Käytöksen arvioiminen on pirullista hommaa. Käytösnumero ei saa arvioida persoonallisuutta. Se ei myöskään ole enää huolellisuusnumero. Sen pitäisi siis jollain tavalla kuvastaa oppilaan käytöstä suhteessa omaan persoonaan, muihin oppilaisiin ja koulun sääntöihin.
Perusta lähtee niistä säännöistä ja niitten noudattamisesta. Siltä osin arvioiminen on melko helppoa. Jos sääntöjä on rikottu, on niistä yleensä tullut jotain seuraamuksia. Ei tosin ehkä aina. Eivätkä kaikki rikkomukset ole ihan saman arvoisia käytöstä arvioitaessa. Ehkä jonkinlainen toistuvuus on avainsana tässä? Paljon rikkomuksia kertoo yleisestä asenteesta koulua ja kouluyhteisöä sekä auktoriteetteja kohtaan. Ja se on huonoa käytöstä.
Mutta entä se huolellisuus? Jos oppilas jättää toistuvasti läksyt tekemättä tai ei tee tunnilla annettuja tehtäviä, onko kyse vain käytöksestä? Vai vain huolellisuudesta? Vai molemmista? Voiko huolimaton oppilas olla silti kiitettävä käyttäytyjä? Väitän ettei voi. Jatkuva huolimattomuus vaikuttaa opettajan mielikuvaan oppilaan käytöksestä. Ja eikös se kieli samasta asenteesta kuin toistuvasti sääntöjä rikkovallakin? Rajanveto on aika vaikeaa. Siis mahdotonta.
Hankalaa on arvioida käytöstä suhteessa oppilaan omaan persoonaan. Eläväinen oppilas voi olla hyväkäytöksinen kunhan hän osaa valita eläväisyydelleen ajan ja paikan oikein ja osaa rajata elämisen asialliseksi. Hiljainen ja ujo oppilas voi olla hyväkäytöksinen vaikkei tervehdikään oma-aloitteisesti tai katso silmiin keskustellessa. Opettaja joutuu siis tavallaan arvioimaan miten oppilas hallitsee oman persoonansa suhteessa kouluyhteisön vaatimuksiin. Mutta ujoudesta tai vilkkaudesta sinällään ei saa rankaista. Silti hyvin ujo ja syrjäänvetäytyvä oppilas ei välttämättä koskaan saa sitä kiitettävää, sillä opettajat voivat kokea hänen kanssaan asioimisen vaikeaksi ja ujouden töykeydeksi. Samoin se vilkas voi jäädä ilman kiitettäväänsä, sillä hänet voidaan helposti kokea nenäkkääksi, rauhattomaksi, huomiohakuiseksi ja hankalaksi.
Vaikka käytösnumeron pitäisi kertoa ainoastaan oppilaan omasta käytöksestä suhteessa arviointikriteereihin, ei siltä valitettavasti voi välttyä, etteikö numero tulisi osittain myös vertailun kautta. Arviointikokouksissa kuulee aina jossain muodossa kommentin: "jos Pekalla kerran on käytös kuusi, niin ei Matilla voi sen parempi olla!" Ja niinpä numerot pakostikin asettuvat sen mukaan kuka valitaan vertailupisteeksi. Kun suurin osa oppilaista on niitä "kasin käyttäytyjiä", ovat muut sitten joko hieman niitä parempia tai hieman niitä huonompia.
Loppujen lopuksi, käytöksen arviointi menee siis myös suhteessa mielikuvaan arvosananmukaisetsa käytöksestä. Ne jotka eivät ole jääneet mieleen, ne saavat kasin. Ne, jotka ovat jääneet positiivisesti mieleen, saavat ysin ja loput siitä sitten huonompia sen mukaan kenen katsotaan käyttäytyvän ketäkin huonommin.
Meillä ei kukaan saa koskaan kymppiä. Johtuu pääasiallisesti arviointitavasta: numero tulee kaikkien opettajien arvioiden keskiarvosta, jota luokanvalvoja voi esittää muutettavaksi parempaan tai huonompaan. Ei kukaan saa koskaan kympin keskiarvoa käytösnumeroehdotuksista eikä yksikään luokanvalvoja koskaan ehdota omaa oppilasta täydelliseksi käyttäytyjäksi. Kukaan ei kuitenkaan ole selvästi muita parempi ja jos yhdelle käytös nostettaisiin kymppiin, pitäisi muitakin nostaa, koska eivät ne ole sen huonompia.
Eikä siihen koskaan ruveta. Ysi on ihan hyvä numero. Eikä kukaan ole täydellinen. Ja opettajat haluavat kokouksesta aikaisin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti