Heti alkuun Saloviita varoittaa luottamasta liikaa maalaisjärjellä tai mutu-tuntumalla saatuihin vastauksiin oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Ja se varoitus todellakin tulee tarpeeseen, kun kirjaa alkaa lukea. Näette kohta kun listaan joitain kirjassa esiteltyjä tutkimustuloksia. Pitäkää siis tuolista kiinni, kun luette näitä ja varatkaa kirja sitten kirjastosta ja lukekaa tarkemmin. Näitä ei ole helppo niellä, kun on tässä systeemissä itse opiskellut ja opettanut.
Aloitetaan siis. Koulutason järjestelyistä oppimistuloksiin vaikuttavat eniten:
- Luokkakoko ei vaikuta merkittävästi oppimiseen.
- Pysyvä opetusryhmä vaikuttaa positiivisesti oppimiseen (muuttaminen ja luokallejääminen negatiivisesti).
- Tasoryhmittely ei vaikuta oppimiseen. Paitsi jos ryhmillä on erilliset opetussuunitelmat. Silloin lahjakkaat oppivat entistä paremmin ja heikot entistä huonommin.
- Osittainen erityisopetus (yleisopetuksen oppilas käy osan tunneista erityisopettajan luona opiskelemassa) ei vaikuta oppimiseen, muuten kuin että oppilas jää enemmän jälkeen.
- Erityisluokat eivät vaikuta oppimiseen tai heikentävät sitä. Jopa siis siinä määrin, että erään tutkimuksen johtopäätösten mukaan "erityisluokkasijoitus on riskitekijä, joka lisää marginalisaatiota ja eristymistä" nimenomaan myöhemmässä elämässä. Integraatio sitä vastoin edistää oppimista ja elämässä selviytymistä.
- Avustaja luokassa ei edistä oppimista.
Lyhyesti sanottuna: integraatio edistää erityisoppilaan oppimista eikä integraatiolla ole todettuja vaikutuksia muihin oppilaisiin (tutkimuksessa kohteena 28 000 hollantilaista oppilasta).
Pistää miettimään, eikö vain?
Tekee mieli väittää vastaan, eikö vain?
En sano juuta enkä jaata. Ei minulla oikein olisikaan tarjota kuin omat käsitykset tutkimustuloksia vastaan. Mutta laittaa todellakin ajattelemaan!
Mennään silti eteenpäin! Mitkä ovatkaan opettajan tärkeimmät piirteet oppimistulosten kannalta?
- Muodollisesti pätevä? Ei.
- Hyvät pedagogiset sisältötiedot? Ei.
- Työkokemus? Kyllä.
- Korkeat odotukset oppimisen suhteen? Kyllä.
- Hyvä suhde oppilaisiin? Kyllä.
Tämän pitäisi olla hyvä uutinen kaikille sijaisille, vanhemmille ja tietysti meille opettajillekin (jos vaan pääsemme irti omasta ylemmyydentunteestamme ja pystymme myöntämään, että ehkä jossain määrin tätäkin ammattia pystyisi hoitamaan "kuka tahansa"): jos olet kannustava ja välittävä aikuinen ja uskot lapsen oppimismahdollisuuksiin, tulokset on hyviä :)
Entäpä opetus sitten, mitä opettajan tulisi tehdä ja mitä ei, jotta opetus on toimivaa? Lukekaa yksityiskohdat oikeanlaisesta kyselemisestä, ennakkojäsentäjistä ja virheiden korjaamisesta (=korjaa virheet aina) kirjasta itse, mutta kolme ajatuspalaa teille tarjoilen:
- Ensinnäkin yllätys yllätys: suora opetus (niin niin, se perinteinen opetus) on tehokasta, kun se toteutetaan oikein (kertaa, aseta tavoite, opeta osissa ja selitä selkeästi, paljon harjoittelua, varmista ymmärrys, anna palautetta ja korjaa virheet, ohjaa itsenäiseen työhön ja valvo sitä).
- Ja toiseksi: läksyjen merkitys on melkein olematon. Hyvät ja vanhemmat oppilaat hyötyvät niistä eniten, nuoret ja heikommat eivät juuri. Tähänkin vaikutti opettajan oma panos läksyjen suhteen: millaisia läksyjä, millaisia ohjeita, millainen kontrolli. Pistää miettimään millaisia läksyjä ja miksi kannattaa antaa.
- Kolmanneksi, tukiopetus vaikuttaa oppimistuloksiin silloin kun se annetaan etukäteen, muttei juurikaan kun se annetaan jälkikäteen.
En tiedä teistä, mutta minä todelläkin pysähdyin miettimään omaa opetustani ja periaatteitani. Olen käyttänyt paljon erityisopettajaa tukiopettajana heikommille, olen antanut tukiopetusta jälkikäteen, annan läksyjä - epämääräisiä läksyjä ("lukekaa kappale"), kaipaan avustajaa avukseni ja haaveilen toisinaan tasoryhmistä. Nyt mietin olenko oikeastaan auttanut oppilaita joillain ratkaisuillani ollenkaan?
Todennäköisesti nämä minun listani eivät teitä vielä vakuuttaneet, eikä tarvitsekaan. Ehkä ne kuitenkin hieman edes pysättivät tai ainakin vähän häiritsivät, niin että mieli teki sanoa vastaan. Edes vähän? Lukaiskaapa kirja. Ei se tietysti kaikkia vakuuta siltikään. Eikä ehkä tarvitsekaan. Mutta jos vähän pysähtyisi miettimään. Eiväthän kaikki nuo tutkimukset aivan täysin väärässäkään voi olla?