tiistai 18. syyskuuta 2012

Vaikeutta on välillä vaikea ymmärtää

Minusta tuntuu, että törmään melkein päivittäin siihen, miten vaikea minun on ymmärtää joidenkin oppilaiden vaikeuksia ymmärtää ja osata asioita. Olen itse kuulunut niihin oppilaisiin, joille koulu ei koskaan ollut vaikeaa. Paitsi että muutenkin opin helposti asiat pelkästään kuuntelemalla, olin yleensä aika kiinnostunut lähes kaikesta ja jos en ollut, niin olin sen verran tunnollinen, että opiskelin silti. Nyt opettajana joudun jatkuvasti kaikenlaisten oppimiseen liittyvien vaikeuksien kanssa, joista osaa on helpompi, osaa vaikeampi käsittää.

Ymmärrän hyvin motivaation aiheuttamat vaikeudet oppia - jos ei huvita opetella, ei opi kovin hyvin - sekä muistiin liittyvät vaikeudet: vaikka kuinka opettelisi, muistaminen on vaikeaa. Näiden ongelmien kanssa varmasti ihan jokainen joutuu joskus painimaan ja siksi niihin on helppo samaistua. Jotenkin käsitän myös lukemisen vaikeudet: vaikeuden pysyä rivillä, vaikeuden hahmottaa sanoja, vaikeuden ymmärtää tekstikokonaisuuksia. Luulen, että jokainen joka on ikinä yrittänyt todella väsyneenä lukea vaikeaa tekstiä kokee suunnilleen saman, kuin lukivaikeuksista kärsivä kohtaa aina kaikkien tekstien kanssa. Noin niin kuin kärjistäen siis. Jotenkin siis sekin on helpompi ymmärtää.

Vaikeinta minun on ymmärtää vaikeuksia noudattaa helppojakaan ohjeita tai soveltaa yksinkertaisiakaan sääntöjä. Esimerkiksi: kertaamme imperfektin. Kirjoitan taululle ja selitän, oppilaat kirjoittavat vihkoon. Luemme kirjan esimerkit yhdessä. Alleviivaamme verbirakenteet. Täydennämme työkirjan sääntölaatikot. Kaikkialla lukee: 
I didn't cry. Minä en itkenyt. 
She didn't tell anyone. Hän ei kertonut kenellekään. 
We didn't care. Me emme välittäneet. 
Lopulta olen toistanut ja hokenut, kysynyt ja onkinut vastaukset oppilaista, kirjoittanut sekä laittanut kirjoittamaan ja alleviivaamaan ja olen itse jo niin kyllästynyt, etten jaksaisi enää yhtään. Joten alamme tehdä tehtäviä ja lähden kiertämään ja auttamaan.

Luokasta löytyy aina oppilaita, joiden kirjaan on rustattu, kaikista ponnisteluista huolimatta:
I wasn't cry.
She don't tell.
We not.
Pysähdyn ja alan neuvoa.
   "Katsopas noita esimerkkejä tuossa yllä, niistä on alleviivattu ne oikeat verbimuodot. Millä ne verbimuodot aina alkavat?"
   "?????? emmtiä"
   "Katsopas tuolta. Mikä on se ensimmäinen alleviivattu sana kaikissa?"
   "???"
   "Katopa tarkkaan: didn't cry, didn't tell, didn't care. Mikä niissä kaikissa on se ensimmäinen sana?"
   "??? ai, didn't?"
   "No just se. Sun täytyis nyt tehdä samalla tavalla. Eli mitä sä kirjotat ihan ekaks siihen?"
   "Emmätiä"
   "No sä just sanoit sen ääneen. Mikä se eka alleviivattu sana kaikissa oli?"
   "Didn't"
   "Nii just, hyvä! Kirjotas se nyt siihen. Eli kaikkiin ekaks se didn't. Mitäs sen jälkeen?"
Ja näin jatketaan kunnes pari ensimmäistä kohtaa on saatu valmiiksi ja kehotan jatkamaan samaan malliin ja lähden jatkamaan kierrosta. Hetken päästä palaan katsomaan miten loput kohdat sujuivat. Seuraaviin kohtiin on iloisesti kirjoiteltu:
I didn't
She doesn't tell.
We did cared.
Hengitän syvään ja alamme taas alusta.

