perjantai 25. toukokuuta 2012

Save a lollipop...

Mitä kouluun saa laittaa päälle?

En tiedä onko muissa kouluissa sääntöjä pukeutumiseen liittyen. Meillä ei ole ainakaan kirjattu niitä mihinkään. Suomessa koulupukeutumiseen suhtaudutaan huomattavasti rennommin kuin vaikka Briteissä (no, koulupuvut...) tai Yhdysvalloissa (liian lyhyet hameet tai paljastavat paidat voivat olla kiellettyjä).

Silti minusta ei kouluun voi laittaa ihan mitä tahansa päälle.

Minä opin heti ensimmäisen sijaisuuteni aikana, että kaula-aukon oltava sellainen, että oppilaan puoleen voi kumartua ilman, että tarvitsee huolehtia siitä mitä näkyy. Sama pätee hameenhelmaan. Jonkinlaiset hyvänmaun rajat koskevat minusta myös tekstejä ja logoja vaatteissa tai koruissa. Näin joku aika sitten hauskan kaulakorun: pikkuruinen nukke, joka oli nostanut paidan ylös ja vilautti tissejä. Koru oli minusta tosi hauska, mutta koska lähinnä pidän koruja töissä, mietin etten voisi koskaan sitä pitää.

Pakko myöntää, että ne kaula-aukot häiritsevät minua oppilaillakin. Nyt kun nämä minihelteet tulivat, lyhenivät tyttöjen shortsit vesirajaan ja syvenivät kaula-aukot rintaliivien ylärajaan. Vähänkin enemmän täytettä liiveissä - sen pakollisen puhelimen lisäksi - ja opettajalla on suora näkymä pulpetissa retkottavan oppilaan paidan sisään. Minua se häiritsee, vaikken edes ole mies. (Vai olisiko mies jo tottunut käsittelemään tälläisiä "ei saa tuijottaa"-tilanteita?)

Tekstit ja merkit ovat sitten toinen juttu. Hampunlehtiä on niin monissa penaaleissa, paidoissa, käsikoruissa, kaulakoruissa jne. etten niistä jaksa itse edes oikein kiinnostua. Varsinkin kun koko symboli on niin kaupallistunut, ettei sillä yleensä ole mitään tekemistä koko huumeen kanssa. Toisia opettajia ne häiritsevät ja kieltämättä alakoululaisen ranteessa hampunlehti pistää kyllä silmään.

Sitten tulevat kaikki kannanotot ja muut logot lähtien fanipaidoista jatkuen aina hakaristeihin asti. Jos saa olla paidassa risti oikeinpäin, saako olla risti väärinpäin? Jos saa olla heartagram, saako olla pentagram? Saako jumalan julistaa kuolleeksi t-paidassa? Saako ketään julistaa kuolleeksi t-paidassa? Ja niin edelleen. Missä menee raja siinä mitä vaatteillaan saa sanoa?

Minua on häirinnyt jonkun aikaa yhden meidän oppilaan paita, johon on painettu otsikon teksti ja jatkossa ehdotetaan erästä tiettyä muuta imeskeltävää tikkarin sijaan. Ihan huvittava juttu muussa kontekstissa. Olen tainnut naurahtaa kun sen olen muualla ensimmäisen kerran nähnyt. Jostain syystä 15-vuotiaan paidassa se ei naurata, vaan harmittaa (ei pitäisi kuulua hänen maailmaansa), säälittää (ymmärtääkö se edes koko merkitystä) ja pelottaa (tajuaako mitä seurauksia voi itselle aiheuttaa vääränlaisella "mainostamisella"). Ihmettelen myös vanhempia, jotka antavat oman alaikäisen pitää tuollaista paitaa. Meidän tytöltä paita päätyisi UFF:in laatikkoon parissa minuutissa...

Puhuin paidasta opettajainhuoneessa ja tytön luokanvalvojan kanssa, mutta kaikki vaan pudistelivat päätään ja juttu jäi siihen. Rajan vetäminen siihen mikä on sallittua ja mikä ei, on tietysti aika hankalaa... enkä minäkään ehkä olisi kieltämässä suoraan joitain vaatteita. Minusta ehkä silti myös vaatteista pitäisi voida puhua oppilaiden kanssa, samoin hyvästä mausta ja kohteliaisuudesta muita kohtaan ja yhteiskunnan normeista mm. työpukeutumista kohtaan, koska niistähän kai koulupukeutumisessakin on kyse.

4 kommenttia:

  1. No olihan aika shokkitekstiä. Asumme Yhdysvalloissa ja lapsemme ovat vuosien saatossa käyneet neljää eri koulua kahdessa eri osavaltiossa. Kaikissa kouluissa on ollut selkeä pukeutusmiskoodi, eikä todellakaan voisi kuvitellakaan lapsilla tai nuorilla olevan kertomasi tyylisiä vaatteita koulussa! Lukuvuoden alussa, sekä vanhemmat että oppilas itse, allekirjoittavat lukeneensa järjestyssäännöt. Niissä on mainittu selkeästi, millaiset vaatteet eivät sovellu kouluun. Helppoa kuin heinänteko, kaikille homma on ihan selvää. Kouluun voi laittaa aivan tavalliset vaatteet, valikoimaa kyllä riittää varmasti.
    Mielestäni Suomessa ollaan aivan liian lepsuja. Ajatelkaas itse, hampunkuvia lasten vaatteissa tai muissa tavaroissa. Over my dead body.
    -jaj-

    VastaaPoista
  2. Kutosluokkalaisten kanssa puhuttiin 1700-luvun säädyistä ja sitä kautta säädynmukaisesta pukeutumisesta (kenellä sai olla pitsiä jne.) Siitä päästiin sujuvasti säädyttömään pukeutumiseen ja siihen mitä se tarkoittaa. Sen jälkeen ovat tytöt kyselleet, voiko kouluun tulla sellaisissa ja tällaisissa vaatteissa; lupasin sanoa sitten kun pukeutuminen ei ole sopivaa. Yhtenäiskoulussa yläkoululaisten pukeutuminen selkeästi vaikuttaa alakoulun puolelle ainakin vitos- ja kutosluokkalaisten tyttöjen pukeutumiseen. Yläkoulussa monelle tytöllä on kyllä todella avonaisia ja "pieniä" vaatteita.

    VastaaPoista
  3. Alakoulussakin tosiaan saa joskus ihmetellä, mahtaakohan paidan pitäjä ihan ymmärtää, mitä paidassaan lukee ja äitinä ihmettelee, miten vanhemmat antavat moisia lastensa kantaa.

    Voi kun meilläkin toimisi tuo -jaj-:n kertoma tapa Yhdysvalloista! Voin kuvitella, kuinka järjestyssäännöt suomalaisissa kodeissa vain allekirjoitettaisiin, mutta niistä vähät välitettäisiin. Mikä on todella surullista :(

    Suomessa todellakin ollaan liian lepsuja; missään asiassa ei voi "määrätä". Kuten sekin, että meillä nykyään saa talvisin laittaa Helmi/Wilma-viestiä koteihin siitä, että "koulu kehottaa oppilaita pukeutumaan lämpimästi ja olisi hyvä, että kouluun tultaisiin takki päällä ja käsineet kädessä" - siis kun pakkasta on 20 astetta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielenkiintoisista kommenteista!

    Näissä on varmaan vähän sellainen pick your battles -tyyppinen ajattelu. Meidän koulussa taistellaan ulkovälitunneista, energiajuomien, karkkien ja limsojen karsimisesta, koulualueella pysymisestä ja yleisistä käytöstavoista. Ehkä vaatetusta ei ole siis koettu vielä taistelun arvoiseksi. Plus se rajan vetäminen tosiaan voisi olla vaikeaakin. Luulen ettei monikaan rehtori lopulta halua ottaa kantaa, missä tarkalleen menee "liian lyhyen" tai "liian avonaisen" raja. En tiedä onko Suomessa missään koulussa kirjattu järjestyssääntöihin pukeutumisesta ja luulenpa että moni koulu olisi aika haluton olemaan se ensimmäinen. En oikeastaan kaipaisi lisää kirjoitettuja sääntöjä vaan kasvattavaa keskustelua sopivuuden rajoista. Sopivuuden arvioiminen tulee vastaan kuitenkin viimeistään työelämässä.

    Tuo on sitten kans ihan oma asiansa tuo asianmukainen talvipukeutuminen tai liikuntavarustus jne. Vanhemmat "eivät voi pakottaa" omien sanojensa mukaan ja lapset paleltuvat ennemmin kuin laittavat jotain niitten mielestä kamalaa päälle. Sitten tullaan tennareissa kouluun pitkin talvea varpaat jäässä...

    VastaaPoista