Asennevamma

Sekä äitinä, että opettajana oppii pian tietämään, että omia hermoja ei paranisi menettää vaikka eteen tulisi mitä. Samoin uhma- kuten teini-ikäisenkin kanssa taistelu on menetetty, jos näyttää että provosoituu. Ei saa näyttää, että v***ttaa, vaikka pari vuotias räkättää täyttä päätä, kun kannat sitä viidettäkymmenettä kertaa takaisin sänkyyn tai kun teini-ikäinen virnuilee ivallisesti ja tokaisee välitunnille taipuessaan, että "no joo joo, ei tarvi hermostuu". hermostuu, menettää pelin. Häviää. Osoittaa ottaneensa jutun henkilökohtaisesti. Menettää hallinnan.

Sitä myös tietää, että parasta olisi välttää tilanteita, joissa vain toinen voi selvitä voittajana. Pitäisi kääntää pukeutumistaistelu tai välitunnille hätistely leikiksi tai antaa lapselle tilaisuus valita itse oikein, ottaa mukaan huumori ja kannustaminen haastamisen ja pakottamisen sijaan. Kun tunkee rimpuilevan lapsen jalan puoliväkisin saappaaseen tai väläyttää jälki-istuntokorttia saadakseen oppilaan tottelemaan, pääsee kyllä määränpäähänsä, mutta on tavallaan hävinnyt taistelun arvovallasta.

Kyllähän sen tietää, mutta aina ei vaan itselle mahda mitään ja pinna palaa.

Jokaisella opettajalla ja vanhemmalla on varmaan ne "herkät" kohdat, ne keinot joilla lapsi saa vanhemman tai opettajan hermostumaan ihan varmasti. Valitettavasti sekä omat lapset, että omat oppilaat ovat erittäin nopeita oppimaan ne keinot ulkoa. Oppivat mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, että aikuinen suuttuu. Ja osaavat käyttää sitä hyödyksi niin hyvässä kuin pahassa.

Tunnustusten vuoro siis.

Minun hermooni osuu kaikkein pahiten ylimielinen asenne.

En ota itseeni suoraa kiukuttelua, pahan mielen purkamista, levotonta tottelemattomuutta, sääntöjen kiertämistä tai muuta sellaista. Minut saa raivostumaan ylimielinen ja välinpitämätön asenne. Ne hetket, kun ensin huomautan jostakin jutusta - häiritsemisestä, kiusaamisesta ihan mistä vaan - ja saan vastaukseksi olankohautuksen tai silmien pyöräytyksen säestämän "aha, oliks jotain muuta?" tai "älä ny jaksa" tai "ei kiinnosta".

En edes osaa selittää miksi sellainen ylimielisyys ja välinpitämättömyys ärsyttää niin hirveästi. Tai siis, totta kai se ärsyttää, mutta että niin paljon, että pinna paukkuu melkein joka kerta. Tavallaan taidan ottaa sen asenteen henkilökohtaisesti: "SINÄ et minua määrää" tai "ihan sama mitä SINÄ sanot", vaikka todennäköisesti lapsella on kyse silloin vaan pyrkimyksestä säilyttää kasvot hankalassa tilanteessa osoittamalla halveksuntaa sekä sääntöjä, että niiden edustajaa vastaan.

Silti kuohuu. Minusta vanhemmalle ei puhuta niin, opettajalle ei puhuta niin, siinä tilanteessa ei puhuta niin. Jos rikkoo sääntöjä, pitäisi osata ottaa vastaan myös ne seuraukset, nuhteet tai muut, jotka sitä seuraavat. Turha isottelu ei siinä tilanteessa auta yhtään. Vastaapa poliisille ylinopeudesta pysäyttämisen jälkeen "joo joo oliks muuta" ja katsopa millainen reaktio sillä on.

Tiedän kyllä. Parasta olisi esittää ne nuhteet niin, ettei oppilaan tarvitse pelätä kasvojen menettämistä muiden edessä. Parasta olisi ymmärtää tilanteessa heti, ettei asenne välttämättä ole varsinaisesti minua kohtaan osoitettu, vaan minä vaan satun edustamaan sitä tahoa, jota kohtaan se asenne sieltä puskee läpi. Aina ei kuitenkaan voi tilannetta valita tai muokata mieleisekseen eikä minusta ole oikein antaa sopimattoman asenteen mennä läpi pelkällä olankohautuksellakaan, se olisi karhunpalvelus sekä minulle että oppilaalle.

Kun vaan oppisi pitämään omat hermot kurissa silloinkin, kun se on kaikkein vaikeinta...

Jakoon vaan

Tässä parin viikon sisään uutisoitiin "opettajien ja OAJ:n välisestä kinasta". Kuulemma opettajat haluaisivat, että kaikki itse tehty materiaali pitäisi ehdottomasti jakaa myös muiden saataville ja OAJ pahana byrokraattina haluaa estää tämän.

Minusta koko kina on ihan keksimällä keksitty juttu. Mitä siinä oikein on muka kinastelemista? Eihän yksikään tervejärkinen opettaja vaadi, että kaikki itsetehty materiaali olisi pakko jakaa muiden kesken ja että kaikkien pitäisi opetusmateriaali valmistaa. Eikä OAJ kiellä ettei opetusmateriaalia saisi jakaa ilmaiseksi. Se, että keskustelunavaus on uutisoitu kinaksi aiheuttaa vain sen, että järkevä keskustelu keinoista jakaa itsetehtyä materiaalia tyssää siihen.

Suomessa on aika hyvät opetusmateriaalit tarjolla jo valmiiksi. Kirjasarjoja uudistetaan aktiivisesti (ainakin isommissa aineissa) ja ilmaistakin materiaalia on tarjolla sitä haluaville. Silti huomaan itse tekeväni, tai editoivani, aika paljon materiaalia. Suunnittelen itsenäisiä projekteja, kokoan lisätehtäviä ja kertaustehtäviä, väännän tukiopetusmateriaalia ja eriyttävää materiaalia, keksin pelejä ja leikkejä. Tiedän että monet muutkin tekevät tätä työtä ja tiedän, että vinkit eivät aina kantaudu opettajalta toiselle ja sama pyörä keksitään yhä uudestaan ja uudestaan vierekkäisissä luokkahuoneissa. Sehän oli yksi syy tämän bloginkin perustamiseen: laittaa vähän ideoita ja ajatuksia kiertoon. Ihan omasta vapaasta tahdosta siis. Ei kenenkään velvoittamana.

Tiedän myös, että vaikka englanninopena minulle on materiaalia yllin kyllin, on tilanne vähän erilainen joissain toisissa aineissa. Ranskan oppikirjoja ei ole uudistettu hetkeen ja yläkouluun soveltuvin kirja on minusta sisältöineen lapsellinen ja kulttuurisia stereotyyppejä tukeva, ei ajatuksia ja keskustelua herättävä. Yhteiskuntaopinopettajat joutuvat jatkuvasti päivittämään tietojaan ja materiaaliaan alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Ja niin edelleen. Varmaan joku ranskanope ihan mielellään jakaisi materiaalipakettinsa, jonka on tehnyt ranskalaisen nykymusiikin ympärille ja ehkä yhteiskunnan muutoksistakaan ei tarvitsisi jokaisen opettajan tehdä aina yksin havaintojaan ja tulkintojaan ennen kuin opit on talletettu oppikirjoihin.  

Siksipä minusta olisi hauskaa jos Suomessa olisi opettajille oma portaali, jossa halukkaat voisivat jakaa ideoitaan, materiaalejaan, ajatuksiaan. Siis jos haluavat. Ihan vapaaehtoisesti. Ilman velvoitetta keneltäkään. Portaalissa voisi käydä keskusteluja kohtaamistaan haasteista, pallotella ideoita, kommentoida toisten materiaaleja ja kehittää niitä eteenpäin, lainata, editoida, hakea inspiraatiota omaan opetukseen.

