keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kiirekiirekiirekiire

Kirjassa on kappaleita 24. Kouluviikkoja vuodessa noin 38 ja koska yseillä on meidän koulussa 2,5 viikkotuntia englantia (minusta ihan älytön ratkaisu muuten) olisi teoriassa mahdollista käyttää hieman alle 4 tuntia jokaisen kirjankappaleen käsittelyyn ja ehtiä käydä koko kirja läpi.

Käytännössä tuntimäärästä pitää karsia ensin monet ensimmäisten ja viimeisten viikkojen tunneista, satunnaiset arkipyhät, TET-viikot, erikoispäivät kuten liikuntapäivät, taksvärkit, koulun juhlat, luokkaretket ja muut semmoiset. Toisaalta jokaista koetta varten pitää varata ainakin 3 tuntia: kertaus-, koe- ja palautustunti. Ryhmätöihin, projekteihin ja kirjoitelmiin harvoin yksi oppitunti riittää millään.

Lopputuloksena olisi noin 2,5 oppituntia jokaista kappaletta kohti. Tai jos ollaan realistisia ja halutaan käyttää se noin 4 tuntia per kappale, ehditään käydä vuodessa noin 14 kappaletta.

Tiedän, että lähden täysin väärästä suunnasta miettimään koko juttua. Oppikirja ei ole koulun tarkoitus. Kappaleiden tai tehtävien ehtiminen ei ole koulun tarkoitus. Se ei ole paras ope, joka ehtii käydä suurimman määrän kappaleita. Nopea tahti ja kova kiire eivät takaa hyviä oppimistuloksia (väittäisin, että päinvastoin.) Koulun tarkoitus ei ole myöskään pelkästään opettaa englantia. Tai matematiikkaa tai äidinkieltä tai yhtään mitään muutakaan. Siis pelkästään.

Miksi sitä silti kuitenkin itseään piiskaa ja ja oppilaitaan kiirehtii?
Miksi itseä häiritsee ne yli hypätyt kirjan kappaleet ja käsittelemättä jätetyt kielioppiasiat?
Miksi sitä yrittää väkisin ehtiä enemmän kuin oikeasti pystyy?
Miksi on niin vaikea keskittyä johonkin kunnolla?
Miksi Itsenäisyys-juhlan osuminen omalle tunnille harmittaa, kun pitäisi ehtiä eteenpäin?
Miksi kahden viikon TET-jakso tuntuu liian pitkältä, kun se syö 6 hyvää englannintuntia?
Miksi, jos kerran haluan noudattaa "se mikä tehdään, tehdään hyvin eikä hosuta" -mottoa, en sitten kuitenkaan noudata sitä?
Miksi välillä itseä pitää oikein tietoisesti muistuttaa siitä, että tarkoitus on oppia englantia, ei hosua tehtäviä valmiiksi?
Miksei sitä voisi olla itselle ja oppilailleen armollisempi?

Yksi oppilas kiitti minua siitä, että asiat käydään rauhassa läpi ja ehtii kunnolla oppia ja ymmärtää. Aloin pohtia tuleeko nopeammilla oppilailla tylsää.
Korjasin kirjoitelmat ja mietin, miten parasta olisi kirjoituttaa ne puhtaaksi ja ehkä jopa laatia pieniä kertaustehtäviä niistä aiheista, joissa eniten kirjoituksissa oli ongelmia. Ehdin vain jakaa kirjoitelmat takaisin, en edes kunnolla selittää pisteytystä.
Järki sanoo, että kahdessa viikossa ei ehdi kunnolla käydä yhtä kielioppiasiaa ja kahta kappaletta. Silti joku riivaaja ajaa yrittämään.

Onkohan tästä kiireestä luvassa koskaan pelastusta vai loppuko kiirekin vasta sitten kun päätän lakata kiirehtimästä?

2 kommenttia: