tiistai 4. joulukuuta 2012

Päivitettäisiinkö koulu?

Opettajakavereiden kesken levisi Facebookissa tuossa vähän aikaa sitten tämä Jani Kaaron kolumni, jota kommentoitiin puolin ja toisin aika vilkkaasti, kuka puolesta ja kuka vastaan.

Minusta jutussa on ehdoton pointti. Ihminen oppii tehokkaimmin ja pysyvimmin asioita, joita hän haluaa oppia. Etenkin lapset. Ja etenkin sellaiset lapset, joita on pienestä asti kannustettu ottamaan selvää niistä asioista, joista on kiinnostunut. Olen siitäkin samaa mieltä, että nykyinen koulusysteemi passivoi lapsia ja he oppivat tulemaan opetetuksi sen sijaan, että he oppisivat oppimaan.

Olen myös sitä mieltä, että hyvin hyvin suuri osa kaikesta siitä tiedosta, mitä koulussa opetetaan on loppujen lopuksi turhaa. Turhaa siis siinä mielessä, että ensinnäkin iso osa oppilaista ei opi sitä mitä heille opetetaan. Toiseksi he unohtavat aikuisikään mennessä suuren osan siitä, mitä ovat joskus oppineet. Kolmanneksi, isoa osaa siitä tiedosta, jonka he muistavat vielä aikuisinakin, he eivät oikeasti koskaan tarvitse. Tai jos tarvitsevat, heillä olisi vähemmän vaivaa ja enemmän hyötyä asianmukaisista tiedonhakutaidoista, kuin pitkän ja raskaan kouluputken melko sattumanvaraisista lopputuloksista. Toki on jotain perustaitoja ja ehkä perustietoja, mitä kaikilla pitäisi kouluvuosien jälkeen hallussaan olla, mutta ehken nyt hairahdu sille sivupolulle, että alkaisin pohtia mitä ne mahtavat olla. Luku-, kirjoitus- ja laskutaidolla pärjäisi jo aika pitkälle kuitenkin. Ja rehellisesti sanottuna sellaisiakin ihmisiä on, joille tuskin muuta koulusta nytkään jää käteen.

Ensimmäinen vasta-argumentti, joka mieleeni pulpahtaa on silti juuri tuo, johon tavallaan jo vastasinkin. Entä jos kaikki eivät vaan kiinnostu kaikesta (tai jostain tai mistään) niin että eivät sitä koskaan opi. Vieras kieli voisi olla tällainen esimerkki. Mitä aiemmin kielen oppiminen alkaa, sitä parempia oppimistulokset yleensä ovat. Entä jos lapset eivät kielistä kiinnostu eivätkä niitä koskaan sitten koulussa opettelisi. Jo kirjoittaessani tuota olen valmis kumoamaan ainakin englannin osalta koko argumentin, sillä iso osa lapsista kiinnostuu nykyään englannista jo paljon paljon ennen kuin se kolmannella luokalla alkaa. Ja harmittavan ison osan innostus lopahtaa koulun kieltentunneilla, koska kielenoppiminen "koulun tavalla" on paljon hankalampaa, tylsempää ja työläämpää, kuin peleistä, netistä ja telkkarista oppimalla. Toinen vastaus onkin jo yllä. Ehkei siitä olisi kovin paljon haittaa, jos lapsi ei koskaan oppisi trigonometrisiä funktioita tai Etelä-Amerikan valtioita, jos lapsi oppisi sen sijaan miten nämäkin tiedot voisi saada selville, jos niitä joskus tarvitsee?

