Positiivisuutta peliin!

Kun joskus kauan sitten aloitin ensimmäisessä kunnollisessa kesätyöpaikassani asiakaspalveluhommissa, työnantajani antoi kaksi neuvoa jotka olen muistanut aina siitä lähtien. Ensinnäkin, jotta asiakas kokee saaneensa hyvää palvelua, pitää palvelun oikeasti olla parempaa kuin hyvää. Asiakkaan perusolettamus on, että asiakaspalvelija on kohtelias ja tekee työnsä hyvin ja nopeasti. Vasta kun asiakaspalvelija tekee jotakin, mikä ylittää tämän, kokee asiakas saaneensa hyvää palvelua.

Toiseksi hän muistutti, että asiakas antaa aina herkemmin negatiivista kuin positiivista palautetta. Kun ottaa päähän, pysähtyy asiakas helposti kirjoittamaan tulikivenkatkuisen palautteen ennen yrityksestä ulos marssimista, kun taas positiivisen kokemuksen on täytyntyt olla jollain tapaa ylivertainen, että asiakas viitsii vielä lähtiessään pysähtyä kirjoittamaan kiitokset.

Näistä ohjeista toinen tuli mieleeni, kun syksypuolella katselin luokkien wilma-merkintöjä ja ne wilma-merkinnät taas tulivat mieleeni nyt kun seurailin tätä keskustelua ja kurkin kyseiselle FB-palstalle. Aloin nimittäin miettiä sitä, miten paljon helpommin opettaja kirjoittaa wilmaan negatiivista palautetta ja miten usein myös positiiviset palautteet osuvat niille oppilaille, joille negatiivisetkin palautteet osuvat. Ne rauhalliset, hiljaisemmat, vähemmän näkyvät, tunnolliset oppilaat eivät juuri merkintöjä kerää, eivät hyvässä tai pahassa.

En ala selitellä, en ala syyllistää. Niin se vaan helposti menee, kun aika ja opetusryhmien koko eivät ihan täsmää. Sitä kirjaa vaan "tärkeimmät". Unohdukset. Häiritsemiset. Rangaistukset. Kiitokset todella aktiivisille. Kannustukset niille "häiriköille", jotka poikkeuksellisesti tekevätkin hyvin hommia (sillä opettajat toki tietävät, että ne jotka saavat paljon negatiivista palautetta, tarvitsevat paljon positiivistakin palautetta, jotta kierre katkeaisi). Harvemmin tulee merkittyä kannustusta sille rauhalliselle oppilaalle, joka ei hirveästi viittaa, mutta tekee mitä pyydetään, eikä hae huomiota.

Se on sääli. Heitä on kuitenkin suurin osa. Heidän ansiostaan moni tunti pysyy kasassa ja, jos nyt ei ihan lähde lentoon ja yllä ihmeelliseen flow'hun, niin ainakin onnistuu, menee läpi, sujuu. Heillä on kirjat mukana. He ovat tehneet läksyt. He lukevat kokeisiin. He tekevät annetut tehtävät tunnilla. He eivät pidä melua itsestään, jos myös eivät ehkä uskalla kysyä neuvoakaan. He pärjäävät ihan hyvin ja oppivat ihan mukavasti. He ovat kaikin puolin niin kuin kuuluu. Ja jäävät siksi usein paitsioon.

Haastankin nyt teidät, jotka vietätte näitä kevätauringon valaisemia päiviä luokissa oppilaiden kanssa ja salaa laskette päviä kesäloman alkuun: merkitkää tulevien viikkojen aikana kiitokset, kannustukset, kehut niille, jotka harvoin niitä saavat, vaikka useimmiten ne ansaitsisivat! Kertokaa heille, että heidät on huomattu ja heitä ja heidän ponnistelujaan arvostetaan.

Tässä kopio minulle tuntemattoman oppilaan Wilma-merkinnöistä, kuva on kopioitu avoimelta nettisivulta. Poistin varmuuden vuoksi myös opettajien lyhenteet, mutta lisättäköön vielä että kommentit tulivat yhteensä kuudelta eri opettajalta. Otettaisiinko tästä mallia ja otetaan kehuminen tavaksi!

Pyynnöstä protestointiin, protestoinnista provosointiin, provosoinnista poistamiseen ja poistamisesta potkuihin...

No niin, koulusta ja kurinpidosta ja opettajien oikeuksista ja huonosti käyttäytyvistä kakaroista ja sellaisesta on nyt kirjoiteltu enemmän ja vähemmän asiallisesti uutisissa, kolumneissa, nettipalstoilla ja ties vaikka missä. Kaikki ihan varmasti tietävät mistä puhun ja mitä kaikkea siitä on sanottu, joten en nyt ala referoida. Tässä jotain ajatuksia tapaukseen ja siitä käytyyn keskusteluun liittyen.

