sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mitäs sitä tänään päälleen pistäis?

Uutiskynnyksenkin ylitti väitöstutkimus, jossa tutkittiin sitä, mitä mieltä opettajat ovat toistensa pukeutumisesta.

Ei voi mitään, minua koko juttu naurattaa.

Opettajalla on julkinen ammatti, jossa saa kuitenkin pukeutua oman harkinnan mukaan niin kuin tykkää. Niin tekee myös koko kansakunta lähtiessään kotoaan julkiselle paikalle. Ihan kaikki arvioivat myös toistensa pukeutumista, ja minusta aika samantapaisesti kuin opettajat toisiaan tutkimuksen mukaan.

Meistä iso osa on niitä taviksia, jotka pukeutuvat ihan perussiististi: farkut ja joku paita ovat ehkä oikeasti suomalaisten kansallisasu, vaikka niistä tuulipuvuista aina maristaankin. Sitten on niitä epäsovinnaisia, jotka elävät kadotettua nuoruuttaan nahkaliiveissä tai suoralippaiset käpit päässään. Nille voi pyöritellä vähän silmiään. Iso mies ja tuollaiset vaatteet! Kolmantena on ne hienosti pukeutuvat, joiden millintarkkoja kampauksia ja rypyttömiä kauluspaitoja me muut vähän aina kadehditaan, sillä olisihan se ihan hienoa näyttää aina niin huolitellulta, jos viitsisi ja jaksaisi. Helpompaa on kuitenkin vähän paheksua ja kuitata koreilu turhaksi. Ja neljäntenä tulevat ne, joilta hyvä maku on vähän hukassa ja joiden ammattitaitoa toisten silmissä syö ammatissa kuin ammatissa (paitsi ehkä siinä maailman vanhimmassa) liian avonaiset paidat ja lyhyet hameet. (Onko miehillä tälle vastinetta? Liian seksuaalisesti pukeutuvat miehet? Mitä niillä on päällään? Liian tiukat housut?)

Tämä jaottelu ei kyllä todellakaan päde pelkästään opettajiin, vaan minusta samoja kategorioita voi oikein hyvin mennä soveltamaan vaikka paikalliseen ostoskeskukseen syysloman ratoksi ja ruksia, että minkä ryhmän edustajia eniten siellä taapertaa.

Ehkä tarvitaan kuitenkin vielä pari kategoriaa lisää, jotta laajennus kaikkiin kansanosiin on helpompi.

Lisäisin ensin urheilupukeutujat. Ne, jotka kävelevät marketissakin verkkareissa ja lenkkareissa. (Ottaen huomioon markettien nykyisen koon ei asuvalinta suinkaan ehkä ole huonoimmasta päästä...) Ne, joiden mielestä pelipaita on sopiva asu ravintolaan. Ne, jotka ruokkivat mielikuvaa suomalaisista tuulipukukansana, järkevissä goretex-ulkoilukengissä tietysti. Siis usein myös ne kotiäidit, jotka uhmaavat säätiloja tarjotakseen lapsukaisilleen keinon purkaa höyryjä leikkipuistossa. Tätä joukkoa on minusta kyllä opettajissakin, tosin ehkä lähinnä liikunnanopettajissa, joiden olisi pikkuisen kornia sipsuttaa korkokengissä tai marssia suorissa housuissa kentän laidalle. (Tosin omalle liikunnanopettajalleni ei kyllä aikanaan olisi ollut niistä vermeistä mitään haittaakaan. Hyvin se kahvinjuonti ja munkinmussutus olisi onnistunut ilman tuulipukuakin...)

Toiseksi joukosta puuttuvat myös epäsiistit. Tiedätte kyllä tyypin. Ne joilla on likaiset ja virttyneet college-housut, repsottavat reinot, puhkikulunut nahkatakki tai 30 vuotta vanha urheiluseuran tuulitakki. Ne jotka joko eivät oikeasti välitä yhtään miltä näyttävät tai jotka haluavat näyttää siltä, etteivät yhtään välitä miltä näyttävät. Tämä taitaa olla ainut joukko, jota ei juuri opettajista tai muista vastaavien alojen edustajista löydy... tai ei ainakaan ehkä ihan siinä rajuimmassa muodossaan. Jos epäsovinnaisesti pukeutuvat haluavat vähän venyttää käsitystä aikuisten normaalista pukeutumisesta, nämä eivät siitä piittaa ollenkaan.

No, johtopäätöksenä siis se, että ulkonäkö ja pukeutuminen vaikuttavat muiden ihmisten mielikuvaan sinusta ja kyvyistäsi ei kyllä minusta ole niin uusi ja ihmeellinen, että sitä ihan iltapäivälehdissä tarvitsisi ihmetellä. Mutta onpahan siis todistettu, että se pätee opettajiinkin - ainakin jos kysytään muilta opettajilta. Hauskempaa kyllä olisi kuulla oppilaiden mielipiteitä opettajien vaatteista. Tai vanhempien. Ja sitten opettajat voisivat arvioida millaisia mielikuvia oppilaiden pukeutuminen heissä herättää. Tai oppilaiden vanhempien! ...Tai kaipa sitä arviointia tehdään ihan koko ajan, puolinja toisin. Sitä vaan ei vielä kukaan ole saanut päähänsä tutkia!

5 kommenttia:

  1. Onpa joku hyvinkin saanut päähänsä tutkia oppilaiden suhtautumista opettajien pukeutumiseen. Gradu vaan ei herätä samanlaista kiinnostusta kuin väitöskirja. Itselleni oppilaiden haastatteleminen ja haastatteluiden analysointi oli kyllä kovinkin antoisaa.

    VastaaPoista
  2. No kerro nyt, mitä ne sanoi, mua kiinnostais ne tulokset paljon enemmän! :) Musta toi aikuisten arviot toistensa vaatteista on niin ennalta-arvattavia, mut oppilaiden ajatukset vois olla hyvinki erilaisia (tai niin mä voisin kuvitella...)

    VastaaPoista
  3. Hihii, meillä kyllä on yks herrahenkilöopettaja joka voitais luokitella ainakin vähemmän siistiksi... Farkut ovat sitä paitsi sitä mallia, että persvakoa ja sen kasvustoa joutuu havainnoimaan vaikka totisesti ei haluaisi.

    VastaaPoista
  4. Mulle tuli mieleen oppilaiden vanhemmista yksi perhe monen vuoden takaa. Aina kun vanhemmat saapuivat arviointikeskusteluun tai vanhempainiltaan niin mulle tuli jotenkin sellanen olo, että Barbie ja Ken saapuivat paikalle, niiden poika ei vaan mitenkään tuntunut kuuluvan joukkoon.

    VastaaPoista
  5. Pakko kommentoida tuohon "ruokkivat mielikuvaa suomalaisista tuulipukukansana". Mulla ei ole autoa ja joudun siis kävelemään/pyöräilemään joka paikkaan. Pikkukaupungissa ei ole julkisiakaan. On pakko pukeutua sään mukaan ja esim. tämän syksyn ilmoilla ainoa järkevä asu on ollut gore-tex-puku joka paikaan. Kyllä se hieman nolottaa kaupoissa ym. mutta pakko mikä pakko. Toivottavasti autoillaan kauppojen eteen parkkeeraavat ottaisivat sen huomioon, että kaikki eivät voi sipaista siitä autosta pikkukengissään kauppaan... Siistit ja kivat vaatteet ovat roikkuneet koko syksyn tarpeettomina naulakossa :(

    VastaaPoista