times New Roman, serif;"><br /></span></div>
</div>
<br />
<br />Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-60807866813935026582013-12-30T12:00:00.000+02:002013-12-30T12:00:03.481+02:00PisaPisaPisa - kyllä, minullakin on mielipide :)Olen pahoillani. Tiedän että tämä tulee jo kaikilla korvista, mutta ei ole pakko lukea, jos ei jaksa kuulla enää sanaakaan Pisa-tuloksista :) Tällä kertaa inspiraationani toimi tämä Hesarissa ilmestynyt <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/a1387680652942?jako=8ea37d1ee2e2ef5be70ebdda1abd32df&ref=og-url" target="_blank">uutinen</a>, jossa esitettiin jälleen muutama ajatus siitä, mitkä seikat voisivat tuloksiin vaikuttaa. Minulla on oma ajatukseni.<br />
<br />
Syytä tuloksiin on haettu vähän kaikkialta. Minusta syy ei ole liiallisessa teknologian määrässä. Tai teknologian puutteessa. Syy ei ole liiallisessa opettajajohtoisuudessa. Tai oppilaiden liiallisissa vapauksissa. Turha minusta syytellä myöskään työrauhaongelmia. Tai kotiongelmia. Tai maahanmuuttajia. Tai joulupukkia. (Vaikka olisihan se voinut tuoda vähän lisää tietokoneita meidän koululle...)<br />
<br />
Minusta ongelma on siinä, että ympäröivä maailma opettaa ja ohjaa lapsia erilaisten taitojen pariin, kuin perinteinen koulu. Sekä siinä, että sen sijaan, että koulu olisi pyrkinyt nopeasti reagoimaan muutokseen muuttamalla vaatimuksiaan ja työskentelytapojaan, se edelleen liputtaa "vanhanaikaisen" opiskelun puolesta. Eli sen sijaan, että koulu hyödyntäisi lasten muualta hankkimat taidot, se taistelee niitä vastaan. Arvaahan sen kumpi sen taiston voittaa.<br />
<br />
Taskussa kulkeva netti opettaa nuoret siihen, että minkä tahansa tiedon tai asian voi tarkistaa pienessä hetkessä. Motivaatio opetella ulkoa yksityiskohtia laskee, kun tietää että oikeassa elämässä ne voi aina tarkistaa tarpeen tullen. Ennen tilanne oli toinen. Jos tahdoit tarkistaa jonkun tiedon eikä käsillä ollut tietosanakirjaa, vahvoilla oli se, joka muisti asian ulkoa tai se, joka jaksoi lähteä kirjastoon. Yksittäisten tietojen ulkoa opettelu oli paremmin perusteltua.<br />
<br />
Mutta! Ennen kuin joku siellä riehaantuu, että mitä voi oppilailta odottaakaan, kun opettajatkin myöntävät, että netistä saa kaiken valmiina - maltahan hetki vielä! Olen vasta puolessa välissä argumenttiani!<br />
<br />
Nykyäänkään kaikkea ei kuitenkaan voi tarkistaa netistä. Netti ei korvaa taitoa ajatella omilla aivoilla, yhdistellä tietoja, tehdä niistä johtopäätöksiä, perustella. Hyvä yleissivistys myös suojaa humpuukilta, jota netti on tulvillaan. Ja nykypäivän ehkä tärkeimpiä taitoja on tiedon luotettavuuden arviointi, koska kaikki tieto on ulottuvillamme, mutta kaikki tieto ei ole luotettavaa. Nämä tiedot ja taidot on jokaisen itse hallittava. Mutta niitä ei kunnolla opeteta.<br />
<br />
Valitettavasti perinteisen koulun suosima ulkoaopettelun painottaminen vie huomion pois kokonaisuuksista ja omasta ajattelusta. Jos peruskoululainen haluaa kokeesta hyvän numeron, hän käyttää aikansa kokeeseen valmistautuessaan opettelemalla ulkoa erinäisiä yksityiskohtia: nimiä, vuosilukuja, listoja. Jos hän taas on tullut siihen tulokseen, että numerolla ei ole niin väliä ja että jatkossa hän löytää samat tiedot helposti googlella, hän ei opettele mitään.<br />
<br />
Moni nuori (tai aikuinenkaan) ei ymmärrä, että tietoja ja taitoja on siis kahdenlaisia. Eikä koulu sitä edelleenkään opeta. (Tiedän, moni kyllä tunnilla näitä asioita yrittää painottaa ja kehittää, mutta perinteinen koemalli: "lue kappaleet 5-12 ja kokeessa olet ilman kirjaa ja testataan mitä muistat" vie siltä pohjan ja oppilas päätyy opettelemaan asioita ulkoa.) Minusta tässä piilee ainakin osasyy siihen, miksi nuorten motivaatio opetella asioita on laskenut ja miksi oppimistulokset heikkenevät. Liian moni nuori tekee koulun vanhentuneen tietokäsityksen takia johtopäätöksen, että koulu opettaa turhia asioita, jotka myöhemmin löytyvät paljon pienemmällä vaivalla netistä.<br />
<br />
Minusta, jotta voisimme opettaa nuorille pitkäjänteistä työskentelyä, omaa ajattelua ja laajempia kokonaisuuksia, meidän tulisi hyväksyä tämä tiedon jakautuminen kahteen eri lajiin. Meidän pitäisi myöntää, että osaa tiedoista ei tarvitse aina osata ulkoa, koska sen voi tarkistaa helposti ja suunnata opetuksen resurssit niihin tietoihin ja taitoihin, joita ei voi tai joita tarvitaan sen luotettavan tiedon löytämiseen. Ja myös testata ja arvioida niitä.<br />
<br />
Kuulostaa aika ylevältä ja hienolta, mutta tarkoitan esimerkiksi sitä, että sen sijaan, että vaadimme oppilaita osaamaan vaikkapa pohjan pinta-alan kaavan ulkoa, annamme sen valmiina kokeeseen (sen voi oikeassa elämässä tarkistaa äkkiä) ja testaamme osaako oppilas soveltaa sitä. Kielten kokeita voisi olla kahdenlaisia: toiset puhtaasti sanastopainotteisempia - sillä oikeassakin elämässä on osattava suurin osa sanoista ulkoa, kaikkea kun ei voi tarkistaa ja toiset sellaisia, joissa voisi olla vaikka koko kirja mukana ja testaisimme oppilaan kielitaitoa ja opiskelutaitoja laajemmin. Tai entäpä jos kielten tunneilla oikeasti opettelisimme käyttämään google kääntäjää ja muita nettisanakirjoja? Hyödyntämään wikipediaa käännöksissä? Jos emme tekisikään näistä vihollisia, vaan ystäviä ja työkaluja ja teettäisimmekin käännöksiä näitä työkaluja käyttäen, jolloin oppilaatkin huomaisivat, että ne eivät anna valmiita vastauksia, vaan peruskielitaitoakin tarvitaan.<br />
<br />
Vielä loppukommentti niille, jotka ovat huolissaan oppilaiden yleissivistyksen tasosta ("jos ne eivät mitään opettele ulkoa, niin mitä käy yleissivistykselle"): paras tapa oppia jotain ja muistaa se myös myöhemmin on käyttää tietoja, soveltaa niitä, yhdistellä ja pohtia. Ajatelkaapa, jospa ne oppilaat näin tekemällä muistaisivatkin paremmin ne asiat, jotka he ennen opettelivat vain irrallisina tietoina koetta varten ja unohtivat heti sen jälkeen?<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-65541475275600285452013-12-26T13:59:00.000+02:002013-12-26T13:59:00.229+02:00Opetettaiskos yhdessä?Kesästä asti, tai siis siitä asti kun luin Saloviidan Luokka haltuun -kirjan, olen miettinyt mahdollisuutta hyödyntää koulumme laaja-alaista erityisopettajaa vaativien ryhmien kanssa ja kokeilla samanaikaisopetusta. Meidän koulussa on käytetty aika ahkerasti "klinikkamallia", missä tukea tarvitsevat oppilaat ovat olleet joitain tunteja erityisopettajan luokassa opiskelemassa tuntien lomassa. Luokka haltuun -kirjassa todettiin kuitenkin tutkimuksiin nojaten, että se ei välttämättä olisi kaikkein tehokkain tapa tukea oppilaita. Yhdeksi ratkaisuksi tarjottiin samanaikaisopettamista. Ja sitä olen mielessäni nyt pyöritellyt.<br />
<br />
Joulun alla koululla käydessäni juttelin erityisopettajamme kanssa tästä ja hän sanoi olevansa myös kiinnostunut kokeilemaan. Ekä aikaakaan kun sopiva tunti oli raivattu alkuvuoden lukujärjestykseen. Sopiva tunti sattui vielä löytymään juuri sille seiskaryhmälle, joka sisältää useampiakin HOPSattuja oppilaita ja joka kuulemma on myös vähän muita levottomampi. Eli juuri sille ryhmälle, joka toivottavasti tästä hyötyy eniten.<br />
<br />
Nyt sitten joulun ratoksi aloin tutkia mitä samanaikaisopetus vaatii, mitä työtapoja siinä voisi käyttää ja miten siitä saisi tehokasta. En haluaisi mennä vain suoraan siihen, että minä opetan ja erkka kiertelee ja auttelee. Tai en ainakaan pelkästään - aiheesta riippuen sekin voi olla ihan hyvä ratkaisu jollekin tunnille. Ehkä kuitenkin niin muotoiltuna, että toinen opettaa ja sitten molemmat kiertelee ja auttelee. Mutta se vähän tuntuu tylsältä... ja ehkä niin ei tule kunnolla hyödynnettyä sitä, että luokassa on paikalla kaksi pätevää opettajaa, joista toinen vielä on erityisopettaja.<br />
