keskiviikko 21. elokuuta 2013

"Parhaat keinot toimivaan opetukseen"?

Luin kesällä Timo Saloviidan (2013) Luokka haltuun! Parhaat keinot toimivaan opetukseen -kirjan ja täytyy sanoa, että minuun teki vaikutuksen kirjan alkuosa, jossa Saloviita referoi tutkimustuloksien kautta hyvän koulun, opettajan ja opetuksen piirteitä käyden läpi meta-analyysien tuloksia (meta-analyysi = verrataan ja kootaan yhteen lukuisten samanlaisten tutkimuksien tuloksia, jotta saadaan kattavampia ja pätevämpiä tuloksia, meta-analyysien avulla tutkittujen oppilaiden lukumäärät nousevat heti satoihin, tuhansiin ja jopa kymmeniin tuhansiin).

Heti alkuun Saloviita varoittaa luottamasta liikaa maalaisjärjellä tai mutu-tuntumalla saatuihin vastauksiin oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Ja se varoitus todellakin tulee tarpeeseen, kun kirjaa alkaa lukea. Näette kohta kun listaan joitain kirjassa esiteltyjä tutkimustuloksia. Pitäkää siis tuolista kiinni, kun luette näitä ja varatkaa kirja sitten kirjastosta ja lukekaa tarkemmin. Näitä ei ole helppo niellä, kun on tässä systeemissä itse opiskellut ja opettanut.

Aloitetaan siis. Koulutason järjestelyistä oppimistuloksiin vaikuttavat eniten:

  • Luokkakoko ei vaikuta merkittävästi oppimiseen. 
  • Pysyvä opetusryhmä vaikuttaa positiivisesti oppimiseen (muuttaminen ja luokallejääminen negatiivisesti).
  • Tasoryhmittely ei vaikuta oppimiseen. Paitsi jos ryhmillä on erilliset opetussuunitelmat. Silloin lahjakkaat oppivat entistä paremmin ja heikot entistä huonommin. 
  • Osittainen erityisopetus (yleisopetuksen oppilas käy osan tunneista erityisopettajan luona opiskelemassa) ei vaikuta oppimiseen, muuten kuin että oppilas jää enemmän jälkeen.
  • Erityisluokat eivät vaikuta oppimiseen tai heikentävät sitä. Jopa siis siinä määrin, että erään tutkimuksen johtopäätösten mukaan "erityisluokkasijoitus on riskitekijä, joka lisää marginalisaatiota ja eristymistä" nimenomaan myöhemmässä elämässä. Integraatio sitä vastoin edistää oppimista ja elämässä selviytymistä.
  • Avustaja luokassa ei edistä oppimista.

Lyhyesti sanottuna: integraatio edistää erityisoppilaan oppimista eikä integraatiolla ole todettuja vaikutuksia muihin oppilaisiin (tutkimuksessa kohteena 28 000 hollantilaista oppilasta). 

Pistää miettimään, eikö vain? 
Tekee mieli väittää vastaan, eikö vain? 
En sano juuta enkä jaata. Ei minulla oikein olisikaan tarjota kuin omat käsitykset tutkimustuloksia vastaan. Mutta laittaa todellakin ajattelemaan!  


Mennään silti eteenpäin! Mitkä ovatkaan opettajan tärkeimmät piirteet oppimistulosten kannalta? 
  • Muodollisesti pätevä? Ei.
  • Hyvät pedagogiset sisältötiedot? Ei. 
  • Työkokemus? Kyllä.
  • Korkeat odotukset oppimisen suhteen? Kyllä.
  • Hyvä suhde oppilaisiin? Kyllä.
Tämän pitäisi olla hyvä uutinen kaikille sijaisille, vanhemmille ja tietysti meille opettajillekin (jos vaan pääsemme irti omasta ylemmyydentunteestamme ja pystymme myöntämään, että ehkä jossain määrin tätäkin ammattia pystyisi hoitamaan "kuka tahansa"): jos olet kannustava ja välittävä aikuinen ja uskot lapsen oppimismahdollisuuksiin, tulokset on hyviä :)