Toinen ihan hyvä vasta-argumentti on minusta se, että jossain määrin pitää lapsien oppia koulussa myös sitä, että aina ei kaikessa saa valita oman päänsä mukaan ja että joskus on siedettävä tylsää ja sillä hetkellä turhan tuntuista toimintaa. Huvipuistossa kesätöissä ollessa oli pakko sietää tylsiä kylmiä ja sateisia päiviä yksinään laitekopissa, jos tahtoi nauttia aurinkoisista päivistä, väenpaljoudesta ja nuoresta työporukasta. Koulussa on siedettävä tylsää bilsaa, jos tahtoo nauttia kivasta köksästä. Yhteiskunta ei vaan toimi niin, että kaikista voisi tulla taiteilijoita tai muusikoita tai yrittäjiä. Jonkun on oltava myös siivooja tai kaupankassa. Ja jatko-opinnoissa on kyettävä sietämään sitä, että on opittava myös juttuja, jotka eivät kiinnosta. Ei lääkäri voi sanoa, että "sori, kun mua ei noi vatsajutut kiinnostanu yhtään opiskeluaikana, ni jätin ne opettelematta kokonaan".

Loppujen lopuksi yhteiskunta ei koskaan moiseen valinnanvapauteen taivu, se on ihan varmaa, mutta kolumni on silti minusta inspiroiva. Tylsät opettajajohtoiset tunnit eivät tule mihinkään häviämään jatkossakaan, mutta jospas ne vähenisivät edes hiukan... Mitä nuoremmasta lapset tottuisivat ottamaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ja tekemään erilaisia projetktitöitä tms. sitä paremmin ne koulussa sujuisivat ja luulen että oppilaatkin oppisivat enemmän. Miksei englantia voisi opiskella niistä peleistä ja netistä ja telkkarista ja laulunsanoista, jos se parhaiten motivoi?

Toistaiseksi suurimmat haasteet opettajalle onkin juuri oppilaiden tottumattomuus, jolloin opettaja saa tehdä aika paljon töitä, ennen kuin työskentely sujuu edes suunnilleen toivotulla tavalla. Ja sitten toisaalta numeroarvioinnin ja projektien yhteensovittaminen, jossa myös kysytään paljon opettajan työpanosta ja viitseliäisyyttä. Mahdollisuudethan projektiluontoiseen opettamiseen ovat kaikilla käsissä, mutta tiedän etteivät kaikki opettajat viitsi tai jaksa tai ehdi paneutua tarpeeksi toteuttaakseen projektiopetusta. On niin paljon helpompaa opettaa jotain ja sitten testata, että osataanko sitä.





5 kommenttia:

  1. Hei,

    pikaisesti vain kommentoin, että blogisi oli vinkattuna yhdessä Kalevan jutussa tässä äskettäin. Eikä suotta, hyviä juttuja!

    terkuin: äippälomalainen (06/12 ja 03/10), töihin sitten ensi lukuvuonna...ja hirvittää jo nyt!

    VastaaPoista
  2. Oho! Olipas kiva kuulla :) Uskallankohan kysyä millaisessa yhteydessä...?
    t. yksi jolla on taas vähän vaikeuksia asettua kotielämämoodiin :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos taasen mielenkiintoisesta kirjotuksesta!

    Kun itse luin tuota Jani Kaaron kolumnia oppilaan näkökulmasta, mulle tuli vähän surullinen fiilis. Ehkä siksi, että tykkään koulusta juuri tällaisena kuin se nykypäivänä on. Toki parannettavaa aina olisi, mutta kovin radikaalia muutosta ei tarvitsisi, ennemmin ihan pieniä parannuksia tarpeen mukaan. Saattaa olla, että joidenkin mielestä SVS:än kaltainen koulu olisi paljon mukavampi ja motivoivampi. Niin se varmaan olisikin, mutta ainakin minä pelkäisin joidenkin oppilaiden puolesta, että oppivatko he mitään, koska kaikki eivät osaa ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja jokainen ei ymmärrä, että koulussa ollaan itseään ja tulevaisuuttaan varten (vaikka niitä kouluarvosanoja ei voikaan suoraan verrata siihen, tuleeko minusta isona lääketieteen professori vai siivooja, mutta kyllä niistä todellisuudessa näkee suurinpiirtein, että kenestä tulee ja mitä). Mutta mielestäni peruskoilu on enneminkin yleissivistävä paikka. Jatko-opinnot sen jälkeen on tavallaan itse valittavissa: mitä opiskelee vai opiskeleeko ollenkaan.