<br />
Saloviidan kirjassa mainittiin työpistetyöskentely, jossa luokka jaettaisiin esimerkiksi neljään ryhmään, jotka kiertäisivät työpisteillä. Kahta pistettä luotsaisi opettajat ja kaksi sisältäisi itsenäistä työtä. Minä tykkäisin tästä työtavasta, mutta minua vähän arveluttaa aika. 45 minuutin oppitunnilla alusta menisi ainakin 10 minuuttia, helposti vartti siihen, että selvittäisi ryhmät ja "kylmien" pisteiden tehtävät ja päästäisiin alkuun. Jos loppuun varaa 2 minuuttia ja siirtymiin minuutin jokaiseen, jäisi työskentelyaikaa noin 6 minuuttia per piste. Eli ihan liian vähän. Jos pisteitä olisi vähemmän, täytyisi oppilasryhmien taas olla isompia eikä aikaa silti jäisi kuin vajaa 9 minuuttia per piste. Riittäisikö se mihinkään? Häiritsisikö jatkuva pisteeltä toiseen vaihtaminen niiden keskittymistä, joille se muutenkin on vaikeaa? Olisiko ylipäänsä mahdollista välttää sitä "ai siis mihin nyt piti mennä?" ja "mitä täällä pitikään tehdä?" kysymyksiä, jotka toistuisivat joka siirtymäkohdassa?<br />
<br />
Olisi tietysti myös mahdollista jakaa ryhmä kahtia - yhtä suuriin tai erisuuriin ryhmiin - ja opettaa sitten kahta pienempää ryhmää. Se tietysti mahdollistaisi "tasoryhmittelyn", jolloin heikommat saisivat tukea ja lahjakkaammat pääsisivät eteenpäin. Tai vuorottelun: läksyt voisi tarkistaa pienellä porukalla kunnolla - vaikkapa kappaleen ymmärtämisen? - ja toinen ryhmä voisi jo tutustua tulevaan kielioppiasiaan - ja päin vastoin. Tosin ajankäytön kanssa pitäisi olla tarkkana, jotta kummankin ryhmän kanssa päästään yhtä pitkälle. Entä voisivatko ryhmät silti olla samassa tilassa vai pitäisikö etsiä vapaa luokka toisen ryhmän käyttöön? Jatkuvaa tasoryhmittelyä en ainakaan halua tehdä luokan sisälle, vaikka jossain määrin opettaminen tason mukaan olisi perusteltua...<br />
<br />
Ainakin samanaikaisopetus on suunniteltava tarkkaan etukäteen, jotta kahden opettajan läsnäolosta oikeasti saa kaiken hyödyn irti ja jotta tunnilla ei tuhlaannu aikaa nuottien setvimiseen. Se lienee tässä se haastavin kohta - löytää yhteistä aikaa sen verran, että saadaan kuviot sovittua etukäteen. Toisaalta, päävastuu tunnista taitaa kuitenkin jäädä minulle, koska aineenopettajana minun on pidettävä huoli siitä missä ollaan menossa ja mihin olisi päästävä. Mutta toisaalta en halua liikaa sanella tuntien sisältöä yksin, koska aika usein sitä oppii muilta uutta kun yhdessä suunnittelee juttuja ja kuuntelee toisten ajatuksia.<br />
<br />
Olen kyllä oikeasti aika innoissani tästä mahdollisuudesta. Sen järjestyminen ei todellakaan ollut ihan itsestäänselvä juttu, sillä usein laaja-alaisen klinikalla istuu useampi oppilas eri luokista samaan aikaan. Silloin ei erkka pääse karkaamaan minun ryhmäni luokse. Oikein sormet syyhyävät, että pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä! Kuka tietää, ehkä jos tämä toimii hyvin, voisi lukujärjestykset jatkossa luonnistua niin, että sopivia aikoja löytyisi enemmän?<br />
<br />
Kertokaapa millaisia kokemuksia teillä on samanaikaisopetuksesta? Millaisia juttuja olette toteuttaneet? Miten toimi? Mitä pitäisi huomioida?Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-91579884690477023162013-12-22T12:59:00.001+02:002013-12-22T22:34:56.172+02:00Blogihiljaisuudesta kohti JoulurauhaaHei vaan pitkästä pitkästä aikaa! Syksy sujahti ohi aikamoisella vauhdilla. Ylihuomenna on jouluaatto ja pian vaihtuu vuosi. Onneksi. Toivottavasti ensi vuosi olisi vähän parempi.<br />
<br />
Vuoden aikana on vastaan tullut niin paljon kupruja yksityiselämässä, että voimat uhkasivat jo hiipua kesällä. Kaiken on kruunannut sairastelut: nuorempi on ollut koko syksyn flunssassa, vanhemmalla ollut sekalaisia sairastumisia. Korvalääkäri suositteli, että voisimme muuttaa Etelä-Eurooppaan. Sillä kuulemma monet näistä korva- jne. -tulehduksista helpottaisivat. (En kuitenkaan kysynyt vakuutusyhtiöltä suostuisivatko he muuttoa korvaamaan, vaikka lääkäri sitä suosittelikin :) ) Aikuisetkaan eivät ole meidän perheessä ilman lääkäriä selvinneet, kun mies vihdoin alkoi selvittää omia tarkkaavaisuus- ja uniongelmiaan ja käveli kotiin masennus ja add-diagnoosien kanssa. Tai ei se ihan noin kädenkäänteessä tapahtunut, mutta lopputulos on suunnilleen tuo.<br />
<br />
Syksy on ollut vähän parempi, kun ymmärsin lopettaa imetyksen ja hain vähän etäisyyttä kodin juttuihin harrastusten kautta. Silti voimat, hermot ja huumori ovat olleet vähän vähissä. Siitä johtuu myös blogihiljaisuus. Onneksi arjen pyörittämiseen on saanut apua isovanhemmilta ja kunnalta ja pimeys taittui jo pitenevien päivien puoleen ja kohta se onkin kesä käsillä. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan ja millaisia ratkaisuja meidän perheessä kevään aikana tehdään. Joulupukilta toivon voimia, terveyttä ja rauhaa.<br />
<br />
Vaikka on vuoteen tietysti mahtunut paljon iloa ja ihanaakin. Esikoinen alkaa olla ihan mahdoton papupata. Vajaa kolmevuotias juttelee päivästä toiseen hassuja juttuja ja oppii uutta. Satuja on luettava loputtomat määrät (Tuhkimoa ja Arielia varsinkin), autossa on kuunneltava Ti-Ti Nallea tai Huvituttia, kotona tanssitaan balettia, rakennetaan linnoja ja tehdään sirkustemppuja ja jatkuvasti halutaan (tai ei haluta) kaikkea ja ei mitään. Nuorempi harjoittelee liikkumista, ylettämistä ja isosiskon leikkien sotkemista sellaisella innolla, että samaa sinnikkyyttä toivoisi joskus näkevänsä koulussakin. Tosin olen monesti todennut, että jos kaikki ihmiset joutuisivat opettelemaan kävelemisen vasta aikuisiällä, moni meistä ei koskaan sitä taitoa oppisi!<br />
<br />
Minulla edessä on töihinpaluu. Aloitin jo nyt joulun alla haistelemaan koulun tuulia ja paljon kaikkea uutta ja kivaa oli työpaikalla meneillään. Äkkiä töiden ilmapiiri tempaa mukaansa ja sitä uppoaa pohtimaan niitä kouluarjen kysymyksiä. Olen siis todella innoissani töiden alkamisesta. Tykkään töistäni. Tykkään kollegoistani. Tykkään oppilaistani. Tykkään siitä, että saan elämääni muutakin kuin kodin ja tontin rajojen sisään jäävät asiat. Tykkään siitä, että pääsen töihin.<br />
<br />
Tiedän jo nyt, että blogikin tästä hiljalleen virkoaa. Minulla vaan taitaa olla keskimääräsitä suurempi tarve pohtia erilaisia töihin liittyviä ratkaisuja ja kysymyksiä muiden kanssa ja vaikka opehuoneessa keskustelukumppaneita toki onkin kiitettävästi, saan täällä koottua ajatuksiani vähän laajemmin ja odotan aina innolla kommenttejanne ja vinkkejänne. Tällä hetkellä esimerkiksi mielessäni pöyrii samanaikaisopetuksen mahdollisuudet ja toteutus, sillä juttelin siitä erityisopettajamme kanssa tuossa joulun alla ja hän heti löysi sopivan tunnin, jolloin voisimme yhteisvoimin luotsata yhtä hieman haastavampaa ryhmää eteenpäin. Olen niin iloinen siitä, että hän tykkäsi ajatuksesta ja siitä, että sopiva tunti löytyi niin helposti. Mutta. Kirjoittelen siitä varmaankin tarkemmin tässä pyhien aikana. :)<br />
<br />
<span style="color: red; font-family: Verdana, sans-serif; font-size: large;"><i>Nyt toivotan kaikille ihanaa, rauhallista, rentouttavaa, lämmittävää, hidasta ja täyteläistä Joulua ja onnellista, tervettä, iloista, energistä, turvallista ja sujuvaa vuotta 2014! </i></span>Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-65243545486935255472013-08-21T10:11:00.000+03:002013-08-21T10:11:00.555+03:00"Parhaat keinot toimivaan opetukseen"?Luin kesällä Timo Saloviidan (2013) <i>Luokka haltuun</i>! <i>Parhaat keinot toimivaan opetukseen </i>-kirjan ja täytyy sanoa, että minuun teki vaikutuksen kirjan alkuosa, jossa Saloviita referoi tutkimustuloksien kautta hyvän koulun, opettajan ja opetuksen piirteitä käyden läpi meta-analyysien tuloksia (meta-analyysi = verrataan ja kootaan yhteen lukuisten samanlaisten tutkimuksien tuloksia, jotta saadaan kattavampia ja pätevämpiä tuloksia, meta-analyysien avulla tutkittujen oppilaiden lukumäärät nousevat heti satoihin, tuhansiin ja jopa kymmeniin tuhansiin).<br />
<br />
Heti alkuun Saloviita varoittaa luottamasta liikaa maalaisjärjellä tai mutu-tuntumalla saatuihin vastauksiin oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Ja se varoitus todellakin tulee tarpeeseen, kun kirjaa alkaa lukea. Näette kohta kun listaan joitain kirjassa esiteltyjä tutkimustuloksia. Pitäkää siis tuolista kiinni, kun luette näitä ja varatkaa kirja sitten kirjastosta ja lukekaa tarkemmin. Näitä ei ole helppo niellä, kun on tässä systeemissä itse opiskellut ja opettanut.<br />
<br />
Aloitetaan siis. <b><span style="font-size: large;">Koulutason järjestelyistä</span></b> oppimistuloksiin vaikuttavat eniten:<br />
<br />
<ul>
<li>Luokkakoko ei vaikuta merkittävästi oppimiseen. </li>
<li>Pysyvä opetusryhmä vaikuttaa positiivisesti oppimiseen (muuttaminen ja luokallejääminen negatiivisesti).</li>
<li>Tasoryhmittely ei vaikuta oppimiseen. Paitsi jos ryhmillä on erilliset opetussuunitelmat. Silloin lahjakkaat oppivat entistä paremmin ja heikot entistä huonommin. </li>
<li>Osittainen erityisopetus (yleisopetuksen oppilas käy osan tunneista erityisopettajan luona opiskelemassa) ei vaikuta oppimiseen, muuten kuin että oppilas jää enemmän jälkeen.</li>
<li>Erityisluokat eivät vaikuta oppimiseen tai heikentävät sitä. Jopa siis siinä määrin, että erään tutkimuksen johtopäätösten mukaan "erityisluokkasijoitus on riskitekijä, joka lisää marginalisaatiota ja eristymistä" nimenomaan myöhemmässä elämässä. Integraatio sitä vastoin edistää oppimista ja elämässä selviytymistä.</li>
<li>Avustaja luokassa ei edistä oppimista.</li>
</ul>
<br />
<div>
Lyhyesti sanottuna: integraatio edistää erityisoppilaan oppimista eikä integraatiolla ole todettuja vaikutuksia muihin oppilaisiin (tutkimuksessa kohteena 28 000 hollantilaista oppilasta). </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Pistää miettimään, eikö vain? </div>
<div>
Tekee mieli väittää vastaan, eikö vain? </div>
<div>
En sano juuta enkä jaata. Ei minulla oikein olisikaan tarjota kuin omat käsitykset tutkimustuloksia vastaan. Mutta laittaa todellakin ajattelemaan! </div>
<div>
<br /></div>
<br />
<div>
Mennään silti eteenpäin! Mitkä ovatkaan<b> <span style="font-size: large;">opettajan tärkeimmät piirteet</span></b> oppimistulosten kannalta? </div>
<div>
<ul>
<li>Muodollisesti pätevä? Ei.</li>
<li>Hyvät pedagogiset sisältötiedot? Ei. </li>
<li>Työkokemus? Kyllä.</li>
<li>Korkeat odotukset oppimisen suhteen? Kyllä.</li>
<li>Hyvä suhde oppilaisiin? Kyllä.</li>
</ul>
<div>
Tämän pitäisi olla hyvä uutinen kaikille sijaisille, vanhemmille ja tietysti meille opettajillekin (jos vaan pääsemme irti omasta ylemmyydentunteestamme ja pystymme myöntämään, että ehkä jossain määrin tätäkin ammattia pystyisi hoitamaan "kuka tahansa"): jos olet kannustava ja välittävä aikuinen ja uskot lapsen oppimismahdollisuuksiin, tulokset on hyviä :)</div>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Entäpä <b><span style="font-size: large;">opetus</span></b> sitten, mitä opettajan tulisi tehdä ja mitä ei, jotta opetus on toimivaa? Lukekaa yksityiskohdat oikeanlaisesta kyselemisestä, ennakkojäsentäjistä ja virheiden korjaamisesta (=korjaa virheet aina) kirjasta itse, mutta kolme ajatuspalaa teille tarjoilen: </div>
<div>
<ul>
<li>Ensinnäkin yllätys yllätys: suora opetus (niin niin, se perinteinen opetus) on tehokasta, kun se toteutetaan oikein (kertaa, aseta tavoite, opeta osissa ja selitä selkeästi, paljon harjoittelua, varmista ymmärrys, anna palautetta ja korjaa virheet, ohjaa itsenäiseen työhön ja valvo sitä). </li>
</ul>
</div>
<div>
<ul>
<li>Ja toiseksi: läksyjen merkitys on melkein olematon. Hyvät ja vanhemmat oppilaat hyötyvät niistä eniten, nuoret ja heikommat eivät juuri. Tähänkin vaikutti opettajan oma panos läksyjen suhteen: millaisia läksyjä, millaisia ohjeita, millainen kontrolli. Pistää miettimään millaisia läksyjä ja miksi kannattaa antaa.</li>
</ul>
</div>
<div>
<ul>
<li>Kolmanneksi, tukiopetus vaikuttaa oppimistuloksiin silloin kun se annetaan etukäteen, muttei juurikaan kun se annetaan jälkikäteen. </li>
</ul>
<div>
En tiedä teistä, mutta minä todelläkin pysähdyin miettimään omaa opetustani ja periaatteitani. Olen käyttänyt paljon erityisopettajaa tukiopettajana heikommille, olen antanut tukiopetusta jälkikäteen, annan läksyjä - epämääräisiä läksyjä ("lukekaa kappale"), kaipaan avustajaa avukseni ja haaveilen toisinaan tasoryhmistä. Nyt mietin olenko oikeastaan auttanut oppilaita joillain ratkaisuillani ollenkaan?</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Todennäköisesti nämä minun listani eivät teitä vielä vakuuttaneet, eikä tarvitsekaan. Ehkä ne kuitenkin hieman edes pysättivät tai ainakin vähän häiritsivät, niin että mieli teki sanoa vastaan. Edes vähän? Lukaiskaapa kirja. Ei se tietysti kaikkia vakuuta siltikään. Eikä ehkä tarvitsekaan. Mutta jos vähän pysähtyisi miettimään. Eiväthän kaikki nuo tutkimukset aivan täysin väärässäkään voi olla? </div>
</div>
Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-6796355480097191342013-08-16T11:00:00.000+03:002013-08-16T11:00:05.060+03:00Vinkkejä uudelle opettajalleTiedän. En ole kovin vanha opettaja itsekään. Varsinkaan kun melkein puolet virkaurastani olen ollut äitiyslomilla. Mutta silti aion yrittää antaa jotain yleisvinkkejä uudelle opettajalle.<br />
<br />
<b>1) Ole oma itsesi.</b> Luokan edessä ei kannata yrittää vetää mitään roolia ihan vaan siksi, ettei siitä tule mitään pitemmän päälle. Ensinnäkin oppilaat näkevät esittämisen läpi ja reagoivat siihen varmasti. Toiseksi roolin vetäminen on rankkaa, kun kaiken muun muistamisen lisäksi pitää muistaa vielä pysyä roolissa ja kolmanneksi, et kuitenkaan jaksa ja oma persoonasi pilkistää esiin lopulta. Älä siis yritä esittää tosi coolia ja nuorekasta, jos et sellainen ole. Älä esitä jäykkää ja asiallista, jos sinulla oikeasti vilkkuu pilke silmäkulmassa. Ole aito, sitä oppilaat kaikkein eniten arvostavat.<br />
<br />
<b>2)</b> Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta heti toiseksi neuvoisin, että <b>ei saa pelätä olla opettaja</b>. Eli vaikkei oman persoonan suhteen kannata alkaa vetämään rooleja, on jokaisen opettajan kuitenkin oltava opettaja ja omaksuttava se rooli. Luokassa opettaja päättää ja vaatii, että häntä totellaan. Jos ei vaadi, ei häntä totella ja oppilaat testaavat tämän kyllä.<br />
<br />
<b>3) Älä unohda huumoria.</b> Ihminen, joka nauraa, ei ole uhkaava. Ihminen, joka uskaltaa nauraa omille virheilleen, on helposti lähestyttävä. Kaikille oppilaiden temppuiluille ei tarvitse hermostua, joskus voi nauraa, kunhan et ole ilkeä. Mutta onhan se nyt vaan huvittavaa, jos löydät ysiluokkalaisen ison pojan piileksimästä naulakon alta, ettei tarvitse mennä ulos! (Muista silti olla opettaja ja vaatia että sinua totellaan, vaikka sinulla onkin huumorintaju!)<br />
<br />
<b>4) Osallistu, mene mukaan.</b> Vaikka olisitkin töissä määräaikaisena, mene mukaan koulun toimintaan ja osallistu. Käy tyky-reissuilla, tutustu työkavereihisi, osallistu juhlien järjestämiseen ja sano mielipiteesi koulun käytänteitä koskevissa keskusteluissa. Koskaan et tiedä mistä työpaikkasi saat ja kenen kanssa jatkossa tulet työskentelemään tai keneltä saatetaan kysäistä, kun sinua johonkin virkaan harkitaan. Osallistumalla opit myös itse paljon.<br />
