Silti suomentaminen on ensimmäinen läksy, jonka oppilaat mieluiten jättävät tekemättä. Se vie eniten aikaa. Se on usein vaikeaa. Sen tekemistä tai tekemättä jättämistä on melkein mahdoton vedenpitävästi tarkistaa.
Kuten ennakoinnista kirjoitellessani kerroin, yritän nykyään tehdä kappaleen sisällön mahdollisimman arvattavaksi ja tutuksi jo ennen ensimmäistä kuuntelua. Haluan madaltaa kynnystä tutustua kappaleeseen. Haluan, että oppilaalle jää sellainen olo, että hän saa otteen tekstistä eikä lannistu ennen kuin pääsee edes vauhtiin. Kappaletta kuunnellessamme painotan kyllästymiseen asti sitä, että tekstiä pitää seurata koko ajan silmillään - näin oppii ääntämään, lukemaan ja kirjoittamaan paremmin. Ja ennen kaikkea näin kappaleesta ymmärtää eniten heti alkuun. Kappale luetaan aina ensin pelkästään englanniksi ja yleensä pareittain. Kyllästymiseen asti painotan, että parin on seurattava koko ajan missä mennään. Muuten siitä ei ole hyötyä. Pareissa vastataan yleensä joihinkin yleisiin ymmärryskysymyksiin, jotta kappaleen pääsisältö olisi kaikille varmasti tuttu, jotta se suomentaminen ei pelottaisi.
Lopulta päästään siihen suomentamiseen. Tiedän, että monille hyville oppilaille usein riittää ymmärtämiseen pelkkä kappaleen kuuntelu ja englanniksi lukeminen. Joidenkin kappaleiden kohdalla tämä minusta riittää. Joku kappale käsitellään vain pintapuolisemmin eikä vaadi samanlaista syventymistä kuin joku toinen. Haluan näin myös korostaa sitä, että aina ei ole pakko ymmärtää ihan joka ikistä sanaa, jotta voi ymmärtää kokonaisuuden. Se vastaa kuitenkin todellisuutta paremmin kuin pikkutarkka kääntäminen.
Sitten toisinaan kappale pitää suomentaa.
Yleensä suomentaminen ainakin aloitetaan tunnilla. Yleensä pareissa. Pareissa jokaiselle tulee enemmän suomennettavaa kuin suuremmissa ryhmissä. Pareissa oppilaat seuraavat paremmin missä mennään. Pareissa kynnys kysyä apua toiselta on matalampi. Näin ainakin niissä pareissa, joissa työskentely sujuu.
Lukeminen ja ymmärtäminen tai suomentaminen tulevat aina uuden kappaleen läksyksi enkä yleensä anna mitään aiheeseen liittymätöntä muuta tehtävää samanaikaisesti läksyksi. Ehkä jotain ymmärryskysymyksiä tai niitä tehtäviä, joissa pitää etsiä tekstistä joku tietty lause. Hankalien kappaleiden tueksi ja heikommille muutenkin annan usein kopiot kappaleen juonikaaviosta suomentamisen tueksi, jottei se punainen lanka pääse tekstistä niin helposti hukkumaan.
Tähän asti olen ihan tyytyväinen tähän omaan tapaani edetä uuden kappaleen ja sen suomentamisen tai ymmärtämisen kanssa. Sitten tulee se hankala kohta. Miten varmistaa ymmärtäminen?
- Koko ryhmän kanssa lause kerrallaan järjestyksessä suomentaessa ongelmaksi tulee helposti se, että oppilaat keskittyvät laskemaan sitä, mikä lause heille sattuu eivätkä kuuntele muita. Koko luokan kuunnellessa joidenkin heikompien tai ujompien on toisinaan vaikea suomentaa - tilanne jännittää liikaa. Ja tähän on varattava aina aikaa!
- Jos taas kysyy luokalta oliko kappaleessa vaikeita kohtia, joita he eivät ymmärtäneet tai joista eivät ole ihan täysin varmoja ymmärsivätkö ne oikein, on vastassa yleensä hiljaisuus.
- Ymmärryskysymykset kertovat toki jotain, mutta aika ylimalkaisesti.
- Usein teen niin, että suomennan itse kappaletta, mutta pysähdyn aina joihinkin kohtiin ja kysyn niitä sitten oppilailta. Tosin niin, että vastataan viittaamalla, ei järjestyksessä. Arvannette mikä ongelma tästä helposti seuraa? Vain ne muutamat osallistuvat ja vastaavat. Muut ovat hiljaa.
- Toisinaan, jos kappale siihen soveltuu, saatan kopioida juonikaavion ja leikellä sen osiin. Oppilaiden tehtävä on järjestää se tekstinmukaiseen järjestykseen ja lukea sitten kappaleesta miten mikin kohta kaaviosta on siellä ilmaistu.
- Kirjallinen suomennoskin toki olisi mahdollista, mutta on pitkien kappaleiden kanssa minusta turhan työlästä - varsinkin kun monet heikommista oppilaista kärsivät muutenkin jo vaikeuksista kirjallisen ilmaisun kanssa. Kannustan toki oppilaita omatoimisesti kirjoittamaan vaikeiden lauseiden suomennokset aina itse ylös ja hankalat sanat vaikka himmeällä kirjaan (vaikkei niin tietenkään saisi tehdä...). Mutta muuten tämä keino on kokonaan pois käytöstä.
Jotenkin tahtoisin painottaa kappaleen lukemista ja hyvää ymmärtämistä vielä entisestään ja nimenomaan varmistaa sen, että kappale todellakin kunnolla ymmärretään tai suomennetaan, mutten ihan tiedä miten sen loppujen lopuksi parhaiten tekisin.
Toki, kappaleen voisi suomennuttaa koko luokan kanssa niinkin, että etenisi satunnaisessa järjestyksessä, jolloin kaikenlainen lauseiden laskeminen olisi mahdotonta. Puhumissanktion (se, joka juttelee omiaan eikä kuuntele sitä, jonka vuoro on suomentaa, saa automaattisesti seuraavan suomennosvuoron) lisäksi voisi ottaa seuraamissanktion: jos ei tiedä missä mennään, kun suomentamisvuoro osuu kohdalle, joutuu suomentamaan yhden lauseen sijasta kaksi lausetta. Mutta haluanko tehdä suomentamisesta niin tiukan ja pelottavan tilanteen? Se vaan pahentaisi joidenkin oppilaiden jännitystä koko tilanteen suhteen.
Joskus olen mielessäni pyöritellyt jonkinlaisia pistareita, joilla testaisin onko kappaletta kotona oikeasti suomennettu, mutta ajatus kaatuu siihen, että en tahdo testata mitä oppilaat muistavat ulkoa kappaleen sisällöstä - se kun ei ole kuitenkaan suomentamisen tarkoitus. Enkä toisaalta myöskään tahdo testata oppilaiden muistia yksittäisten lauseiden tai rakenteiden suhteen - hyvät selviäisivät niistä ilman kotona suomentamista, huonot eivät välttämättä silti, vaikka olisivat ne kotona suomentaneetkin. Tai sitten pistari pitäisi saada tehdä kirjan kanssa ja taas se suosisi hyviä, koska kirjan kanssa he selviäisivät ilman kotisuomennostakin.
En tiedä... Vai pitäisikö minunkin vain luottaa enemmän siihen, että ne jotka oikeasti haluavat oppia, suomentavat tekstin joka tapauksessa ja ne, joita oppiminen ei kiinnosta, eivät opi silti, vaikka yrittäisin kuinka pakottaa heidät suomentamaan?
Oi oi, itsekin painiskelen usein tämän aiheen parissa. Olen alakoulun englannin lehtori ja vuosien aikana puntaroinut asiaa joka vuosi, edelleen etsien sitä optimaalia.
VastaaPoistaNorssi keskittyi yläkouluun ja lukioon, eikä harjoittelussa KOSKAAN suomennettu kappaleita - niitä käytiin sisältökysymyksin läpi. Eli ainahan siinä heikoimmilla jäi hyvin vähän käteen. No, kun itse päädyin alakouluun, niin nopeasti totesin, ettei tuo ihan noin käy ja aloinkin etsiä jotain välimuotoa.
Nykyään monet kappaleet selvitämme suomeksi melko tarkoin sisältökysymyksin, tai koska monet kappaleet ovat dialogeja, leikimme simultaanitulkkeja: ensin yksi dialogi enkuksi ja "tulkki" kääntää sen suomeksi. Oppilaat tykkäävät, mutta tämä melkein vaatii sen, että kappaleeseen on tutustuttu jo kotona (kuka mitenkin - eli jokunen ei lainkaan :/
Mikäli kappale on "tylsää" kerrontaa (kuudennella), teen joskus, mutta tosi harvoin niin, että nytpä ope kääntää suomeksi, mutta samalla varoitan, että en ihan kaikista sanoista ole varma ja pyydän oppilaita älähtämään, jos minulle tulee virhe. Toisin sanoen luen tekstin suomeksi ja sisällytän sinne pieniä virheitä noin joka toiseen lauseeseen. Oppilaat kuuntelevat - usko tai älä - herkeämättä ja ihan varmasti älähtävät, kun sanon väärin! Tätähän ei monta kertaa voi tehdä, sillä oppilaat kyllästyvät, kun kyllähän he tajuavat jo ekan tällaisen suomentamisen aikana, että tietäähän se ope oikeasti ;) Mutta pari kertaa per ryhmä.
Itse jäin miettimään sitä, että luetutat kappaleen ensin englanniksi ennen kuin selvitätte sitä suomeksi? Itse olen aina ollut siinä uskossa, että täytyy ensin tietää, mitä puhuu. Eli vasta kun kappale on selvitetty suomeksi, se luetaan parin kanssa/ryhmissä.
Sen suhteen olen huojentunut, että on niitäkin yläkoulun opettajia, jotka eivät kirjoituta kappaleita suomeksi vihkoon! Itse en tätä harrasta - pieniä osuuksia annan vihkoon suomennettavaksi vitosella ja kutosella, mutta olen kuullut, että kun oppilaat siirtyvät yläkouluun, niin vihkoon suomentaminen on yleistä.
Joka tapauksessa yritän opettaa oppilaani siihen, että ihan joka sanaa ei tarvitsekaan ymmärtää. KÄÄNTÄMISEN kulttuurista kärsin itse edelleen, sillä aikoinani 80-luvulla jokaikinen lause käännettiin peruskoulussa ja lukiossa ja edelleen minun on vaikea lukea kirjoja tai lehtiä, jos vastaan tulee outo sana, jota en muusta yhteydestä huolimatta ymmärrä. Jos siis voisin suhtautua rennosti lukemiseen, lukisin varmasti enemmän! Tai sitten kyseessä on ammattitauti tai lingvistikoulutus ("onhan minun pakko joka sana tietää!")...
Tuo englanniksi lukemisen pointti ennen suomentamista on siinä, että kuuntelun ja lukemisen jälkeen iso osa oppilaista ymmärtää jo kappaleen niin hyvin, että ns. suomentamiseen ei juuri kulu aikaa. Englanniksi lukemisen jälkeen kun usein vastataan joihinkin yleisempiin sisältökysymyksiin eli periaate on sama kuin sinulla siinä, että joka sanaa ei tarvitse ymmärtää jotta ymmärtää kokonaisuuksia. Kappale luetaan toisinaan kyllä toiseen kertaan sen jälkeen, kun se on jo paremmin käsitelty. Kääntäminen on kyllä niin kaksipiippuinen juttu, koska toisaalta tarkkaan kääntämällä oppii tehokkaasti sanoja ja rakenteita ja sitten toisaalta juuri tuo yksittäisiin sanoihin takertuminen hankaloittaa normaalia lukemista...
