sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Alakoulu, yläkoulu vai lukio?

"On se varmasti aikamoista siellä teinien kanssa...!"
"Ootko sä ajatellut lukioon siirtyä opettamaan?"
"Kyllä se varmaan on aika rankkaa nykypäivänä yläasteella opettaa!"
Tai niin kuin elokuvasta Bad Teacher: "Mitä pitää mennä ihmisen elämässä pieleen, että päätyy yläasteen (liikunnan) opettajaksi?"

Yläkoulun opettaja saa aina perustella ja puolustella työtään yläkoulun opettajana. Eikä kukaan koskaan tunnu uskovan, kun vakuuttaa, että se on oikeastaan pohjimmiltaan ihan mukavaa hommaa.

Myönnän kyllä, etten aina ole ollut samaa mieltä. Ennen ensimmäistäkään kunnon työkokemusta opettajan olin jo varma, että yläkoulu on pahin paikka ja lukion lehtoriksi pitää pyrkiä. Mielipiteeni vaihtui tosin aika nopeasti, kun pääsin oikeasti opettamaan eri-ikäisiä lapsia.

Alakoulussa lapset on lapsia ja tunneilla voi leikkiä ja piirtää ja laulaa. Pienet lapset ovat myös herttaisen innoissaan englanninopiskelusta. Heidän mielialansa on helppo lukea ilmeestä: naamasta näkyy kun osataan ja ymmärretään ja toisaalta myös se kun ollaan ihan pihalla. Pienet lapset voivat tietysti olla levottomia, mutta se on pääasiassa sellaista luontaista levottomuutta. 10-vuotias ei aina edes itse huomaa kävelevänsä toiselle puolelle luokkaa, ei se sitä yleensä pahuuttaan tee. Häiriöt luokassa eivät ole tarkoituksellista häiritsemistä, vaan fyysisiä reaktioita väsymykseen, turhautumiseen tai kyllästymiseen.

Alakoulussa kaiken joutuu kuitenkin opettamaan kädestäpitäen. Miten sanoja opetellaan? Mitä tarkoittaa kun kappale suomennetaan? Miten se G kirjoitettiinkaan. Kaiken joutuu toistamaan ainakin 10 kertaa, eri sanoin ja uudestaan ja taas eri tavalla ja taas uudestaan. Sitten se pitää vielä erikseen selittää Matille ja vielä toisen kerran Villelle.

Lukiossa opettamisessa olisi tietysti se hyvä puoli, että siellä voisi keskustella oikeasti mielenkiintoisista aiheista, käyttää paremmin autenttisia materiaaleja, toteuttaa kunninhimoisempia projekteja. Eikä vaan voisi, vaan myös pitäisi. Siis jotta olisi hyvä opettaja. Sillä oppilaat pitäisi johdatella ajattelemaan itse (taito jota harva tuntuu oppivan ennen kuin täyttää suunnilleen 30).  Mutta. Lukio on alusta asti kirjoituksiin valmistautumista. Oikeastaan millään muulla ei lukiossa tunnu olevan mitään merkitystä. Ja ne itse kirjoitukset on ihan kauhea stressin aihe myös opettajille: valvontoja, korjaamista, arvostelua - osaanko antaa oikeat pisteet? - ja niin edelleen.

Entäs oppilaat sitten? Yhdeksässä vuodessa oppilaat oppivat sen, ettei luokassa kannata näyttää innostustaan, ymmärtämistä tai ainakaan sitä, ettei ymmärrä. Ainut hyväksyttävä tunteen ilmaus luokassa on kuolettavaa tylsistymistä ilmaiseva tyhjä tuijotus. Että se siitä innostavasta keskustelusta ja mielenkiintoisista projekteista.

Siksi yläkoulu on mukava välimuoto. Oppilaita ei vielä puserreta samalla tavalla yo-koemuottiin, vaan tavoite on, että kaikki oppisivat jotain. Opettaja saa opettaa ihan perinteiselläkin tavalla ja oppilaista vielä suureksi osaksi näkyy, kun joku kiinnostaa tai ei kiinnosta. Opettajille on hyvät perusmateriaalit ja työnmäärää ja ajankohtaa on  helpompi itse määrätä. Eikä ne oppilaat ole niin kamalia, kuin usein annetaan ymmärtää. Päin vastoin. Suurin osa teineistä on ihan äärimmäisen mukavia, vaikkei aina innokkaimpia oppijoita. Mutta se on pelin henki. Kaikkea ei vaan voi saada :)

3 kommenttia:

  1. Harvoin pääsee opettamaan just sinne, minne haluaa. Ainakin meidän alalla on ihme, että opettajan paikan ylipäätään saa. Kiitollinen pitää siis olla, jos on töitä hissanopena :)

    Opetan tällä hetkellä sekä lukiossa että yläkoulussa ja haaveilen, että pääsisin joskus vakituiseen työhön sellaiselle "vähemmän haasteelliselle" yläkoululle. Siis sellaiselle, jossa porukka ei ole yhdestä muotista veistettyä eli pelkästään maahnamuuttajia tai eliittiväkeä. Oikeastaan sellainen mukava maalaiskoulu kävisi mainiosti.

    Lukion opettajana oleminen on turhan ihannoitua: Vastuu ja tiedon hallinta on opettajan kohdalla ihan erilaista kuin yläkoulussa. Palkka ei vastaa mielestäni tuota työmäärää. Esim. omassa aineessani yhteiskuntaopin tietojen päivittäminen on näännyttävää. Sen, minkä edellisellä kerralla korjasit, onkin ehkä päinvastoin. Maailma muuttuu koko ajan ja sitten kirjoitusten alla kerrot abeillesi, että kertauskirjaa ei kannata sitten ottaa ihan tosissaaan, kun se sisältää vanhentunutta tietoa...

    Yläkoulussa ehtii vielä jutella oppilaiden kanssa maailmanmenosta. Pohtia asioita ja oppilaat kyselevät aidosti asioita eivätkä pelkää tekevänsä virheitä. On enemmän aikaa olla läsnä :)

    VastaaPoista
  2. Olenko minä ruvennut kirjoittamaan blogia unissani???? Tämä teksti nyt kumminkin on juuri kuin minun kirjoittamani. Ihan joka kohdasta, paitsi että alakoulussa olin epäpätevänä luokanopettajana, jolle liikunnan ja musiikin tuntien säpinät olivat rasittavuuden huipentuma.

    VastaaPoista
  3. Tilda, olen todella tyytyväinen nyyiseen kouluuni, vaikka työmatkaa kertyykin jonkun verran päivittäin. Siinä on hyvät puolensa, kun pikkupaikkakunnalla kaikki tuntee toisensa. (Jos sitten huonotkin tietysti...)

    Anonyymi, ilmeisesti olet, sillä minäkin alakoulussa ollessani sain täydentää opetusvelvollisuuttani liikunnan ja käsitöiden opetuksella :D Toisaalta niitten tuntien aikana oppi tuntemaan lapset ihan eri tavalla kuin enkun tunneilla, mutta kyllä muutaman kerran meni sormisuuhun, kun opetti sukan kutomista tai pesäpalloa... Onneksi mulla oli tosi avuliaita kollegoita ja ihana avustaja apuna, vaikka jälkikäteen melkein hävettää, kun enhän minä tosiaan oikeasti niitä osannut hyvin opettaa!

    VastaaPoista