perjantai 16. maaliskuuta 2012

Pelit ja vehkeet

Jee!!!!!!! Sain vihdoin ja viimein luokkaan kauan kinuamani pelit ja vehkeet eli projektorin, dokumenttikameran, kiinteät kaiuttimet ja tietokoneen. Tai se tietokone ei ihan vielä ole luokassa, mutta on varmaan jo alkuviikosta.

Olen vinkunut itselleni noita välineitä niin kauan kuin tuossa koulussa olen ollut. Pärjäähän siis piirtoheittimellä ja liitutaulullakin ihan hyvin, mutta kyllä se vähän helpottaa kun ei tarvitse koko ajan kaikesta juosta hakemaan kalvoja tai kopioita. Heti tänään käytin dokumenttikameraa tunnilla näyttääkseni Irlannista keskustellessamme lyhyen artikkelin Bloody Sundaysta. Juttu tuntui kiinnostavan oppilaita heti hieman enemmän, kun oman luennointini tukena oli lehtijuttu. Samoin lupasin seiskoille, että kunhan se tietokone saapuu kuuntelemme miten tämä walesinkielinen paikannimi lausutaan: Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch :)


Muutenkin tein tällä viikolla vähän muutoksia luokassa. Vaihdoin opettajanpöydän pois luokan edestä, pulpettiriveihin nähden toiselle sivulle. Pääsyy tähän oli se, että luokka on aika ahdas ja näin sain enemmän tilaa riveihin pulpettien väliin ja toisaalta taulun eteen. Nyt kun olen viikon pitänyt pöytää sivussa, olen todennut että tämä järjestely on muutenkin aika hyvä. 


Ilmeisesti oma pöytäni on häirinnyt minuakin näkemästä luokkaa kunnolla. Kai sitä helposti unohtuu järjestelemään papereitaan tai tavaroitaan puhuessaan eikä tule sitten katsoneeksi luokkaa kunnolla. Nyt kun pöytä ei vie minun huomiotani, saa luokka sitä enemmän ja tuntuu, että ihan eri tavalla näen kuka seuraa ja kuka ei! 


Oppilaat (jotka ovat yllättävän monessa suhteessa melko konservatiivisia) ovat olleet ihan järkyttyneitä uudesta järjestyksestä. Yllättävän moni on sitä mieltä, että luokassa oppii parhaiten opettajaa tuijottamalla ja että opettajan paikka on pöydän takana :D Huomautin tosin parille luokalle, että tuossa logiikassa on se vika, että jos kerran minua katselemalla oppii englantia, niin nythän heidän pitäisi oppia ihan hirmuisen paljon enemmän englantia, kun välissä ei ole pöytää ja he näkevät minut kokonaan!


8 kommenttia:

  1. Nykytekniikka kieltämättä helpottaa opetustyötä suuresti :). Mä oon siinä onnellisessa asemassa, että mulla on ollut nyt 2 vuotta luokassa myös smartboard. Ja onhan se aika kiva... Harmittavan vähän tulee vaan välillä käytettyä dokumenttikameraa, tietokonetta ja smarttia muuna kuin liitutaulun korvikkeena. Mutta välillä mä aina tsemppaan ja teen jonkinlaisia interaktiivisia materiaaleja.
    Mun opepöytä sijaitsee luokassa etunurkassa, täysin sivussa kaikessa. Tosin se on aina yltiökaaoksessa, koska lähinnä se toimii poissaolojen merkkaamispaikkana sekä erinäisten papereiden ja kirjojen laskemisalustana. Itse mä en siellä oikein koskaan oo... Joko juoksentelen ympäri luokkaa, seisoskelen oppilaiden edessä tai istun jonkun pöydän kulmalla... ...kerran ollessani fiksusti pöydän takana, joku oppilas huolestuneena kysyikin, että onko mulla huono olo tms...

    VastaaPoista
  2. :D No siksipä minäkin sen pois siitä tieltä siirsin, kun en ikinä malta istua paikallani ja puhuminen istualtaan tuntuisi jotenkin oudolta... Sanoinkin oppilaille että nyt minulla on paljon enemmän tilaa tehdä hienoja liikkeitä edessä, kun ei ole pöytää tiellä :) Mä en ole päässyt oikein missään vielä edes tutustumaan smart boardiin tai siihen mitä sen kanssa oikeasti voisi tehdä. Tosin ehkä vielä toistaiseksi parempi niin, sillä sellaista lienee turha haaveilla omaan luokkaaan vielä pitkään aikaan. Nyt täytyy vaan alkaa panostaa siihen, että tulee käytettyä noita vehkeitä mielekkäästi, vaikka suunnitteluaikaahan se varmasti alkuun taas vaatii vähän enemmän!

