Minulla päättyi juuri kolmen vuoden kulku valvontaluokkani kanssa. Ysit kirmasivat onnellisena kesälaitumille pari viikkoa sitten (ja toivon todella, että yhtä onnellisina miettivät syksyn opiskelupaikkojakin, vaikka numerot eivät kaikkien kohdalla mieltä ylentäneetkään...). Vaikka olinkin poissa noin puolet siitä ajasta, kun valvontaluokkani yläkoulun penkkejä kulutti, niin tykkäsin luokastani tosi paljon. Niinpä kevään hupennukseksi järjestimme kolmen vuorokauden leirikoulun.
Kun aloimme pohtia kevään retkeä, oli yksi toiveista yökoulu oman luokan kesken. Muutenkin toiveena oli, ettei tehdä minkään toisen luokan kanssa yhteistä retkeä, vaan nimenomaan vain meidän luokka olisi retkellä mukana. Ja olisi kiva olla yötä. Eikä karkkia tai keksejä haluttu myydä.
Minun vaatimukseni taas olivat, että jos yöksi mennään, niin mennään niin kauas, ettei mopolla jaksa kukaan lähteä perässä. (Yökoulu olisi ollut painajainen! Meidän luokka koulussa sisällä ja loppu koulu ikkunoiden takana kyttäämässä...) Ja että suunnittelu ja rahan keruu tehdään yhdessä - minä en ala kaikkea tekemään valmiiksi.
Onneksi minulla oli ihan huippuluokka! Noin parissa tunnissa oli ideoitu kouluun kahvila, lupa kysytty rehtorilta, tilat kotitalousluokan opettajalta, termoskannut keittiöltä, kertakäyttömukit yhden oppilaan äidiltä, keitto- ja myyntivuorot jaettu ja kahvila lähti pyörimään neljänä päivänä viikosta. Homma toimi ihan mielettömän hyvin. Ainoastaan kerran köksän opettaja huomautti kahvinkeittimen huollosta (virrat jääneet päälle, sotkuja vähän jäänyt jälkeen) ja pari kertaa tuli turhia myöhästymisiä tunneilta, mutta kokonaisuutena kaikki sujui mallikkaasti ja kassaan kertyi varsinkin ekoina viikkoina hyvät summat rahaa.
Varsinainen kohde valikoitui muutaman sattuman kautta. Ideana oli siis päästä halvalla yöksi jonnekin ei liian kauas, mutta ei liian lähellekään. Sinne piti siis päästä julkisilla kulkuvälineillä - bussivuokrat on ihan tolkuttomia! Yöpyminen ja syöminen piti olla edullista: itse laittaminen halvempaa kuin ravintolat, kimppamajoitus halvempaa kuin erilliset mökit. Lopulta ratkaisu oli helppo: saari!
Vietimme siis kolme päivää saaressa. Saimme vuokrattua rakennuksen, jossa aikanaan oli toiminut saaren kyläkoulu. Koululla riitti vuoteita kaikille, siellä pystyi grillailemaan ja saunomaan ja siellä oli keittiö täynnä astioita ja muita tarvikkeita. Hinnaksi tuli kahdesta yöstä vähän yli 20e / retkeläinen. Matkat olivat osaksi ilmaisia - yhteysalus asutulle saarelle oli ilmainen - ja julkisilla kulkuvälineillä edestakaiset matkat rannikolle jäivät alle satasen. Ruuat laitoimme itse - pari luokan tyttöä teki kotitaloudenpäättötyöksi ruokasuunnitelman: mitä syödään ja milloin, mitä maksaa ja kuka laittaa ja kuka tiskaa. Koululta saimme vähän evästä matkaan, samoin yhden oppilaan äidin työpaikalta. Lopulta ruokiin meni kolmena päivänä n. 250euroa eikä nälkä ehtinyt tulla kertaakaan.
Saaressa ohjelma kietoutui aika paljon ihan vaan hauskaan ajan viettoon: rantapelejä, lautapelejä, saunomista, grillaamista, kalastamista jne. Pääsimme kuitenkin myös tutustumaan saaren museoon ja teimme kävelyretkiä saarella. (Ja nuoret riekkuivat yöllä ja torkkuivat päivällä ;) ) Paluumatkalla aikataulujen väliin jäävän parin tunnin aikana kävimme vielä mantereella syömässä ja keilaamassa, tuhlaamassa viimeiset n. 150euroa.
Retki oli todella ihana! Minun luokkani oli siitä helppo retkiseura, ettei minun tarvinnut murehtia alkoholin tai tupakan suhteen (varmaan joskus juovat ja ainakin yksi polttaa, mutta nämä nyt vaan ei olleet sellaisia, että tyhmäilisivät tälläisellä reissulla, vaikka ovatkin todella vilkkaita ja äänekkäitä ja rauhattomia ja riehuvat ja riekkuvat ja pelleilevät ja pilailevat J-A-T-K-U-V-A-S-T-I). Mistään romansseistakaan ei tarvinnut huolehtia, kun ei niitä ollut. Sanoinkin pojille, että puhuvat nätimmin toisilleen ja halailevat toisiaan hellemmin, kuin luokkamme tyttöjä. Tosin, tytöt kyllä maksavat ihan samalla mitalla takaisin. (Huomaako joku muuten että epäröin koko ajan preesensin ja imperfektin välillä - pitääkö luokasta puhua menneessä aikamuodossa vai nykyisessä, kun luokkaa ei enää ole, mutta oppilaat ja kaveriporukat on edelleen...?)
Lopputulos: kolmen päivän reissu matkoineen, majoituksineen, ruokineen ja ohjelmineen = n. 850 euroa. Halpaa vai mitä??
torstai 19. kesäkuuta 2014
lauantai 14. kesäkuuta 2014
Tukariohjaajaksi
Kesälomaa on kulunut pari viikkoa ja alan selvästi olla palautunut kevään rutistuksesta. Aikaa ja intoa esimerkiksi käsitöihin ja lukemiseen on taas alkanut löytyä. Kun ottaa huomioon nämä oman jaksamisen rajoitukset, voi olla, että osa teistä lukijoista ajattelee, että ei ollut viisas päätös suostua tukariohjaajaksi syksyksi. Lupasinpa kuitenkin :)
Oikeastaan tukaritoiminta on jotain sellaista, missä todella haluan olla mukana. Haluan päästä vähän pintaa syvemmälle oppilaitteni kanssa. Tykkään järjestää toimintaa ja touhuta erilaisissa projekteissa. (Lueskelin juuri tukaritoiminnan kansiota ja siellä mainittiin, että ohjaajan tehtävänä on myös rajata osallistumista eli jos joku oppilas haalii itselleen liikaa tekemistä, on ohjaajan tehtävä tarvittaessa vähentää sitä vastuuta ja auttaa jaksamaan. Kukahan ohjaajalle tekisi saman? :) )
Minua kuitenkin ihan vähän huolettaa.