VastaaPoistaHei ja kiitos mukavista postauksista! Löysin blogisi aivan vasta ja ilahdun kovasti ajatuksistasi sivuillasi. Paljon samankaltaisia ajatuksia pyörii mielessä täällä itärajan tuntumassa :-)
VastaaPoistaItse opetan reilut puolet tunneistani alakoulussa ja yläkoulussa ja koen, että kappaleet on kyllä suomennettava oppilaiden kanssa tarkastikin. Kappaleet ovat vielä pituudeltaan sellaisia, että lausetarkka suomennos ei ole ongelma.
Virittely kappaleeseen on minustakin tärkeätä ja sen avulla voidaan palauttaa mieleen jo aikaisemmin opittua aihepiiriin liittyvää sanastoa, tunnelmaa, kulttuuritietoa, mutta oppia vaivihkaa kappaleessa esiintyvää uutta sanastoakin. Monesti otan uuden kappaleen oppilaiden kanssa lopputunnista käsittelyyn niin, että virittelen teemaa erilaisin harjoituksian ja sitten yleensä kuuntelemme kappaleen ja etsimme vastauksia suomenkielisiin sisältökysymyksiin. Näin ollen oppilaille jää jo joku tunne tunnilta lähtiessään, mitä kotona suomennettava kappale on syönyt sisäänsä. Kotona suomentaminen toivon mukaan käy jouduisammin. Toisinaan suomennos tehdään jo parin kanssa tunnilla ja vielä opejohtoisesti lause lauseelta. Itse en ole suomennuttanut kappaleita vihkoon lainkaan. Oma esikoiseni kyllä tekee sitä toisinaan oman opettajansa käskystä/pyynnöstä. Minäkin aloitan ääntämisen treenauksen ja kappaleen ääneenluvun vasta suomennoksen jälkeen.
Lukion puolella huomaan suomentamisen vastuun painavan oppilaiden harteilla, sillä siellä emme ehdi suomentamaan kokonaisia kappaleita oppitunneilla. Oppilaan pitää itse hoksata kysyä vaikeita kohtia. Toki hankalimpia rakenteita ja lauseita otan erityyppisin harjoituksin esiin. Pitkän kielen tekstit vaan tahtovat olla jo aika lailla haastavia, ja ensimmäinen kuuntelukerta voi tuntua turhan hankalalta. Monesti olemme kokeilleet ensin opiskella kappaleen uusia sanoja tehokkaasti eri harjoituksin ja vasta kunnon harjoittelun jälkeen olemme kuunnelleet ja käyneet kappaleeseen paremmin. Monet oppilaat ovat tuntuneet iloitsevan ja huomanneet muutoksen omassa kappaleiden ymmärtämisessä, kun olemmekin tehneet ensin työkirjan sanastoharjoituksia. Ristikko tuntuu takuuvarmalta ja motivoivalta sanaharjoitukselta, olipa minkä ikäinen oppilas vaan :-)
Itse olen käsitellyt kappaleita lähinnä sisältöjen ymmärtämisen pohjalta enkä ole suomennuttanut lause lauseelta. En tiedä onko tämä "väärin", mutta koen sisällön ydinasioiden ymmärtämisen tärkeämmäksi. Opetan alakoulussa, joten pienempien kanssa sisältökysymykset/kuvien tutkiminen ja lauseidne liittäminen niihin jne usein riittävät. Isompien kanssa kappaleita on käsitelty kuuntelun ja lukemisen jälkeen mm. näin: 1. Taululla open poimimia ydinlauseita kappaleesta "tiivistelmänä" englanniksi, joihin olen tehnyt virheitä. Oppilaat korjaavat + suomentavat. 2. Taululla miellekartta kappaleen sisällöstä, jossa on oikeita, vääriä ja puuttuvia kohtia suomeksi. Oppilaat täydentävät ja korjaavat. Kun näihin työtapohin on totuttanut niin oppilaat voivat tehdä omia versioita suoraan - silloin taitavat saavat tehdä omanlaisia/tarkempia töitä perusaihioon ja heikommille voi antaa valmiimman mallin. Tehtäviä voi viahtaa parien kesken, näyttää smartboardilla, käyttää seuraavalla tunnilla kertauksena jne... Joissain kirjasarjoissa lukukappale ohitetaan yhdellä sisältötehtävällä, joten kappale jää todella irralliseksi sanasto- ja kielioppitehtävien joukossa.