<br />
<b>5)</b> Ja taas heti vastakkainen neuvo. <b>Päätä rajasi ja pidä niistä kiinni.</b> Sinun ei tarvitse ottaa kymmentä ylituntia vain koska olet nuori ja määräaikainen. Sinun ei tarvitse olla järjestämässä kaikkia tapahtumia ja istua jokaisessa toimikunnassa, vain koska vanhemmat eivät viitsi tai jaksa. Pidä huoli omasta jaksamisestasi_ päätä mihin osallistut ja minkä jätät muille.<br />
<br />
<b>6) Löysää vähän.</b> Auskuna jokainen tuntisuunnitelma viilattiin minuutilleen. Auskuna piti osoittaa innovatiivisuutta ja hyödyntää kaikenlaisia erilaisia ja uudenlaisia työtapoja aina ja koko ajan. Saat jatkaa samaa linjaa, jos se sinusta hyvältä ja toimivalta tuntuu ja sinulla tosiaan on siihen kaikkeen aikaan. Tai voit löysätä vähäsen. Sinulla on vuosia ja vuosikymmeniä toteuttaa visioitasi ja testata työtapoja, mutta muista että myös "hyvä perustunti", jolloin opettaja opettaa asian koko luokalle, harjoituttaa ensin yhdessä ja ohjaa asteittain itsenäiseen harjoitteluun ja sitten valvoo itsenäistä harjoittelua, on tutkitusti tehokas. (Ks. Timo Saloviita, Luokka Haltuun! 2013) Olen myös sitä mieltä, että jokaisen on syytä joskus kokeilla kerran mitä tapahtuu, jos meneekin luokkaan ilman mitään suunnitelmaa. Kasvattaa itseluottamusta, kun huomaa, että siitä selvittiin ja vaikkei siitä ehkä ihan tehokkainta ja tuloksekkainta tuntia tullut, pääsitte eteenpäin ja selvisit ihan hyvin.<br />
<br />
<b>7) Kysy ja puhu.</b> Kun et tiedä jotakin: kysy. Kun joku asia askarruttaa: kysy. Kun joku asia ei suju: puhu. Kun joku juttu painaa mieltä: puhu. Älä jää ongelmien kanssa yksin! Kaikki neuvovat mielellään (hei! opettajiahan tässä ollaan!) eivätkä pidä uutta opettajaa tyhmänä, koska hän kysyy jotakin. Ja jos joskus rohkaiset mielesi opehuoneessa ja päätät puuskahtaa, että "hitsi, kun mulla ei jostain syystä suju yhtään ton 7B:n kanssa tunnit!" niin ihan varmasti saat joko vertaistukea: "joo, ne on kyllä levoton ryhmä!" tai apua "no siellä ne pari aina yrittää haastaa, mut mulla auttaa kun...". Ja sitä samaa puhumistahan tämä blogikin on, tarvetta käsitellä oman ammatin ihmeitä.<br />
<br />
<b>8) Anna itsellesi aikaa. Ja armoa.</b> Kukaan ei ole opettajanakaan täydellinen, joten armahda sen tavoittelusta itsesi. Kukaan ei myöskään ole valmis opettaja heti työuransa alussa. Kasvu alkoi auskuvuonna, mutta ei ole vielä lähellekään päättynyt. Tutustu itseesi hiljalleen ja anna itsellesi aikaa kasvaa uuteen rooliisi.<br />
<br />
<b>9) Älä unohda elämää työn ulkopuolella.</b> Suunnittelu vie aikaa. Tehtävien valmistaminen vie aikaa. Tehtävien tarkistaminen se vasta aikaa viekin. Koteihinkin on oltava säännöllisesti yhteydessä. Ja töissäkin pitäisi käydä jossain välissä. Älä anna työn nielaista sinua, vaan varaa aikaa rentoutumiselle ja omalle elämälle. Varsinkin jos sinulla on jo perhe. Päätä vaikka, etten vie töitä kotiin (ja yritä pitää siitä kiinni). Tai päätä, että illalla kahdeksan jälkeen et tee enää töitä. Tai tee töitä illalla ainoastaan kahdeksasta yhdeksään (siitä kun lapset nukkuu, siihen kun oma aika alkaa).<br />
<br />
<b>10) Luota itseesi.</b> Sinusta on tähän! Ihan varmasti on. Jos muutkin ovat opettajina pärjänneet (ja mieti miten erilaiset ihmiset!), niin miksi ihmeessä et sinä!Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-26537031605515699042013-08-12T13:03:00.000+03:002013-08-12T13:03:13.850+03:00Koulut alkaa, syksy saapuu?Niin se lämmin kesä on taas ottamassa askeleen kohti syksyä, kun koulut alkavat ympäri Suomen ja tiedotusvälineissä kinastellaan siitä, pitäisikö kesälomia <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/a1376098105678" target="_blank">siirtää myöhemmäksi</a> ja pitäisikö koulupäiviä pidentää tai <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/Koulun+ja+harrastusten+yhdist%C3%A4minen+auttaisi+lapsia+jaksamaan/a1376189085963" target="_blank">siirtää myöhemmäksi</a>, liikenteessä liikkujia<a href="http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/teemat/perhe/varo_lapsia_liikenteessa_" target="_blank"> varoitetaan pienistä koululaisista</a> sekä pohditaan<a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013081117354230_uu.shtml" target="_blank"> lasten ja nuorten jaksamista</a>. Mielenkiintoista oli lukea myöskin <a href="http://www.hs.fi/sunnuntai/Kotikoulu+on+suojelunhaluisten+vanhempien+valinta/a1376106247027" target="_blank">kotikouluista</a>, sillä omankin koulun alueella on yksi oppilas, joka opiskelee kotona. Joissain kunnissa tosin koulun alkua varjostavat <a href="http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2013/08/08/Kouluvuodelle+kylm%C3%A4+alku/20131953/4" target="_blank">opettajien lomautukset.</a> <div>
<br /></div>
<div>
Minun kesäni meni jälleen kerran hurahtamalla. Lasten kanssa päivät on aika samanlaisia, oli sitten kesä tai talvi - aina herätään aikaisin, aina mennään nukkumaan aikaisin, aina taistellaan päiväunista siinä välissä ja kun ei nukuta, syödään. Jossain välissä ollaan ulkona. Pienten kanssa ei kovin kummallista kesäloma-ohjelmaakaan kannata järjestää, kun loppujen lopuksi leikkipuistossa on ihan yhtä kivaa kuin huvipuistossa, kotona nukutaan paremmin kuin reissussa ja lyhytkin matka on aika uuvuttava pienille. Ja mikä on uuvuttava pienille, on suorastaan superuuvuttava vanhemmille. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vaikka lasten kanssa tietysti on ihan normaaliakin väsyä, olen kaiken lisäksi taistellut vähän isommankin uupumuksen kanssa jo keväällä ja edelleen kesällä. Monet pienemmät ja isommat seikat oman yksityiselämän puolella vaan ynnäytyvät yhteen ja vievät voimia ja intoa oman elämän pyörittämisestä. (Siinä kohtaa kun on lapsia, omakotitalo, talolainat ja remontit ei elämää enää "eletä" vaan "pyöritetään" tai siltä minusta on tuntunut.) Siihen sitten joku pieni vastoinkäyminen ja alkaakin olla vaikea toipua, kun arki ja lapset pitävät huolen siitä, että omaan rauhaan ei pääsekään noin vain vetäytymään ja toipumaan. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jossain kohtaa kesää harkitsin jo, että olisin soittanut rehtorille ja sanonut, että tulen jo elokuussa takaisin töihin - ihan vaan että saisin etäisyyttä kotiin. Mutta en sentään soittanut. Isona vaarana olisi ehkä ollut uupua entistä enemmän. Nyt on kuitenkin vielä aikaa yrittää asetella asioita uomiinsa ennen joulua ja sovittua töihin paluuta. Jota siis todellakin odotan. Ja pelkään. Saman aikaisesti. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kaikesta huolimatta jaksan edelleen innostua siis työasioista. Olen lueskellut jotain ammattikirjallisuuttakin taas kesän kunniaksi ja nyt aloin haaveilla erityispedagogiikan opinnoista avoimessa yliopistossa. Järki onneksi vielä sanoo, etteivät rahkeet riitä juuri nyt. Mutta saahan sitä haaveilla, vai mitä? </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mukavaa elokuuta ja loppu kesää ja innostusta töihin tai opiskeluihin kaikille!</div>
Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-16340076127849348812013-06-08T20:42:00.000+03:002013-06-08T20:42:00.546+03:00Kesälukemista netistäTässä samalla kun odottelen, että uhmaikäisellä uni voittaa halun laulaa sängyssä katselin blogin tilastoja ja huomasin, että useampikin lukija on löytänyt tänne <a href="http://www.sukol.fi/uutisia/tasta_puhutaan" target="_blank">SUKOL:in sivuilta.</a> Sivuille on listattu kesälukemista (heti alkoi hieman nolottaa, kun juuri toivottelin hyvät kesät ja sanoin, että palataan syksyllä taas näppäimistön ääreen), mutta toivottavasti uudet lukijat löytävät jotain mielenkiintoista tuolta vanhemmista teksteistä :) Ja ehkäpä tuosta SUKOL:in listalta löytyy myös muuta kiinnostavaa luettavaa niille, joita koulu ja työt jaksavat kesälläkin kiinnostaa. Sellaisten kannattaa kurkata myös <a href="http://turuntilda.blogspot.fi/" target="_blank">Turun Tildan</a> tekstejä sekä juttuja <a href="http://noviisiopettajanekavuosi.blogspot.fi/" target="_blank">Noviisiopettajan ensimmäisestä ja toisesta vuodesta</a>, sillä opettajuus on opettajuutta vaikka eri aineita opetettaisiinkin!<br />