Meillä on ollut aika aktiivista tukaritoimintaa ainakin viime vuosien ajan. Meillä on ollut tosi ihanat ja aktiiviset ohjaajat tukareille ja nytkin meitä on syksyllä kaksi ohjaajaa, joten ihan pelkästään minun harteilleni tämä ei jää. Mutta. Molemmat vanhat ohjaajat lopettivat kokonaan meidän koulussa. Eikä tukaritoiminnasta ole pidetty minkäänlaista "pöytäkirjaa", ei toimintasuunnitelmia tai -kertomuksia, ei edes kalenteria. Ainoat toimintatiedot mitä minulle annettiin on yhdelle A4:lle listattuna mitä missäkin kuussa on tehty: "koulutus", "kummiluokkatunnit", "ryhmäytys" jne. Ei mitään mitä nämä sisältävät. (Kumpikin ohjaajana toimineista lähti koulusta vähän odottamattomasti ja epätavallisista syistä, joten tiedonsiirto jäi siksi vähäiseksi. Siitä en moiti kumpaakaan. Pienestä systemaattisesta toimintakertomuksen puutteesta kyllä ehkä vähän...)
Nyt minulla on sitten syksyksi kansio ja kourallinen oppilaita, joiden muistissa tietysti on mitä viime vuonna on tehty, mutta oppilaiden muistin nyt tietää ;) Rehtorilta sain kyllä luvan hankkia koulutusapua MLL:n piiristä - onneksi, sillä koulutuspäivä on jo päätetty heti koulun alkuun! Silti vähän jännittää. Tukaritoiminta on kuitenkin aika erilaista kuin opettaminen. Sitä ei oikein tehokkaasti pysty pyörittämään sellaisella "ottakaa kirjat esiin ja tehkää tehtäviä järjestyksessä" -metodilla, jolla kuitenkin valmistelemattomankin oppitunnin saa sujumaan ihan suhteellisen mutkattomasti.
Ja jostain pitäisi kai luopuakin, että aika riittää ja jaksaa. Tiedän kyllä mikä se on (se on se yksi luottamustoimi yhdessä harrastukseen liittyvässä jutussa), mutta sellaisestakaan ei ihan voi noin vaan lähteä kävelemään. No, tässä riittää kesän ajaksi pohdittavaa!
Oikeastaan tukaritoiminta on jotain sellaista, missä todella haluan olla mukana. Haluan päästä vähän pintaa syvemmälle oppilaitteni kanssa. Tykkään järjestää toimintaa ja touhuta erilaisissa projekteissa. (Lueskelin juuri tukaritoiminnan kansiota ja siellä mainittiin, että ohjaajan tehtävänä on myös rajata osallistumista eli jos joku oppilas haalii itselleen liikaa tekemistä, on ohjaajan tehtävä tarvittaessa vähentää sitä vastuuta ja auttaa jaksamaan. Kukahan ohjaajalle tekisi saman? :) )
Minua kuitenkin ihan vähän huolettaa.
Meillä on ollut aika aktiivista tukaritoimintaa ainakin viime vuosien ajan. Meillä on ollut tosi ihanat ja aktiiviset ohjaajat tukareille ja nytkin meitä on syksyllä kaksi ohjaajaa, joten ihan pelkästään minun harteilleni tämä ei jää. Mutta. Molemmat vanhat ohjaajat lopettivat kokonaan meidän koulussa. Eikä tukaritoiminnasta ole pidetty minkäänlaista "pöytäkirjaa", ei toimintasuunnitelmia tai -kertomuksia, ei edes kalenteria. Ainoat toimintatiedot mitä minulle annettiin on yhdelle A4:lle listattuna mitä missäkin kuussa on tehty: "koulutus", "kummiluokkatunnit", "ryhmäytys" jne. Ei mitään mitä nämä sisältävät. (Kumpikin ohjaajana toimineista lähti koulusta vähän odottamattomasti ja epätavallisista syistä, joten tiedonsiirto jäi siksi vähäiseksi. Siitä en moiti kumpaakaan. Pienestä systemaattisesta toimintakertomuksen puutteesta kyllä ehkä vähän...)
Nyt minulla on sitten syksyksi kansio ja kourallinen oppilaita, joiden muistissa tietysti on mitä viime vuonna on tehty, mutta oppilaiden muistin nyt tietää ;) Rehtorilta sain kyllä luvan hankkia koulutusapua MLL:n piiristä - onneksi, sillä koulutuspäivä on jo päätetty heti koulun alkuun! Silti vähän jännittää. Tukaritoiminta on kuitenkin aika erilaista kuin opettaminen. Sitä ei oikein tehokkaasti pysty pyörittämään sellaisella "ottakaa kirjat esiin ja tehkää tehtäviä järjestyksessä" -metodilla, jolla kuitenkin valmistelemattomankin oppitunnin saa sujumaan ihan suhteellisen mutkattomasti.
Ja jostain pitäisi kai luopuakin, että aika riittää ja jaksaa. Tiedän kyllä mikä se on (se on se yksi luottamustoimi yhdessä harrastukseen liittyvässä jutussa), mutta sellaisestakaan ei ihan voi noin vaan lähteä kävelemään. No, tässä riittää kesän ajaksi pohdittavaa!
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Erityisiä oppilaita tavallisissa ryhmissä
Pahoittelut siitä, että kirjoituksista on tullut enemmän reaktiivisia kuin proaktiivisia :) Nytkin nimittäin vastailen HOJKS-kysymykseen tällä puolella, kun vastauksesta olisi tullut niin pitkä kommenttilootaan.
Lähestulkoon jokaisessa perusopetuksen ryhmässä on mukana oppilas tai oppilaita, joille on laadittu HOPS tai HOJKS. Varsinkin HOPSatut oppilaat ovat jo niin arkipäivää, ettei heidän "vaatimuksiaan" pääse oikein edes vahingossa enää unohtamaan. Meillä oppilas saa HOPSin myötä erityisopettajan opetusta ja tukiopetusta tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi HOPSiin on voitu kirjata esim. että oppilaan arvioinnissa painotetaan tavallista enemmän tuntiaktiivisuutta ja -työskentelyä, kokeet voi suorittaa osissa (esim. sanakokeet pienemmissä pätkissä) tai koealuetta voidaan rajata (käytännössä tarkoittaa esim. tärppilistaa). HOPSatut kuitenkin opiskelevat saman kirjan kanssa, samat oppialueet, samat sanamäärät ja tekevät samat kokeet, jotka arvioidaan saman taulukon mukaisesti kuin muutkin. Ero on lähinnä siinä, että erilaisten tukitoimien avulla autetaan oppilasta keskittymään olennaiseen, jolloin kokeesta ei ole vastassa hylsy, vaan ehkä kutonen. HOPSin avulla muuten heikkoa oppilasta tuetaan niin, että hän selviää yleisen oppimärään mukaisesta opetuksesta.
HOJKSatut ovat sitten entistä kirjavampi joukko. Oppiaineen yksilöllistämistä haetaan vain, jos katsotaan ettei oppilas selviä edes tukitoimien avulla yleisestä oppimäärästä (ja HOJKShan laaditaan vasta sellaiselle oppilaalle, jolle se yksilöllistämistä haetaan/on haettu). Niinpä vasta HOJKSattu oppilas saa tehtäväkseen eri kokeen kuin muut tai käsiinsä eri kirjan kuin muut. (Kirjaa vaihdetaan vasta, jos oppilas ei todellakaan selviä perusopetuksen kirjan kanssa edes rajattujen materiaalien kanssa, koska Smart Movesista ei ole helpotettua kirjaa ja kirjan vaihto tarkoittaa käytännössä siis Opetushallituksen kirjaa - hyi, yäk!)
Se miten HOJKSattujen opetus on järjestetty, riippuu vähän tapauksesta. Pääsääntöisesti kaikki käyvät vähintään yhden tunnin viikossa erityisopettajan luona ja kaikilta vaatimustasoa on madallettu jollain tavalla. Osa opiskelee rajatusti peruskirjaa. Esimerkiksi kun käytiin kakkoskonditionaalia perusryhmän kanssa, kertasi HOJKSattu tavallista konditionaalia, kun perusryhmä on lukenut koko kappaleen, on HOJKSattu saanut joko helpotetun version kappaleesta - minä teen sen itse... - tai lukenut vain osan kappaleesta jne.). Nämä oppilaat tekevät mahdollisimman pitkälle saman kokeen kuin perusryhmä, riippuen aina siitä miten paljon on täytynyt perusainesta rajata. Joskus on jopa tehnyt samankin kokeen, mutta saanut arvosanan eri taulukon mukaan.
Osalla taas on opetushallituksen kirja ja heidän edistymisensä seuraaminen on enemmän erityisopettajan harteilla, he kun myös viettävät lähes kaikki tunnit erityisopettajan luona - yhteisessä ryhmässä olemisesta ei heille ole hyötyä, kun muu ryhmä tekee jotain ihan muuta. He opiskelevat ihan omaa tahtiaan, omia juttujaan ja tekevät ihan omat kokeensa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos edellytyksiä vaan yhtään on, oppilaan olisi hyvä olla mukana perusryhmässä ainakin tunnin viikossa. Tähän on minulla useampikin syy, vaikka se toisaalta teettää minulle enemmän työtä. Ensinnäkin, laaja-alainen erityisopettaja on laaja-alainen erityisopettaja, ei kieltenopettaja. Hän osaa opettaa kieliäkin, mutta häneltä saattaa puuttua sellaisia tietoja ja taitoja, jotka saattaisivat auttaa erityisoppilastakin oppimaan. Toisaalta minulta puuttuu varmasti sellaisia tietoja ja taitoja, jotka taas erityisopettajalla on, jotka auttavat ehkä erityisoppilasta oppimaan. Kun oppilas saa opetusta molemmilta, hän ei jää paitsi mistään ja saattaa oppia tehokkaammin. Vastuu myös jakautuu enemmän "normin" mukaan: aineenopettaja opettaa ainetta ja erityisopettaja tukee oppimista.
Toiseksi, erityisopettajalla saattaa klinikalla olla oppilaita samaan aikaan eri opetusryhmistä - yhdet tekevät matikkaa, toiset englantia. Eri oppiaineet samassa tilassa voivat jakaa erityisoppilaan huomion ja keskittyminen karkailla sinne matikan puolelle, kun taas perusryhmässä ympärillä on vain yhtä oppiainetta ja apua voi saada helpommin myös vieressä istuvalta. Kolmanneksi, jatkuva erityisopettajan siipien alla oleminen myös opettaa osan avuttomiksi. Toki osa tarvitseekin jatkuvaa tukea, mutta osa oppii luottamaan vain siihen. Perusryhmässä on pakko usein itse yrittää ja ottaa selvää itse ennen kuin opettaja ehtii jokaista auttamaan. Sekin tukee oppilaan itsetuntoa, kun ponnistelee ja selviää jostakin omin avuin. (Vaikka tiedän kyllä, että kaikki eivät juuri viitsi ponnistella eivätkä niitä onnistumisia sitten myöskään kerää... ja osa taas ei onnistu, vaikka kuinka ponnistelevatkin. Silti minusta on hyvä, että yrittävät ensin itse eivätkä heti ensimmäiseksi odota, että joku hoitaa ajatustyön heidän puolestaan.)
Neljänneksi, mitä pidemmälle HOJKSattu oppilas tekee samoja juttuja, vaikka sitten todella helpotettuina versioina kuin muut, hän tuntee paremmin kuuluvansa samaan ryhmään kuin muut. "Eri kirja" leimaa oppilaita itseään varsinkin heidän omassa päässään. "Mut enhän mä voi pelata tota peliä, kun mul on eri kirja." Samaa kirjaa tehdessä haasteen määrää on helpompi lisätä tarpeen vaatiessa ja oppilas voi saada onnistumiskokemuksia, kun onkin osannut tehdä jonkun tehtävän perusryhmän mukana (vaikka sitten vaan ristikon tms.) ja pysyy paremmin luokan muiden oppilaiden jutuissa mukana. Jos HOJKS kirjoitetaan kesken lukuvuoden, ei oppilas joudu käymään läpi nöyryyttävää "tässä on sulle tää kirja, kun et sä ton kirjan kanssa pärjää"-episodia (joka ei tietenkään noin mene, mutta jollaiselta se ihan varmasti joistakin tuntuu). Ja toisaalta, aina välillä HOJKSeja puretaan. Perusteet siihen on paremmin nähtävissä, kun samassa luokassa samaa kirjaa tekevä oppilaan suoritukset vertautuvat paremmin muuhun ryhmään. Erityisopettajan luota eri kirjaa tehdessä voi olla, että tason kohentuminen jää helpommin huomiotta.
Mutta työtä se teettää. Ensin selität ja opetat koko ryhmälle jonkun jutun, laitat ryhmän tekemään tehtäviä, käyt HOJKSatun luona selvittämässä tämän tavoitteet: tästä asiasta riittää, kun opettelet tämän hyvin ja teet nämä tehtävät ja tässä on tähän tehtävään vähän helpommat ohjeet. Selität ehkä uudestaan sitten sen osan, mikä piti osata ja autat alkuun tehtävissä. Käyt seuraavaksi läpi HOPSatut (ja välissä annat lisätehtävät niille, jotka on jo valmiita ja komennat ne pari juttelijaa tekemään hommiaan) ja annat ehkä heillekin helpommat ohjeet siihen tehtävään, vinkkaat mikä on olennaista osata ja mikä ei. Ja jos aikaa jää, kierrät auttamassa kaikkia niitä muita, jotka ehkä tarvitsevat apua. Ja annat lisätehtäviä niille, jotka taas ovat jo valmiita.