Tälläinen portaali vaatisi tarkkaa moderointia, jottei keskusteluissa ylity vaitiolovelvollisuuksien rajat tai jottei kukaan jakaisi omanaan muualta ottamaansa, tekijänoikeuksien suojaamaa, materiaalia. Asialinja säilyisi myös parhaiten, kun jokainen portaalin jäsen esiintyisi omalla nimellään ja portaali olisi rajattu vain rekisteröityneiden käyttäjien käyttöön. Silti, jotta portaalista olisi jotakin hyötyä, se pitäisi olla laajasti kaikkien opettajien tiedossa eli sitä pitäisi mainostaa ja markkinoida opettajille. Mitä enemmän aktiivisia, vapaaehtoisia käyttäjiä, sitä enemmän jaettavaa materiaalia, sitä enemmän kehittäviä kommentteja ja inspiroivia keskusteluja. Siksi esimerkiksi OAJ:n jäsensivujen kautta avautuva portaali voisi toimia hyvin. OAJ:hin kuulumattomat opettajat voisivat hakea tunnukset portaaliin esimerkiksi työnantajansa tai vaikka paikallisyhdistyksen kautta, jottei portaali rajoittuisi vain järjestäytyneiden opettajien käyttöön.

Minusta koko keskustelun ydin ei missään vaiheessa ole ollut se pitäisikö opettajan velvollisuutena olla tuottaa materiaalia ilmaiseksi jakoon, vaan se miten materiaalia voisi jakaa ja kehittää tehokkaasti niiden kesken, jotka niin tahtovat tehdä ja siihen keskusteluun ehkä OAJ:kin voisi ottaa osaa!

Viime vuoden vauva

Meille syntyi pikkuinen nipin napin viime vuoden puolella. Laskettu aika olisi luvannut alkuvuoden vauvaa, mutta toinenpa päätti tulla maailmaan loppuvuodesta.

Minusta on suorastaan huvittavaa, miten lähes jokainen kuullessaan lapsen syntymäpäivän ottaa puheeksi kouluun menon. Siis vastasyntyneen pienen vauvan koulun aloittamisen! Kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut koulusta esikoisen kohdalla. Eikä 2-vuotiaan kohdalla minusta tarvitsekaan. Miksi ihmeessä sitten vastasyntyneen???

Odotusaikana neuvolan terveydenhoitaja naureskeli, että jos normaalisti äidit kertovat, ettei haittaa, jos lapsi vähän etuajassa tulee, niin vuodenvaihde on poikkeus: kaikki toivovat että menee seuraavan vuoden puolelle, vaikka sitten vähän yliaikaa. Mutta miksi? Ymmärrän kyllä, että noin yleensä ei ole kiva, jos synttärit on lähellä joulua, juhlat kun syövät toisiaan. Sen suhteen ei kuitenkaan pitäisi olla suurtakaan merkitystä sillä, onko synttärit 31.12. vai 1.1. Toisaalta olisihan se ihan hienoa olla vuoden "eka". Pääsisi lehteen. Jossain kunnassa saattaa saada jonkun kivan palkinnonkin. Mutta muuten se ekanaoleminenkin on vähän lapsellinen syy eikä ekoja voi olla kuin yksi, joten vähän pöhkö syy siksikin odottaa alkuvuotta.

Suurin huoli tuntuukin olevan lapsen kouluunmeno. "Kun se on sitten vuoden nuorempi kuin vanhimmat luokkakaverinsa ja sen ikäisenä vuosi on aika paljon." Sillä ei taida olla mitään merkitystä, että vuoden lopussa syntynyt on vain kuukauden nuorempi kuin joulukuun alussa syntynyt luokkakaverinsa. Tai puoli vuotta nuorempi, kuin kesällä syntyneet, jotka ovat myös sen puoli vuotta nuorempia kuin alkuvuodesta syntyneet. Tai jos sillä kuukaudella tai puolella vuodella on eroa, niin ilmeisesti se kuukausi tai puoli vuotta loppuvuodesta tekee toisesta huomattavasti koulukypsemmän. Siskoni ei ole kuulemma kuullut mitään koulunaloituspäivittelyjä, vaikka heidän lapsensa on syntynyt joulukuun alussa. Huoli tuntuu heräävän vasta kun olisi ollut edes mahdollisuus syntyä alkuvuodesta loppuvuoden sijaan.

Varmasti sillä vuodella voi olla valtava merkitys tai voi olla olematta, sillä kuulemma lapset kehittyvät jokainen vähän omaa tahtiaan. Raja koulunaloitukselle on aina vedettävä johonkin ja se suosii aina toisia joidenkin muiden kustannuksella. Kieltämättä on huvittavaa ajatella, että vaikka sisaruksillamme on melkein 2 vuotta ikäeroa, he menevät kouluun perättäisinä vuosina!

Minua itseäni koulu ja sen tuomat hankaluudet tai ihanuudet eivät kuitenkaan juuri nyt voisi vähempää kiinnostaa. Minua kiinnostaa tällä hetkellä öiset nukkumisvaikeudet. Ja hankaluudet kahden alle 2-vuotiaan hoitamisessa samaan aikaan. Kyllä sinne kouluun ehtii, ennemmin tai myöhemmin ja jokainen siellä pärjää tavallaan riippumatta syntymäpäivästään.

Sitä paitsi. Ensimmäiset 18 vuotta tyttäremme varmaankin harmittelee kovasti valitsemaansa syntymäpäivää ja kiukuttelee, kun "kaikki muut ovat vanhempia" ja hän täyttää vuosia aina viimeisenä. Sen jälkeen, ne loput keskimäärin 60 vuotta, hän irvailee muille "samanikäisille", jotka juhlivat synttäreitään aina häntä ennen, kunnes lopulta ei enää jaksa edes juurikaan välittää milloin ne synttärit ovat.

Opiskelkaa itse!

Teetin viime vuonna ysiluokkalaisilla yhden kappaleen itsenäisenä opiskeluna vähän niin kuin testinä, sillä aika alkoi loppua pahasti kesken ennen äitiysloman alkua ja numeroiden antamista.

Toteutin tuon itsenäisen opiskelun aika kaavamaisena, mutta se antoi hyvän pohjan kehittää tapaa eteenpäin jatkossa. Nyt jaoin tehtävät ja ohjeet monisteena oppilaille. Tehtävät perustuivat kirjan kappaleeseen ja olivat osittain työkirjan tehtäviä, mutta ne piti tehdä monisteelle ja palauttaa minulle tarkistettavaksi. Aikaa opiskeluun annoin kaksi viikkoa.

Ohjeiden mukaan tehtäviin sai pyytää apua, mutta niitä ei ehdottomasti saanut kopioida mistään tai keneltäkään. Jos joku jäisi kiinni tehtävän kopioimisesta kaverilta, hylkäisin molemmat paperit. Samoin netistä kopioimisesta kiinni jäädessään edessä olisi hylsy.

Tehtäviä piti tehdä pääasiassa kotona, mutta aina jos tunnilla oli ylimääräistä aikaa sai niitä tehdä silloinkin. Samoin kappale kuunneltiin kerran läpi tunnilla.

Tehtävät laadin tarkoituksella sellaisiksi, että niitä olisi mahdollisimman vaikea kopioida muilta ilman, että siitä jää kiinni. Vapaa tiivistelmä suomeksi, jonka piti sisältää tietyt sanat. Sanojen selittämistä. Omien lauseiden muodostamista. Bonuksena kappaleen aiheeseen liittyvästä ajankohtaisesta ilmiöstä omin sanoin englanniksi kirjoittamista. Ja sitten jotain mekaanisempia tehtäviä, niin kuin sanojen suomentamista, prepositioiden etsimistä kappaleesta ja jotain muuta sellaista pientä. Niissä tietysti oli aina se kopioimisen mahdollisuus, mutta laskeskelin että siitä saatava pistehyöty ei ollut niin merkittävä, että sillä olisi suuremmin väliä.

Itseopiskelu onnistui minusta erinomaisesti! Vain pari jäi kiinni netistä kopioimisesta (eikä onneksi mitenkään suurissa määrin, joten ihan täysin en näitäkään papereita lopulta hylännyt), mutta suurin osa selvästi oli tehnyt tuotoksensa itse tai jonkun muun sopivalla avulla. Ne muutama todella heikko oppilas, joilla uhkasi nelonen joulutodistuksessa, saivat itsenäisentyön avulla hyvän perusteen vitosen antamiselle. Toisaalta ne muutama kovis, jotka eivät juuri tunneilla koskaan käy tai eivät siellä ainakaan mitään tee, mutta tulivat kokeesta aina nappaamaan sen ysin, eivät työtä palauttaneet ja sain konkreettisen perusteen alemmalle numerolle.

Parasta oli lukea Wilman kautta kerätty nimetön palaute itsenäisestä opiskelusta:

• 66% piti itsenäisestä opiskelusta, 31% ei varsinaisesti pitänyt, muttei inhonnutkaan ja vain 3% inhosi sitä. 
• Vain samainen 3% toivoi, ettei tälläisiä olisi jatkossa ollenkaan. Loput olivat sitä mieltä, että voisi hyvin ollakin, kunhan ei liian usein tai jollain pienillö muutoksilla (tehtävät saisi itse tarkistaa tms.). 
• 22% oppi itsenäisessä opiskelussa mielestään paremmin kuin tavallisesti, 69% ihan yhtä hyvin kuin tavallisesti ja vain 9% huonommin kuin tavallisesti. 
• Suurin osa oli pyytänyt apua opiskeluun vanhemmilta tai sisaruksilta ja kaivannut apua lähinnä kappaleen ymmärtämisessä. Opiskelu oli tyypillisimmin aloitettu vähintään viikkoa ennen palautuspäivää ja opiskeluun oli suurin osa käyttänyt arviolta kolmesta viiteen tuntia. 
• Vapaassa palutteessa toivottiin, että tehtäville olisi myös tunneilla varattu aikaa, kiitettiin sitä että itsenäinen työ vaikutti numeroon ja tarkennettiin, että kunhan ei kielioppia tarvitse itsenäisesti opiskella, niin hyvä. 

Olen niin vakuuttunut tästä kokeilusta, että aion ihan varmasti kehittää tätä eteenpäin. Hirveä määrähän tuossa oli korjaamista, joten varmaan jatkossa ehkä lisäisin myös itsenäisen tarkistamisen määrää ja varmasti ottaisin huomioon tuon, että myös tunneille pitää varata aikaa tehtävien tekoon, jotta oppilailla on myös enemmän mahdollisuuksia kysyä neuvoa tarvittaessa.

Ihan ehdottomasti suurin hyöty minun omasta näkökulmastani tässä kokeilussa oli se, että sain konkreettista näyttöä siitä, että kyllä 9-luokkalainen osaa ottaa vastuuta tekemisistään, kun hänelle sitä vastuuta kannettavaksi annetaan. Jatkossa uskallan siis luottaa paremmin oppilaisiini ja olen varma, että jos totutteleminen tähän työtapaan alkaa jo seiskalla pienemmillä pätkillä, niin ysin lopussa minulla on iso joukko oppilaita, jotka osaavat entistä paremmin kantaa vastuuta omasta opiskelustaan! 

Hyvät vinkit kiertoon - opiskelutekniikat

Kirjoittakaa sanat vihkoon.
Kirjoittakaa kappale suomeksi vihkoon.
Lukekaa kappale kotona ääneen.
Merkatkaa sanastosta uudet sanat.
Peitä sanat ja kuulustele niitä itseltäsi
....

Opiskelutekniikoiden opetusta käytännössä. Nopeita ohjeita tunnin lopussa tai alussa siihen, mitä toivoo oppilaiden tekevän. Toive, usein ääneen lausumaton, että joku hoksaisi joskus käyttää samaa tekniikkaa itsekseenkin. Niin auttamattoman puutteellista ja vajaata, että itseäkin hävettää.

Tiedän, että ollakseen tehokasta, pitäisi opiskelutekniikoiden opettamisen olla järjestelmällistä, johdonmukaista ja jatkuvaa. Yhtä tekniikkaa kannattaa käyttää monta kertaa peräkkäin, pitemmän ajan, koska muuten sen hyöty ei näy oppilaalle. Yhden tekniikan opettelussa alku on raskain ja vasta kun tekniikka alkaa olla tuttu, se alkaa toimia toivotulla tavalla. Toisaalta eri oppilailla toimivat eri tekniikat ja siksi olisi tietysti hyvä käydä läpi paljon erilaisia tekniikoita, jotta jokainen löytäisi sen itselle sopivan tavan. Tekniikoiden toteutusta ei pitäisi jättää myöskään pelkästään kotiin, vaan ainakin aluksi niitä pitäisi harjoitella myös koulussa, jotta jokainen varmasti pääsee jyvälle siitä, mitä pitää tehdä.

