torstai 26. huhtikuuta 2012

Lahjakkaita ei tueta ja heikot ei saa apua ja tavikset vaan unohdetaan

Pisti silmään tämä juttu Iltalehdessä. Juttu perustuu tehtyyn pro gradu -työhön, jonka mukaan siis koulussa ei osata kunnolla tunnistaa tai tukea lahjakkaita oppilaita. Siinä myös kerrotaan miten tiedonsiirtopalaverit keskittyvät lähinnä heikompien oppilaiden tukemiseen ja ratkaisuna ehdotetaan esimerkiksi erityisopetuksen kautta saatavaa tukea lahjakkaille oppilaille.

Minua itse asiassa nämä jutut aina ärsyttävät. Ne ärsyttävät siksi, että jokainen opettaja tietää, että tietenkään lahjakkaita ei tueta koulussa tarpeeksi. Jokainen opettaja tietää, että läheskään kaikki heikot oppilaat, jotka apua tarvitsisivat, eivät sitä saa. Jokainen opettaja tietää, että näiden kahden ääripään kanssa poukkoillessa kaikki ne, jotka siihen välimaastoon jäävät, melkeinpä unohtuvat.

Minua ärsyttää myös se, että usein näistä jutuista puuttuu kokonaan todellisuus ja resurssien vähyys. Meidän yläkoulussa on kaksi erityisopettajaa, joista toinen opettaa erityisluokkaa ja toisen tunneilla käyvät ne, jotka tarvitsevat vain osa-aikaista tukea selvitäkseen tavallisessa luokassa. Avustajia meillä on yksi, joka käytännössä on aina erityisluokassa, paitsi silloin kun sijaistaa opettajia. Niillä resursseilla tukea annetaan tasan vain niille, jotka ovat suurimmassa vaarassa pudota kelkasta. Luokassa taas joidenkin tavallisten eriytystemppujen jälkeen mahdollisuudet "tukea" lahjakkaita ovat aika minimaaliset.

Eniten minua kuitenkin taitaa ärsyttää se, että koko ajan ollaan napisemassa sen ja tuon erityistarpeista. Pitää muistaa, että Liisalla on lukihäiriö ja Sannalla adhd ja Mikko on vähän huono keskittymään ja Matti tarvitsisi paljon kannustusta, jotta uskoisi kykyihinsä, ja Taina on hirveän ujo, joten ei sitä saisi painostaa puhumaan, ja Paulilla on huono näkö ja Ville osaa jo kaiken ja turhautuu ja Minna on ihan pihalla muttei koskaan uskalla kysyä mitään ja Jami ei koskaan kuuntele tai ymmärrä ohjeita.... Ja sitten se on opettaja, jonka pitää huolehtia ihan kaikesta. Oppilaan ei ainakaan tarvitse huolehtia mistään. Tai muistaa mitään. Tai välittää mistään. Jokaiselle pitäisi räätälöidä opetuspaketti, joka tukee henkilökohtaista oppimistyyliä ja ottaa huomioon erityistarpeet ja -osaamiset. Ihan sama, että niitä pitäisi olla sitten 18 pakettia per luokka - jokainen ansaitsee sen, että erityisyys tunnsitetaan ja huomioidaan, muuten voi olla tulevaisuus ihan pilalla.

En oikein ymmärrä, että kun kuitenkin nyt puhutaan PERUSkoulusta, jonka tavoitteena on opettaa PERUSasiat oppilaille, jotta nämä saisivat hyvän PERUStan jatko-opintoja varten, niin miksei se PERUSopetus vaan riitä? Ihan kaikki ovat valmiita hyväksymään, että pelkästään kouluopetuksen kautta ei synny huippu-urheilijoita tai taiteilijoita tai huippumuusikoita - vaaditaan omaa yritystä ja omaa harjoittelua ja harrastamista ja treenaamista. Minkä ihmeen takia ei voida hyväksyä tätä samaa myös muiden aineiden kohdalla??? Jos siis haluat oppia puhumaan englantia niin kuin natiivi, niin turha kuvitella, että ne koulun enkuntunnit riittävät!


8 kommenttia:

  1. Nyt osuit kyllä asian ytimeen! Olen täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista
  2. Erittäin totta ja napakasti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  3. Yhdyn edellisiin - täyttä totta!

    VastaaPoista
  4. Niimpä, niimpä, meilläkin on hoijksit, koiksit ja kaikenmaailman joiksit. Silti tuntuu että mikään ei riitä. Kallella on lukihärö, Liisalla keskittymisvaikeus, Villeä ei muuten vaan kiinnosta jne jne.
    Välillä tuntuu että onko nuorison hyvinvointi oikeesti niin huonolla tolalla että kukaan ei kykene opiskelemaan sillä lailla normaalisti.

