torstai 8. marraskuuta 2012

Tunnustus :)

Ohhoh! Olen ollut niin omissa sfääreissäni tai vaihtoehtoisesti kiireen vuoksi laput silmillä, että melkein en huomannutkaan tätä:


Noviisiopettaja oli antanut minulle blogitunnustuksen! Ihan hämmennyksestä menin sanattomaksi, sillä vaikka toki tuo Bloggerin käyrä kertoo, että täällä käy muitakin lueskelemassa kuin minä, niin jotenkin se aina silloin tällöin unohtuu, että muitakin saattaa ihan kiinnostaa mitä kirjoittelen :) Suuren suuret kiitokset Noviisiopelle!!

Tunnustukseen liittyy seuraavat ohjeet:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Nyt täytyy ihan ensin tunnustaa, että jos vertaa vaikkapa parin vuoden takaiseen aikaan, luen  tällä hetkellä todella vähän blogeja. Suurin syy lienee se kiirekiirekiire ja siitä seuraava väymysväsymysväsymys, joten blogien seuraaminen on muuttunut vähän enemmän satunnaiseksi selailuksi, mutta tässäpä kuitenkin muutama satunnaisessa järjestyksessä, joiden pariin palaan jatkuvasti. (Tuli muuten mieleen, että omien blogisuosikkien paljastaminen kertoo aika paljon ihmisestä...:)

  1. Turun Tilda - alunperin, vuosia sitten, aloin seurata blogia lähinnä Tildan ihanan tyylin takia, nykyään juuri opettajuuteen liittyvät jutut pitävät minut sen parissa edelleen ja onhan se myönnettävä, että juuri Tildan blogi innoitti minua perustamaan omani
  2. Verskin Valtakunta - aloin seurata Verskin blogia kun molemmat odotimme esikoisiamme. Verskillä on ihana huumorintaju, upea kyky tiivistää ajatuksia, rohkeutta puhua äitiyteen ja lapsiin liittyvistä jutuista rehellisesti ja kaunistelematta, mutta myös turhaan dramatisoimatta
  3. Unikuun terapiahuone - Unikuun blogi on jatkuva inspiraation lähde. Minuun iskee hirveä käsityökuume joka kerta kun katselen Unikuun upeita ompeluksia. 
  4. Kirjainten virrassa - Rakastan lukea ja rakastan lukea kirjoista. Hannan blogista olen kerännyt lukuvinkkejä kassikaupalla, saanut innostuksen äänikirjoihin ja muuten vaan hakenut innostusta kirjojen pariin!
  5. Pötkyläisiä - T:n blogiin tutustuin samoin kuin Verskin blogiin, kun odotimme esikoisiamme samaan aikaan ja edelleen piipahdan silloin tällöin katsomassa mitä T:lle kuuluu.
  6. Liikunnanvihaaja - Nelliina on kieltämättä aikamoinen blogistijulkkis meidän muiden seassa, mutta koska olen seuraillut Nelliinan vaatehuonetta iäisyyden ja nykyään melkeinpä innokkaammin tätä Liikunnanvihaaja-blogia, en oikein voi jättää häntä poiskaan. Nelliinan tyylissä kirjoittaa ihailen nimenomaan samaa suoruutta ja toisaalta turhan draaman välttämistä, kuin Verskinkin blogissa.
  7. Tyylitellen - Tyylitellen blogia aloin seurata Tildan blogin kautta kauan sitten ja jäin niin koukkuun, että kun blogi jäi pitemmälle tauolle, hyvä ettei itku päässyt. Nyt blogi on taas ollut toiminnassa ja tämän blogin visuaalinen ilme pitää minua edelleen otteessaan. 
  8. Lasteni suusta - Tämä on ihana, silloin tällöin päivittyvä, supersuloinen blogi, johon isä kerää lastensa oivalluksia ja sanomisia. 

Sitten niitä satunnaisia asioita itsestä...

1. Todella tykkään työstäni opettajana. Minulla on ihan huiput kollegat ja aivan mahtavia oppilaita. Opettajan työ on myös sopivan itsenäistä - saan itse päättää aika pitkälle miten ja mitä teen - ja toisaalta sopivasti muista riippuvaista - täytyy ottaa huomioon erilaiset oppilaat ja ryhmät, tehdä yhteistyötä erityisopettajien ja vanhempien kanssa. Olen varma, että jatkan tässä ammatissa eläkeikään asti!