<br />
Lupaava hiljaisuus laskeutui äsken viereiseen huoneeseen... Taidan uskaltaa hiipiä pois vahtipaikaltani. Äitin oma aika alkoi juuri :)<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-51279112604104294552013-06-06T13:23:00.002+03:002013-06-06T13:23:47.659+03:00Tuli kesä kesä kesä...Hupsista, niin sitä aika vaan menee eteenpäin ja käsillä on se aika vuodesta, jolloin määräaikaiset ja sijaiset ovat yleensä työttöminä ja me virkavapaalla "lomailevat" olemme taas töissä. Vaikka blogin päivitystahti on hiipunut kohti kevättä muutenkin, niin taidan aloittaa nyt ihan virallisen kesätauon. Omassa kotielämässä on tällä hetkellä meneillään kaikkea sellaista, mikä tuntuu imevän kaiken ajan ja energian. Luojan kiitos olen vanhempainvapaalla, sillä jos kaiken muun lisäksi olisi pitänyt puskea läpi koulu-toukokuun, niin ei taitaisi minussa olla niin paljoa mehuja enää jäljellä, että pystyisin ajattelemaan yhtä ainutta kokonaista ajatusta. Toivottavasti ajat ja olot tasaantuvat ennen joulua, jotta pystyn töihin palaamaan! Nyt en sen enempää ajattele joulua tai töitä tai syksyä tai edes ensi viikkoa.<br />
<br />
Auringonpaistetta tuntuu riittävän aiankin toistaiseksi ja kaikkea ihanaa luettavaa on yöpöytä pullollaan (kunpa olis myös aikaa lukea :D ) joten toivottelen kaikille ihanaa kesää! Yritän taas syksyksi saada vähän tekstejä julkaisukuntoon :) Nyt kaikki vaan laiturinnokkaan akkuja lataamaan! Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-81813828447364645022013-05-17T14:17:00.002+03:002013-05-17T14:17:46.188+03:00ToukoterveisetHuhtikuu on vaihtunut toukokuuksi aika salakavalasti. Nuorempi tyttäristämme päätti aloittaa korvatulehduskierteen nyt jo ennen puolen vuoden ikää ja samaan syssyyn vanhempi tytär on päättänyt, että päiväunet eivät ole hänen juttunsa. Ei siinä muuten mitään, mutta äidin oma aika on kutistunut samalla aika olemattomiin. (Ja jos molemmat tytöt nukkuvat eikä äiti ole ihan kuolemanväsyksissä, niin toki joku puhelinmyyjä aina onnistuu katkaisemaan oman oleilun :) Samalla myös ajatukset ovat pysyneet poissa töistä ja työasioista.<br />
<br />
Sen verran olen kuitenkin työjuttuja mielessä käyttänyt, että kun satuin löytämään käytettynä Kari Moilasen Yli esteiden -teoksen, piti se hankkia itselle. Samalla innostuin ja tilasin uutena Kielinavigaattorin. Tarkoituksena olisi ehtiä ne lukea ajatuksen kanssa tässä kesän tai syksyn aikana ja poimia sieltä käyttöön toimintatapoja ja vinkkejä. Luin Yli esteiden -kirjan opiskeluaikana ja lainasin sen pari vuotta sitten uudelleen kirjastosta, mutta tahdoin sen itselleni, sillä sekin on vähän sellainen kirja, johon palaa mielellään uudestaan, kun kohtaa uudenlaisia haasteita. Katsotaan vaan miten mahtaa käydä sen lukemisen kanssa... Aika kun tuntuu tosiaan olevan hieman kortilla.<br />
<br />
No, nyt kun kirjoittaminen sopivasti katkesi ensin lehtimyyjän soittoon, sitten nuoremman itkuun vaunuissa, minkä jälkeen olikin aika herätellä vanhempi tyttö niiltä päiväunilta, joille rauhoittumisessa meni enemmän aikaa, kuin siinä nukkumisessa, niin ehkäpä toivottelen mukavia viimeisiä viikkoja koulussa tai töissä sekä tietenkin ihanaa viikonloppua (toivotaan että aurinkokin jaksaisi paistella). :)<br />
<br />
<br />
<br />Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-54639605479547439402013-04-22T11:28:00.001+03:002013-04-22T11:28:44.772+03:00Positiivisuutta peliin!Kun joskus kauan sitten aloitin ensimmäisessä kunnollisessa kesätyöpaikassani asiakaspalveluhommissa, työnantajani antoi kaksi neuvoa jotka olen muistanut aina siitä lähtien. Ensinnäkin, jotta asiakas kokee saaneensa hyvää palvelua, pitää palvelun oikeasti olla parempaa kuin hyvää. Asiakkaan perusolettamus on, että asiakaspalvelija on kohtelias ja tekee työnsä hyvin ja nopeasti. Vasta kun asiakaspalvelija tekee jotakin, mikä ylittää tämän, kokee asiakas saaneensa hyvää palvelua.<br />
<br />
Toiseksi hän muistutti, että asiakas antaa aina herkemmin negatiivista kuin positiivista palautetta. Kun ottaa päähän, pysähtyy asiakas helposti kirjoittamaan tulikivenkatkuisen palautteen ennen yrityksestä ulos marssimista, kun taas positiivisen kokemuksen on täytyntyt olla jollain tapaa ylivertainen, että asiakas viitsii vielä lähtiessään pysähtyä kirjoittamaan kiitokset. <br />
<br />
Näistä ohjeista toinen tuli mieleeni, kun syksypuolella katselin luokkien wilma-merkintöjä ja ne wilma-merkinnät taas tulivat mieleeni nyt kun seurailin <a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042116927615_uu.shtml" target="_blank">tätä</a> keskustelua ja kurkin kyseiselle FB-palstalle. Aloin nimittäin miettiä sitä, miten paljon helpommin opettaja kirjoittaa wilmaan negatiivista palautetta ja miten usein myös positiiviset palautteet osuvat niille oppilaille, joille negatiivisetkin palautteet osuvat. Ne rauhalliset, hiljaisemmat, vähemmän näkyvät, tunnolliset oppilaat eivät juuri merkintöjä kerää, eivät hyvässä tai pahassa.<br />
<br />
En ala selitellä, en ala syyllistää. Niin se vaan helposti menee, kun aika ja opetusryhmien koko eivät ihan täsmää. Sitä kirjaa vaan "tärkeimmät". Unohdukset. Häiritsemiset. Rangaistukset. Kiitokset todella aktiivisille. Kannustukset niille "häiriköille", jotka poikkeuksellisesti tekevätkin hyvin hommia (sillä opettajat toki tietävät, että ne jotka saavat paljon negatiivista palautetta, tarvitsevat paljon positiivistakin palautetta, jotta kierre katkeaisi). Harvemmin tulee merkittyä kannustusta sille rauhalliselle oppilaalle, joka ei hirveästi viittaa, mutta tekee mitä pyydetään, eikä hae huomiota.<br />
<br />
Se on sääli. Heitä on kuitenkin suurin osa. Heidän ansiostaan moni tunti pysyy kasassa ja, jos nyt ei ihan lähde lentoon ja yllä ihmeelliseen flow'hun, niin ainakin onnistuu, menee läpi, sujuu. Heillä on kirjat mukana. He ovat tehneet läksyt. He lukevat kokeisiin. He tekevät annetut tehtävät tunnilla. He eivät pidä melua itsestään, jos myös eivät ehkä uskalla kysyä neuvoakaan. He pärjäävät ihan hyvin ja oppivat ihan mukavasti. He ovat kaikin puolin niin kuin kuuluu. Ja jäävät siksi usein paitsioon.<br />
<br />
Haastankin nyt teidät, jotka vietätte näitä kevätauringon valaisemia päiviä luokissa oppilaiden kanssa ja salaa laskette päviä kesäloman alkuun: merkitkää tulevien viikkojen aikana kiitokset, kannustukset, kehut niille, jotka harvoin niitä saavat, vaikka useimmiten ne ansaitsisivat! Kertokaa heille, että heidät on huomattu ja heitä ja heidän ponnistelujaan arvostetaan.<br />
<br />
Tässä kopio minulle tuntemattoman oppilaan Wilma-merkinnöistä, kuva on kopioitu avoimelta nettisivulta. Poistin varmuuden vuoksi myös opettajien lyhenteet, mutta lisättäköön vielä että kommentit tulivat yhteensä kuudelta eri opettajalta. Otettaisiinko tästä mallia ja otetaan kehuminen tavaksi!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9vT8e20YhqmaMbdIE7mcfjPzns8XpS8tzjO1yKw7qUxdYhyphenhyphenJLjGi4OYiY7WLvZWC8z8Q72joTN0qulduwJtqQmlCjkOucJLYvWIPs0Sai3e4gQSwAHGTvuKEMXp5rVrjmA_XMmd83SlZC/s1600/positiivisuutta2.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9vT8e20YhqmaMbdIE7mcfjPzns8XpS8tzjO1yKw7qUxdYhyphenhyphenJLjGi4OYiY7WLvZWC8z8Q72joTN0qulduwJtqQmlCjkOucJLYvWIPs0Sai3e4gQSwAHGTvuKEMXp5rVrjmA_XMmd83SlZC/s1600/positiivisuutta2.png" /></a></div>
Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-72329397024133031052013-04-15T17:11:00.000+03:002013-04-15T17:11:00.899+03:00Pyynnöstä protestointiin, protestoinnista provosointiin, provosoinnista poistamiseen ja poistamisesta potkuihin...No niin, koulusta ja kurinpidosta ja opettajien oikeuksista ja huonosti käyttäytyvistä kakaroista ja sellaisesta on nyt kirjoiteltu enemmän ja vähemmän asiallisesti uutisissa, kolumneissa, nettipalstoilla ja ties vaikka missä. Kaikki ihan varmasti tietävät mistä puhun ja mitä kaikkea siitä on sanottu, joten en nyt ala referoida. Tässä jotain ajatuksia tapaukseen ja siitä käytyyn keskusteluun liittyen.<br />
<br />
<br />
<ul>
<li>Pelkästään tapauksesta levinneen videon sekä irtisanomisperusteiden perusteella olen itse sitä mieltä, että teini käyttäytyy tyhmästi, kun jänkkää alunperin pienessä asiassa vastaan ja alkaa turhaan ärsyttää opettajaa henkilökohtaisuuksilla - vähempikin protestointi olisi riittänyt. Olen myös sitä mieltä, että opettaja turhaan provosoituu teinin suunsoitosta eikä aikuisena osaa asettua tälläisen käytöksen yläpuolelle, vaan ylimitoittaa otteet tilastapoistamisessa - rauhallisempi toiminta ja vähäisempi voimakin olisi todennäköisesti riittänyt. Olen myös sitä mieltä, että irtisanomispäätös on ylilyönti, jos taustalla ei ole mitään aikaisempia varoituksia tai muita vastaavia selkkauksia - varoitus olisi riittänyt. </li>
</ul>
<div>
<ul>
<li>Jotkut nettikeskustelijat puolustavat opettajan otteita väittämällä ettei muita mahdollisuuksia tilanteessa ollut. Olen eri mieltä. Aina on muita mahdollisuuksia. Minä en pienenä naisopettajana edes voisi turvautua tuollaiseen keinoon ja silti on selvittävä. Oppilas ei ollut vaaraksi itselleen eikä muille, joten tilasta poistamisella ei ollut kiire (olisiko rauhallisesti uudestaan ja uudestaan toistettu: "ole hyvä ja mene ulos" toiminut?) eikä poistumisvaatimus edes ollut se välttämätön rankaisukeino (uhata jälki-istunnolla, rehtorilla, yhteydenotolla kotiin tms.). </li>
</ul>
</div>
<div>
<div>
<ul>
<li>Jos kuvittelette tilanteen kotiinne. Teini soittaa suutaan, sinä käsket sen ulos, mutta sepä ei mene ja sitten... Mitä? Työntäisittekö teininne voimalla rappusiin? Vai ette?</li>
</ul>
</div>
<ul>
<li>Useat kirjoittajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että "ennen sentään oli kaikki paremmin ja opettajaa kunnioitettiin poikkeuksetta". Niinkö? Ihanko totta? Milloin tälläinen aika oli? Miehestäni oli hauskaa kastella kouluaikana opettajan pehmustettu tuolinpäällinen (sitä kun ei voinut silmällä huomata) ja nauraa vääränä, kun opettaja istui siihen ja kasteli housunsa. Isäni muistelee mielellään miten he kiusasivat aikanaan yhtä opettajaa ja mm. nostivat tämän pienen auton parkkiruutuun poikittain, niin ettei sillä päässyt kahden auton välistä ajamaan pois. Pappani naureskelee muistoille siitä, miten he eivät välttämättä viitsineet mennä tunnille, jos oli hyvä mäenlaskuilma. Väittivät vaan etteivät kuulleet kellonsoittoa. Jos opettaja meinasi lyödä sormille viivottimella, niin sormet pystyi kiskaisemaan äkkiä alta, jolloin viivottimet katkeilivat ja opettajalla paloi hermot. Niin, että aika kultaa muistot, sanon minä. </li>
</ul>
</div>
<div>
<ul>
<li>Sitä paitsi. Helposti suurin osa oppilaista kunnioittaa opettajaa ja on mukavia ja kohteliaita ja tottelevat. Moni testaa joskus rajojaan ja purkaa pahaa mieltä koulussakin, mutta ei niitä oikeasti hirveitä häirikköjä, joihin ei mikään koskaan tehoa ole niin paljon. Ne yksittäisetkin toki vievät aikaa ja energiaa ja vaarantavat rauhallisen työskentelyilmapiirin ja osa jopa opettajan tai toisten oppilaiden turvallisuuden. Mutta oikeasti heitä on vain pieni vähemmistö, joten ei nyt aleta väittää, että koko Suomen nuoriso on ihan pilalla eikä ketään tottele. </li>
</ul>
</div>
<div>
<ul>
<li>Otetaanpa askel taaksepäin ja mietitään miten pienen pienestä asiasta voi olla kiinni, että koko tämä "<i>kyllä meidän lasta ainakin saa koulussa kurittaa" ja "</i>mistä näitä vanhempia oikein tulee, jotka ei lapsiaan saa kuriin" -vouhkaus menisikin ihan toisinpäin ja koko netti pullistelisi "<i>miten tälläinen henkilö voi olla virassa?</i>" ja "<i>kyllä jos joku mun lapselle tekisi jotain tollaista niin menisin ja vetäisin turpaan</i>" -jutuista. <br />Kuvitellaan toinen tilanne, jossain toisessa koulussa, toisen opettajan kohdalle. Teinit alkavat vänkätä vastaan pikkujutusta ja opettaja pyytää poistumaan. Teini ei tottele vaan soittaa suutaan. Opettaja pikkuisen hermostuu - ei paljon, ihan vaan vähän - ja työntää oppilaan ulos tilasta pikkuisen liian voimakkaasti. Oppilas kompastuu kynnykseen ja lyö päänsä lattiaan ja joutuu sairaalaan tikattavaksi ja aivotärähdystarkkailuun. Yhtäkkiä kukaan ei enää huutelekaan opettajan puolesta, vaan mutistaan, että "<i>vaikka olisi kuinka suutaan soittanut, niin ei kyllä opettaja saisi käsiksi käydä!</i>". Sitten netissä joku alkaa huhuta, että "<i><span style="font-size: x-small;">joo, se ope on ennenki hermostunu pienestä ja kerran se nosti jonkun tutun serkun luokkakaverin seinälle jostain pikkujutusta, mutta rehtori on aina lakaissut maton alle nää jutut, ei kukaan lapsia usko kun on kerrottu</span></i>". Ja samassa ollaan lynkkausjoukkoa kokoamassa ja ne samat ihmiset, jotka nyt kyselevät, että miten joku ei omasta lapsestaan voi uskoa, että ne koulussa saattaa tehdä pahojaan, vannovat, että jos heidän lapsensa kertoisi jostain opettajasta jotain tuollaista, niin kyllä he ainakin vaatisivat rehtorin ja koululautakunnan ja poliisin tuomaan oikeutta lapselle.<br /><br />Niin että otettaisiinko sellainen syvä hengenveto ja vähän rauhoitettaisiin sitä vouhkausta?</li>
</ul>
</div>
<div>
<ul>
<li>"<i>No nythän ne pirun häiriköt tietää kaikki oikeutensa eikä tottele enää ketään!</i>" Onko se siis huono asia, että lapsi tietää oikeutensa Ei minusta. Se sama laki kuitenkin suojelee lapsia siltä, ettei kukaan päästään vinksahtanut diktaattoriope pääse pahoinpitelemään lapsia kurinpidon varjolla missään koulussa. Jos oepttajakin tietää oikeutensa, ei teinin uhkailua tarvitse pelätä - kunhan ei siis ylitä oikeuksiaan. Hankalaa onkin se, että sen saman lain uhka laittaa opettajat pelkäämään esimerkiksi tappeluihin puuttumista ja miettimään mahdollisesti tarvittavia aikuisia todistajia sen sijaan, että opettaja voisi keskittyä tilanteen ratkaisemiseen tarvittavin keinoin. Tai se, että itsepuolustustilanteessa opettajan on mitoitettava voimankäyttönsä hyvin hyvin tarkkaan, sillä aikuisena ja viranhaltijana opettaja on rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan, toisin kuin alaikäinen lapsi. Mutta miten tämä ristiriita on sitten ratkaistavissa, joku viisaampi kertokoon. Itse ennustan valvontakameroiden lisääntymistä ja jopa vartijoiden palkkaamista ainakin joihinkin kouluihin muutaman vuosikymmenen sisään. Ratkaiseeko se yhtään mitään? En tiedä. </li>
</ul>
<div>
No mitä minä sitten oikeastaan edes halusin koko jutusta sanoa? Ehkä että ylilyöntejä taisi tässä tapauksessa sattua kaikille osapuolille ja että me muut voitaisiin lopettaa se turha vouhkaus ja liioittelu. Keskustella voidaan asiallisesti, mutta jospa unohdetaan ne turhat uhoamiset ja leimaamiset? </div>
</div>
Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-32333955331594350862013-04-10T12:47:00.001+03:002013-04-10T12:47:58.179+03:00Kevätmaanis-depressiivisyysIhanaa kun valon määrä on lisääntynyt ja aurinko paistanut melkein joka päivä. Pienet lumisateetkaan eivät ole minua juuri masentaneet . eikös se sanontakin mene, että uusi lumi on vanhan surma :)<br />
<br />
Kevään tulo on vaan aiheuttanut jonkinlaisen maanis-depressiivisyyden puuskaan. Yhtenä päivävä saatan olla täynnä energiaa, raivata kaappeja, järjestellä papereita, ulkoilla lasten kanssa ja leipoa sämpylöitä. Seuraavana päivänä en meinaa saada silmiä auki ennen puoltapäivää, mikään ei huvita, lapset ärsyttää, mies on tiellä. Jollain tapaa hölmöä, että lisääntynyt valo voi saada kaksi ihan päinvastaista reaktiota aikaan.<br />
<br />
Paljon olisi ajankohtaisia koulumaailmaan liittyviä aiheitakin, joista voisi kirjoitella, mutta jostain syystä ei ole nyt juttu luistanut...<br />
<br />
Omat työkuviot on nyt syksyn osalta kuitenkin lyöty lukkoon. Olen jouluun asti kotona lasten kanssa ja palaan ensi keväänä taas puikkoihin. Se tuntuu aika kaukaiselta nyt, mutta tulee eteen nopeammin kuin mitä kuvitteleekaan. Tuntimäärät näyttäisivät hieman laskevan ensi lukuvuonna. Minulla on opetusvelvollisuus 20 tuntia, luokanvalvojuus tuo yhden ylitunnin ja sen lisäksi näyttäisi tulevan kolme tai neljä ylituntia. Ihan sopiva määrä minusta. Päivät pysyvät hieman järkevämmän mittaisina ja toivottavasti minulle tulisi vaikka jokunen lyhyt päivä tai järkeviin väleihin hyppyjä, jottei kaikkea työtä tarvitsisi kantaa kotiin niin kuin viime syksynä. Vähän minulle vihjailtiin mahdollisuutta vaihtaa kirjasarjaakin vuoden päästä!! Jee!! <br />
<br />
Aurinkoista kevättä kaikille! Toivottavasti pysytte mukana, vaikka kirjoitustahti onkin vähän hidastunut.Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-50379961362561920372013-03-21T12:10:00.001+02:002013-03-21T12:10:27.226+02:00Hyvät vinkit kiertoon: kieltä ja kulttuuria 2Auskuohjaajani oli sitä mieltä, että jokaisessa kieltenkokeessa piti olla myös jokin kulttuuritehtävä ja niinpä kokeisiin kopioitiin Mona Lisan kuvat tunnistusta varten. Englannin valtakunnallisissa kokeissa 9-luokalla on ainakin tähän asti ollut joka vuosi kulttuuritehtävä, joka on tyypillisesti ollut mallia rasti ruutuun: Mihin maahan tai kielialueeseen liittyy Ottawa? Kate Middleton? Uluru? Näissä tehtävissä osa huonomminkin englantia osaavista pärjää yleistietojensa ansiosta erinomaisesti, osa taas järkyttävän huonosti (oikeasti et tiedä missä maassa on Sydney?). Toisaalta myös reagointitehtävä (kuulet nauhalta puheenvuoron, esim. kysymyksen, johon sinun tulee reagoida asianmukaisesti ja kohteliaasti) sisältää kulttuuria, sillä kohteliaisuus ja asianmukaisuus jos mitkä ovat pragmatiikkaa parhaimmillaan.<br />
<br />
Omassa opetuksessani painopiste on aika luontevasti pragmatiikassa tai sanotaanko laajemmin että kielen sopivassa (oikeassa?) käytössä kontekstiin nähden. Kulttuuritietoutta on herätelty mm. laatimalla ravintolakäynnin skeema ennen kappaletta, jossa harjoiteltiin ravintolafraaseja (joo, en nimittänyt sitä skeemaksi luokassa :) mitä ravintolassa tehdään ensin? mitä sitten? oikeastiko ihan ihan ensiksi tilataan? ettekö edes ruokalistaa katsele ensin? menettekö istumaan? toimitaanko kaikissa ravintoloissa näin? Ja jälkikäteen verrataan kappaleen ravintolassakäyntiä meidän käsitykseemme ravintolassakäynnistä. Kuinka moni jättää Suomessa tippiä? Käytätteko suomeksi kiitos-sanaa yhtä usein kuin please-sanaa on käytetty tässä?<br />
<br />
Oppilaat on näistä aina vähän ihmeissään aluksi - siis miksi me mietitään mitä ravintolassa tehdään? - mutta ymmärtävät aika hyvin pointin, kun sitä yhdessä pohtii. Aina joku on ryhmästä ollut sellaisessa ravintolassa, jossa onkin tehty jotain eri tavalla ja mikäpä olisikaan upeampaa kuin näin havainnollistaa, että niin eri kulttuureissa voi olla erilaiset odotukset sen suhteen miten missäkin tilanteessa tulee käyttäytyä!<br />
<br />
Mutta päätyykö tämä koskaan kokeisiin? Pitääkö tälläisen kulttuuritiedon hallitsemista testata? Minusta juu ja ei. Kun sitä please-sanaa on yhdessä jankattu ja muistutettu ja korjattu, niin sen puuttumisesta pyynnössä sakotetaan. Jos kokeessa ei muista jättää tippiä, se ei ole niin vakavaa. Minusta siis.<br />
<br />
Varsinaisia maatietoja tai kulttuuritietoja harvemmin testaan omissa kokeissani. Mona Lisaan ehtii tutustua muuallakin enkä tiedä onko järkevää suunnata lasten energioita siihen, että he opettelevat vaikkapa sitä Mountie-nimitystä. Toisaalta sitten, jos johonkin aikaa käytetään tunneillakin, niin saattaa siitä jotain kokeeseenkin livahtaa.<br />
<br />
Pari vuotta sitten tehtiin 8-luokkalaisten kanssa melkein koko kevään mittainen projekti, jossa takaseinälle piirrettiin valtava USA:n kartta ja jokainen ryhmä sai läksyksi aina yhden osavaltion, josta etsittiin tietoja. Osavaltio sijoitettiin kartalle, sen pääkaupunki ja isoimmat kaupungit piirrettiin paikoilleen ja osavaltioon liittyviä kuvia ja tietoja koottiin oheen. (Osa varmaan arvaa, että tässä ongelmallisinta oli se, että aina samat oppilaat etsivät tiedot ja muut katselivat kattoon...) Lopulta kokeessa piti nimetä 5 osavaltiota, mikä minusta oli sangen kohtuullista ottaen huomioon kuinka paljon aikaa projektiin oli käytetty.<br />
<br />
Jotain samantapaista olen suunnitellut muidenkin kielialueiden kohdalla. Jos tutustuisimme Australian eläimiin paremmin, pyytäisin ehkä kokeessa nimeämään vaikkapa 3 eläinlajia. Jos tutustuisimme Britteinsaarten maantietoon tarkemmin, voisin pyytää kokeessa sijoittamaan Walesit ja Skotlannit ja muut paikalleen.<br />
<br />
Varmaan kuitenkin kaiken ytimessä onkin kysymys, mitä tahtoisin oppilaiden hyötyvän kulttuurin opetuksesta?<br />
<br />
Minusta tärkeintä olisi oppilaiden saada edes pieni häilyvä käsitys siitä, että eri kulttuureissa toimitaan eri tavoin eri tilanteissa eikä se ole paha asia, vaan luonnollista ja että niille eroille pitää olla herkkä. Lisäksi olisi hienoa, jos oppilaat hallitsisivat edes jonkun tälläisen eroavaisuuden, vaikkapa sen please-sanan. Ja jos vielä oppilailla olisi jokin käsitys siitä, missä nämä vieraat kielet maailmassa majailevat, olisi se jo aika huippu juttu. Ihan kaikkein upeinta olisi, jos jollakin oppilaistani heräisi kiinnostus vieraita kulttuureita kohtaan. Mutta tohtiiko sellaisesta edes haaveilla? Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-20812531145074411202013-03-16T09:28:00.000+02:002013-03-16T09:28:29.297+02:00Suojelisipa joku kaikkia niitä lapsia...Kukaan ei varmaankaan ole voinut välttyä kohtaamasta uutisointia Siitä 8-vuotiaasta tytöstä. Tiedätte kyllä.<br />
<br />
Lehtijuttuja lukiessa ajatukset kääntyivät minulla myös meidän työhömme opettajina. Siihen, miten kohtaamme päivittäin työssämme oppilaita, lapsia, ja miten vähän heistä todella tiedämme. Miten edessämme luokassa istuu parikymmentä nuorta, lasta, joiden jokaisen takana on erilainen kokoelma ihmisiä, koteja, kokemuksia. Miten jokainen lapsi on kansikuva kaiken sen edessä, mitä heidän elämässään on ja on ollut. Toisten kansien taakse kätkeytyy ihanaa perhe-elämää, jossa suurin draama on se, että vanhemmat eivät anna lupaa mennä diskoon ja toisten kansien takana piilee paljon enemmän, pahempaa, rumempaa. Mutta siinä ne ovat, edessämme, meidän nähtävillämme, meidän armoillamme.<br />
<br />
Opettajalla on ilmoitusvelvollisuus, jos epäilee, että lasta kohdellaan jollain tavalla kaltoin. Silti opettaja ei tee lastensuojeluilmoitusta kevyin perustein. Ei ihan vaan kevyen aavistuksen perusteella. Sitten ehkä jos lapsen käytös selvästi muuttuu, keskittymiskyky heikkenee huomattavasti, lapsi on tavallista levottomampi tai väsyneempi tai masentuneempi. Jos lapsessa näkyy fyysisiä jälkiä. Jos lapsen koulumenestys selvästi romahtaa. Jos lapsi vaikuttaa jatkuvasti epänormaalin nälkäiseltä tai likaiselta. Jos lapsi juttelee huolestuttavia. Ja jos yhteydenotto vanhempiin ei onnistu tai ei tunnu uskottavalta tai tuntuu suorastaan huolestuttavalta. Ilmoituksen teko on aina opettajallekin iso juttu ja huoli silloin aito.<br />