Näissä tapauksissa en edes elättele liikoja toivoja siitä, että imperfektin syvempi merkitys joskus oppilaalle aukeaisi tai että hän muuten vaan osaisi sitä käyttää ilman siis termikikkailua (sillä se nyt on loppujen lopuksi sama muistaako aikamuotojen nimiä, jos niitä osaa käyttää), mikä on siis tietysti ihan mahdollista - joskushan palaset loksahtavat kohdalleen, kun saa itse vapaasti valita mitä kirjoittaa tai sanoo. En vaan rehellisesti sanottuna ymmärrä miksi se säännön noudattaminen on niin mahdotonta edes yksinkertaisimpien sääntöjen kohdalla. Samalla taidan vähän pelätä, että koska en ymmärrä mikä siitä tekee oppilaalle vaikeaa, en osaa myöskään oikein neuvoa ja auttaa häntä ymmärtämään.

Mutta tässäpä lyhyt lista asioita, joita en aina oikein ymmärrä:

  • En ymmärrä miten voi olla vaikeaa erottaa yksikköä monikosta. (Se on se -s. Miten sitä ei näe?)
  • En ymmärrä miten jotkut yläkoululaiset eivät osaa aakkosia eivätkä siten osaa käyttää aakkosellista sanastoa. 
  • En ymmärrä miten vaikeaa voi olla ymmärtää persoonapronominien yhteyttä vaikka erisnimiin tai yleensä substantiiveihin: äiti = hän, Pekka = hän, koira = se jne.
  • En ymmärrä mikseivät toiset löydä kirjasta oikeaa kappaletta omin avuin (nehän on numerojärjestyksessä!).
  • En ymmärrä miten jotkut oppilaat eivät koskaan kuule ensimmäistäkään ohjetta ellei ensin sano heidän nimeään ("Ottakaa työkirjat esiin. Työkirjat esiin. Onko kaikilla työkirjat esillä? Ottaisiko viimeisetkin nyt ne työkirjat esiin? Teppo! Sinä myös. Otatko työkirjan esiin!")
  • En ymmärrä miten vaikeaa voi olla muistaa, ettei "I" koskaan kirjoiteta pienellä "i".
  • En ymmärrä miten toiset oppilaat päätyvät kirjoittamaan kaikki mahdolliset verbit yhteen lauseeseen, esimerkiksi: "I'm was not have walking home." 
  • En ymmärrä miksei suurimmalla osalla oppilaista ole omaa lukujärjestystä vaan osa tuntia käytetään aina sen miettimiseen ja kyselemiseen, että mitä meillä on seuraavalla tunnilla.
Taisin eksyä hieman kauas ymmärtämättömyyksissäni :) On varmaan paljon muutakin mitä en ymmärrä, mutta ehkäpä tämä tunnustuslista riittää tähän. En tiedä opinko koskaan ihan kaikkia näitä asioita kokonaan ymmärtämäänkään tai ottamaan huomioon. Toistaiseksi toivon vain, että se ajoittainen turhautuminen minkä nämä vaikeudet joskus minussa aiheuttavat, ei näkyisi ulospäin, vaan jaksaisin pysyä kärsivällisenä ja auttaa. Uudestaan ja uudestaan. 


16 kommenttia:

  1. Alakoulun englannin opettajana ymmärrän sinua todella hyvin :) Samojen asioiden kanssa saa täälläkin jatkuvasti painia, ja tuo sanaston käyttäminen on osalle oppilaista aivan liian haasteellista. Ja kuitenkin sen käytön opettelu aloitetaan heti kolmannella luokalla.

    VastaaPoista
  2. Itse opetan äidinkieltä, mutta tutulta kuulostaa. Minunkin on vaikea ymmärtää, miten joku ei vaan ymmärrä. Tunnistan tuon epätoivoisen olon, joka tulee, kun ei enää keksi, miten vääntäisi jotain juttua. Ja missä vaiheessa voi vaan heittää hanskat tiskiin, kun toinen ei vaan tajua.

    VastaaPoista
  3. Kuin itse olisi kirjoittanut ;) Ymmärrän minäkin sinua!