2. Puhun paljon ja väittelen mielelläni. Lörpöttelen mielelläni vähän milloin mistäkin, kerron herkästi oman mielipiteeni asioihin ja nautin todella, jos pääsen väittelemään jostakin kiinnostavasta asiasta toisen sellaisen ihmisen kanssa, joka osaa väitellä asiasta ottamtta sitä henkilökohtaisesti.

3. Minulla on todella läheiset välit vanhempiini, sisaruksiini ja isovanhempiini. Näemme ehkä kerran viikossa vähintään, vietämme kaikki joulut ja juhannukset yhdessä ja minusta on ihanaa tietää, että tapahtuipa mitä vain, oma perhe on tukemassa minua.

4. Olen koukussa kahviin. Maailmassa ei ole mitään parempaa kuin istua kiireettömänä aamuna juomassa rauhassa isoa kuppia aamukahvia. Saatan jo illalla kaivata, että olisi aamu ja pääsisin juomaan aamukahvia.

5. Olen todella kiinnostunut psykologiasta. Halusin alunperin psykologiksi, mutta totesin, että ammatti voisi olla henkisesti hieman turhan rankka minulle. Silti olen todella kiinnostunut vähän kaikesta psykologiaan liittyvästä, etenkin muistiin, kieleen ja hahmottamiseen liittyvät asiat ovat jo työn puolesta minusta äärimmäisen kiinnostavia. Ehkä jos en opettajana halua olla eläkeikään asti, niin jatkan joskus kesken jääneitä psykologian opintojani ja alan sittenkin psykologiksi :)

6. Tahtoisin luopua televisiosta. Vaikka toisaalta TV:n tuijottaminen joskus puolikuolleena on ihan mukavaa, niin silti uskon, että ilman sitä onnistuisin tekemään enemmän asioita, joista todella pidän. Puolikuolleena voisi olla parempi mennä vaikka kirjan tai lehden kanssa sänkyyn. Tai itseä voisi lepuuttaa paljon mukavammin äänikirjan ja neuleen kanssa. TV kun myös syö energiaa ja aikaa ihan turhaan.

7. Rakastan tanssimista. Rytmi ja liike yhdistettynä ovat kuin huumetta. Olen myös edelleen sitä mieltä (siitäkin huolimatta, että miehelläni on kaksi vasenta jalkaa), että helpoin tapa hurmata minut olisi viedä minut tanssilattialle ja viedä niin hyvin, etten tajuaisi itse tekeväni mitään.

8. Kaipaan pitkille vaelluksille metsään mukavassa porukassa. Ihana ruumiillinen väsymys päivän kävelyn jälkeen, trangiassa laitettu iltaruoka ja raukeaa istuskelua yhdessä kesäillassa ennen kuin väsymys ajaa makuupusseihin on yksi ihanimmista asioista mitä tiedän!

6 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta :) Täytyypi alkaa tekemään omaa listaa! T. Petri

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta ja ihanista sanoistasi. Yritän ehtiä pian vastaamaan tähän. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! Hieman ovat kyllä olleet vähenemään päin nuo opettajuutta käsittelevät jutut blogissani, mutta toivon kovasti, että niitä edelleen kaipailevat osaisivat hyödyntää arkistojen kätköjä. Oma elämäntilanne vaikuttaa vahvasti siihen, mistä kiinnostaa postailla. Kun opetuskokemusta oli vähän, koulupohdintoja tuli luonnostaan. Mutta ehkäpä nuo opojutut ovat se uusi keskeinen koulupohdintojen aihe blogissani tulevaisuudessa. Kunhan niihin vain ensin pääsee sisälle ;)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    Ps. Hassu juttu, mutta tunnustusten jaon perusteella olet tainnut seurailla serkkuni miehen blogia ;)

    VastaaPoista
  4. Tilda, Varsinais-Suomi on pieni paikka :) Alunperin blogiin eksyin, kun mieheni on joskus kauan sitten ollut kesätöissä samassa paikassa Petrin kanssa :)

    VastaaPoista
  5. Hahaha, olenkin ihmetellyt miksen ole aiemmin törmännyt vaikka monesti olet jättänyt kommenttia ;) Mahtavaa löytää vihdoin blogisi!

    VastaaPoista