Nyt siivoat kyllä jälkesi! Eikun...

Olen seuraillut puolella korvalla keskustelua koulujen kurinpitokeinoista. Jostain syystä keskustelu ei ihan kamalasti ole jaksanut kiinnostaa siitäkään huolimatta, että meilläkin pohdittiin lukuvuoden alussa muita vaihtoehtoja iänikuisten jälki-istuntojen vähentämiseksi ja tehokkaampien kurinpitokeinojen löytämiseksi.

Jälki-istunnoissa on vähän se ongelma, että niille, jotka niissä jatkuvasti ovat, ei jälki-istunto enää ole kovin suuri pelote. Ja juuri siihen pelottavuuteenhan jälki-istunto perustuu. Ajatellaan, että välttääkseen sen tunnin tyhjyyteen tuijottamisen, oppilas noudattaisi sääntöjä. Lopulta kuitenkin jälki-istuntoja keräävät käytännössä samat oppilaat, joita ei rangaistuksen uhka juuri hetkauta. Heillä kun on tähän sopiva ratkaisu: ei tulla paikalle! Tähänkään ei ole aina ihan helppo puuttua eikä koululla ole oikein kiristyskeinoja. Lain mukaanhan koulu ei saa pantata todistustakaan niin, että sitä ei saisi jos on jälki-istuntoja noudattamatta. Kaiken lisäksi jälki-istunto ei myöskään mitenkään puutu ongelman ytimeen. Se kohdistuu vain ja ainoastaan rankaisemaan, ei selvittämään tai parantamaan tilannetta. Niinpä siis myöhästelijää rangaistaan istuttamalla, mutta ongelma ei välttämättä ratkea, kun syyt ovat muualla.

Lopultahan koulut ovat niin selkä seinää vasten, että monet lipsuvat laittomuuksien puolelle. Kyllä, meilläkin sanotaan ettei todistusta saa, jos on jälki-istuntoja istumatta, vaikka niin ei saisi sanoa. Kyllä, meillä laitetaan kirjoittamaan järjestyssääntöjä paperille, kun rikkomukset on pienempiä eikä jälki-istuntoa viitsi langettaa. Kyllä, olen marssittanut oppilaita siivoamaan pihalle viskotut roskat, vaikka sekin on lain mukaan työrangaistus ja siis kielletty.

Joissain kouluissa käytössä on kasvatuskeskustelut ja niistä on kuulemma ihan hyviä kokemuksia. Toisaalta niidenkin tehoa ilmeisesti syö inflaatio. Ahkerimmin keskusteluissa ravaavat ja heidän vanhempansa eivät oikein enää kiinnostu koko jutusta. Jossain lehtijutussa haastateltiin yläkoululaista tyttöä, joka kertoi kerran olleensa "kakessa" ja että hänen sekä äidin mielestä aihe oli ihan liian pieni. (Vähän heristäisin sormeani äidin suuntaan, sillä kodin näkökulmasta esim. kännykän käyttö tunnilla ei varmaankaan ole kovin iso juttu, mutta koulun näkökulmasta ei yhden voi antaa käyttää kännykkää, jos tahtoo kaikkien olevan käyttämättä...) Kasvatuskeskustelun ehkä hankalin puoli on se, että se vaatii taitavan aikuisen keskustelemaan ja koko keskustelun tehokkuus riippuukin aika pitkälle siitä, valitaanko keskustelijaksi sopiva henkilö. Muuten minusta keskustelut on ihan hyvä idea, ainakin tietyntyylisiin rikkomuksiin, sillä niissä voidaan oikeasti puuttua ongelman syihin eikä pelkkien seurausten rankaisemiseen.

Entäpä sitten ne paljon puhutut työrangaistukset?

Periaate minusta on ihan oikeansuuntainen. Terve järkikin sanoo, että oppilas joka sotkee paikkoja, olisi velvoitettu siivoamaan jälkensä. Luulenpa että puolen tunnin siivousurakka siistijöiden seurassa tai kotitalousluokan peltien tiskaaminen tai tupakkanurkan siivoaminen voisi olla tehokkaampi rangaistus kuin tunnin nuokkuminen paikallaan luokassa.

Mutta.

Arvaan mihin tämä aloite lainsäädännön tasolla todennäköisimmin kaatuu, jos on kaatuakseen: miten määritellään sopiva työrangaistus? Jos oppilas sotkee pihan, on järkevää pyytää häntä siivoamaan se. Mutta entäs muut rikkomukset ja rangaistukset? Missä menee kohtuuden raja? Mitä oppilaan voi laittaa tekemään ja mitä ei? Voin jo jotenkin nähdä sellaiset "Oppilaat pakotettiin kuuraamaan vessoja"-otsikot, joissa järkyttyneet vanhemmat päivittelevät, että kyllähän he ymmärtävät työrangaistukset, mutta tämä menee orjuuttamisen puolelle.