Eivät kaikki ryhmät tietenkään ihan tälläisiä. Itse asiassa, aika harvat ovat. Ja monissa niissä ryhmissä, joissa tuntuu, ettei aika riitä tukemaan heikkoja ja kannustamaan hyviä, ei ongelmana varsinaisesti ole hyvät tai heikot tai heidän määränsä, vaan ns. perusoppilaat, jotka joko hälisevät tai laiskottelevat. Heikot kun hämmästyttävän usein jaksavat ponnistella ja yrittää, mutta perus-pekat piirtelevät kirkkoveneitä ja pohtivat mopon männän toimintaongelmia... :)
Lähestulkoon jokaisessa perusopetuksen ryhmässä on mukana oppilas tai oppilaita, joille on laadittu HOPS tai HOJKS. Varsinkin HOPSatut oppilaat ovat jo niin arkipäivää, ettei heidän "vaatimuksiaan" pääse oikein edes vahingossa enää unohtamaan. Meillä oppilas saa HOPSin myötä erityisopettajan opetusta ja tukiopetusta tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi HOPSiin on voitu kirjata esim. että oppilaan arvioinnissa painotetaan tavallista enemmän tuntiaktiivisuutta ja -työskentelyä, kokeet voi suorittaa osissa (esim. sanakokeet pienemmissä pätkissä) tai koealuetta voidaan rajata (käytännössä tarkoittaa esim. tärppilistaa). HOPSatut kuitenkin opiskelevat saman kirjan kanssa, samat oppialueet, samat sanamäärät ja tekevät samat kokeet, jotka arvioidaan saman taulukon mukaisesti kuin muutkin. Ero on lähinnä siinä, että erilaisten tukitoimien avulla autetaan oppilasta keskittymään olennaiseen, jolloin kokeesta ei ole vastassa hylsy, vaan ehkä kutonen. HOPSin avulla muuten heikkoa oppilasta tuetaan niin, että hän selviää yleisen oppimärään mukaisesta opetuksesta.
HOJKSatut ovat sitten entistä kirjavampi joukko. Oppiaineen yksilöllistämistä haetaan vain, jos katsotaan ettei oppilas selviä edes tukitoimien avulla yleisestä oppimäärästä (ja HOJKShan laaditaan vasta sellaiselle oppilaalle, jolle se yksilöllistämistä haetaan/on haettu). Niinpä vasta HOJKSattu oppilas saa tehtäväkseen eri kokeen kuin muut tai käsiinsä eri kirjan kuin muut. (Kirjaa vaihdetaan vasta, jos oppilas ei todellakaan selviä perusopetuksen kirjan kanssa edes rajattujen materiaalien kanssa, koska Smart Movesista ei ole helpotettua kirjaa ja kirjan vaihto tarkoittaa käytännössä siis Opetushallituksen kirjaa - hyi, yäk!)
Se miten HOJKSattujen opetus on järjestetty, riippuu vähän tapauksesta. Pääsääntöisesti kaikki käyvät vähintään yhden tunnin viikossa erityisopettajan luona ja kaikilta vaatimustasoa on madallettu jollain tavalla. Osa opiskelee rajatusti peruskirjaa. Esimerkiksi kun käytiin kakkoskonditionaalia perusryhmän kanssa, kertasi HOJKSattu tavallista konditionaalia, kun perusryhmä on lukenut koko kappaleen, on HOJKSattu saanut joko helpotetun version kappaleesta - minä teen sen itse... - tai lukenut vain osan kappaleesta jne.). Nämä oppilaat tekevät mahdollisimman pitkälle saman kokeen kuin perusryhmä, riippuen aina siitä miten paljon on täytynyt perusainesta rajata. Joskus on jopa tehnyt samankin kokeen, mutta saanut arvosanan eri taulukon mukaan.
Osalla taas on opetushallituksen kirja ja heidän edistymisensä seuraaminen on enemmän erityisopettajan harteilla, he kun myös viettävät lähes kaikki tunnit erityisopettajan luona - yhteisessä ryhmässä olemisesta ei heille ole hyötyä, kun muu ryhmä tekee jotain ihan muuta. He opiskelevat ihan omaa tahtiaan, omia juttujaan ja tekevät ihan omat kokeensa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos edellytyksiä vaan yhtään on, oppilaan olisi hyvä olla mukana perusryhmässä ainakin tunnin viikossa. Tähän on minulla useampikin syy, vaikka se toisaalta teettää minulle enemmän työtä. Ensinnäkin, laaja-alainen erityisopettaja on laaja-alainen erityisopettaja, ei kieltenopettaja. Hän osaa opettaa kieliäkin, mutta häneltä saattaa puuttua sellaisia tietoja ja taitoja, jotka saattaisivat auttaa erityisoppilastakin oppimaan. Toisaalta minulta puuttuu varmasti sellaisia tietoja ja taitoja, jotka taas erityisopettajalla on, jotka auttavat ehkä erityisoppilasta oppimaan. Kun oppilas saa opetusta molemmilta, hän ei jää paitsi mistään ja saattaa oppia tehokkaammin. Vastuu myös jakautuu enemmän "normin" mukaan: aineenopettaja opettaa ainetta ja erityisopettaja tukee oppimista.
Toiseksi, erityisopettajalla saattaa klinikalla olla oppilaita samaan aikaan eri opetusryhmistä - yhdet tekevät matikkaa, toiset englantia. Eri oppiaineet samassa tilassa voivat jakaa erityisoppilaan huomion ja keskittyminen karkailla sinne matikan puolelle, kun taas perusryhmässä ympärillä on vain yhtä oppiainetta ja apua voi saada helpommin myös vieressä istuvalta. Kolmanneksi, jatkuva erityisopettajan siipien alla oleminen myös opettaa osan avuttomiksi. Toki osa tarvitseekin jatkuvaa tukea, mutta osa oppii luottamaan vain siihen. Perusryhmässä on pakko usein itse yrittää ja ottaa selvää itse ennen kuin opettaja ehtii jokaista auttamaan. Sekin tukee oppilaan itsetuntoa, kun ponnistelee ja selviää jostakin omin avuin. (Vaikka tiedän kyllä, että kaikki eivät juuri viitsi ponnistella eivätkä niitä onnistumisia sitten myöskään kerää... ja osa taas ei onnistu, vaikka kuinka ponnistelevatkin. Silti minusta on hyvä, että yrittävät ensin itse eivätkä heti ensimmäiseksi odota, että joku hoitaa ajatustyön heidän puolestaan.)
