PisaPisaPisa - kyllä, minullakin on mielipide :)

Olen pahoillani. Tiedän että tämä tulee jo kaikilla korvista, mutta ei ole pakko lukea, jos ei jaksa kuulla enää sanaakaan Pisa-tuloksista :) Tällä kertaa inspiraationani toimi tämä Hesarissa ilmestynyt uutinen, jossa esitettiin jälleen muutama ajatus siitä, mitkä seikat voisivat tuloksiin vaikuttaa. Minulla on oma ajatukseni.

Syytä tuloksiin on haettu vähän kaikkialta. Minusta syy ei ole liiallisessa teknologian määrässä. Tai teknologian puutteessa. Syy ei ole liiallisessa opettajajohtoisuudessa. Tai oppilaiden liiallisissa vapauksissa. Turha minusta syytellä myöskään työrauhaongelmia. Tai kotiongelmia. Tai maahanmuuttajia. Tai joulupukkia. (Vaikka olisihan se voinut tuoda vähän lisää tietokoneita meidän koululle...)

Minusta ongelma on siinä, että ympäröivä maailma opettaa ja ohjaa lapsia erilaisten taitojen pariin, kuin perinteinen koulu. Sekä siinä, että sen sijaan, että koulu olisi pyrkinyt nopeasti reagoimaan muutokseen muuttamalla vaatimuksiaan ja työskentelytapojaan, se edelleen liputtaa "vanhanaikaisen" opiskelun puolesta. Eli sen sijaan, että koulu hyödyntäisi lasten muualta hankkimat taidot, se taistelee niitä vastaan. Arvaahan sen kumpi sen taiston voittaa.

Taskussa kulkeva netti opettaa nuoret siihen, että minkä tahansa tiedon tai asian voi tarkistaa pienessä hetkessä. Motivaatio opetella ulkoa yksityiskohtia laskee, kun tietää että oikeassa elämässä ne voi aina tarkistaa tarpeen tullen. Ennen tilanne oli toinen. Jos tahdoit tarkistaa jonkun tiedon eikä käsillä ollut tietosanakirjaa, vahvoilla oli se, joka muisti asian ulkoa tai se, joka jaksoi lähteä kirjastoon. Yksittäisten tietojen ulkoa opettelu oli paremmin perusteltua.

Mutta! Ennen kuin joku siellä riehaantuu, että mitä voi oppilailta odottaakaan, kun opettajatkin myöntävät, että netistä saa kaiken valmiina - maltahan hetki vielä! Olen vasta puolessa välissä argumenttiani!

Nykyäänkään kaikkea ei kuitenkaan voi tarkistaa netistä. Netti ei korvaa taitoa ajatella omilla aivoilla, yhdistellä tietoja, tehdä niistä johtopäätöksiä, perustella. Hyvä yleissivistys myös suojaa humpuukilta, jota netti on tulvillaan. Ja nykypäivän ehkä tärkeimpiä taitoja on tiedon luotettavuuden arviointi, koska kaikki tieto on ulottuvillamme, mutta kaikki tieto ei ole luotettavaa. Nämä tiedot ja taidot on jokaisen itse hallittava. Mutta niitä ei kunnolla opeteta.

Valitettavasti perinteisen koulun suosima ulkoaopettelun painottaminen vie huomion pois kokonaisuuksista ja omasta ajattelusta. Jos peruskoululainen haluaa kokeesta hyvän numeron, hän käyttää aikansa kokeeseen valmistautuessaan opettelemalla ulkoa erinäisiä yksityiskohtia: nimiä, vuosilukuja, listoja. Jos hän taas on tullut siihen tulokseen, että numerolla ei ole niin väliä ja että jatkossa hän löytää samat tiedot helposti googlella, hän ei opettele mitään.

Moni nuori (tai aikuinenkaan) ei ymmärrä, että tietoja ja taitoja on siis kahdenlaisia. Eikä koulu sitä edelleenkään opeta. (Tiedän, moni kyllä tunnilla näitä asioita yrittää painottaa ja kehittää, mutta perinteinen koemalli: "lue kappaleet 5-12 ja kokeessa olet ilman kirjaa ja testataan mitä muistat" vie siltä pohjan ja oppilas päätyy opettelemaan asioita ulkoa.) Minusta tässä piilee ainakin osasyy siihen, miksi nuorten motivaatio opetella asioita on laskenut ja miksi oppimistulokset heikkenevät. Liian moni nuori tekee koulun vanhentuneen tietokäsityksen takia johtopäätöksen, että koulu opettaa turhia asioita, jotka myöhemmin löytyvät paljon pienemmällä vaivalla netistä.