    VastaaPoista
  3. Toisaalta dokumenttikameran etu on siinä, ettei oo pakko suunnitella ihan niiin hyvin jokaista tuntia. Ei oo pakko ehtiä ottaa kalvokopiota jostain sivusta tai kopiota jostain tehtävämonisteesta. Hätätapauksessa voi sivun vain heittää dokumenttikameran päälle tai kaivaa netistä jotain asiaan sopivaa. ...kokemusta on tästäkin...

    VastaaPoista
  4. Totta. Sitten pitää vaan totutella siihen, ettei dokumenttikameran kanssa paperista "paista läpi" seuraava kohta, niin kuin piirtoheittimessä :D

    VastaaPoista
  5. Onko maailmassa joku opettaja, joka tuntien aikana istuu opepöydän takana???? Mä en istu juuri edes kokeita valvoessani, vaan mieluummin nojailen silloin takaseinään, jolloin lapsukaiset eivät pysty näkemään, kenen pakertamista milloinkin seuraan. Poissaolotkin meillä merkitään suoraan wilmaan. Jos opepöytä on luokan edessä, käytän sitä tuolina eli istun sen päällä tai sitten kirjahyllyn päällä tai vaellan... Ja opetuoli on salkun paikka.

    Tiedän, että on erinäisiä opettajien pedagogiikkaa arvioivia otuksia, jotka tekevät runsain määrin päätelmiä opepöydän ja pulpetien asemoinnista - että onko opejohtoista tai oppilaskeskeistä. Yhdessä opettajien koulutustilaisuudessa ensin työnneltiin pulpetit oppilaskeskeisiin ryhmiin ja ihmeteltiin, miten maailmassa voi vielä joku käyttää suoria rivejä ja yksinäispulpetteja. Sen jälkeen kouluttaja luennoi yhdestä nurkasta loppupäivän ja me koulutettavat olimme päivän päätteeksi aivan niskat jumissa, kun vain neljäsosalla oli oikeus katsoa suoraan kouluttajaan: me muut olimme oppilaskeskeisesti selkä luennoitsijaan ja niska vintturassa.

    Minä koen pulpetti-/pöytäkysymykset itselleni yhtä vähän merkitykselliseksi kuin oppikirjavalinnat. Voin opettaa just mistä kirjasta vaan - koska joka tapauksessa opetan omalla tavallani ja niin vähän kirjasta, että se voi olla ihan se, minkä kollegat sattuvat haluamaan. (Kun olin useammalla koululla opettajana, mulla itse asiassa oli samaan aikaan käytössä kolme eri kirjaa rinnakkaisluokilla! :-) Sama pöydissä: olkoot miten vain edellinen opettaja ne on sattunut luokassa haluamaan. Meillähän siis omia luokkia ei ole kuin harvoilla ja valituilla, me muut vaihdamme luokkaa joka välitunti.

    VastaaPoista
  6. Heh, enpä minäkään juuri opettajanpöydän takana nökötä. Paitsi kun tehdään kuunteluita ja pitää tauottaa cd:tä :) Pöydän reunalla yleensä sitten istuin ja kurkottelin piirtoheitintä. Mutta olen kyllä onnellinen kun minulla on oma luokka! Säästyy paljon vaivaa kun ei tarvitse raahata tavaroita edes takaisin.

    VastaaPoista
  7. Kiva lukea toisen englanninopettajan kokemuksista :) Mä tykkään tosi paljon dokumenttikameran, tietokoneen ja videotykin yhdistelmästä, on niin kätevää näyttää siitä aina missä kohtaa mennään kappaleessa ja katsoa netistä jotain yms. Sain äsken luokkaan myös smartboardin ja se on kiva lisä, mutta tärkeämmäksi koen dokumenttikameran. Läksyjä tarkistettaessa mä pistän dokumenttikameran yleensä freezelle ja kurkkaan seuraavan tarkistettavan kohdan ensin itse :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkistä! :) Dokumenttikamera on sen verran uusi tulokas luokassa, etten ole ehtinyt tutustua sen kaikkiin toimintoihin, mutta tuon freezen löysin nyt ja se tosiaan auttaa kurkkimistarvetta :)

    VastaaPoista