Neljänneksi, mitä pidemmälle HOJKSattu oppilas tekee samoja juttuja, vaikka sitten todella helpotettuina versioina kuin muut, hän tuntee paremmin kuuluvansa samaan ryhmään kuin muut. "Eri kirja" leimaa oppilaita itseään varsinkin heidän omassa päässään. "Mut enhän mä voi pelata tota peliä, kun mul on eri kirja." Samaa kirjaa tehdessä haasteen määrää on helpompi lisätä tarpeen vaatiessa ja oppilas voi saada onnistumiskokemuksia, kun onkin osannut tehdä jonkun tehtävän perusryhmän mukana (vaikka sitten vaan ristikon tms.) ja pysyy paremmin luokan muiden oppilaiden jutuissa mukana. Jos HOJKS kirjoitetaan kesken lukuvuoden, ei oppilas joudu käymään läpi nöyryyttävää "tässä on sulle tää kirja, kun et sä ton kirjan kanssa pärjää"-episodia (joka ei tietenkään noin mene, mutta jollaiselta se ihan varmasti joistakin tuntuu). Ja toisaalta, aina välillä HOJKSeja puretaan. Perusteet siihen on paremmin nähtävissä, kun samassa luokassa samaa kirjaa tekevä oppilaan suoritukset vertautuvat paremmin muuhun ryhmään. Erityisopettajan luota eri kirjaa tehdessä voi olla, että tason kohentuminen jää helpommin huomiotta.
Mutta työtä se teettää. Ensin selität ja opetat koko ryhmälle jonkun jutun, laitat ryhmän tekemään tehtäviä, käyt HOJKSatun luona selvittämässä tämän tavoitteet: tästä asiasta riittää, kun opettelet tämän hyvin ja teet nämä tehtävät ja tässä on tähän tehtävään vähän helpommat ohjeet. Selität ehkä uudestaan sitten sen osan, mikä piti osata ja autat alkuun tehtävissä. Käyt seuraavaksi läpi HOPSatut (ja välissä annat lisätehtävät niille, jotka on jo valmiita ja komennat ne pari juttelijaa tekemään hommiaan) ja annat ehkä heillekin helpommat ohjeet siihen tehtävään, vinkkaat mikä on olennaista osata ja mikä ei. Ja jos aikaa jää, kierrät auttamassa kaikkia niitä muita, jotka ehkä tarvitsevat apua. Ja annat lisätehtäviä niille, jotka taas ovat jo valmiita.
Eivät kaikki ryhmät tietenkään ihan tälläisiä. Itse asiassa, aika harvat ovat. Ja monissa niissä ryhmissä, joissa tuntuu, ettei aika riitä tukemaan heikkoja ja kannustamaan hyviä, ei ongelmana varsinaisesti ole hyvät tai heikot tai heidän määränsä, vaan ns. perusoppilaat, jotka joko hälisevät tai laiskottelevat. Heikot kun hämmästyttävän usein jaksavat ponnistella ja yrittää, mutta perus-pekat piirtelevät kirkkoveneitä ja pohtivat mopon männän toimintaongelmia... :)
perjantai 4. huhtikuuta 2014
Minähän puhun vaikka mustan valkoiseksi, että saan tahtoni läpi ;)
Kirjoittelenpa ihan erikseen vastauksena edellisen postauksen kommenttiin, olisi tullut niiiiin pitkä vastaus sinne puolelle.
Sain siis luvan laittaa uuden kirjan tilaukseen (tosin jos budjetti sanoo poks, niin ei mene kirjan vaihto läpi, mutta toivotaan, toivotaan). Minulla oli erinomaiset perustelut - ainakin omasta mielestäni :) Ensinnäkin olisin joutunut joka tapauksessa tilaamaan ison määrän tekstikirjoja seiskoille, koska tekstikirjat alkavat olla tiensä päässä, jos laskin oikein ne ovat olleet nyt kahdeksalla ikäryhmällä käytössä... Ja sen ovat näköisetkin!
Toiseksi olen todella turhautunut Smart Movesin huonoihin eriyttämismahdollisuuksiin - tai voihan sitä eriyttää, mutta eriyttävät tehtävät on tehtävä itse ja teksti on käsiteltävä itse ja... Top-sarja vaikuttaa siinä suhteessa paljon paljon edistyksellisemmältä. Eriyttämismahdollisuuksia näyttäisi olevan sekä ylös- että alaspäin ja työmäärä vähenisi valmiin materiaalin runsauden ansiosta.
Kolmanneksi aiomme ottaa Top:in käyttöön myös HOJKSatuille oppilaille. Heillä on tähän mennessä ollut käytössä Opetushallituksen kirjat (ihan hirveät!) ja tässä järjestelyssä on MONIA ongelmia. Siirtyminen perusopetuksesta HOJKS:iin on monelle aiheuttanut kauhean hyppäyksen kun kirjakin on vaihtunut, iso osa opetuksesta on siirtynyt erityisopettajalle, kun luokassa ollessaankaan ei HOJKSattu käsittele lähimainkaan samoja asioita kuin muu ryhmä. Samasta syystä edistymisen arvioiminen suhteessa muihin on vaikeaa, kun ei voi teettää samoja kokeita ja HOJKSin purkaminen on vaikeampaa. Puhumattakaan leimautumisesta ja oppilaan itsetunnosta. Toki joillain HOJKSatuilla on voitu jatkaa Smart Movesilla, kun olen jaksanut tehdä vaihtoehtoisia tehtäviä ja rajata oppimäärää kirjasta, mutta heikoimmille Smart Moves on vaan ihan ylivoimaisesti liian hankala.
Neljänneksi olen aika varma siitä, että OPS englannin osalta ei tule muuttumaan dramaattisesti. Painopisteet opetuksessa voivat muuttua, tunteja siirtyä luokka-asteelta toiselle jne. mutta kieliopit ja teemat tuskin valtavasti muuttuvat. Ja suurin osa kirjasarjoista kestää kyllä pienet muutokset, koska materiaalia on joka tapauksessa yli tarpeiden. Sitä paitsi luulen, että kirjantekijätkin ovat huomioineet OPS-keskustelua kirjoja laatiessaan, tuskin he muuten uusisivat kokonaista sarjaa näin lähellä uusia OPSeja. Toivottavasti en ole ihan väärässä tässä ja löydä itseäni ihan suosta uusien kirjojen kanssa... :D
Muutamassa vuodessa olen oppinut jo siihen, että omista tarpeista opetusmateriaalin ja - välineiden suhteen pitää vaan pitää melua, jos aikoo jotain saada. Periaatteeni on, että aina kun näistä puhutaan, mainitsen omista tarpeista tai toiveista ja aina kun on sopiva aika, pyydän niitä myös suoraan. Kieltäviä vastauksia saa kuunnella toki useita, mutta niin jää ainakin rehtorinkin mieleen, että "sehän on siitä uudesta kirjasarjasta puhunut jo pitkään" (nyt jo siis kolmisen vuotta :D ) ja silloin jossain kohtaa se kylläkin sieltä tulee. Mitään kun ei saa, jos ei pyydä.