Minusta, jotta voisimme opettaa nuorille pitkäjänteistä työskentelyä, omaa ajattelua ja laajempia kokonaisuuksia, meidän tulisi hyväksyä tämä tiedon jakautuminen kahteen eri lajiin. Meidän pitäisi myöntää, että osaa tiedoista ei tarvitse aina osata ulkoa, koska sen voi tarkistaa helposti ja suunnata opetuksen resurssit niihin tietoihin ja taitoihin, joita ei voi tai joita tarvitaan sen luotettavan tiedon löytämiseen. Ja myös testata ja arvioida niitä.

Kuulostaa aika ylevältä ja hienolta, mutta tarkoitan esimerkiksi sitä, että sen sijaan, että vaadimme oppilaita osaamaan vaikkapa pohjan pinta-alan kaavan ulkoa, annamme sen valmiina kokeeseen (sen voi oikeassa elämässä tarkistaa äkkiä) ja testaamme osaako oppilas soveltaa sitä. Kielten kokeita voisi olla kahdenlaisia: toiset puhtaasti sanastopainotteisempia - sillä oikeassakin elämässä on osattava suurin osa sanoista ulkoa, kaikkea kun ei voi tarkistaa ja toiset sellaisia, joissa voisi olla vaikka koko kirja mukana ja testaisimme oppilaan kielitaitoa ja opiskelutaitoja laajemmin. Tai entäpä jos kielten tunneilla oikeasti opettelisimme käyttämään google kääntäjää ja muita nettisanakirjoja? Hyödyntämään wikipediaa käännöksissä? Jos emme tekisikään näistä vihollisia, vaan ystäviä ja työkaluja ja teettäisimmekin käännöksiä näitä työkaluja käyttäen, jolloin oppilaatkin huomaisivat, että ne eivät anna valmiita vastauksia, vaan peruskielitaitoakin tarvitaan.

Vielä loppukommentti niille, jotka ovat huolissaan oppilaiden yleissivistyksen tasosta ("jos ne eivät mitään opettele ulkoa, niin mitä käy yleissivistykselle"): paras tapa oppia jotain ja muistaa se myös myöhemmin on käyttää tietoja, soveltaa niitä, yhdistellä ja pohtia. Ajatelkaapa, jospa ne oppilaat näin tekemällä muistaisivatkin paremmin ne asiat, jotka he ennen opettelivat vain irrallisina tietoina koetta varten ja unohtivat heti sen jälkeen?

Opetettaiskos yhdessä?

Kesästä asti, tai siis siitä asti kun luin Saloviidan Luokka haltuun -kirjan, olen miettinyt mahdollisuutta hyödyntää koulumme laaja-alaista erityisopettajaa vaativien ryhmien kanssa ja kokeilla samanaikaisopetusta. Meidän koulussa on käytetty aika ahkerasti "klinikkamallia", missä tukea tarvitsevat oppilaat ovat olleet joitain tunteja erityisopettajan luokassa opiskelemassa tuntien lomassa. Luokka haltuun -kirjassa todettiin kuitenkin tutkimuksiin nojaten, että se ei välttämättä olisi kaikkein tehokkain tapa tukea oppilaita. Yhdeksi ratkaisuksi tarjottiin samanaikaisopettamista. Ja sitä olen mielessäni nyt pyöritellyt.

Joulun alla koululla käydessäni juttelin erityisopettajamme kanssa tästä ja hän sanoi olevansa myös kiinnostunut kokeilemaan. Ekä aikaakaan kun sopiva tunti oli raivattu alkuvuoden lukujärjestykseen. Sopiva tunti sattui vielä löytymään juuri sille seiskaryhmälle, joka sisältää useampiakin HOPSattuja oppilaita ja joka kuulemma on myös vähän muita levottomampi. Eli juuri sille ryhmälle, joka toivottavasti tästä hyötyy eniten.

Nyt sitten joulun ratoksi aloin tutkia mitä samanaikaisopetus vaatii, mitä työtapoja siinä voisi käyttää ja miten siitä saisi tehokasta. En haluaisi mennä vain suoraan siihen, että minä opetan ja erkka kiertelee ja auttelee. Tai en ainakaan pelkästään - aiheesta riippuen sekin voi olla ihan hyvä ratkaisu jollekin tunnille. Ehkä kuitenkin niin muotoiltuna, että toinen opettaa ja sitten molemmat kiertelee ja auttelee. Mutta se vähän tuntuu tylsältä... ja ehkä niin ei tule kunnolla hyödynnettyä sitä, että luokassa on paikalla kaksi pätevää opettajaa, joista toinen vielä on erityisopettaja.

Saloviidan kirjassa mainittiin työpistetyöskentely, jossa luokka jaettaisiin esimerkiksi neljään ryhmään, jotka kiertäisivät työpisteillä. Kahta pistettä luotsaisi opettajat ja kaksi sisältäisi itsenäistä työtä. Minä tykkäisin tästä työtavasta, mutta minua vähän arveluttaa aika. 45 minuutin oppitunnilla alusta menisi ainakin 10 minuuttia, helposti vartti siihen, että selvittäisi ryhmät ja "kylmien" pisteiden tehtävät ja päästäisiin alkuun. Jos loppuun varaa 2 minuuttia ja siirtymiin minuutin jokaiseen, jäisi työskentelyaikaa noin 6 minuuttia per piste. Eli ihan liian vähän. Jos pisteitä olisi vähemmän, täytyisi oppilasryhmien taas olla isompia eikä aikaa silti jäisi kuin vajaa 9 minuuttia per piste. Riittäisikö se mihinkään? Häiritsisikö jatkuva pisteeltä toiseen vaihtaminen niiden keskittymistä, joille se muutenkin on vaikeaa? Olisiko ylipäänsä mahdollista välttää sitä "ai siis mihin nyt piti mennä?" ja "mitä täällä pitikään tehdä?" kysymyksiä, jotka toistuisivat joka siirtymäkohdassa?

Olisi tietysti myös mahdollista jakaa ryhmä kahtia - yhtä suuriin tai erisuuriin ryhmiin - ja opettaa sitten kahta pienempää ryhmää. Se tietysti mahdollistaisi "tasoryhmittelyn", jolloin heikommat saisivat tukea ja lahjakkaammat pääsisivät eteenpäin. Tai vuorottelun: läksyt voisi tarkistaa pienellä porukalla kunnolla - vaikkapa kappaleen ymmärtämisen? - ja toinen ryhmä voisi jo tutustua tulevaan kielioppiasiaan - ja päin vastoin. Tosin ajankäytön kanssa pitäisi olla tarkkana, jotta kummankin ryhmän kanssa päästään yhtä pitkälle. Entä voisivatko ryhmät silti olla samassa tilassa vai pitäisikö etsiä vapaa luokka toisen ryhmän käyttöön? Jatkuvaa tasoryhmittelyä en ainakaan halua tehdä luokan sisälle, vaikka jossain määrin opettaminen tason mukaan olisi perusteltua...

Ainakin samanaikaisopetus on suunniteltava tarkkaan etukäteen, jotta kahden opettajan läsnäolosta oikeasti saa kaiken hyödyn irti ja jotta tunnilla ei tuhlaannu aikaa nuottien setvimiseen. Se lienee tässä se haastavin kohta - löytää yhteistä aikaa sen verran, että saadaan kuviot sovittua etukäteen. Toisaalta, päävastuu tunnista taitaa kuitenkin jäädä minulle, koska aineenopettajana minun on pidettävä huoli siitä missä ollaan menossa ja mihin olisi päästävä. Mutta toisaalta en halua liikaa sanella tuntien sisältöä yksin, koska aika usein sitä oppii muilta uutta kun yhdessä suunnittelee juttuja ja kuuntelee toisten ajatuksia.

Olen kyllä oikeasti aika innoissani tästä mahdollisuudesta. Sen järjestyminen ei todellakaan ollut ihan itsestäänselvä juttu, sillä usein laaja-alaisen klinikalla istuu useampi oppilas eri luokista samaan aikaan. Silloin ei erkka pääse karkaamaan minun ryhmäni luokse. Oikein sormet syyhyävät, että pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan tätä! Kuka tietää, ehkä jos tämä toimii hyvin, voisi lukujärjestykset jatkossa luonnistua niin, että sopivia aikoja löytyisi enemmän?

Kertokaapa millaisia kokemuksia teillä on samanaikaisopetuksesta? Millaisia juttuja olette toteuttaneet? Miten toimi? Mitä pitäisi huomioida?

Blogihiljaisuudesta kohti Joulurauhaa

Hei vaan pitkästä pitkästä aikaa! Syksy sujahti ohi aikamoisella vauhdilla. Ylihuomenna on jouluaatto ja pian vaihtuu vuosi. Onneksi. Toivottavasti ensi vuosi olisi vähän parempi.

Vuoden aikana on vastaan tullut niin paljon kupruja yksityiselämässä, että voimat uhkasivat jo hiipua kesällä. Kaiken on kruunannut sairastelut: nuorempi on ollut koko syksyn flunssassa, vanhemmalla ollut sekalaisia sairastumisia. Korvalääkäri suositteli, että voisimme muuttaa Etelä-Eurooppaan. Sillä kuulemma monet näistä korva- jne. -tulehduksista  helpottaisivat. (En kuitenkaan kysynyt vakuutusyhtiöltä suostuisivatko he muuttoa korvaamaan, vaikka lääkäri sitä suosittelikin :) ) Aikuisetkaan eivät ole meidän perheessä ilman lääkäriä selvinneet, kun mies vihdoin alkoi selvittää omia tarkkaavaisuus- ja uniongelmiaan ja käveli kotiin masennus ja add-diagnoosien kanssa. Tai ei se ihan noin kädenkäänteessä tapahtunut, mutta lopputulos on suunnilleen tuo.

Syksy on ollut vähän parempi, kun ymmärsin lopettaa imetyksen ja hain vähän etäisyyttä kodin juttuihin harrastusten kautta. Silti voimat, hermot ja huumori ovat olleet vähän vähissä. Siitä johtuu myös blogihiljaisuus. Onneksi arjen pyörittämiseen on saanut apua isovanhemmilta ja kunnalta ja pimeys taittui jo pitenevien päivien puoleen ja kohta se onkin kesä käsillä. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan ja millaisia ratkaisuja meidän perheessä kevään aikana tehdään. Joulupukilta toivon voimia, terveyttä ja rauhaa.

Vaikka on vuoteen tietysti mahtunut paljon iloa ja ihanaakin. Esikoinen alkaa olla ihan mahdoton papupata. Vajaa kolmevuotias juttelee päivästä toiseen hassuja juttuja ja oppii uutta. Satuja on luettava loputtomat määrät (Tuhkimoa ja Arielia varsinkin), autossa on kuunneltava Ti-Ti Nallea tai Huvituttia, kotona tanssitaan balettia, rakennetaan linnoja ja tehdään sirkustemppuja ja jatkuvasti halutaan (tai ei haluta) kaikkea ja ei mitään. Nuorempi harjoittelee liikkumista, ylettämistä ja isosiskon leikkien sotkemista sellaisella innolla, että samaa sinnikkyyttä toivoisi joskus näkevänsä koulussakin. Tosin olen monesti todennut, että jos kaikki ihmiset joutuisivat opettelemaan kävelemisen vasta aikuisiällä, moni meistä ei koskaan sitä taitoa oppisi!

Minulla edessä on töihinpaluu. Aloitin jo nyt joulun alla haistelemaan koulun tuulia ja paljon kaikkea uutta ja kivaa oli työpaikalla meneillään. Äkkiä töiden ilmapiiri tempaa mukaansa ja sitä uppoaa pohtimaan niitä kouluarjen kysymyksiä. Olen siis todella innoissani töiden alkamisesta. Tykkään töistäni. Tykkään kollegoistani. Tykkään oppilaistani. Tykkään siitä, että saan elämääni muutakin kuin kodin ja tontin rajojen sisään jäävät asiat. Tykkään siitä, että pääsen töihin.

Tiedän jo nyt, että blogikin tästä hiljalleen virkoaa. Minulla vaan taitaa olla keskimääräsitä suurempi tarve pohtia erilaisia töihin liittyviä ratkaisuja ja kysymyksiä muiden kanssa ja vaikka opehuoneessa keskustelukumppaneita toki onkin kiitettävästi, saan täällä koottua ajatuksiani vähän laajemmin ja odotan aina innolla kommenttejanne ja vinkkejänne. Tällä hetkellä esimerkiksi mielessäni pöyrii samanaikaisopetuksen mahdollisuudet ja toteutus, sillä juttelin siitä erityisopettajamme kanssa tuossa joulun alla ja hän heti löysi sopivan tunnin, jolloin voisimme yhteisvoimin luotsata yhtä hieman haastavampaa ryhmää eteenpäin. Olen niin iloinen siitä, että hän tykkäsi ajatuksesta ja siitä, että sopiva tunti löytyi niin helposti. Mutta. Kirjoittelen siitä varmaankin tarkemmin tässä pyhien aikana. :)

Nyt toivotan kaikille ihanaa, rauhallista, rentouttavaa, lämmittävää, hidasta ja täyteläistä Joulua ja onnellista, tervettä, iloista, energistä, turvallista ja sujuvaa vuotta 2014! 

"Parhaat keinot toimivaan opetukseen"?

Luin kesällä Timo Saloviidan (2013) Luokka haltuun! Parhaat keinot toimivaan opetukseen -kirjan ja täytyy sanoa, että minuun teki vaikutuksen kirjan alkuosa, jossa Saloviita referoi tutkimustuloksien kautta hyvän koulun, opettajan ja opetuksen piirteitä käyden läpi meta-analyysien tuloksia (meta-analyysi = verrataan ja kootaan yhteen lukuisten samanlaisten tutkimuksien tuloksia, jotta saadaan kattavampia ja pätevämpiä tuloksia, meta-analyysien avulla tutkittujen oppilaiden lukumäärät nousevat heti satoihin, tuhansiin ja jopa kymmeniin tuhansiin).

Heti alkuun Saloviita varoittaa luottamasta liikaa maalaisjärjellä tai mutu-tuntumalla saatuihin vastauksiin oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Ja se varoitus todellakin tulee tarpeeseen, kun kirjaa alkaa lukea. Näette kohta kun listaan joitain kirjassa esiteltyjä tutkimustuloksia. Pitäkää siis tuolista kiinni, kun luette näitä ja varatkaa kirja sitten kirjastosta ja lukekaa tarkemmin. Näitä ei ole helppo niellä, kun on tässä systeemissä itse opiskellut ja opettanut.

Aloitetaan siis. Koulutason järjestelyistä oppimistuloksiin vaikuttavat eniten:

• Luokkakoko ei vaikuta merkittävästi oppimiseen. 
• Pysyvä opetusryhmä vaikuttaa positiivisesti oppimiseen (muuttaminen ja luokallejääminen negatiivisesti).
• Tasoryhmittely ei vaikuta oppimiseen. Paitsi jos ryhmillä on erilliset opetussuunitelmat. Silloin lahjakkaat oppivat entistä paremmin ja heikot entistä huonommin. 
• Osittainen erityisopetus (yleisopetuksen oppilas käy osan tunneista erityisopettajan luona opiskelemassa) ei vaikuta oppimiseen, muuten kuin että oppilas jää enemmän jälkeen.
• Erityisluokat eivät vaikuta oppimiseen tai heikentävät sitä. Jopa siis siinä määrin, että erään tutkimuksen johtopäätösten mukaan "erityisluokkasijoitus on riskitekijä, joka lisää marginalisaatiota ja eristymistä" nimenomaan myöhemmässä elämässä. Integraatio sitä vastoin edistää oppimista ja elämässä selviytymistä.
• Avustaja luokassa ei edistä oppimista.

Lyhyesti sanottuna: integraatio edistää erityisoppilaan oppimista eikä integraatiolla ole todettuja vaikutuksia muihin oppilaisiin (tutkimuksessa kohteena 28 000 hollantilaista oppilasta). 

Pistää miettimään, eikö vain? 

Tekee mieli väittää vastaan, eikö vain? 

En sano juuta enkä jaata. Ei minulla oikein olisikaan tarjota kuin omat käsitykset tutkimustuloksia vastaan. Mutta laittaa todellakin ajattelemaan!  

Mennään silti eteenpäin! Mitkä ovatkaan opettajan tärkeimmät piirteet oppimistulosten kannalta? 

• Muodollisesti pätevä? Ei.
• Hyvät pedagogiset sisältötiedot? Ei. 
• Työkokemus? Kyllä.
• Korkeat odotukset oppimisen suhteen? Kyllä.
• Hyvä suhde oppilaisiin? Kyllä.

Tämän pitäisi olla hyvä uutinen kaikille sijaisille, vanhemmille ja tietysti meille opettajillekin (jos vaan pääsemme irti omasta ylemmyydentunteestamme ja pystymme myöntämään, että ehkä jossain määrin tätäkin ammattia pystyisi hoitamaan "kuka tahansa"): jos olet kannustava ja välittävä aikuinen ja uskot lapsen oppimismahdollisuuksiin, tulokset on hyviä :)

Entäpä opetus sitten, mitä opettajan tulisi tehdä ja mitä ei, jotta opetus on toimivaa? Lukekaa yksityiskohdat oikeanlaisesta kyselemisestä, ennakkojäsentäjistä ja virheiden korjaamisesta (=korjaa virheet aina) kirjasta itse, mutta kolme ajatuspalaa teille tarjoilen: 

• Ensinnäkin yllätys yllätys: suora opetus (niin niin, se perinteinen opetus) on tehokasta, kun se toteutetaan oikein (kertaa, aseta tavoite, opeta osissa ja selitä selkeästi, paljon harjoittelua, varmista ymmärrys, anna palautetta ja korjaa virheet, ohjaa itsenäiseen työhön ja valvo sitä). 

• Ja toiseksi: läksyjen merkitys on melkein olematon. Hyvät ja vanhemmat oppilaat hyötyvät niistä eniten, nuoret ja heikommat eivät juuri. Tähänkin vaikutti opettajan oma panos läksyjen suhteen: millaisia läksyjä, millaisia ohjeita, millainen kontrolli. Pistää miettimään millaisia läksyjä ja miksi kannattaa antaa.

• Kolmanneksi, tukiopetus vaikuttaa oppimistuloksiin silloin kun se annetaan etukäteen, muttei juurikaan kun se annetaan jälkikäteen. 

En tiedä teistä, mutta minä todelläkin pysähdyin miettimään omaa opetustani ja periaatteitani. Olen käyttänyt paljon erityisopettajaa tukiopettajana heikommille, olen antanut tukiopetusta jälkikäteen, annan läksyjä - epämääräisiä läksyjä ("lukekaa kappale"), kaipaan avustajaa avukseni ja haaveilen toisinaan tasoryhmistä. Nyt mietin olenko oikeastaan auttanut oppilaita joillain ratkaisuillani ollenkaan?

Todennäköisesti nämä minun listani eivät teitä vielä vakuuttaneet, eikä tarvitsekaan. Ehkä ne kuitenkin hieman edes pysättivät tai ainakin vähän häiritsivät, niin että mieli teki sanoa vastaan. Edes vähän? Lukaiskaapa kirja. Ei se tietysti kaikkia vakuuta siltikään. Eikä ehkä tarvitsekaan. Mutta jos vähän pysähtyisi miettimään. Eiväthän kaikki nuo tutkimukset aivan täysin väärässäkään voi olla? 

Vinkkejä uudelle opettajalle

Tiedän. En ole kovin vanha opettaja itsekään. Varsinkaan kun melkein puolet virkaurastani olen ollut äitiyslomilla. Mutta silti aion yrittää antaa jotain yleisvinkkejä uudelle opettajalle.

1) Ole oma itsesi. Luokan edessä ei kannata yrittää vetää mitään roolia ihan vaan siksi, ettei siitä tule mitään pitemmän päälle. Ensinnäkin oppilaat näkevät esittämisen läpi ja reagoivat siihen varmasti. Toiseksi roolin vetäminen on rankkaa, kun kaiken muun muistamisen lisäksi pitää muistaa vielä pysyä roolissa ja kolmanneksi, et kuitenkaan jaksa ja oma persoonasi pilkistää esiin lopulta. Älä siis yritä esittää tosi coolia ja nuorekasta, jos et sellainen ole. Älä esitä jäykkää ja asiallista, jos sinulla oikeasti vilkkuu pilke silmäkulmassa. Ole aito, sitä oppilaat kaikkein eniten arvostavat.

2) Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta heti toiseksi neuvoisin, että ei saa pelätä olla opettaja. Eli vaikkei oman persoonan suhteen kannata alkaa vetämään rooleja, on jokaisen opettajan kuitenkin oltava opettaja ja omaksuttava se rooli. Luokassa opettaja päättää ja vaatii, että häntä totellaan. Jos ei vaadi, ei häntä totella ja oppilaat testaavat tämän kyllä.

3) Älä unohda huumoria. Ihminen, joka nauraa, ei ole uhkaava. Ihminen, joka uskaltaa nauraa omille virheilleen, on helposti lähestyttävä. Kaikille oppilaiden temppuiluille ei tarvitse hermostua, joskus voi nauraa, kunhan et ole ilkeä. Mutta onhan se nyt vaan huvittavaa, jos löydät ysiluokkalaisen ison pojan piileksimästä naulakon alta, ettei tarvitse mennä ulos! (Muista silti olla opettaja ja vaatia että sinua totellaan, vaikka sinulla onkin huumorintaju!)

4) Osallistu, mene mukaan. Vaikka olisitkin töissä määräaikaisena, mene mukaan koulun toimintaan ja osallistu. Käy tyky-reissuilla, tutustu työkavereihisi, osallistu juhlien järjestämiseen ja sano mielipiteesi koulun käytänteitä koskevissa keskusteluissa. Koskaan et tiedä mistä työpaikkasi saat ja kenen kanssa jatkossa tulet työskentelemään tai keneltä saatetaan kysäistä, kun sinua johonkin virkaan harkitaan. Osallistumalla opit myös itse paljon.

5) Ja taas heti vastakkainen neuvo. Päätä rajasi ja pidä niistä kiinni. Sinun ei tarvitse ottaa kymmentä ylituntia vain koska olet nuori ja määräaikainen. Sinun ei tarvitse olla järjestämässä kaikkia tapahtumia ja istua jokaisessa toimikunnassa, vain koska vanhemmat eivät viitsi tai jaksa. Pidä huoli omasta jaksamisestasi_ päätä mihin osallistut ja minkä jätät muille.

6) Löysää vähän. Auskuna jokainen tuntisuunnitelma viilattiin minuutilleen. Auskuna piti osoittaa innovatiivisuutta ja hyödyntää kaikenlaisia erilaisia ja uudenlaisia työtapoja aina ja koko ajan. Saat jatkaa samaa linjaa, jos se sinusta hyvältä ja toimivalta tuntuu ja sinulla tosiaan on siihen kaikkeen aikaan. Tai voit löysätä vähäsen. Sinulla on vuosia ja vuosikymmeniä toteuttaa visioitasi ja testata työtapoja, mutta muista että myös "hyvä perustunti", jolloin opettaja opettaa asian koko luokalle, harjoituttaa ensin yhdessä ja ohjaa asteittain itsenäiseen harjoitteluun ja sitten valvoo itsenäistä harjoittelua, on tutkitusti tehokas. (Ks. Timo Saloviita, Luokka Haltuun! 2013) Olen myös sitä mieltä, että jokaisen on syytä joskus kokeilla kerran mitä tapahtuu, jos meneekin luokkaan ilman mitään suunnitelmaa. Kasvattaa itseluottamusta, kun huomaa, että siitä selvittiin ja vaikkei siitä ehkä ihan tehokkainta ja tuloksekkainta tuntia tullut, pääsitte eteenpäin ja selvisit ihan hyvin.

7) Kysy ja puhu. Kun et tiedä jotakin: kysy. Kun joku asia askarruttaa: kysy. Kun joku asia ei suju: puhu. Kun joku juttu painaa mieltä: puhu. Älä jää ongelmien kanssa yksin! Kaikki neuvovat mielellään (hei! opettajiahan tässä ollaan!) eivätkä pidä uutta opettajaa tyhmänä, koska hän kysyy jotakin. Ja jos joskus rohkaiset mielesi opehuoneessa ja päätät puuskahtaa, että "hitsi, kun mulla ei jostain syystä suju yhtään ton 7B:n kanssa tunnit!" niin ihan varmasti saat joko vertaistukea: "joo, ne on kyllä levoton ryhmä!" tai apua "no siellä ne pari aina yrittää haastaa, mut mulla auttaa kun...". Ja sitä samaa puhumistahan tämä blogikin on, tarvetta käsitellä oman ammatin ihmeitä.

8) Anna itsellesi aikaa. Ja armoa. Kukaan ei ole opettajanakaan täydellinen, joten armahda sen tavoittelusta itsesi. Kukaan ei myöskään ole valmis opettaja heti työuransa alussa. Kasvu alkoi auskuvuonna, mutta ei ole vielä lähellekään päättynyt. Tutustu itseesi hiljalleen ja anna itsellesi aikaa kasvaa uuteen rooliisi.

9) Älä unohda elämää työn ulkopuolella. Suunnittelu vie aikaa. Tehtävien valmistaminen vie aikaa. Tehtävien tarkistaminen se vasta aikaa viekin. Koteihinkin on oltava säännöllisesti yhteydessä. Ja töissäkin pitäisi käydä jossain välissä. Älä anna työn nielaista sinua, vaan varaa aikaa rentoutumiselle ja omalle elämälle. Varsinkin jos sinulla on jo perhe. Päätä vaikka, etten vie töitä kotiin (ja yritä pitää siitä kiinni). Tai päätä, että illalla kahdeksan jälkeen et tee enää töitä. Tai tee töitä illalla ainoastaan kahdeksasta yhdeksään (siitä kun lapset nukkuu, siihen kun oma aika alkaa).

10) Luota itseesi. Sinusta on tähän! Ihan varmasti on. Jos muutkin ovat opettajina pärjänneet (ja mieti miten erilaiset ihmiset!), niin miksi ihmeessä et sinä!