Silti tuntuu, ettei tähän koskaan ole kunnolla aikaa paneutua. Ei niin perinpohjaisesti ja suunnitelmallisesti kuin olisi syytä. Enkä tarkoita nyt valittaa, että tunneilla ei ole aikaa. Ennemminkin kyse on siitä, että tuntuu ettei itsellä ole aikaa suunnitella, ohjata, opettaa, valvoa ja seurata tekniikan opettamista, vaikka loppujen lopuksi kyseessä ei tarvitsisi olla iso asia.

Laadin joskus oppilailleni läksyreseptin, jota voi soveltaa halutessaan mihin aineeseen tahansa ja voin taata, että oppimistulokset sen avulla paranevat. Tässä on siitä versio:

Ennen uutta kappaletta:
- lukaise sanasto läpi, vilkuile hieman tehtäviä (varsinkin ymmärryskysymykset)
- katsele kappaletta, lukaise teksti pysähtelemättä läpi
- saitko jonkun käsityksen siitä mitä aihetta käsitellään tai mitä kappaleessa tapahtuu?

Uusi kappale läksynä:
- lukaise sanasto läpi ja merkitse uudet sanat
- jos tunnilla tehtiin ja tarkistettiin jotain kappaleeseen liittyviä tehtäviä, vilkaise ne läpi
- lukaise teksti ensin läpi - mitä kaikkea kappaleesta olet jo ymmärtänyt?
- käy teksti lause lauseelta läpi: lue aina ensin koko lause, tarkista sitten vieraat sanat ja pyri ymmärtämään lause kokonaisuutena (ei siis sana sanalta lauseen alusta lähtien) - kaikkein vaikeimmat lauseet voit kirjoittaa ensin sana sanalta vihkoon ja sitten yrität ymmärtää mitä lause tarkoittaa
- merkitse ne kohdat joita et itseksesi ymmärrä ja kysy ne seuraavalla tunnilla
- lopuksi vielä mieti mistä kappale kertoi ja käy läpi juoni mielessäsi

Vanha kappale läksynä:
- lue kappale läpi ja kertaa mielessäsi etenkin kaikki vaikeat kohdat ja niiden merkitykset - tarvittaessa vaikka koko kappale
- opiskele sanat haluamallasi tavalla, keskity uusiin ja mielestäsi tärkeisiin sanoihin - tarkista myös miten sanoja käytettiin kappaleessa: millaisessa lauseessa, minkä muiden sanojen kanssa, mitä lause tarkoitti

Vanhan kappaleen kertaus:
- joka tunnin jälkeen lue kappale kotona läpi ja kertaa hankalien kohtien merkitykset, lue myös ääneen ja harjoittele lausumista!
- kertaa sanoja niin, että keskityt uusiin ja mielestäsi tärkeisiin sanoihin 
- huomaat että vaikeiden kohtien ja vieraiden sanojen määrä vähenee joka kerta!

Tiedän, että moni oppilas pitää tätä liian raskaana, vaikkei se sitä oikeasti olisi. Jo pinnallinen silmäily, nopea kertaus ja keskittyminen niihin kohtiin, jotka tuottivat hankaluutta auttaisi monia oppilaita paljonkin eteenpäin. Luulen, että jatkossa hieman ehkä muokkailen tätä ja keskityn opettamaan sitä paljon johdonmukaisemmin kuin nyt. Oppilaita kun pitää vaatia ja muistuttaa aika monta kertaa, ennen kuin uudet tavat alkavat edes vähän juurtua... Eli jos jaksan seiskan ja kasin läpi tätä jankuttaa, niin ehkä ysillä joku jo muistaa noudattaa tätä itsekseenkin? ;)