• Pelkästään tapauksesta levinneen videon sekä irtisanomisperusteiden perusteella olen itse sitä mieltä, että teini käyttäytyy tyhmästi, kun jänkkää alunperin pienessä asiassa vastaan ja alkaa turhaan ärsyttää opettajaa henkilökohtaisuuksilla - vähempikin protestointi olisi riittänyt. Olen myös sitä mieltä, että opettaja turhaan provosoituu teinin suunsoitosta eikä aikuisena osaa asettua tälläisen käytöksen yläpuolelle, vaan ylimitoittaa otteet tilastapoistamisessa - rauhallisempi toiminta ja vähäisempi voimakin olisi todennäköisesti riittänyt. Olen myös sitä mieltä, että irtisanomispäätös on ylilyönti, jos taustalla ei ole mitään aikaisempia varoituksia tai muita vastaavia selkkauksia - varoitus olisi riittänyt. 

• Jotkut nettikeskustelijat puolustavat opettajan otteita väittämällä ettei muita mahdollisuuksia tilanteessa ollut. Olen eri mieltä. Aina on muita mahdollisuuksia. Minä en pienenä naisopettajana edes voisi turvautua tuollaiseen keinoon ja silti on selvittävä. Oppilas ei ollut vaaraksi itselleen eikä muille, joten tilasta poistamisella ei ollut kiire (olisiko rauhallisesti uudestaan ja uudestaan toistettu: "ole hyvä ja mene ulos" toiminut?) eikä poistumisvaatimus edes ollut se välttämätön rankaisukeino (uhata jälki-istunnolla, rehtorilla, yhteydenotolla kotiin tms.). 

• Jos kuvittelette tilanteen kotiinne. Teini soittaa suutaan, sinä käsket sen ulos, mutta sepä ei mene ja sitten... Mitä? Työntäisittekö teininne voimalla rappusiin? Vai ette?

• Useat kirjoittajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että "ennen sentään oli kaikki paremmin ja opettajaa kunnioitettiin poikkeuksetta". Niinkö? Ihanko totta? Milloin tälläinen aika oli? Miehestäni oli hauskaa kastella kouluaikana opettajan pehmustettu tuolinpäällinen (sitä kun ei voinut silmällä huomata) ja nauraa vääränä, kun opettaja istui siihen ja kasteli housunsa. Isäni muistelee mielellään miten he kiusasivat aikanaan yhtä opettajaa ja mm. nostivat tämän pienen auton parkkiruutuun poikittain, niin ettei sillä päässyt kahden auton välistä ajamaan pois. Pappani naureskelee muistoille siitä, miten he eivät välttämättä viitsineet mennä tunnille, jos oli hyvä mäenlaskuilma. Väittivät vaan etteivät kuulleet kellonsoittoa. Jos opettaja meinasi lyödä sormille viivottimella, niin sormet pystyi kiskaisemaan äkkiä alta, jolloin viivottimet katkeilivat ja opettajalla paloi hermot. Niin, että aika kultaa muistot, sanon minä. 

• Sitä paitsi. Helposti suurin osa oppilaista kunnioittaa opettajaa ja on mukavia ja kohteliaita ja tottelevat. Moni testaa joskus rajojaan ja purkaa pahaa mieltä koulussakin, mutta ei niitä oikeasti hirveitä häirikköjä, joihin ei mikään koskaan tehoa ole niin paljon. Ne yksittäisetkin toki vievät aikaa ja energiaa ja vaarantavat rauhallisen työskentelyilmapiirin ja osa jopa opettajan tai toisten oppilaiden turvallisuuden. Mutta oikeasti heitä on vain pieni vähemmistö, joten ei nyt aleta väittää, että koko Suomen nuoriso on ihan pilalla eikä ketään tottele. 

• Otetaanpa askel taaksepäin ja mietitään miten pienen pienestä asiasta voi olla kiinni, että koko tämä "kyllä meidän lasta ainakin saa koulussa kurittaa" ja "mistä näitä vanhempia oikein tulee, jotka ei lapsiaan saa kuriin" -vouhkaus menisikin ihan toisinpäin ja koko netti pullistelisi "miten tälläinen henkilö voi olla virassa?" ja "kyllä jos joku mun lapselle tekisi jotain tollaista niin menisin ja vetäisin turpaan" -jutuista.
  Kuvitellaan toinen tilanne, jossain toisessa koulussa, toisen opettajan kohdalle. Teinit alkavat vänkätä vastaan pikkujutusta ja opettaja pyytää poistumaan. Teini ei tottele vaan soittaa suutaan. Opettaja pikkuisen hermostuu - ei paljon, ihan vaan vähän - ja työntää oppilaan ulos tilasta pikkuisen liian voimakkaasti. Oppilas kompastuu kynnykseen ja lyö päänsä lattiaan ja joutuu sairaalaan tikattavaksi ja aivotärähdystarkkailuun. Yhtäkkiä kukaan ei enää huutelekaan opettajan puolesta, vaan mutistaan, että "vaikka olisi kuinka suutaan soittanut, niin ei kyllä opettaja saisi käsiksi käydä!". Sitten netissä joku alkaa huhuta, että "joo, se ope on ennenki hermostunu pienestä ja kerran se nosti jonkun tutun serkun luokkakaverin seinälle jostain pikkujutusta, mutta rehtori on aina lakaissut maton alle nää jutut, ei kukaan lapsia usko kun on kerrottu". Ja samassa ollaan lynkkausjoukkoa kokoamassa ja ne samat ihmiset, jotka nyt kyselevät, että miten joku ei omasta lapsestaan voi uskoa, että ne koulussa saattaa tehdä pahojaan, vannovat, että jos heidän lapsensa kertoisi jostain opettajasta jotain tuollaista, niin kyllä he ainakin vaatisivat rehtorin ja koululautakunnan ja poliisin tuomaan oikeutta lapselle.
  
  Niin että otettaisiinko sellainen syvä hengenveto ja vähän rauhoitettaisiin sitä vouhkausta?

• "No nythän ne pirun häiriköt tietää kaikki oikeutensa eikä tottele enää ketään!" Onko se siis huono asia, että lapsi tietää oikeutensa Ei minusta. Se sama laki kuitenkin suojelee lapsia siltä, ettei kukaan päästään vinksahtanut diktaattoriope pääse pahoinpitelemään lapsia kurinpidon varjolla missään koulussa. Jos oepttajakin tietää oikeutensa, ei teinin uhkailua tarvitse pelätä - kunhan ei siis ylitä oikeuksiaan. Hankalaa onkin se, että sen saman lain uhka laittaa opettajat pelkäämään esimerkiksi tappeluihin puuttumista ja miettimään mahdollisesti tarvittavia aikuisia todistajia sen sijaan, että opettaja voisi keskittyä tilanteen ratkaisemiseen tarvittavin keinoin. Tai se, että itsepuolustustilanteessa opettajan on mitoitettava voimankäyttönsä hyvin hyvin tarkkaan, sillä aikuisena ja viranhaltijana opettaja on rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan, toisin kuin alaikäinen lapsi. Mutta miten tämä ristiriita on sitten ratkaistavissa, joku viisaampi kertokoon. Itse ennustan valvontakameroiden lisääntymistä ja jopa vartijoiden palkkaamista ainakin joihinkin kouluihin muutaman vuosikymmenen sisään. Ratkaiseeko se yhtään mitään? En tiedä. 

No mitä minä sitten oikeastaan edes halusin koko jutusta sanoa? Ehkä että ylilyöntejä taisi tässä tapauksessa sattua kaikille osapuolille ja että me muut voitaisiin lopettaa se turha vouhkaus ja liioittelu. Keskustella voidaan asiallisesti, mutta jospa unohdetaan ne turhat uhoamiset ja leimaamiset? 

Kevätmaanis-depressiivisyys

Ihanaa kun valon määrä on lisääntynyt ja aurinko paistanut melkein joka päivä. Pienet lumisateetkaan eivät ole minua juuri masentaneet . eikös se sanontakin mene, että uusi lumi on vanhan surma :)

Kevään tulo on vaan aiheuttanut jonkinlaisen maanis-depressiivisyyden puuskaan. Yhtenä päivävä saatan olla täynnä energiaa, raivata kaappeja, järjestellä papereita, ulkoilla lasten kanssa ja leipoa sämpylöitä. Seuraavana päivänä en meinaa saada silmiä auki ennen puoltapäivää, mikään ei huvita, lapset ärsyttää, mies on tiellä. Jollain tapaa hölmöä, että lisääntynyt valo voi saada kaksi ihan päinvastaista reaktiota aikaan.

Paljon olisi ajankohtaisia koulumaailmaan liittyviä aiheitakin, joista voisi kirjoitella, mutta jostain syystä ei ole nyt juttu luistanut...

Omat työkuviot on nyt syksyn osalta kuitenkin lyöty lukkoon. Olen jouluun asti kotona lasten kanssa ja palaan ensi keväänä taas puikkoihin. Se tuntuu aika kaukaiselta nyt, mutta tulee eteen nopeammin kuin mitä kuvitteleekaan. Tuntimäärät näyttäisivät hieman laskevan ensi lukuvuonna. Minulla on opetusvelvollisuus 20 tuntia, luokanvalvojuus tuo yhden ylitunnin ja sen lisäksi näyttäisi tulevan kolme tai neljä ylituntia. Ihan sopiva määrä minusta. Päivät pysyvät hieman järkevämmän mittaisina ja toivottavasti minulle tulisi vaikka jokunen lyhyt päivä tai järkeviin väleihin hyppyjä, jottei kaikkea työtä tarvitsisi kantaa kotiin niin kuin viime syksynä. Vähän minulle vihjailtiin mahdollisuutta vaihtaa kirjasarjaakin vuoden päästä!! Jee!!

Aurinkoista kevättä kaikille! Toivottavasti pysytte mukana, vaikka kirjoitustahti onkin vähän hidastunut.