tiistai 3. huhtikuuta 2012

Opettajainhuoneen porinat

Meillä tuntui lähestyvä viikonloppu jo tänään opehuoneessa. Jutut karkasivat taas melkoisen levottomiksi jo heti aamupäivällä. Varmaan se riippuu porukastakin, kenellä sattuu jutut yksiin ja kenellä ei, mutta meillä on ainakin pääsääntöisesti aika hauskaa välituntisin.

Joskus sitten jutut menevät sellaisiksi, että täytyy tarkistaa, ettei kukaan jonota vaikkapa rehtorin kansliaan. Ihan poliittisesti korrekteina jutut kun eivät meinaa pysyä. Ja mistäpä muusta opettajat puhuisivat kuin oppilaista ja päin vastoin. Tai siis, puhutaanhan sitä paljon muustakin, mutta myös paljon oppilaista. Mitä ne nyt taas on tehneet ja mitä ne on yrittäneet tehdä. Kuka jäi kiinni tupakasta ja ketä sai taas ajaa käytäviltä piileksimästä pihalle. Kuka lintsasi aamun ja kuka sai opettajan hermostumaan. Ja toisinaan, ikäviäkin luonnehdintoja oppilaiden ahkeruudesta, asenteesta, olemuksesta - jopa lahjoista.

Hyvin sitä tietää kollegoiden inhokkiryhmät tai -oppilaat. Tietää hyvin myös kuka mistäkin hermostuu oppilaille ja mitä sitten tapahtuu. Varmasti kaikkea ei ehkä olisi kannattanut ääneen sanoa, mitä opehuoneessa on ääneen sanottu. Onhan siinä ne hyvät puolet, kun tieto joistain tapauksista kulkee paremmin, niin ei mene samat jutut läpi jatkuvasti. Sitten toisaalta taas oppilaille muodostuu maine, joka voi olla vaikeakin karistaa. Jotkut jutut sitten taas vääriin korviin osuessaan voisivat aiheuttaa pahemmankin vaurion ja ne jutut ehkä pitäisi suodattaa ennen kuin suusta ulos tulevat.

No mutta, tänään jutut olivat vaan ihan perinteisen levottomia. Taitaa tuleva pitkä viikonloppu ja pian edessä oleva tyky-ilta saada opettajiinkin vähän säpinää aikaan! :)

2 kommenttia:

  1. ...musta aina välillä tuntuu, että sen lisäksi, että rankka (ilmeisest open työ sellaiseksi lasketaan, vaikken itse tätä nyt niin yltiörankkana pidäkään) työ vaatii rankat huvit, aiheuttaa rankka työ myös levottomimmat jutut. + teinien jutut taitaa tarttua vähän meihin aikuisiinkin.... Meidän opehuoneen jutut on nimittäin ainakin yleensä tosi levottomia ja vitsit härskejä ja muuten vain kauheita. Mutta onpahan meillä ainakin hauskaa :). Täytyy vaan toivoa, ettei kukaan vanhempi esimerkiksi satu oleen vahingossa kuuntelemassa lähistöllä ;)

    VastaaPoista
  2. No niinpä! On se välillä jo melkein noloa kun on tukehtumaisillaan kahviin ja nauruun ja juuri silloin joku oppilas tahtoo tulla jotain asiaa selvittämään. Mutta ehkä tuossa on perää, että kun tunneilla joutuu olemaan melkein 100% läsnä koko ajan, niin sitten välitunnilla ote herpaantuu ihan kunnolla ja jutut karkaa milloin mihinkin :) Mutta niin kuin sanoit: pääasia että on hauskaa!

    VastaaPoista