Entäpä opetus sitten, mitä opettajan tulisi tehdä ja mitä ei, jotta opetus on toimivaa? Lukekaa yksityiskohdat oikeanlaisesta kyselemisestä, ennakkojäsentäjistä ja virheiden korjaamisesta (=korjaa virheet aina) kirjasta itse, mutta kolme ajatuspalaa teille tarjoilen: 
  • Ensinnäkin yllätys yllätys: suora opetus (niin niin, se perinteinen opetus) on tehokasta, kun se toteutetaan oikein (kertaa, aseta tavoite, opeta osissa ja selitä selkeästi, paljon harjoittelua, varmista ymmärrys, anna palautetta ja korjaa virheet, ohjaa itsenäiseen työhön ja valvo sitä). 
  • Ja toiseksi: läksyjen merkitys on melkein olematon. Hyvät ja vanhemmat oppilaat hyötyvät niistä eniten, nuoret ja heikommat eivät juuri. Tähänkin vaikutti opettajan oma panos läksyjen suhteen: millaisia läksyjä, millaisia ohjeita, millainen kontrolli. Pistää miettimään millaisia läksyjä ja miksi kannattaa antaa.
  • Kolmanneksi, tukiopetus vaikuttaa oppimistuloksiin silloin kun se annetaan etukäteen, muttei juurikaan kun se annetaan jälkikäteen. 
En tiedä teistä, mutta minä todelläkin pysähdyin miettimään omaa opetustani ja periaatteitani. Olen käyttänyt paljon erityisopettajaa tukiopettajana heikommille, olen antanut tukiopetusta jälkikäteen, annan läksyjä - epämääräisiä läksyjä ("lukekaa kappale"), kaipaan avustajaa avukseni ja haaveilen toisinaan tasoryhmistä. Nyt mietin olenko oikeastaan auttanut oppilaita joillain ratkaisuillani ollenkaan?

Todennäköisesti nämä minun listani eivät teitä vielä vakuuttaneet, eikä tarvitsekaan. Ehkä ne kuitenkin hieman edes pysättivät tai ainakin vähän häiritsivät, niin että mieli teki sanoa vastaan. Edes vähän? Lukaiskaapa kirja. Ei se tietysti kaikkia vakuuta siltikään. Eikä ehkä tarvitsekaan. Mutta jos vähän pysähtyisi miettimään. Eiväthän kaikki nuo tutkimukset aivan täysin väärässäkään voi olla? 

perjantai 16. elokuuta 2013

Vinkkejä uudelle opettajalle

Tiedän. En ole kovin vanha opettaja itsekään. Varsinkaan kun melkein puolet virkaurastani olen ollut äitiyslomilla. Mutta silti aion yrittää antaa jotain yleisvinkkejä uudelle opettajalle.

1) Ole oma itsesi. Luokan edessä ei kannata yrittää vetää mitään roolia ihan vaan siksi, ettei siitä tule mitään pitemmän päälle. Ensinnäkin oppilaat näkevät esittämisen läpi ja reagoivat siihen varmasti. Toiseksi roolin vetäminen on rankkaa, kun kaiken muun muistamisen lisäksi pitää muistaa vielä pysyä roolissa ja kolmanneksi, et kuitenkaan jaksa ja oma persoonasi pilkistää esiin lopulta. Älä siis yritä esittää tosi coolia ja nuorekasta, jos et sellainen ole. Älä esitä jäykkää ja asiallista, jos sinulla oikeasti vilkkuu pilke silmäkulmassa. Ole aito, sitä oppilaat kaikkein eniten arvostavat.

2) Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta heti toiseksi neuvoisin, että ei saa pelätä olla opettaja. Eli vaikkei oman persoonan suhteen kannata alkaa vetämään rooleja, on jokaisen opettajan kuitenkin oltava opettaja ja omaksuttava se rooli. Luokassa opettaja päättää ja vaatii, että häntä totellaan. Jos ei vaadi, ei häntä totella ja oppilaat testaavat tämän kyllä.

3) Älä unohda huumoria. Ihminen, joka nauraa, ei ole uhkaava. Ihminen, joka uskaltaa nauraa omille virheilleen, on helposti lähestyttävä. Kaikille oppilaiden temppuiluille ei tarvitse hermostua, joskus voi nauraa, kunhan et ole ilkeä. Mutta onhan se nyt vaan huvittavaa, jos löydät ysiluokkalaisen ison pojan piileksimästä naulakon alta, ettei tarvitse mennä ulos! (Muista silti olla opettaja ja vaatia että sinua totellaan, vaikka sinulla onkin huumorintaju!)

4) Osallistu, mene mukaan. Vaikka olisitkin töissä määräaikaisena, mene mukaan koulun toimintaan ja osallistu. Käy tyky-reissuilla, tutustu työkavereihisi, osallistu juhlien järjestämiseen ja sano mielipiteesi koulun käytänteitä koskevissa keskusteluissa. Koskaan et tiedä mistä työpaikkasi saat ja kenen kanssa jatkossa tulet työskentelemään tai keneltä saatetaan kysäistä, kun sinua johonkin virkaan harkitaan. Osallistumalla opit myös itse paljon.

5) Ja taas heti vastakkainen neuvo. Päätä rajasi ja pidä niistä kiinni. Sinun ei tarvitse ottaa kymmentä ylituntia vain koska olet nuori ja määräaikainen. Sinun ei tarvitse olla järjestämässä kaikkia tapahtumia ja istua jokaisessa toimikunnassa, vain koska vanhemmat eivät viitsi tai jaksa. Pidä huoli omasta jaksamisestasi_ päätä mihin osallistut ja minkä jätät muille.

6) Löysää vähän. Auskuna jokainen tuntisuunnitelma viilattiin minuutilleen. Auskuna piti osoittaa innovatiivisuutta ja hyödyntää kaikenlaisia erilaisia ja uudenlaisia työtapoja aina ja koko ajan. Saat jatkaa samaa linjaa, jos se sinusta hyvältä ja toimivalta tuntuu ja sinulla tosiaan on siihen kaikkeen aikaan. Tai voit löysätä vähäsen. Sinulla on vuosia ja vuosikymmeniä toteuttaa visioitasi ja testata työtapoja, mutta muista että myös "hyvä perustunti", jolloin opettaja opettaa asian koko luokalle, harjoituttaa ensin yhdessä ja ohjaa asteittain itsenäiseen harjoitteluun ja sitten valvoo itsenäistä harjoittelua, on tutkitusti tehokas. (Ks. Timo Saloviita, Luokka Haltuun! 2013) Olen myös sitä mieltä, että jokaisen on syytä joskus kokeilla kerran mitä tapahtuu, jos meneekin luokkaan ilman mitään suunnitelmaa. Kasvattaa itseluottamusta, kun huomaa, että siitä selvittiin ja vaikkei siitä ehkä ihan tehokkainta ja tuloksekkainta tuntia tullut, pääsitte eteenpäin ja selvisit ihan hyvin.

7) Kysy ja puhu. Kun et tiedä jotakin: kysy. Kun joku asia askarruttaa: kysy. Kun joku asia ei suju: puhu. Kun joku juttu painaa mieltä: puhu. Älä jää ongelmien kanssa yksin! Kaikki neuvovat mielellään (hei! opettajiahan tässä ollaan!) eivätkä pidä uutta opettajaa tyhmänä, koska hän kysyy jotakin. Ja jos joskus rohkaiset mielesi opehuoneessa ja päätät puuskahtaa, että "hitsi, kun mulla ei jostain syystä suju yhtään ton 7B:n kanssa tunnit!" niin ihan varmasti saat joko vertaistukea: "joo, ne on kyllä levoton ryhmä!" tai apua "no siellä ne pari aina yrittää haastaa, mut mulla auttaa kun...". Ja sitä samaa puhumistahan tämä blogikin on, tarvetta käsitellä oman ammatin ihmeitä.

8) Anna itsellesi aikaa. Ja armoa. Kukaan ei ole opettajanakaan täydellinen, joten armahda sen tavoittelusta itsesi. Kukaan ei myöskään ole valmis opettaja heti työuransa alussa. Kasvu alkoi auskuvuonna, mutta ei ole vielä lähellekään päättynyt. Tutustu itseesi hiljalleen ja anna itsellesi aikaa kasvaa uuteen rooliisi.