Koulut alkaa, syksy saapuu?

Niin se lämmin kesä on taas ottamassa askeleen kohti syksyä, kun koulut alkavat ympäri Suomen ja tiedotusvälineissä kinastellaan siitä, pitäisikö kesälomia siirtää myöhemmäksi ja pitäisikö koulupäiviä pidentää tai siirtää myöhemmäksi, liikenteessä liikkujia varoitetaan pienistä koululaisista sekä pohditaan lasten ja nuorten jaksamista. Mielenkiintoista oli lukea myöskin kotikouluista, sillä omankin koulun alueella on yksi oppilas, joka opiskelee kotona. Joissain kunnissa tosin koulun alkua varjostavat opettajien lomautukset. 

Minun kesäni meni jälleen kerran hurahtamalla. Lasten kanssa päivät on aika samanlaisia, oli sitten kesä tai talvi - aina herätään aikaisin, aina mennään nukkumaan aikaisin, aina taistellaan päiväunista siinä välissä ja kun ei nukuta, syödään. Jossain välissä ollaan ulkona. Pienten kanssa ei kovin kummallista kesäloma-ohjelmaakaan kannata järjestää, kun loppujen lopuksi leikkipuistossa on ihan yhtä kivaa kuin huvipuistossa, kotona nukutaan paremmin kuin reissussa ja lyhytkin matka on aika uuvuttava pienille. Ja mikä on uuvuttava pienille, on suorastaan superuuvuttava vanhemmille. 

Vaikka lasten kanssa tietysti on ihan normaaliakin väsyä, olen kaiken lisäksi taistellut vähän isommankin uupumuksen kanssa jo keväällä ja edelleen kesällä. Monet pienemmät ja isommat seikat oman yksityiselämän puolella vaan ynnäytyvät yhteen ja vievät voimia ja intoa oman elämän pyörittämisestä. (Siinä kohtaa kun on lapsia, omakotitalo, talolainat ja remontit ei elämää enää "eletä" vaan "pyöritetään" tai siltä minusta on tuntunut.) Siihen sitten joku pieni vastoinkäyminen ja alkaakin olla vaikea toipua, kun arki ja lapset pitävät huolen siitä, että omaan rauhaan ei pääsekään noin vain vetäytymään ja toipumaan. 

Jossain kohtaa kesää harkitsin jo, että olisin soittanut rehtorille ja sanonut, että tulen jo elokuussa takaisin töihin - ihan vaan että saisin etäisyyttä kotiin. Mutta en sentään soittanut. Isona vaarana olisi ehkä ollut uupua entistä enemmän. Nyt on kuitenkin vielä aikaa yrittää asetella asioita uomiinsa ennen joulua ja sovittua töihin paluuta. Jota siis todellakin odotan. Ja pelkään. Saman aikaisesti. 

Kaikesta huolimatta jaksan edelleen innostua siis työasioista. Olen lueskellut jotain ammattikirjallisuuttakin taas kesän kunniaksi ja nyt aloin haaveilla erityispedagogiikan opinnoista avoimessa yliopistossa. Järki onneksi vielä sanoo, etteivät rahkeet riitä juuri nyt. Mutta saahan sitä haaveilla, vai mitä? 

Mukavaa elokuuta ja loppu kesää ja innostusta töihin tai opiskeluihin kaikille!

Kesälukemista netistä

Tässä samalla kun odottelen, että uhmaikäisellä uni voittaa halun laulaa sängyssä katselin blogin tilastoja ja huomasin, että useampikin lukija on löytänyt tänne SUKOL:in sivuilta. Sivuille on listattu kesälukemista (heti alkoi hieman nolottaa, kun juuri toivottelin hyvät kesät ja sanoin, että palataan syksyllä taas näppäimistön ääreen), mutta toivottavasti uudet lukijat löytävät jotain mielenkiintoista tuolta vanhemmista teksteistä :) Ja ehkäpä tuosta SUKOL:in listalta löytyy myös muuta kiinnostavaa luettavaa niille, joita koulu ja työt jaksavat kesälläkin kiinnostaa. Sellaisten kannattaa kurkata myös Turun Tildan tekstejä sekä juttuja Noviisiopettajan ensimmäisestä ja toisesta vuodesta, sillä opettajuus on opettajuutta vaikka eri aineita opetettaisiinkin!

Lupaava hiljaisuus laskeutui äsken viereiseen huoneeseen... Taidan uskaltaa hiipiä pois vahtipaikaltani. Äitin oma aika alkoi juuri :)