    VastaaPoista
  4. Mä opetan alakoulussa ja asiat kuulostaa tutuilta... Erityisesti ohjeiden anto: sivunumeron sanon ensin englanniksi, joku oppilas sanoo suomeksi, sitten se kirjoitetaan isolla taululle (aina samaan kohtaan) ja yleensä näkyy vielä Smartboardin alareunassa, mutta silti on oppilaita jotka lähes aina kysyvät automaattisesti "mikä sivu?". Hyvää kärsivällisyyden harjoittamista minulle itselle :-)

    Postauksesi inspiroi minua harjoittelemaan enemmän sanaston käyttöä oppilaiden kanssa!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa, että onnistun kitinälläni inspiroimaan :)

    Tuosta aakkosten osaamattomuudesta on ehkä pakko kertoa, että viime vuonna kun yksi kasiluokkalainen poika jossain yhteydessä sanoi, ettei muista aakkosia, luulin ensin sen vitsailevan. Sitten pari muuta tuki poikaa ja sanoi etteivät hekään osaa aakkosia eikä niitä kuulemma missään tarvitakaan ja minulla taisi leuka pudota polviin. Pari tyttöä ensin naureskeli pojille, kunnes yksi näistä tytöistä yllätti minut toteamalla, että osaa kyllä aakkoset, mutta se on niin rasittavaa, että kun vaikka miettii että kumpi tulee ensin o vai p ja aakkoset on mielessä lueteltava alusta asti... Huoh. Tosin tämä selvensi minulle miksi niin monet oppilaat sanastosta etsivät ensin alkukirjaimen ja alkavat sitten järjestyksessä lukea sanoja läpi etsiessään sitä oikeaa sen sijaan, että etsisivät toisen ja kolmannen kirjaimen avulla oikean kohdan.

    Jos muuten keksitte jonkun kisan tai semmoisen jossa pitäisi käyttää sanakirjaa, niin vinkatkaapa :)

    VastaaPoista
  6. Niin, että kasilla vielä tuollaista, huoh! Alakoulussakin pyörittelen mielessäni silmiäni, kun tosiaan monet etsivät sanoja juuri kuvaamallasi tavalla.

    Käytän joskus sellaista kisaa, jossa sanon sanaston sanan suomeksi(en niitä helpoimpia) ja oppilaat etsivät oikeasti kilpaa sen englanniksi. Se, joka ekana sen sanoo, saa pisteen. Kolmella (tai viidellä) voittaa. En tiedä, upppoaako yläkoulussa, mutta alakoulussa tosi suosittua!

    VastaaPoista
  7. Hmm... Ehkä kilpailua voisi vähän tuunata vielä. Jos etsisi etukäteen tuntemattomampia sanoja niin, että kysyisi vaikka, että mikä on sanan "abcde"(=englantia) synonyymi, jolloin se pitäisi ensin etsiä en-su suunnassa ja sitten uudestaan su-en suunnassa. Tai jos kysyisi tyyliin jos sanan "pitää yllään" en käännökseen lisää eteen s-kirjaimen, mitä se merkitsee suomeksi? Paitsi tietysti vaikeammilla sanoilla... Tätäpä täytyy alkaa valmistella :)

    VastaaPoista
  8. Minä teetän alakoulussa sanakirjakilpailuja ryhmissä. Olen tehnyt valmiiksi listan etsittävistä sanoista (sanoja on molempiin suuntiin). Alakoulussa ainakin motivointiin riittää, että on etsinyt riittävän hauskoja ja erikoisia sanoja (kuten ripuli, joka jaksaa naurattaa aina). Aakkosten osaaminen on osalla suorastaan surkeaa, jota on myös minusta hyvin vaikea käsittää. Ja komppaan täysin tuota sinun en voi ymmärtää-listaasi. En ymmärrä minäkään.

    VastaaPoista
  9. Hämmennyin tästä kirjoituksesta ja kommenteista. On hämmästyttävää, että opettajat eivät ymmärrä ja luetteloivat oppimisvaikeuksista tai huonoista pohjatiedoista johtuvia ongelmia (verbejä liikaa samassa lauseessa tms.) samaan luetteloon lähinnä käyttäytymisen vaikeuksien (esim. ei kuunnella yhteisiä ohjeita) kanssa. Usein lievä kielellinen vaikeus saattaa ilmetä vasta vieraan kielen opinnoissa.