<br />
Ehkä sen takia koko juttu tuntuukin niin pahalta.<br />
<br />
Tytöstä oli tehty lastensuojeluilmoituksia. Koulukin oli tehnyt. Ja silti kaikki päättyi niin kuin päättyi.<br />
<br />
Mieleen nousee avuttomuuden tunne. Miten avuttomalta tytöstä on täytynyt tuntua, kun kukaan ei auta, kun ne aikuiset, joiden kuuluisi suojella, eivät suojelekaan. Miten avuttomalta on koulun henkilökunnasta täytynyt tuntua, kun ilmoituksista ei ole ollut apua, kun näkee että lapsi voi huonosti, mutta opettajakin on vain opettaja, joka ei voi lasta pelastaa yksinään. Vanhempien välinpitämättömyys järkyttää, mutta niin järkyttää myös viranomaisten välinpitämättömyys - tai tehottomuus.<br />
<br />
Väistämättä miettii myös sitä opettajaa, joka on hädän nähnyt ja joka on lastensuojeluilmoitukset tehnyt. Miten tälläisestä ikinä pääsee ylitse hänkään?<br />
<br />
Päällimäiseksi jää valtava vastenmielisyys niitä tytön huoltajia kohtaan, jotka tuollaiseen kykenivät. Ja ahdistus, kun ajattelee tytön kasvavaa ahdinkoa, kauhua ja surua. Sekä sääli niitä kaikkia virkamiehiä kohtaan, jotka ovat tapauksen kanssa olleet tekemisissä. Sääli joka tapauksessa, olivat he sitten tehneet kaikkensa ja joutuneet vastatusten sen seikan kanssa, etteivät resurssit ja lait anna enempää keinoja tai olivatpa he pitäneet juttua vaan yhtenä juttuna muiden joukossa, leimana paperissa, kansiona arkistossa.<br />
<br />
Ja lopuksi nousee enää rukous sen puolesta, ettei yhdenkään lapsen koko maailmassa tarvitsisi pelätä omia huoltajiaan. <br />
<br />
<br />Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4427100393329243578.post-91461619264422132412013-03-05T10:28:00.000+02:002013-03-05T10:28:00.655+02:00Haasteena kasvaa opettajaksi<br />
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Kirjoittelin aiemmin niistä haasteista, mitä ensimmäisten vuosien aikana uusi opettaja kohtaa. Lupasin jatkaa myöhemmin vielä aiheesta, sillä noiden ”ulkoisten” haasteiden lisäksi ensimmäisiä vuosia
rasittaa ammattiin kasvamisen haasteet. </div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Ajattelen jotenkin niin, että
opettajaidentiteetti alkaa oikeasti muovautua vasta kun on oikeasti
itse yksinään vastuussa jonkin aineen opettamisesta jollekin
luokalle. Auskuna vastuu oli kuitenkin vielä jossain muualla ja aika
ja energia valui sellaisiin ”temppuihin” ja oman ohjaajan toiveiden ja ajatusten seurailuun. Olen sitä mieltä, että vasta kun on itse
vastatusten omien oppilaiden kanssa ja on itse ratkottava arjen
ongelmia, alkaa ymmärtää millainen sitä oikeastaan opettajana on.
Ja se on itse asiassa aika rankkaa, koska vastaan tulee yllätyksiä! </div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Opettajana joutuu etsimään oman linjansa sen suhteen miten reagoi rauhattomuuteen, uhmaan, unohduksiin, tottelemattomuuteen, oppilaiden oppimisvaikeuksiin ja avunpyyntöihin, passiivisuuteen ja aktiivisuteen. Miten paljon vaatii oma-aloitteisuutta, miten paljon joustaa ja missä aiheissa. Miten suhtautuu vanhempiin ja millaisen yhteyden heihin tahtoo luoda. Miten paljon kertoo itsestään oppilaille ja miten. Itse päätin (monen muun uuden opettajan tavoin), että vedän tiukkaa linjaa heti alusta, koska tiukasta on helpompi tarvittaessa höllätä, kuin löysästä kiristää. No ei se sitten ihan niin mennyt. Ei minusta vaan ollut ihan sellaiseksi opettajaksi. Monesti jälkikäteen pyörittelen mielessäni joitain tilanteita: ei olisi pitänyt hermostua, olisi pitänyt olla tiukempi, olisi pitänyt vaatia enemmän, ei olisi pitänyt antaa periksi, ei olisi pitänyt mennä mukaan siihen ja niin edelleen. Yllätyn omista reaktioistani ja muutan käsitystäni itsestäni ja oppilaistani. Jatkuvasti. </div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Tässä
itseni kanssa painimisessa eniten apua on minusta ollut työkavereista.
Minulla on ollut ihan mielettömiä työkavereita,
joiden kanssa olen voinut jutella aina kaikesta ja kaikista tilanteista
rehellisesti. Minua on kohdeltu työporukan täysvaltaisena jäsenenä, nuoruuttani ei ole vähätelty eikä kysymyksiini ole koskaan suhtauduttu alentuvasti. Olen kysynyt suoraan neuvoa miten reagoida joihinkin
tilanteisiin tai herätellyt keskustelua ja peilannut omia tapojani muiden
tapoihin. Ehkäpä opehuoneessa asioiden purkaminen on ollut
minun vastineeni auskuaikojen reflektoinnille (jota muuten inhosin!). Jutellessa tapahtumat
ja ajatukset saavat paremmin käsiteltävän muodon ja muiden
kommentit auttavat laittamaan asioita oikeaan mittasuhteeseen ja
kirkastavat vähän paremmin sitä, millainen opettaja minä sitten
lopulta oikein olen ja millainen haluan olla. On niin helpottavaa puuskahtaa, että olipa kaamea tunti ja voi että meni hermot ja saada vastaukseksi, että "joo se onkin välillä tosi rasittava ryhmä". Vika ei siis ole minussa! Se on muistakin rasittava ryhmä! En siis välttämättä teekään itse mitään väärin! Jipii!!</div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="line-height: 150%;">Luulenpa, että siihen miten rankkaa oman ammatti-identiteetin
kasvattaminen kenellekin on vaikuttaa paljon itsetunto. Tarkoitus ei ole leveillä, vaan totean vaan, että koen minulla olleen tarpeeksi rohkeutta toisaalta astua opettajan rooliin
(esimerkiksi vaatia, että minua totellaan) ja toisaalta olla oma
itseni ja lisäksi myöntää, jos olen jossain asiassa väärässä. Väittäisin nimittäin, että luokkahuone on vähän niin kuin
BB-talo siinä mielessä, että kaikki Big Brother -kilpailijat
sanovat aina, että jos sinne lähtee esittämään jotain muuta kuin
mitä on, niin sekoaa varmasti. Minusta se pätee myös
luokan edessä: jos esittää muuta kuin on, ei jaksa eikä pärjää. Niinpä
luulen, että koska olen uskaltanut olla oma itseni luokassa ja koulussa, se on helpottanut oman ammatti-identiteettiin muovautumista. Olen esimerkiksi hyväksynyt sen, että tällä
persoonalla minusta ei vaan ole esimerkiksi ns. tiukkisopettajaksi
(joiden napakkuutta ja tietynlaista tinkimättömyyttä ihailen
kuitenkin suuresti).</span></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<span style="line-height: 150%;"><br /></span></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Ainut
missä suhteessa olen todella kokenut oman itseluottamukseni horjuvan
on suhteissa oppilaiden vanhempiin. Erilaisten oppilaiden ja
vanhempien kanssa on kodin ja koulunvälistä yhteistyötä todella
saanut harjoitella: mitä sanoa ja miten ja mitä kautta... Toisinaan olen
itse kokenut jonkinlaista epävarmuutta juuri ikäni ja kokemukseni
puolesta: mikä minä olen puhumaan lastenkasvatuksesta itseäni
puolta vanhemmille aikuisille! Kukaan vanhempi ei näitä asioita ole
minulle mitenkään ilmaissut tai vihjaissut, vaan itse olen itseäni
kyseenalaistanut. Toisaalta sen jälkeen kun sain viran ja olen siis saanut olla samassa koulussa töissä, on koulun ja sen tapojen tunteminen tuonut lisää itsevarmuutta tässäkin suhteessa. Samoin kollegoiden, rehtorin ja oppilashuollon kautta saatu tuki on antanut
luottamusta omaan arviointikykyyn ja myös vanhempien kanssa
toimimiseen. </div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
<div align="JUSTIFY" style="line-height: 150%; margin-bottom: 0cm;">
Ei ole siis liioiteltua sanoa, että opettajaksi kasvetaan työssä ja että se kasvu jatkuu läpi uran. Ensimmäisten vuosien aikana joutuu kuitenkin ehkä kasvamaan eniten. Olemaan tarpeeksi nöyrä kysymään ja muovaamaan omia käsityksiä. Olemaan tarpeeksi jämäkkä ja luottamaan itseensä. </div>
Annuhttp://www.blogger.com/profile/01934684977094337606noreply@blogger.com3