VastaaPoistaNuo "hassut lauseet" uppoavat tosiaan oppilaisiin ja niitä on oikeastaan ihan lysti itsekin laatia.
VastaaPoista:-)
Onko teillä käytössä sähköistä materiaalia? Oletteko olleet tyytyväisiä?
Minä väännän alakoulun kirjasarjaa ilman moisia, joten aika lailla menee aikaa etsiessä kivoja valmiita tehtäviä tai laatiessa omia smartille, mutta toisaalta saa sitten omannäköisiä tehtäviä ja materiaalia.
Itse en laita oppilaita koskaan lukemaan tekstiä ennen kuin he tietävät sen sisällön - tätä meille painotettiin todella paljon aikoinaan harjoitteluvuonna; oppilaan pitää ymmärtää mitä lukee, muuten siitä ei ole niin paljon hyötyä.
VastaaPoistat. kielten aineenope
tiinaf: tuo sanastoharjoittelu ennen varsinaiseen kappaleeseen perehtymistä kuulostaa todella hyvältä idealta! Jossain määrin olen vähän sen suuntaisia juttuja tehnytkin ennakointitehtävinä varsinkin ysien kanssa, joiden kirja pursuaa kaikkea ihanaa sanastoa kuten geeniteknologiaa ja radioaktiivista säteilyä :D Smart Movesiin ei ole sähköistä opetusmateriaalia - ainoastaan oppilaan harjoitustehtäviä netissä, tosin ne ovat aika kivoja ja toimivat varsinkin kertaustunneilla ennen koetta! Mitään smart boardia ei minulla todellakaan ole käytössä. Vasta tänä syksynä sain toimivan tietokoneen ja dokumenttikameran ja nekin tuntuvat suurelta edistykseltä useamman vuoden piirtoheitin+liitutaulu-yhdistelmän jälkeen :)
VastaaPoistaopetus, minusta sinun lähestymistapasi kuulostaa järkevältä! Sisältö tulee muotoja ennen, koska sillä pelkällä muodolla ei tee mitään jos sitä ei ymmärrä ja sitten tietysti joitain muotoja ja hankalia lauseita voi käsitellä sitten erikseen, jotta nekin tulevat varmasti ymmärrettyä. Olet ihan oikeassa, että kappaleen sisältö sivuutetaan usein todella vähällä käsittelyllä tehtävissä. Itseä jotekin turhauttaa kirjan kappaleet, jotka ovat toisinaan pitkiä kuin nälkävuosi. Sitten niistä on pari hassua sisältökysymystä ja sen jälkeen kirja siirtyy suoraan sanaston harjoitteluun. Minun täytyy laittaa itselle muistiin nuo sinun työtapasi! Varmasti juuri ajan kanssa rupeavat sujumaan, kun oppilaat niihin tottuvat!
Kielten aineenope, viittaat varmaan ääneen lukemiseen? Koska täytyyhän kappale ensin lukea ennen kuin sitä voi ymmärtää :) Minä taas en oikein ymmärrä mitä haittaa siitä voi mahdollisesti olla? Liian syvällinen ääntämisen tai intonaation harjoittelu täysin siansaksaa olevalla tekstillä on tietysti turhaa ja turhauttavaa, mutta itse olen sitä mieltä, että kappaleen tekstiin tutustuminen - vaikka sitten ääneen lukemalla (monet sanat kun saattavat kirjoitettuna näyttää vierailta ja vasta luettuna saavat merkityksen) - auttaa kappaleen kokonaisuuden ymmärtämistä ja siten myös sen suomentamista. Se myös kehittää epävarmuudensietokykyä, kun ihan kaikkea ei heti pidäkään syvällisesti ymmärtää, vaan voi antaa hankalien kohtien olla ja keskittyä siihen, että ylipäänsä ymmärtää jotain! Mutta jokainen toki tyylillään :)