    Itselleni nimenomaan englannin oppiminen on ollut aina vaikeaa. Olen tehnyt raivoisasti töitä vielä aikuisenakin, mutta silti englannin rakenteet ovat vaikeita. Tahallani en kuitenkaan virheitä tehnyt koulussa enkä tee nytkään. Ehkä tämä blogi on purkautumiskanava, jossa asioita kärjistetään, mutta kertonee myös jotakin piilevistä asenteista. Toivottavasti ne eivät näy oppilaille, sillä ainakin itse tunsin oloni noloksi jo pelkästään omasta osaamattomuudestani, vaikka opettajat eivät koskaan varsinaisesti näyttäneet kyllästymistään tai toivottomuuttaan. Toki osalla oppilaista ns. ymmärtämättömyys voi johtua myös motivaation puutteesta, ja se on asia erikseen.

    Hämmentävää on kuitenkin, että opettaja sanoo, että ei ymmärrä kyvyiltään erilaisia oppijoita. Sen, että itselle jokin asia on ja on ollut helppo, ei pitäisi tehdä kasvatusvastuullisesta aikuisesta niin ymmärtämätöntä, että ei kykene asettumaan muunlaisten ihmisten asemaan. Ehkä tässä tulee näkyviin se, että aineenopettajan koulutusta pitäisi kehittää enemmän pedagogiseen suuntaan. Vuoden mittainen paketti kasvatustiedettä on liian vähän.

    Terveisin

    eräs lastentarhan-, erityis- ja aineenopettaja

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommentistasi Anonyymi! Tiedän hyvin, että osa kärjistäen esitetyistä asioista on erittäin arkoja niille, jotka niistä kärsivät.

    Ehkä kuitenkin tulkitsit hieman väärin tekstini tausta-ajatusta. Tarkoitus ei ollut tehdä pilkkaa tai syyttää siitä, että virheitä tai vaikeuksia kasattaisiin tahallaan. Enkä tarkoita sillä etten ymmärrä näitä vaikeuksia sitä, että en ymmärtäisi, että oppilailla on erilaisia kykyjä, vaan sitä että minun on vaikeaa ymmärtää sitä mistä nämä vaikeudet syntyvät. Pohjalla on siis oma tietynlainen turhautuminen siihen, ettei osaa auttaa joidenkin ongelmien kanssa oikein, kun oma ponnistelu tuntuu valuvan tyhjiin. Jotenkin uskoisin, että jos paremmin pystyisin ymmärtämään niitä syitä mitä oppimisvaikeuden takana on, voisin paremmin myös neuvoa ja auttaa. Uskon myös, että opettajan on saatava välillä sanoa, että turhautuu tai kyllästyy ja ettei ymmärrä. Uskon nimittäin, että kun itselle myöntää omat rajoituksensa silloin niitä on helpompi käsitellä ja kehittää jatkossa. Olen pahoillani jos aiheutin tällä purkauksella sinulle tai muille pahaa mieltä.

    Olen kanssasi yhtä mieltä siitä, että aineenopettajan koulutuksessa tarvittaisiin enemmän ja pakollisena nimenomaan erilaisten oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden kanssa työskentelyä sekä siihen liittyvää pohjatietoa. Itse koin silmiä avaavia hetkiä S2-oppilaiden kanssa norssissa, kun annoin englannin tukiopetusta ja keskenkaiken tajusin, ettei oppilas tiedä millään kielellä mistä puhun.

    VastaaPoista
  11. hyvä postaus. tuo tankkaaminen joka tuntuu valuvan tyhjään nauratti, samaahan ilmenee kuitenkin myös työelämässä esimerkiksi, kun joku ei opi toistamaan yksinkertaistakaan työtehtävää tai soveltamaan oppimaansa. sitä vaan miettii että MIKSI!!! Mutta opettajana on varmaan turhauttavaa, kun tavoite olisi että oppilas pääsisi kokeesta läpi(tai oppisi, tai molempia...). mutta ihmisillä on erilaisia lahjoja se on selvä.