Miten laki siis saadaan kirjoitettua niin, että se toisaalta mahdollistaa järkevät työrangaistukset, mutta myös pystyy määrittelemään järkevyyden niin, että se on kaikille osapuolille selvä ja myös suojelee koulua turhilta kohuilta? Koska jos laki rajaa työrangaistuksen niin, että se on ainoastaan välittömien seurausten korjaamista (ts. siivoat mitä olet sotkenut) se ehkä jää turhan kapeaksi eikä varsinaisesti avarra kurinpitokeinojen kirjoa yhtään... Tai siltä minusta ainakin tuntuu. Paremmin laki antaisi mahdollisuuksia, jos se sallisi esimerkiksi sen, että oppilaan voisi laittaa pesemään kotitalousluokan essut ja astiapyyhkeet vaikka rangaistuksena siitä, että on sotkenut jonkun toisen oppilaan vaatteen. Tai muuta semmoista. Mutta siellä tulee sitten vastaan se kohtuuden ja sopivuuden määritteleminen.

Monisäikeinen juttu, mutta ehdottomasti kehittämisen arvoinen!

Teemana hyvät tavat

Joka syksyn alussa lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan yleisiä tavoitteita tai teemoja lukuvudelle. Klassisia teemoja ovat yrittäjyyskasvatus, ympäristön suojelu tai kansainvälisyys. Vuoden aikana sitten toteutetaan tai ei toteuteta teeman mukaisia tapahtumia ja tempauksia. Käytännössä teemat taitavat päätyä yleensä ainoastaan sen suunnitelman koristukseksi ja keväällä, kun suunnitelmaa käydään läpi, arvioidaan teeman toteutumista "olihan meillä silloin se yks vierailija, eiks se nyt vähän niin ku yrittäjyyttä ollu?" -tyylisillä yritelmillä.

Meillä on parin vuoden ajan lukuvuosisuunnitelmaan kirjattu tavoitteiksi hyvien tapojen ja käytöksen korostaminen. Käytännössä mitään sen kummempaa ei tätä teemaa varten ole järjestetty ja tapoja on korostettu ihan yhtä paljon kuin ennenkin: jälki-istuntoja kirjoittamalla, käytösnumeroita alentamalla ja Wilma-viestejä kirjoittelemalla. Tavoite on siis ollut ihan turha korulause lukuvuosisuunnitelmassa: näyttää kivalta, muttei merkitse mitään.

Viime keväänä oli jo aistittavissa opettajakunnassa pientä muutosta. Ilmassa oli kyllästymistä yleiseen käytökseen ja tänä syksynä suunnittelupäivistä lohkesikin iso osa siihen, että pohdimme kaikkia mahdollisia ja mahdottomia käytösongelmia ja keinoja puuttua niihin. Keskusteluissa korostuivat yhteiset, kirjatut säännöt ja yhteiset, määrätyt toimintatavat - yhteinen linja opettajien kesken. Useamman kerran todettiin, että jos kaikki opettajat johdonmukaisesti vaativat samaa ja reagoivat rikkomuksiin samoin, myös oppilaat alkavat noudattaa sääntöjä ja ohjeita paremmin.

Ensimmäinen sääntö päätettiin heti suunnittelupäivänä ja otettiin käyttöön kun koulu alkoi. Kännykkät jätetään jokaisen tunnin alussa niille varattuun paikkaan luokkaan. Yllättävän kivuttomasti tuo sujuukin, pieniä pakollisia väittelyitä lukuunottamatta.

Suunnitteilla on myös kaikille yhteiset säännöt ruokalaan (meillä kolme koulua aterioi samassa ruokalassa ja säännöt tuntuvan hieman joustavan eri ikäryhmien kohdalla), selkeät säännöt välitunneilla ulosmenoa varten, erilaiset tempaukset pitkin lukuvuotta hyvään käytökseen liittyen ja niin edelleen. Perustimme oikein tiimin pohtimaan kaikkia näitä juttuja läpi lukuvuoden.

Aika näyttää onko tämäkin ponnistus yhtä tyhjänpäiväinen kuin aiemmin, vai onnistuttaisiinko tällä kertaa edes hieman muuttamaan jotakin koulun arjessa. Loppujen lopuksi käytöksen ollessa kyseessä, ei kovin suuria muutoksia aina edes tarvita vaan pienetkin jutut muuttavat paljon kokonaisuutta. Toivotaan parasta, sillä en tahtoisi keväällä olla kirjaamassa lukuvuoden tavoitteiden saavuttamista arvioitaessa, että "pyrimme korostamaan hyviä tapoja" piste. Tahtoisin olla kirjaamassa, mitä saavutimme oikeasti.

Yksi takana, yhdeksän jäljellä syyslomaan

Niin se taas pyörähti käyntiin. Väsyttävä viikko kaiken kaikkiaan. Ensimmäinen viikko kun on täynnä kaikenlaista säätöä ja sohlaamista uusien oppilaitten, kirjojen, vihkojen, tilojen, ruokailujen, valvontojen ja kaiken mahdollisen kanssa.

Ensin pakollinen suunnittelupäivä, jonka suunnittelut nyt on mikä enemmän mikä vähemmän kiinnostavaa - välillä ei oikein ketään tunnu kiinnostavan ja välillä uppoudutaan keskustelemaan pitkäksi ajaksi jostain yksittäisestä jutusta (tänä vuonna meillä ne yksittäiset jutut taisivat olla kännykät oppitunneilla ja mitä eväitä kouluun saa tuoda ja miten se sääntöihin pitäisi kirjata). Sitten ensimmäinen koulupäivä, jonka aikana lähinnä vaan tapetaan aikaa valvontaluokan kanssa. Ja vihdoin ensimmäinen varsinainen koulupäivä oppitunteineen, jota seuraa toinen ja kolmas ja niin sitä ollaan päästy vauhtiin.

Nyt vaan odotan sitä, että rutiinit lähtevät pyörimään ja saa keskittyä olennaiseen. Vaikka on kivaa kun on vähän erilaisia päiviä ja tutustumista ja semmoista, niin ilman niitä viikkoja, joiden aikana vaan mennään eteenpäin - luetaan kappaleita, tehdään tehtäviä, tarkistetaan, käydään välitunnilla ja syömässä jne. - ei tätä työtä jaksaisi kukaan. Arkea odotellessa siis!

Nyt taidan hautautua sohvalle nauttimaan lauantai-illan rauhasta karkkipussi kanssa ja toivoa, että huomenna olisi sen verran energiaa, että jaksaisin vilkaista seiskojen lähtötasokokeet läpi :)

Mukavaa lukuvuotta kaikille!

Se on keltainen!

Olen syksyfani.

Tykkään viileistä päivistä (tosin olisin kyllä malttanut odottaa niitä hyvin sinne syyskuulle...) ja rakastan sitä koulun alun tuntua ilmassa ja kaupoissa. Viihdyn parhaiten juuri syysvaatteissa ja olen varma että murretut syysvärit sopivat minulle paremmin kuin kirkkaat kesävärit. Ihana pehmoinen neule on mukavampi kuin kesämekko.

Joka syksy tekee mieli aloittaa uusia harrastuksia: uusi kieli, jumppa, käsityöt tai kuvataide. Olen ihan fiiliksissä kun selaan kansalaisopiston vihkosta ja mietin mikä kaikki voisi olla kivaa. Oikeasti hyvin harvoin aloitan mitään uutta, koska tiedän että tähän elämäntilanteeseen se nyt ei vaan oikein sovi.

Parasta on kirjakaupoissa juuri ennen koulun alkua. Voisin hankkia joka vuosi ihania kyniä, uuden penaalin, koulu-(tai siis työ)laukun, vihkoja, kansioita ja muita koulutarvikkeita. Hypistelen päiväkirjoja ja hullaannun kalentereista. Tosin kalenteria ei tarvitse enää ostaa, sen saa töistä. Ja tänä vuonna se on keltainen.

Poikkesin muissa asioissa koululla jo viime viikolla ja nappasin mukaani samalla uuden kalenterin. En ole vielä alkanut sitä täyttää, mutta ehkä huomenna, aamukahvin jälkeen, kun kerrankin olen yksin kotona.

Minä rakastan täyttää kalenteria. Kirjoitan aina nimet ja puhelinnumerot ja semmoiset aloitussivulle. Jäljennän lukujärjestyksen, vaikka sitten kyllä liimaan siitä myös kopion kanteen, nopeammin saataville. Alan tehdä suunnitelmia suunnittelusivuille. Kirjoitan opetusryhmien oppilaiden nimet taakse. Luen niitä aforismeja oikeasta alanurkasta. Siirtelen sivumerkkejä sopiville kohdille. Hypistelen. Selailen. Puhkun intoa syksystä ja uudesta kouluvuodesta.