9) Älä unohda elämää työn ulkopuolella. Suunnittelu vie aikaa. Tehtävien valmistaminen vie aikaa. Tehtävien tarkistaminen se vasta aikaa viekin. Koteihinkin on oltava säännöllisesti yhteydessä. Ja töissäkin pitäisi käydä jossain välissä. Älä anna työn nielaista sinua, vaan varaa aikaa rentoutumiselle ja omalle elämälle. Varsinkin jos sinulla on jo perhe. Päätä vaikka, etten vie töitä kotiin (ja yritä pitää siitä kiinni). Tai päätä, että illalla kahdeksan jälkeen et tee enää töitä. Tai tee töitä illalla ainoastaan kahdeksasta yhdeksään (siitä kun lapset nukkuu, siihen kun oma aika alkaa).

10) Luota itseesi. Sinusta on tähän! Ihan varmasti on. Jos muutkin ovat opettajina pärjänneet (ja mieti miten erilaiset ihmiset!), niin miksi ihmeessä et sinä!

maanantai 12. elokuuta 2013

Koulut alkaa, syksy saapuu?

Niin se lämmin kesä on taas ottamassa askeleen kohti syksyä, kun koulut alkavat ympäri Suomen ja tiedotusvälineissä kinastellaan siitä, pitäisikö kesälomia siirtää myöhemmäksi ja pitäisikö koulupäiviä pidentää tai siirtää myöhemmäksi, liikenteessä liikkujia varoitetaan pienistä koululaisista sekä pohditaan lasten ja nuorten jaksamista. Mielenkiintoista oli lukea myöskin kotikouluista, sillä omankin koulun alueella on yksi oppilas, joka opiskelee kotona. Joissain kunnissa tosin koulun alkua varjostavat opettajien lomautukset. 

Minun kesäni meni jälleen kerran hurahtamalla. Lasten kanssa päivät on aika samanlaisia, oli sitten kesä tai talvi - aina herätään aikaisin, aina mennään nukkumaan aikaisin, aina taistellaan päiväunista siinä välissä ja kun ei nukuta, syödään. Jossain välissä ollaan ulkona. Pienten kanssa ei kovin kummallista kesäloma-ohjelmaakaan kannata järjestää, kun loppujen lopuksi leikkipuistossa on ihan yhtä kivaa kuin huvipuistossa, kotona nukutaan paremmin kuin reissussa ja lyhytkin matka on aika uuvuttava pienille. Ja mikä on uuvuttava pienille, on suorastaan superuuvuttava vanhemmille. 

Vaikka lasten kanssa tietysti on ihan normaaliakin väsyä, olen kaiken lisäksi taistellut vähän isommankin uupumuksen kanssa jo keväällä ja edelleen kesällä. Monet pienemmät ja isommat seikat oman yksityiselämän puolella vaan ynnäytyvät yhteen ja vievät voimia ja intoa oman elämän pyörittämisestä. (Siinä kohtaa kun on lapsia, omakotitalo, talolainat ja remontit ei elämää enää "eletä" vaan "pyöritetään" tai siltä minusta on tuntunut.) Siihen sitten joku pieni vastoinkäyminen ja alkaakin olla vaikea toipua, kun arki ja lapset pitävät huolen siitä, että omaan rauhaan ei pääsekään noin vain vetäytymään ja toipumaan. 

Jossain kohtaa kesää harkitsin jo, että olisin soittanut rehtorille ja sanonut, että tulen jo elokuussa takaisin töihin - ihan vaan että saisin etäisyyttä kotiin. Mutta en sentään soittanut. Isona vaarana olisi ehkä ollut uupua entistä enemmän. Nyt on kuitenkin vielä aikaa yrittää asetella asioita uomiinsa ennen joulua ja sovittua töihin paluuta. Jota siis todellakin odotan. Ja pelkään. Saman aikaisesti. 

Kaikesta huolimatta jaksan edelleen innostua siis työasioista. Olen lueskellut jotain ammattikirjallisuuttakin taas kesän kunniaksi ja nyt aloin haaveilla erityispedagogiikan opinnoista avoimessa yliopistossa. Järki onneksi vielä sanoo, etteivät rahkeet riitä juuri nyt. Mutta saahan sitä haaveilla, vai mitä? 

Mukavaa elokuuta ja loppu kesää ja innostusta töihin tai opiskeluihin kaikille!