    minusta oli hyvä että kielenopettajana olet huomioinut että termejä ei tarvitse tietää osatakseen tai oppiakeen kieltä. harvinaisempaa se varmaan on mutta itsekin opin englannin yläasteella kun motivaatio lisääntyi ja katsoin leffoja jne. sitten meninkin jo AMK:n englanninkieliselle linjalle, amerikkaan vaihtoon ja olen edelleen ylpeä siitä että "natiivit" eivät heti tunnista minun olevan ei-natiivi (tosin tämä on aksenttikysymys yhtä paljon kuin kielen muu hallitseminen). englanninopettajani oli positiivinen ja vaikka en ikinä oppinut että mikä on "subjekti" "akkusatiivi" jne. (suomenkielessäkään), niin kielen opin noin vaan. ja sen jälkeen muitakin kieliä. kannattaa kannustaa noita oppilaita jotka omaavat potentiaalin mutta eivät hallitse termistöä.

    en tiedä onko teidän luokassa vehkeitä ja muita mutta tunnin kevennykseksi voit näyttää heille ehkä pienen käännöshupailun;
    http://www.copypanthers.fi/lost-in-kaannostoimisto
    tuo siis kääntää netin käännöskoneilla ja tulokset voi olla mielenkiintoisia. sivuaa ainakin opittavaa aihetta.

    kärsivällisyyttä!

    VastaaPoista
  12. Olen itse aina luottanut enemmän kielikorvaan, kuin sääntöjen osaamiseen ja siksi minusta kaikkien termien hallinta ei ole välttämätöntä oppiakseen kieltä. Jonkinlainen metakäsitys kuitenkin pitää kielestä olla eli ymmärtää se subjektin olemus, vaikkei termiä tietäisikään, muuten omien tietojen soveltaminen uusiin lauseisiin on hankalaa. Ja onhan se myönnettävä, että ilman näitä termejä on taas vaikea selittää kieliopin sääntöjä oppilaille eli ihan ihan pihallakaan ei kannata termeistä olla... Mutta siis itse olen oikeastaan alkanut ymmärtää kielioppisääntöjen hienouksia nyt niitä opettaessani ja tykkäisin nyt kovasti jäsentää lauseita, vaikka yliopistossa en yhtään pitänyt niitten puukuvaimien rustaamisesta :D

    VastaaPoista
  13. Hmmh, minäkään en osaa aakkosia, kertotaulua tai erota vasenta oikeasta ilman miettimistä, vaikka opiskelenkin englannin opettajaksi. Tiedän tietty että M tulee ennen T:tä tai että 2x2 on 4, mutta en osaa suoralta kädeltä sanoa tuleeko R vai S ensin ja paljonko 8x7 oikein on. Vasenta ja oikeaakin pitää usein miettiä muutaman sekuntin ajan. En myöskään muista kuukausia englanniksi ellen laula päässäni sellaista leikkikoulussa laulettua laulua. Ylipäänsä listoina opeteltavat asiat on minusta hankala muistaa. Alku onnistuu kyllä automaattisesti, mutta lopun muistan vain jos lurittelen alunkin menemään.

    En toisaalta koe, että tuosta olisi ikinä mitään haittaa ollut. Ei siinä aakkosten tai kuukausien läpilallattelussa kuitenkaan niin tuhottoman kauan kestä. :)

    VastaaPoista
  14. Minusta Heidi kommenttisi osoittaa hienosti miten vaikeuksien yli pääsee sopivilla strategioilla - sinulla selvästi toimii laulut ja lorut ja sellaiset. Olennaistahan onkin löytää se itselle sopiva keino ja kiertää hankaluus jollain tavalla. Opettajana koen vaan hankalaksi auttaa sellaista oppilasta, jonka oppimishankaluuksien taustaa tai syitä on vaikea ymmärtää tai joka ei vielä itse tunnista omaa oppimista helpottavia keinoja.

    VastaaPoista
  15. Suosittelen Kari Moilasen kirjaa "Yli esteiden", vielä parempi, jos pääset Moilasen koulutukseen.

    VastaaPoista
  16. Kiitos vinkistä :) Olen lukenut kirjan ja ollut Moilasen vesossa ja tykkään todella paljon hänen tyylistään kouluttaa ja ajtuksista ja niistä onkin ollut paljon apua! Tämä juttu oli siis kirjoitettu vähän pilke silmäkulmassa, sillä vaikka tietysti yritän ymmärtää ja opettaa ja tehdä kaikkeni erilaisten oppimisvaikeuksista painivien oppilaiden kanssa, jotta hekin oppisivat, niin silti sitä joskus miettii että herranen aika miten tämä voi olla niin vaikeaa!?! :)

    VastaaPoista