Into kalenterin täyttämiseen yleensä laantuu pian syksyn edetessä, kun kaikkea ei muista, ehdi ja jaksa kirjoittaa heti ylös (ja sitten se jää). Läksyt unohtuu merkata ylös. Poissaolijoita joutuu muistelemaan päivän päätteeksi. Koenumerot naputtelee suoraan wilmaan ja laiminlyö kalenterin. Jos nyt vihdoin tänä vuonna saan tietokoneen omaan luokkaani, niin voi olla, että siirryn merkkaamaan suoraan wilmaan paljon sellaista, mikä nyt on vielä toistaiseksi pitänyt ensin laittaa ylös kalenteriin muistiin ja siirtää sieltä sitten myöhemmin wilmaan. En silti usko, että tulen koskaan olemaan yhtä innoissani wilmaan naputtelemisesta, kuin kalenterin täydentämisestä.

Kalentereissa vaan on sitä jotain oikeaa tunnelmaa :) 

Onko oppilas sun kaveri? Edes Facebookissa?

Viikko siihen, että työt alkaa :)

Ilmeisesti oppilaillakin on koulu palannut mieleen, sillä minulle tupsahti taas kaveripyyntö Facebookiin. Pyyntö tuli tällä kertaa oppilaalta, joka keväällä pääsi ysiltä eli ei nykyiseltä oppilaalta. Mutta melkein.

Olen pitänyt tähän asti tiukan linjan siinä, että minulla ei ole oppilaita kavereina FB:ssä. Katson, että kyse on minun yksityiselämästäni: kuvista, mielipiteistä, perheestä, kavereista. Aina joskus joku on kaveripyynnön laittanut ja olen kieltäytynyt, kiittänyt ja kertonut etten ota oppilaita kavereiksi. Olen myös joskus sanonut, että pyydä uudestaan kun et ole enää minun oppilaani, niin katsotaan sitten uudestaan. No nyt ollaan sitten tässä.

Minulla on aika paljon kollegoita, joilla on oppilaita kavereina FB:ssä. On sellaisia, jotka käyttävät FB:tä jopa oppilaille tiedottamiseen. On sellaisia, jotka tuskin lainkaan käyttävät FB:tä ja siksi oikeastaan on sama keitä kavereina on ja keitä ei, kun mitään henkilökohtaista tai ylipäänsä mitään ei sen kautta voi nähdä tai lukea. On sellaisia, joilla on oppilaita kavereina, mutta heidät on eroteltu eri listoille, jotta nämä eivät näe kaikkia päivityksiä ja kaikkia kuvia. Saattaa olla sellaisiakin, joille ei ole väliä, että oppilaat näkevät - onhan opettajakin vain ihminen ja hyvä se on oppilaidenkin ymmärtää. Tiedän myös sellaisia (tosin en opettajia), joilla on työprofiili ja henkilökohtainen profiili ja päivitykset sen mukaisia. Ja sitten on meitä, jotka emme ota oppilaita kavereiksi ollenkaan.

Nyt sitten olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta poika ei enää ole oppilaani, joten voisin hyväksyäkin hänet kaveriksi. Toisaalta sitten hänellä on varmasti kavereita, jotka taas edelleen ovat oppilaitani enkä tahtoisi kyllä yksityisten asioideni leviävän edes suusta suuhun. (Olettaen että ne nyt edes ketään oppilaita kiinnostaisivat niin paljon, että viitsisivät juoruta.) Voisin kyllä tehdä kaverilistan, johon oppilaat laittaisin ja rajaisin heidän näkymiään profiiliini, mutta miksi sitten ylipäänsä hyväksyisin kutsun? Ei minulla ole tarvetta paisuttaa kaverilistaani valtavaksi vain jotta se näyttäisi hienolta. Ja onko oppilas edes oikeasti kaverini?

Jos hyväksyisin tämän oppilaan, saattaisin saada kutsuja lisää. Silloin pitäisi miettiä missä menee raja siihen, kenet hyväksyn ja kenet en. Olisi epäreilua hyväksyä yhden (entisen) oppilaan kutsu ja hylätä toisen. Voiko oppilaista käyttää samaa perustelua kuin kavereista: "en ole tuon kanssa kovin läheinen eikä me olla koskaan missään tekemisissä, niin en hyväksy häntä kaverikseni". En oikein voi vedota läheisyyteen yhden, mutten toisen (entisen) oppilaan kanssa. Tai ehkä siinä tapauksessa voisin, jos oikeasti tuntisin jonkun myös koulun ulkopuolelta vaikka perhesiteiden tai harrastusten kautta. Ja tuskinpa näitten oppilaitten kanssa olisin tekemisissä mitenkään muuten kuin Facebookissa. (Sitten taas toisaalta, olisinko niiden työkavereiden, jotka kaverilistaltani kyllä löytyvät? Vai onko se eri asia? Miten?)

Taidan pitää edelleen linjani ja kieltäytyä kutsusta, vaikka onhan se imartelevaa että edes pyydetään :)