torstai 21. maaliskuuta 2013

Hyvät vinkit kiertoon: kieltä ja kulttuuria 2

Auskuohjaajani oli sitä mieltä, että jokaisessa kieltenkokeessa piti olla myös jokin kulttuuritehtävä ja niinpä kokeisiin kopioitiin Mona Lisan kuvat tunnistusta varten. Englannin valtakunnallisissa kokeissa 9-luokalla on ainakin tähän asti ollut joka vuosi kulttuuritehtävä, joka on tyypillisesti ollut mallia rasti ruutuun: Mihin maahan tai kielialueeseen liittyy Ottawa? Kate Middleton? Uluru? Näissä tehtävissä osa huonomminkin englantia osaavista pärjää yleistietojensa ansiosta erinomaisesti, osa taas järkyttävän huonosti (oikeasti et tiedä missä maassa on Sydney?). Toisaalta myös reagointitehtävä (kuulet nauhalta puheenvuoron, esim. kysymyksen, johon sinun tulee reagoida asianmukaisesti ja kohteliaasti) sisältää kulttuuria, sillä kohteliaisuus ja asianmukaisuus jos mitkä ovat pragmatiikkaa parhaimmillaan.

Omassa opetuksessani painopiste on aika luontevasti pragmatiikassa tai sanotaanko laajemmin että kielen sopivassa (oikeassa?) käytössä kontekstiin nähden. Kulttuuritietoutta on herätelty mm. laatimalla ravintolakäynnin skeema ennen kappaletta, jossa harjoiteltiin ravintolafraaseja (joo, en nimittänyt sitä skeemaksi luokassa :) mitä ravintolassa tehdään ensin? mitä sitten? oikeastiko ihan ihan ensiksi tilataan? ettekö edes ruokalistaa katsele ensin? menettekö istumaan? toimitaanko kaikissa ravintoloissa näin? Ja jälkikäteen verrataan kappaleen ravintolassakäyntiä meidän käsitykseemme ravintolassakäynnistä. Kuinka moni jättää Suomessa tippiä? Käytätteko suomeksi kiitos-sanaa yhtä usein kuin please-sanaa on käytetty tässä?

Oppilaat on näistä aina vähän ihmeissään aluksi - siis miksi me mietitään mitä ravintolassa tehdään?  - mutta ymmärtävät aika hyvin pointin, kun sitä yhdessä pohtii. Aina joku on ryhmästä ollut sellaisessa ravintolassa, jossa onkin tehty jotain eri tavalla ja mikäpä olisikaan upeampaa kuin näin havainnollistaa, että niin eri kulttuureissa voi olla erilaiset odotukset sen suhteen miten missäkin tilanteessa tulee käyttäytyä!

Mutta päätyykö tämä koskaan kokeisiin? Pitääkö tälläisen kulttuuritiedon hallitsemista testata? Minusta juu ja ei. Kun sitä please-sanaa on yhdessä jankattu ja muistutettu ja korjattu, niin sen puuttumisesta pyynnössä sakotetaan. Jos kokeessa ei muista jättää tippiä, se ei ole niin vakavaa. Minusta siis.

Varsinaisia maatietoja tai kulttuuritietoja harvemmin testaan omissa kokeissani. Mona Lisaan ehtii tutustua muuallakin enkä tiedä onko järkevää suunnata lasten energioita siihen, että he opettelevat vaikkapa sitä Mountie-nimitystä. Toisaalta sitten, jos johonkin aikaa käytetään tunneillakin, niin saattaa siitä jotain kokeeseenkin livahtaa.

Pari vuotta sitten tehtiin 8-luokkalaisten kanssa melkein koko kevään mittainen projekti, jossa takaseinälle piirrettiin valtava USA:n kartta ja jokainen ryhmä sai läksyksi aina yhden osavaltion, josta etsittiin tietoja. Osavaltio sijoitettiin kartalle, sen pääkaupunki ja isoimmat kaupungit piirrettiin paikoilleen ja osavaltioon liittyviä kuvia ja tietoja koottiin oheen. (Osa varmaan arvaa, että tässä ongelmallisinta oli se, että aina samat oppilaat etsivät tiedot ja muut katselivat kattoon...) Lopulta kokeessa piti nimetä 5 osavaltiota, mikä minusta oli sangen kohtuullista ottaen huomioon kuinka paljon aikaa projektiin oli käytetty.

Jotain samantapaista olen suunnitellut muidenkin kielialueiden kohdalla. Jos tutustuisimme Australian eläimiin paremmin, pyytäisin ehkä kokeessa nimeämään vaikkapa 3 eläinlajia. Jos tutustuisimme Britteinsaarten maantietoon tarkemmin, voisin pyytää kokeessa sijoittamaan Walesit ja Skotlannit ja muut paikalleen.

Varmaan kuitenkin kaiken ytimessä onkin kysymys, mitä tahtoisin oppilaiden hyötyvän kulttuurin opetuksesta?

Minusta tärkeintä olisi oppilaiden saada edes pieni häilyvä käsitys siitä, että eri kulttuureissa toimitaan eri tavoin eri tilanteissa eikä se ole paha asia, vaan luonnollista ja että niille eroille pitää olla herkkä. Lisäksi olisi hienoa, jos oppilaat hallitsisivat edes jonkun tälläisen eroavaisuuden, vaikkapa sen please-sanan. Ja jos vielä oppilailla olisi jokin käsitys siitä, missä nämä vieraat kielet maailmassa majailevat, olisi se jo aika huippu juttu. Ihan kaikkein upeinta olisi, jos jollakin oppilaistani heräisi kiinnostus vieraita kulttuureita kohtaan. Mutta tohtiiko sellaisesta edes haaveilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti