maanantai 10. joulukuuta 2012

Välirauha taistelussa työrauhan puolesta

Aloitin syksyn alussa taistelun työrauhan puolesta valvontaluokassani. Tartuin härkää sarvista ja otin heti järeämmät aseet käyttöön. Kirjoitimme luokan käytössäännöt. Otin yhteyttä koteihin ja jatkoin yhteydenpitoa pitkin syksyä lähinnä wilmaviestien kautta. Muutos oli hidasta, mutta haluan uskoa, että hieman jotain edistystä saimme aikaan.

Mitä sitten kaikesta tästä jäi vajaassa syyslukukaudessa käteen? Mikä muuttui?

Ensinnäkin kävi ilmi, että suurin osa luokan oppilaista ei ollut koskaan tajunnut heidän oman käytöksensä häiritsevän työrauhaa. Luokan oppilaat mielsivät työrauhan häirinnäksi ainoastaan tarkoituksellisen huutelun, protestoinnin, opettajan ärsyttämisen eli käytöksen, jota luokalle viimeisimmäksi tullut poika harrasti. Muut oppilaat eivät olleet ymmärtäneet, että kaverille juttelu kesken tunnin, yleinen naureskelu ja kommentointi voivat olla ihan yhtä häiritseviä. Ongelma oli siis suurimman osan mielestä jossain muualla kuin heissä itsessään.

Vanhemmat, joiden ensisijainen tietolähde oli tietysti oma lapsi, kuvittelivat kärjistetysti niin, että luokka on pullollaan kilttejä ja hiljaisia oppilaita, joita terrorisoi yksi poika. Samat vanhemmat olivat yllättyneitä, järkyttyneitä, loukkaantuneita sekä toisaalta kiitollisia ja erittäin yhteistyöhaluisia, kun aloin selvittää luokan kokonaistilannetta ja työrauhaongelmien syitä. "Siis meidän poikako?" "Me ollaan ymmärretty että se on vaan se uusi poika!" "Miksi kilttien lasten täytyy alistua tälläisiin saarnoihin? Eikö se häirikkö pitäisi siirtää tarkkikselle?"

Lopulta sinnikäs viestien lähettely ja yhteydenotot minun puoleltani saivat aikaan sen, että luokan vanhemmista ehdottomasti suurin osa käy Wilmassa viikottain. Yhteydenotot vanhemmilta minuun muissakin asioissa lisääntyivät selvästi kevääseen verrattuna. Vanhempainillassa vanhemmat olivat tyytyväisiä tiuhaan tiedottamiseen. "Tilannehan voikin olla koululla ihan erilainen kuin mitä on kuvitellut!"

Luokassa aloitin puolessa välissä syksyä pysäyttää tilanteita. "Huomaatteko mitä juuri tapahtui? Käskin teitä kolmea lopettamaan juttelun ja sen sijaan, että luokassa olisi tullut hiljaista, sinä sieltä kommentoit tilannetta, vaikkei moitteet edes koskeneet sinua ja te aloitte nauraa kommentille, jonka jälkeen koko luokka alkoi kommentoida ja jutella." "Hei! Tämä on nyt juuri sellainen tilanne, mistä olen teille sanonut, että teidän pitää opetella rauhoittumaan nopeammin. Olen nyt kolme kertaa sanonut, että keskustelut on lopetettava ja keskityttävä siihen omaan tehtävään ja silti puolet luokasta juttelee vielä."

Valaisevaa oli, kun kysyin nimettömänä luokalta kommentteja työrauhaan ja suurin osa luokasta vastasi kyselyssä, että heidän oma osuutensa työrauhaan oli, että he joskus juttelevat lähellä istuvien kanssa, mutta tarkoitus ei ole häiritä. Kerroin tämän tuloksen luokalle ja kysyin, että mitähän tämä mahtaa kertoa työrauhaongelmien syistä. Pienen johdattelun jälkeen loppupäätelmä taisi olla, että vaikkei ole tarkoitus häiritä, niin ehkä se silti voi häiritä, jos moni juttelee samaan aikaan.

Kaiken kaikkiaan luokanvalvontaluokkani on ihan huippuluokka. Sanavalmiita, helposti innostuvia, huumorintajuisia, aktiivisia ja mukavia oppilaita. Muutosta parempaan tapahtui ainakin minun tunneillani ja ainakin opettajainhuoneessa valitukset minun luokastani vähenivät syksyn myötä. Se yksi "häirikkö" rauhoittui hieman melko kovienkien otteiden seurauksena (joista en ala sen kummemmin kirjoittelemaan) - fiksuna poikana hänkin taisi tajuta, että joidenkin asioiden kanssa ei kannata liikaa venyttää onneaan. Muu luokka rauhoittui tunneilla, vaikka levottomiakin päiviä tietysti aina sattui eteen välillä. Luokasta tuli myös kohteliaampi kuin ennen. Tervehdykset kaikuivat käytävissäkin vastaan tullessa. Ikävähän tässä ihan tulee heitä vuoden poissaolon aikana! :)

9 kommenttia:

  1. Hienoa, että työrauhan eteen tekemäsi työ on tuottanut tulosta! Mutta että "luokan vanhemmista ehdottomasti suurin osa käy Wilmassa viikottain"? Siis vain kerran viikossa? Itse käyn lapseni Wilmassa käytännössä päivittäin, sehän menee samalla kuin sähköpostin vilkaiseminenkin... Opettajana taas toivon, että oppilaideni huoltajat kävisivät Wilmassa päivittäin tai ainakin joka toinen päivä, koska siellä saattaa olla viesti vaikkapa parin päivän päästä olevasta tukiopetuksesta. Melkein nyrkkiä puistelen nykyvanhemmille! En siis sinulle!

    VastaaPoista
  2. Melkein nyrkkiä puistelen nykyvanhemmille!

    Koska kyllähän ne vanhemmat silloin ennenaikaan siellä Wilmassa paljon useammin kävivät?

    Itse olen ymmärtänyt, että nuo nykyvanhemmat ovat keskimäärin paljon tiiviimmin koulun asioissa mukana ja niistä perillä kuin vanhemmat vaikka parikymmentä vuotta sitten. Sekä koulun aloitteestaan, että omasta halustaan.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittamasi aihe on minulle kovin tuttu. Ei mitenkään ymmärretä, että kaverille juttelu voi häiritä sekä muiden että omaa työrauhaa. Kuitenkin: muutokset eivät tule päivässä, mutta ajan kanssa... :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista!
    Alakoulun enkunope & anonyymi 1, tuo wilman kautta viestiminen on toisaalta helpottanut - toisaalta vain näennäisesti helpottanut sitä viestimistä. Varmasti on totta, että nykyään vanhemmat saavat wilman kautta enemmän ja tiiviimmin tietoa koulusta, kuin perinteiseen reppuvihko ja pöytäpuhelin -aikaan. Monet vanhemmat seuraavatkin ihan päivittäin wilmaa - luultavimmin vanhemmat, jotka tekevät muutenkin töitä tietokoneella tai ovat sitä muuten tottuneet paljon käyttämään. Paljon on sellaisia vanhempia, jotka eivät wilmassa vieraile kuin pakon edessä kuittaamassa poissaolot (jos sitäkään) ja harmillisen usein juuri ne vanhemmat, joiden toivoisi tiiviisti lastensa touhuja wilmassa seuraavan, eivät sitä ainakaan tee. Siksi en koskaan pelkästään wilman kautta laita mitään kiireellistä tiedotetta - osa kun ei sitä kuitenkaan saa ajoissa.

    Anonyymi 2, niinpä niin. Kun "tarkoitus" ei ole häiritä muita ja oma juttelu ei itseä juuri häiritse :D Meidän luokassa varsinkin iso osa ongelmaa oli vielä se, että kun puhuin työrauhan häirinnästä, mielsi niin moni sen juuri tarkoitukselliseksi häiriökäyttäytymiseksi - ei viattomaksi omaksi jutteluksi ja siksi ongelma ei meinannut lähteä purkautumaan. Hyvä opetus minullekin siitä, miten asiat näyttäytyvät erilaisina oppilaille ja opettajille ja miten samat sanat voidaan käsittää hyvin eri tavoin!

    VastaaPoista
  5. Mun on pakko kommentoida tähän sen verran, että aina se "häirintä" ei oo häirintää. Joskus (yllättävän useinkin) oppilaat opettaa toisiaan. Vaikka se opettaja on luokassa just opettamista varten, niin toisille se on silti helpompaa kysäistä kaverilta apua ja ainakin itse aina innokkaana opetan asian, jos vaan sen osaan, ja tottakai siitä pientä hälyä syntyy.
    En väitä (enkä tiedä), että onko sulla kokemusta tälläsestä, mut halusin vaan tuoda sen "toisenkin puolen" asiasta esiin. Suosittelen, että ennemmin kuin meet sanomaan/"korottamaan ääntäs" (niinku opettajat aina tekee. Ei huuda :D) niin jos se häiritseminen ei näytä päälle päin mitenkää pahantahtoselta niin ota selvää että mistä siinä on kyse, ja jos siitä opettamisesta niin voit jatkaa siitä mihin ne ns. häiriköt on jääny. En väitä, että se olis oikein häiritä sillä opettamisella, mutta on se opettaja sinä tai joku luokkakaveri, niin pientä ääntä siitä syntyy joka tapauksessa.
    Kyllähän se työrauha kuuluu koulunkäymiseen ja opiskeluun, kaikki ei vaan aina oo ihan mustavalkoista.
    Mutta tää on vaan mun mielipide ja näkökulma asiasta, toivottavasti se silti antoi edes jotain ajateltavaa. :)

    VastaaPoista
  6. owuwus, tarkennetaan vähän opettajanäkökulmaa :) Minusta oppilaat saavat jutella luokassa. Parasta tietysti olisi, että juttelevat aiheesta, mutta en ota itseensi sitäkään, että luokassa jutellaan silloin tällöin vaikka viikonlopun vietosta - tiedän hyvin, että jos joku asia pyörii mielessä kovasti, on parempi se sieltä ulos tuoda, koska pään sisällä pyöriessä se häiritsee keskittymistä vielä pahemmin. Ja on hyvä, että oppilaat uskaltavat kysyä toisiltaan ja osaavat toisiaan neuvoa. Opettamalla itse asiassa oppii kaikkein parhaiten itsekin, koska sellaista ei voi opettaa, mitä ei itse ymmärrä ja selittäessä joutuu tarkistamaan oman ymmärryksen, joten jatka toki kavereiden auttamista :)

    Kunhan. Ja nyt tulee se kohta, jota en kirjoituksissani ole kovasti korostanut (ehkä tämä on opettajille niin itsestäänselvää, ettei sitä tule ajatelleeksi ääneen sanoa...) siihen valitaan se oikea aika. Kesken tehtävien tarkistamisen, kesken opetustuokion, kesken kuunteluiden tai kesken toisen oppilaan puheenvuoron kaikki keskinäinen juttelu häiritsee, oli se aiheesta tai sen vierestä. Keskellä tehtävien tekemistä (ns. hiljaista työtä) juttelu häiritsee jos se selvästi vie huomion lähellä istuvilta tai juttelijat eivät osaa enää keskittyä tehtävään - jälleen riippumatta siitä oliko puheenaihe asiasta tai sen vierestä. Ja jos juttelijoita on puoli luokkaa kerralla, juttelu häiritsee ihan varmasti, vaikka joku siellä seassa puhuisikin aiheesta. Monelle oppilaalle tämä on ihan selvää - luulen, että sinulle varmasti onkin - mutta hirveän monelle ei ole. Ja mitä enemmän luokassa on sellaisia oppilaita, joiden on vaikea keskittyä aiheeseen omin voimin yhtään pitempiä aikoja (niitä, jotka eivät osaa "sulkea korviaan" ympärillä olevilta jutuilta jne), sitä herkemmin pienikin juttelu aiheuttaa isompaa häiriötä.

    Mutta olet oikeassa siinä, että opettajana herkästi tuomitsee ennen kuin ottaa selvää mistä on kyse. Se taitaa olla tiettyä ammatin tuomaa pessimistisyyttä :) Kun on kymmenen kertaa keskeyttänyt keskustelut mopojen virittämisestä, ei enää jaksa kysäistä mitä se yhdestoista keskustelu koskee...

    VastaaPoista
  7. Luulen, että tota "opettajille itsestäänselvyyttä" kannattaa korostaa enemmän oppilaille, ja vaikka kertoa samalla, että kohta saa rauhallisesti puhua vieruskaverille, kun tulee hyvä väli sillekin. Se saattais jopa motivoida joitakin opiskelemaan jos sen jälkeen saisi hetken ihan luvan kanssa keskustella, mutta kuitenkin tarpeeksi hiljaa.
    Kiitos vielä kun jaksoit vastata, en oo ajatellu tätä asiaa aiemmin vielä näin tarkasti. (:

    VastaaPoista
  8. Omat kokemukseni parin vuoden takaa yläasteelta olivat tälläiset: Ryhmäkoko oli aivan liian iso mutta kunnalla ei ollut rahaa jakaa meitä kahtia. Luokkamme oli helv****n villi, kukaan opettaja ei saanut meihin kuria. Kerran meidät kaikki kierttätettiin kuraattorilla ja uhkauksiakin joskus heiteltiin lastensuojelusta yms. mutta ei onnistunut.

    Tänä päivänä meistä lähes kaikki saimme jatko-opiskelupaikan, itse olen lukiossa parantanut omaa keskiarvoani. Yläasteella kun vaan opittiin riehumaaan (ja jotkut polttamaan tupakkaa.) Lukio motivoi tuhatkertaa enemmän. Eli jotain tässä järjestelmässä oli meidän kohdalla vikaa? Opettajat olivat mukavia ei siinä, mutta ratkasiko raha?

    minajamunmielipiteet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. En taida ruveta arvailemaan mikä tiedän kohdallanne olisi lopulta auttanut, koska teitä tuntematta ja näkemättä luokkaa sellaisena kuin se oli, se olisi ihan mahdotonta.
    Luokat on niin erilaisia :) Minusta on äärettömän kiinnostavaa, miten luokan dynamiikka kehittyy sellaiseksi kuin se on. Joskus koko luokan ilmapiiri vaihtelee sen mukaan onko joku tietty oppilas koulussa vai ei. Joskus yksi opettaja saa ryhmään hyvän ja toimivan yhteyden ja toinen ei millään. Joskus kyse on kaverisuhteiden summasta. toisinaan turhautumisesta. Aina kuitenkin oppilaiden persoonista, heidän välisistään ihmissuhteista ja vuorovaikutuksesta koko ryhmän kesken.

    Jos nyt kuitenkin arvailen vähän teidän luokkaanne niin arvailisin jotain tälläistä: luokallanne oli joku porukka, joka syystä tai toisesta aloitti koulusysteemin haastamisen kieltäytymällä noudattamasta vaatimusta "kilttiydestä", johon suurin osa luokasta ajan myötä tottui ja lähti joko aktiivisesti (osallistumalla) tai passiivisesti (hyväksymällä) mukaan, kun huomasitte koulun olevan aika aseeton kanssanne. Pikkuhiljaa teille kehittyi luokan kesken mielikuva itsestänne (identiteetti) villinä luokkana ja tavallaan sitten vaan toteutitte sitä ("tälläsiä me aina ollaan, koittakaa kestää, ette te meille mitään mahda"). Eikä koululla ollut sitten kanttia tai halua (ehkä pärjäsitte villiydestänne huolimatta sen verran hyvin koulussa?) tehdä oikeasti radikaaleja päätöksiä teidä suhteenne.

    Eihän se ihan vaan rahasta ole kiinni. Opetusryhmiä voisi jakaa ainoastaan lukuvuoden päättyessä, koska muuten lukujärjestykset, opettajien tuntimäärät (ja palkat), tilavaraukset ja kaikki menisivät uusiksi. Mutta oppilaita voi siirtää eri luokkiin, opetusryhmiä hajottaa ja koota uudestaan jne. Ja lastensuojeluunkin niitä ilmoituksia joka koulusta tehdään ihan varmasti vuosittain, mutta ei kovin kevyin perustein yleensä. Meillä jokunen vuosi sitten kasiluokan jälkeen yksi luokka hajotettiin kolmeen osaan juuri "villiyden" takia ja samalla siis myös kahden rinnakkaisryhmän oppilaat jaettiin uusiksi. Se oli aika radikaali toimenpide sen vuoksi, että samalla häirittiin kahden ns normaalin luokan ryhmädynamiikkaa laittamalla kaikki uusiksi. Villi luokka rauhoittui, mutta samalla joku rauhallisempi luokka muuttui hieman villimäksi jne. Siksipä tälläiseen ei kai ryhdytä ellei katsota, että on ihan ihan ihan pakko...

    VastaaPoista