Sain siis luvan laittaa uuden kirjan tilaukseen (tosin jos budjetti sanoo poks, niin ei mene kirjan vaihto läpi, mutta toivotaan, toivotaan). Minulla oli erinomaiset perustelut - ainakin omasta mielestäni :) Ensinnäkin olisin joutunut joka tapauksessa tilaamaan ison määrän tekstikirjoja seiskoille, koska tekstikirjat alkavat olla tiensä päässä, jos laskin oikein ne ovat olleet nyt kahdeksalla ikäryhmällä käytössä... Ja sen ovat näköisetkin!
Toiseksi olen todella turhautunut Smart Movesin huonoihin eriyttämismahdollisuuksiin - tai voihan sitä eriyttää, mutta eriyttävät tehtävät on tehtävä itse ja teksti on käsiteltävä itse ja... Top-sarja vaikuttaa siinä suhteessa paljon paljon edistyksellisemmältä. Eriyttämismahdollisuuksia näyttäisi olevan sekä ylös- että alaspäin ja työmäärä vähenisi valmiin materiaalin runsauden ansiosta.
Kolmanneksi aiomme ottaa Top:in käyttöön myös HOJKSatuille oppilaille. Heillä on tähän mennessä ollut käytössä Opetushallituksen kirjat (ihan hirveät!) ja tässä järjestelyssä on MONIA ongelmia. Siirtyminen perusopetuksesta HOJKS:iin on monelle aiheuttanut kauhean hyppäyksen kun kirjakin on vaihtunut, iso osa opetuksesta on siirtynyt erityisopettajalle, kun luokassa ollessaankaan ei HOJKSattu käsittele lähimainkaan samoja asioita kuin muu ryhmä. Samasta syystä edistymisen arvioiminen suhteessa muihin on vaikeaa, kun ei voi teettää samoja kokeita ja HOJKSin purkaminen on vaikeampaa. Puhumattakaan leimautumisesta ja oppilaan itsetunnosta. Toki joillain HOJKSatuilla on voitu jatkaa Smart Movesilla, kun olen jaksanut tehdä vaihtoehtoisia tehtäviä ja rajata oppimäärää kirjasta, mutta heikoimmille Smart Moves on vaan ihan ylivoimaisesti liian hankala.
Neljänneksi olen aika varma siitä, että OPS englannin osalta ei tule muuttumaan dramaattisesti. Painopisteet opetuksessa voivat muuttua, tunteja siirtyä luokka-asteelta toiselle jne. mutta kieliopit ja teemat tuskin valtavasti muuttuvat. Ja suurin osa kirjasarjoista kestää kyllä pienet muutokset, koska materiaalia on joka tapauksessa yli tarpeiden. Sitä paitsi luulen, että kirjantekijätkin ovat huomioineet OPS-keskustelua kirjoja laatiessaan, tuskin he muuten uusisivat kokonaista sarjaa näin lähellä uusia OPSeja. Toivottavasti en ole ihan väärässä tässä ja löydä itseäni ihan suosta uusien kirjojen kanssa... :D
Muutamassa vuodessa olen oppinut jo siihen, että omista tarpeista opetusmateriaalin ja - välineiden suhteen pitää vaan pitää melua, jos aikoo jotain saada. Periaatteeni on, että aina kun näistä puhutaan, mainitsen omista tarpeista tai toiveista ja aina kun on sopiva aika, pyydän niitä myös suoraan. Kieltäviä vastauksia saa kuunnella toki useita, mutta niin jää ainakin rehtorinkin mieleen, että "sehän on siitä uudesta kirjasarjasta puhunut jo pitkään" (nyt jo siis kolmisen vuotta :D ) ja silloin jossain kohtaa se kylläkin sieltä tulee. Mitään kun ei saa, jos ei pyydä.
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Maaliskuun kuulumisia
Alkuvuosi on mennyt nopeasti. On yksinkertaisesti ollut pakko olla kirjoittamatta, vaikka toisinaan joku aihe olisi mielessä pyörinytkin. Ihmismieli on siitä ihmeellinen, että se kyllä suojelee astiaansa, jos sitä kuuntelee. Minä olen mennyt oman jaksamiseni kanssa niin äärirajoilla, että kaikki mitä ei ole ollut ehdottomasti pakko tehdä, on jäänyt. Myös siis esim. siivous, tv:n katselu, monimutkaisempien ruokien valmistelu, tuntien suunnittelu. Työn ja tämän yhden harrastusvelvollisuuden hoitamisen (kun on ollut pakko) lisäksi olen vain ollut kotona minkä olen voinut ja yrittänyt käydä kaksi kertaa viikossa salilla. Nyt tuntuu, että pahin on jo takana. Sen huomaa siitä että jaksoin alkaa lukea kirjaa ja kaivoin kesken jääneen neuleen esiin ja, no, olen täällä taas :)
Töissä olen kaikesta huolimatta viihtynyt, vaikka olenkin hukannut yhdet kokeet (siis kokonaan, ei vaan löydy mistään!) ja välillä puhun sekavia (niin kuin muka en aina?!). Siellä kuitenkin minusta tuntuu, että homma on hallinnassa ja täytän minulle asetetut vaatimukset edes suurin piirtein.
Pidin kasiluokkalaisille ne yhdet kokeet ilman kirjaa ja ne menivät hyvin. Minulla on vain kaksi todella erilaista kasiryhmää opetettavana tällä hetkellä ja oli mielenkiintoista nähdä miten he reagoivat kirjan kanssa tekemiseen. Toinen ryhmä on vastuuntuntoinen ja aika ahkera, keskiarvot pyörineet aina kasin pinnassa kokeissa. Toinen taas levoton, heikkoja tyttöjä, alisuoriutuvia poikia ja sitten pari tyttöä ja pari poikaa jotka nostavat keskiarvot yleensä vähän paremman näköisiksi, mutta tulevat yleensä noin puoli numeroa toista ryhmää perässä.
Kirjan kanssa kun tehtiin koetta, "hyvällä" ryhmällä aika meinasi loppua kesken, kun taas heikompi suoriutui ihan normaalisti. Keskiarvot olivat mielenkiintoisia: hyvän ryhmän keskiarvo pysyi samana, kun taas heikomman ryhmän keskiarvo ampaisi hyvän ryhmän ohi! En todellakaan olisi osaanut tätä ennustaa! Näin pienellä aineistolla on tietysti ihan turhaa spekuloida syillä, mutta epäilisin, että hyvä ryhmä lankesi siihen "ylitarkastamiseen" eli alkoi turhaan varmistella sanoja ja sääntöjä, jotka olisivat muutenkin osanneet - siksi aika loppui kesken ja numerot eivät varsinaisesti parantuneet. Heikomman ryhmän jäsenet taas katsoivat vaan kun jotain oikeasti tarvitsivat - välttääkseen tyhjiä kohtia tehtävissä - ja saivat näin arvokkaita lisäpiseitä, mutta eivät kuluttaneet aikaa turhaan kirjan selaamiseen.
Sain myös alustavan luvan kirjasarjan vaihtamiseen. Pohjustin tätä jo puhumalla rehtorille pariin otteeseen aikaisemmin, mutta vastaus oli vähän nihkeä. Sitten viimeisenä aamuna (pienessä kiireessä ennen oppilaskunnan järjestämää koko koulun tapahtumaa) kysyin uudestaan ja esitin perustelut ennen kuin rehtori varsinaisesti edes ehti avata suutaan. Lopputulos: sain kirjoittaa uuden kirjasarjan tilauskaavakkeeseen ja jos vaan talous antaa myöten, saan vaihtaa! :) Joskus sitä aina miettii mihin oma pokka riittää... Mutta kyllä se tuntuu riittävän aika pitkälle.
Yritän taas saada kirjoittamiseen vähän enemmän rutiinia, mutta jos taukoja tulee, niin tiedätte mistä ne johtuvat :)
Töissä olen kaikesta huolimatta viihtynyt, vaikka olenkin hukannut yhdet kokeet (siis kokonaan, ei vaan löydy mistään!) ja välillä puhun sekavia (niin kuin muka en aina?!). Siellä kuitenkin minusta tuntuu, että homma on hallinnassa ja täytän minulle asetetut vaatimukset edes suurin piirtein.
Pidin kasiluokkalaisille ne yhdet kokeet ilman kirjaa ja ne menivät hyvin. Minulla on vain kaksi todella erilaista kasiryhmää opetettavana tällä hetkellä ja oli mielenkiintoista nähdä miten he reagoivat kirjan kanssa tekemiseen. Toinen ryhmä on vastuuntuntoinen ja aika ahkera, keskiarvot pyörineet aina kasin pinnassa kokeissa. Toinen taas levoton, heikkoja tyttöjä, alisuoriutuvia poikia ja sitten pari tyttöä ja pari poikaa jotka nostavat keskiarvot yleensä vähän paremman näköisiksi, mutta tulevat yleensä noin puoli numeroa toista ryhmää perässä.
Kirjan kanssa kun tehtiin koetta, "hyvällä" ryhmällä aika meinasi loppua kesken, kun taas heikompi suoriutui ihan normaalisti. Keskiarvot olivat mielenkiintoisia: hyvän ryhmän keskiarvo pysyi samana, kun taas heikomman ryhmän keskiarvo ampaisi hyvän ryhmän ohi! En todellakaan olisi osaanut tätä ennustaa! Näin pienellä aineistolla on tietysti ihan turhaa spekuloida syillä, mutta epäilisin, että hyvä ryhmä lankesi siihen "ylitarkastamiseen" eli alkoi turhaan varmistella sanoja ja sääntöjä, jotka olisivat muutenkin osanneet - siksi aika loppui kesken ja numerot eivät varsinaisesti parantuneet. Heikomman ryhmän jäsenet taas katsoivat vaan kun jotain oikeasti tarvitsivat - välttääkseen tyhjiä kohtia tehtävissä - ja saivat näin arvokkaita lisäpiseitä, mutta eivät kuluttaneet aikaa turhaan kirjan selaamiseen.
Sain myös alustavan luvan kirjasarjan vaihtamiseen. Pohjustin tätä jo puhumalla rehtorille pariin otteeseen aikaisemmin, mutta vastaus oli vähän nihkeä. Sitten viimeisenä aamuna (pienessä kiireessä ennen oppilaskunnan järjestämää koko koulun tapahtumaa) kysyin uudestaan ja esitin perustelut ennen kuin rehtori varsinaisesti edes ehti avata suutaan. Lopputulos: sain kirjoittaa uuden kirjasarjan tilauskaavakkeeseen ja jos vaan talous antaa myöten, saan vaihtaa! :) Joskus sitä aina miettii mihin oma pokka riittää... Mutta kyllä se tuntuu riittävän aika pitkälle.
Yritän taas saada kirjoittamiseen vähän enemmän rutiinia, mutta jos taukoja tulee, niin tiedätte mistä ne johtuvat :)
lauantai 1. helmikuuta 2014
Tekemisen puutetta? Hah!
Kyllä vaan toisinaan elämä on sellaista, että hengästyttää pelkästään ajatella.
Aamulla lähtee töihin, hoitaa koko päivän asioita: monisteet, lisätehtävät, kokeet, välituntivalvonnat, luokkaretket, jälki-istunnot, läksykerhot.
Iltapäivällä kun tunnit loppuvat, ei ehdi edes huokaista töiden päättymisestä, kun täytyy jo sännätä eteenpäin: auto huollossa, lapsen 1-vuotiskuvaus, toisen lapsen hammaslääkäri, harrastusyhdistyksen kokous ja yhdistyksen tapahtumia, äiti-ikävää kitisevät lapset, auto pitää tankata, kävikö joku kaupassa, muistitko soittaa neuvolaan, onko tarhaan ilmoitettu hoitopäivät?
Illalla kun lapset nukahtavat, työpäivä jatkuu: onko koe laadittu? vihkot korjattu? yhdistyksen paperit ojennuksessa? soitettu huomisen asiat selviksi?
Kuntosalille tai uimaan? Ei ehdi nyt.
Lämmintä ruokaa rauhassa syöden? Hah hah, hyvä vitsi.
No nukkumaan edes? Sänkyyn ehtii ennen puoltayötä kun sinne vaan menee. Eri asia tuleeko uni. Sängyssä voi sitten pimeässä pohtia mihin siirtää huonekalut kun ikkunaremontti alkaa tai missä mahtaa olla verotuspäätös, jota pankki kaipasi lainapäätöstä varten tai mitä olisi pitänyt vastata nenäkkäälle oppilaalle tai miten kiva olisi mennä teatteriin jos vaan ehtisi.
Yöllä yksi hiljenee sillä kun työntää tutin takaisin suuhun, parikin kertaa. Toisen tyynyllä on kuulemma karvaisia olioita. Tai hän tarvitsee voileivän. Kun kello soi, saa innosta puhkuen aloittaa uuden päivän taas uusine haasteineen :)
Aamulla lähtee töihin, hoitaa koko päivän asioita: monisteet, lisätehtävät, kokeet, välituntivalvonnat, luokkaretket, jälki-istunnot, läksykerhot.
Iltapäivällä kun tunnit loppuvat, ei ehdi edes huokaista töiden päättymisestä, kun täytyy jo sännätä eteenpäin: auto huollossa, lapsen 1-vuotiskuvaus, toisen lapsen hammaslääkäri, harrastusyhdistyksen kokous ja yhdistyksen tapahtumia, äiti-ikävää kitisevät lapset, auto pitää tankata, kävikö joku kaupassa, muistitko soittaa neuvolaan, onko tarhaan ilmoitettu hoitopäivät?