    VastaaPoista
  5. No kyllähän se laittaa tietysti miettimään, vaikka en itse mielelläni lähde siihen "nykyään" vs. "ennen" erotteluun. Ongelmia on aina ollut ja yllättävän samanlaisia, ennen vaan ne, jotka oli pudotakseen, ne putosi ja meni sitten johonkin hanttihommiin melkein lukutaidottomina. Nykyään yhteiskunta vaatii aika paljon enemmän ja toisaalta myös tarjoaa tukea aika paljon enemmän. Sekin on tietysti hyvä, että heikompia yritetään tukea ja lahjakkaampia kannustaa, mutta se ei minusta ole hyvä, että kaikki vaatimukset kasataan koulun ja opettajien niskoille ilman, että resursseja vaatimusten täyttämiseen mitenkään lisätään.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen kirjoitus! Mukava lukea opettajan näkökulma asiaan. Tottahan se on, että nykyään varmasti vaaditaan erityistä linjaa jokaiselle. Toisaalta monesti se, että opettaja keskittyy myös lahjakkaisiin oppilaisiin ja saa heille mielenkiintoista tekemistä, saattaa helpottaa jossain muualla (toisin sanoen häiriköinti luokassa vähenee). Mitä mieltä olet tuosta?
    Osaisitko sanoa, mistä esim. pk-seudulla löytyisi lisäopetusta kielissä alakoulu/yläkoulu ikäisille oppilaille? Kaipailisin jotain kurssia, kerhoa tai muuta vastaavaa, kun tosiaan nuo koulun oppitunnit eivät riitä ja ulkomaillakaan ei jatkuvasti voi olla :o) Mitkä asiat tukisivat lapsen/nuoren kielenoppimista?
    Äiti-74

    VastaaPoista
  7. Olipa mukava saada toisesta näkökulmasta myös mielenkiintoinen kommentti!!

    Itse asiassa se taitaa pitää paikkansa ihan jokaisen oppilaan kohdalla: kun tekeminen on mielekästä ja kiinnostavaa ja sopivan haastavaa, säilyy mielenkiinto tehtävissä paremmin ja työrauha parempana. Saa olla vaan aika taikuri opettaja, että löytää jatkuvasti sitä mielekästä tekemistä ihan jokaiselle. Lahjakkaat, niin kuin heikotkin, kun ovat lahjakkaita tai heikkoja jokainen vähän eri tavalla tai eri syistä, niin "pelkät" lisätehtävät toimivat vähän rajallisesti. Ja kun valitettavasti siitä seuraa enemmän hankaluuksia, jos heikommat putoavat kokonaan kelkasta, suunnataan suurin osa käytettävissä olevista lisäreursseista siihen, että jokainen sen pienen vähimmäismäärän selvittää.

    Pk-seudulta tunnen todella huonosti mitään palveluja, kun en ole siellä koskaan asunut, mutta kansalaisopistojen ja kieliyhdistysten ja seurojen (esim Suomi-Amerikka yhdistys) tarjonta kannattanee tarkistaa ja niille myös esittää toiveita. Itse kasvoin pienellä paikkakunnalla ja me kävimme yläasteaikaan mormonikirkolla enkkukerhossa, jota piti nämä USAsta tulleet nuoret lähetyssaarnaajat. Kerho ei missään määrin ollut uskonnollinen, vaan keskittyi vain kielellä tekemiseen: pelattiin, juteltiin, laitettiin ruokaa jne. Tietysti ihan TV:n, netin, musiikin ja kirjallisuuden avullakin saa tuettua paljon lapsen kiinnostusta kieleen. (On mm. tutkittu että poikien englannintaito on viimeisen n kymmenen vuoden sisällä kohentunut paljon juuri tietokone- ja konsolipelien ansiosta!) Uskon myös että oma esimerkki auttaa. Kotona voi vaikka välillä puolihuolimattomasti kiinnittää huomiota joihinkin vieraan kielen juttuihin ja ottaa niistä yhdessä selvää ("eikös se sanonut tuossa ohjelmassa näin, mutta se oli suomennettu noin" tai "mitähän tuon laulun sanat oikein tarkoittavat"), jolloin lapsi itsekin ehkä alkaa kiinnittää näihin juttuihin huomiota ja tottuu siihen että asioista voi ottaa selvää jne. Lopulta kuitenkin on kai tärkeintä kannustaa ja olla painostamatta (esim kielivalinnoissa). Innostuksen on tultava lapselta itseltään! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos vastauksestasi!
    Mukava lukea, että olemme myös kieltenopettajan mielestä tehneet oikein, kun keskustelemme kouluikäisen lapsemme kanssa aina välillä englanniksi. Ei mitenkään jatkuvasti vaan aina välillä esimerkiksi annan kotihommia englanniksi tai pyydän tekemään jotain. Yleensä lapsi vielä vastaa englanniksi takaisin ja keskustelu on käynnistynyt. Itse pelkään vaan, että oma lausuntani ei ole lähelläkään natiivia, mutta toisaalta eri aksenteilla kuuluu englantia "joka tuutista". Eivätköhän itse opi tuon kielen kaikkien näidän "tuuttien" kautta, joten ei tarvitse omaa lausuntatapaa pelätä. Meillä lapsella on kova into kieliä kohtaan (varsinkin englantia) ja sitä pyrimmekin ulkomaanmatkoilla vielä lisäämään. Onneksi halu oppia on sisäsyntyistä :o) Toki oma esimerkki on varmasti auttanut. Nuo tietokonepelit on niin ja näin, kun toisaalta niistä oppii tosiaan paljon kieltä mutta sitten on se toinen tosiasia, ettei niiden parissa olisi hyvä viettää aikaa. Nyt vaan Itunesista hankkimaan hyviä kielipelejä pienimmillekin :o)
    Pitää vielä kysellä tuolta suomi-amerikkaseurasta vinkkejä.
    Äiti-74

    VastaaPoista