    Kuinka ihana olisi kuvitella, että jokaiselle tulee jossain vaiheessa motivaatio oppia ja ajatella asioita koko yhteiskunnan hyväksi, pelkään, että niin ei kuitenkaan ole. Joillakin vain on niin huonot lähtökohdat jo kotona, että mikään ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa, vaikka hyvät mahdollisuudet annettaisiinkin. Itse olen jo lyhyen elämäni aikana ehtinyt tavata tällaisenkin henkilön.

    Mutta eihän mikään voi pysyä samanlaisena aina ja ikuisesti. Jotain on tehtävä ja päivitettävä nykyaikaan. SVS kuulosti vain joltain, joka on liikaa. Mutta katsotaan mitä aika tuo tullessaan.

    Kiitos vielä postista! (:

    VastaaPoista
  4. Ja minulle tuli puolestaan hyvin pelottava olo. Varsinkin jos nuoret opettajat uskovat tällaiseen. En YMMÄRRÄ, miten kaikille tämä asia on selvä urheilun ja fyysisen kehittymisen puolella ja sitten aivojen käytön puolella ei tajuta ollenkaan, vaan luotetaan vain johonkin tiedon hakemiseen sitten joskus kun sitä satutaan tarvitsemaan.

    Kukaan ei sano, että voithan sinä sitten kolmekymppisenä ruveta balettitanssijaksi/pikajuoksijaksi/kilpauimariksi, vaikka nyt ei vielä huvita hankkia kuin välttävä myyräuintitaito. Ja onhan toki niin, että mikäli olet sattunut viitsimään harrastaa tiukasti jotain urheilulajia, voit toki kolmekymppisenä vaihtaa toiseen lajiin ja oppia sen kunnolla - mutta jos olet siihen saakka istunut vain tietokoneen ääressä pelaamassa, niin ei kyllä tule mitään. Itse en esimerkiksi ole vähääkään urheilullinen, silti olen hyvä uimari, koska olen kolmevuotiaasta elänyt merenrannalla ja viettänyt lapsena kaiken vapaa-aikani meressä. Sen sijaan kun aikuisena yritin useamman talven opetella laskettelua, en oppinut. Todennäköisesti minä luontaisesti epäurheilullinen olisin nyt kohtalainen laskettelija, jos olisin viettänyt talvet kolmevuotiaasta rinteessä.

    Miksi kropan lihasten tiedetään tarvitsevan satoja harjoitteita, ennen kuin jonkun urheilusuorituksen oikea liikerata tulee automaattiseksi, mutta aivojen lihas muka voisi ykskaks omaksua kaiken harjoittelematta? Miksi jalkapalloilijat juoksevat portaita ja käyvät punttisalilla ja venyttelevät, vaikka tietääkseni yksikään ei kentällä ole portaita nähnyt tai puntteja mukanaan kannellut - mutta aivoja ei kuitenkaan tarvitsisi harjoittaa mitenkään monipuolisesti, kun "enhän minä tätä tietoa aikuisena tarvitse". Jalkapalloilija ei (yleensä) kyseenalaista monipuolisia harjoitteita, mutta lähes jokainen koululainen ovat sitä mieltä, että "turhilla asioilla" ei tarvitsisi aivoja rasittaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos todella paljon näistä kommenteista! Tämä on minusta äärettömän kiinnostava aihe juuri siksi, että se herättää paljon tunteita suuntaan jos toiseen! Yritän tiivistää vastaukseni kommentteihin, vaikka se onkin hieman vaikeaa :)

    Vastaan sekä owuwukselle että anonyymille varmasti myöhemmin, sillä aihe on niin mielenkiintoinen, mutta koska vastaus on pitkä, se jää nyt vielä toiseen hetkeen, ehkäpä jopa kokonaan omaan postaukseen :)

    VastaaPoista