Illalla kun lapset nukahtavat, työpäivä jatkuu: onko koe laadittu? vihkot korjattu? yhdistyksen paperit ojennuksessa? soitettu huomisen asiat selviksi?
Kuntosalille tai uimaan? Ei ehdi nyt.
Lämmintä ruokaa rauhassa syöden? Hah hah, hyvä vitsi.
No nukkumaan edes? Sänkyyn ehtii ennen puoltayötä kun sinne vaan menee. Eri asia tuleeko uni. Sängyssä voi sitten pimeässä pohtia mihin siirtää huonekalut kun ikkunaremontti alkaa tai missä mahtaa olla verotuspäätös, jota pankki kaipasi lainapäätöstä varten tai mitä olisi pitänyt vastata nenäkkäälle oppilaalle tai miten kiva olisi mennä teatteriin jos vaan ehtisi.
Yöllä yksi hiljenee sillä kun työntää tutin takaisin suuhun, parikin kertaa. Toisen tyynyllä on kuulemma karvaisia olioita. Tai hän tarvitsee voileivän. Kun kello soi, saa innosta puhkuen aloittaa uuden päivän taas uusine haasteineen :)
perjantai 17. tammikuuta 2014
Välituntiliikuntaa
Ennen kun jäin äitiyslomalle, alettiin koulussamme suunnitella "lähiliikuntapaikkaa". Koulun alueelle suunniteltiin siis telineitä, pelikenttiä ja rakennelmia, jotka kannustaisivat yläkoululaisia liikkumaan välitunneilla. Siihen asti kun välituntiliikunnaksi voi ainoastaan laskea sen, kun oppilas työntyi ulko-ovien edessä olevan paksun oppilasmassan läpi ulos ja sisään mennessään.
Myönnän suoraan: olin todella skeptinen!
Toki minusta oli hienoa, että koululle tällainen määräraha oli myönnetty ja että rakentaminen aloitettaisiin nopeasti, mutta minä olin VARMA siitä, että rakennettiin sinne mitä tahansa, ei liikunta välitunneilla lisäänny kuin ehkä vähän ja ehkä vain ihan aluksi. Parissa kuukaudessa pelikentät olisivat taas tyhjiä ja muut rakennelmat vaan hajotettaisiin.
Nyt olen todella iloinen siitä, että olin väärässä!
Koulumme pihalle rakennettiin pieni rautaverkolla aidattu jalkapallo-tms.-kenttä, aika korkea hämähäkkikiipeilyteline ja pari kuntoilulaitetta, jotka toimivat kehon omalla vastuksella. Rakennelmat valmistuivat syksyllä ja ne otettiin heti käyttöön. Liikunnanopettajat pyörittivät luokka vastaan luokka välituntiliigaa jalkapallossa ja pallon sai ihan mille välitunnille tahansa käyttöön.
Nyt usean kuukauden jälkeen, reilun kymmenen asteen pakkasessakin, pelikenttä on joka välitunnilla täysi oppilaita (osa pelaa, osa vaan törmäilee seassa, mutta huom! Ne liikkuu!!!). Kiipeilytelineen alimmilla tasoilla keikkuu melkein aina joku. Viime viikolla cross trainerissä seisoi kaksi seiskaluokkalaista tyttöä, kumpikin oman "polkimensa" päällä ja pomppi ylös alas koko välitunnin. Toki iso osa edelleen vaan seisoskelee paikallaan, mutta nyt ne, joilla energiaa on purettavana, pääsevät sitä purkamaan ja vahingossa myös liikkumaan.
Samalla minusta välitunnit on rauhoittuneet huomattavasti. Etenkin seiskojen pojat olivat ennen jatkuvasti vähän nujakoimassa keskenään - purkamassa energiaa. Nyt energisimmät tapaukset kurittavat palloa enemmän kuin kaveria. Palloaitauksessa on tosin vähän sellaista törmäilyä ja riehumista, mutta aidatusta alueesta on helppo poistua, jos siellä ei viihdy. Aitauksen ulkopuolella oleskelu on paljon rauhallisempaa.
Olen siis todella tyytyväinen ja ylpeä siitä, että saimme tuon liikunta-alueen ja siitä miten upeasti oppilaat ovat sen ottaneet vastaan! Toivon todella että sama meno jatkuu kesään asti!
Myönnän suoraan: olin todella skeptinen!
Toki minusta oli hienoa, että koululle tällainen määräraha oli myönnetty ja että rakentaminen aloitettaisiin nopeasti, mutta minä olin VARMA siitä, että rakennettiin sinne mitä tahansa, ei liikunta välitunneilla lisäänny kuin ehkä vähän ja ehkä vain ihan aluksi. Parissa kuukaudessa pelikentät olisivat taas tyhjiä ja muut rakennelmat vaan hajotettaisiin.
Nyt olen todella iloinen siitä, että olin väärässä!
Koulumme pihalle rakennettiin pieni rautaverkolla aidattu jalkapallo-tms.-kenttä, aika korkea hämähäkkikiipeilyteline ja pari kuntoilulaitetta, jotka toimivat kehon omalla vastuksella. Rakennelmat valmistuivat syksyllä ja ne otettiin heti käyttöön. Liikunnanopettajat pyörittivät luokka vastaan luokka välituntiliigaa jalkapallossa ja pallon sai ihan mille välitunnille tahansa käyttöön.
Nyt usean kuukauden jälkeen, reilun kymmenen asteen pakkasessakin, pelikenttä on joka välitunnilla täysi oppilaita (osa pelaa, osa vaan törmäilee seassa, mutta huom! Ne liikkuu!!!). Kiipeilytelineen alimmilla tasoilla keikkuu melkein aina joku. Viime viikolla cross trainerissä seisoi kaksi seiskaluokkalaista tyttöä, kumpikin oman "polkimensa" päällä ja pomppi ylös alas koko välitunnin. Toki iso osa edelleen vaan seisoskelee paikallaan, mutta nyt ne, joilla energiaa on purettavana, pääsevät sitä purkamaan ja vahingossa myös liikkumaan.
Samalla minusta välitunnit on rauhoittuneet huomattavasti. Etenkin seiskojen pojat olivat ennen jatkuvasti vähän nujakoimassa keskenään - purkamassa energiaa. Nyt energisimmät tapaukset kurittavat palloa enemmän kuin kaveria. Palloaitauksessa on tosin vähän sellaista törmäilyä ja riehumista, mutta aidatusta alueesta on helppo poistua, jos siellä ei viihdy. Aitauksen ulkopuolella oleskelu on paljon rauhallisempaa.
Olen siis todella tyytyväinen ja ylpeä siitä, että saimme tuon liikunta-alueen ja siitä miten upeasti oppilaat ovat sen ottaneet vastaan! Toivon todella että sama meno jatkuu kesään asti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)