Välituntiliikuntaa

Ennen kun jäin äitiyslomalle, alettiin koulussamme suunnitella "lähiliikuntapaikkaa". Koulun alueelle suunniteltiin siis telineitä, pelikenttiä ja rakennelmia, jotka kannustaisivat yläkoululaisia liikkumaan välitunneilla. Siihen asti kun välituntiliikunnaksi voi ainoastaan laskea sen, kun oppilas työntyi ulko-ovien edessä olevan paksun oppilasmassan läpi ulos ja sisään mennessään.

Myönnän suoraan: olin todella skeptinen!

Toki minusta oli hienoa, että koululle tällainen määräraha oli myönnetty ja että rakentaminen aloitettaisiin nopeasti, mutta minä olin VARMA siitä, että rakennettiin sinne mitä tahansa, ei liikunta välitunneilla lisäänny kuin ehkä vähän ja ehkä vain ihan aluksi. Parissa kuukaudessa pelikentät olisivat taas tyhjiä ja muut rakennelmat vaan hajotettaisiin.

Nyt olen todella iloinen siitä, että olin väärässä!

Koulumme pihalle rakennettiin pieni rautaverkolla aidattu jalkapallo-tms.-kenttä, aika korkea hämähäkkikiipeilyteline ja pari kuntoilulaitetta, jotka toimivat kehon omalla vastuksella. Rakennelmat valmistuivat syksyllä ja ne otettiin heti käyttöön. Liikunnanopettajat pyörittivät luokka vastaan luokka välituntiliigaa jalkapallossa ja pallon sai ihan mille välitunnille tahansa käyttöön.

Nyt usean kuukauden jälkeen, reilun kymmenen asteen pakkasessakin, pelikenttä on joka välitunnilla täysi oppilaita (osa pelaa, osa vaan törmäilee seassa, mutta huom! Ne liikkuu!!!). Kiipeilytelineen alimmilla tasoilla keikkuu melkein aina joku. Viime viikolla cross trainerissä seisoi kaksi seiskaluokkalaista tyttöä, kumpikin oman "polkimensa" päällä ja pomppi ylös alas koko välitunnin. Toki iso osa edelleen vaan seisoskelee paikallaan, mutta nyt ne, joilla energiaa on purettavana, pääsevät sitä purkamaan ja vahingossa myös liikkumaan.

Samalla minusta välitunnit on rauhoittuneet huomattavasti. Etenkin seiskojen pojat olivat ennen jatkuvasti vähän nujakoimassa keskenään - purkamassa energiaa. Nyt energisimmät tapaukset kurittavat palloa enemmän kuin kaveria. Palloaitauksessa on tosin vähän sellaista törmäilyä ja riehumista, mutta aidatusta alueesta on helppo poistua, jos siellä ei viihdy. Aitauksen ulkopuolella oleskelu on paljon rauhallisempaa.

Olen siis todella tyytyväinen ja ylpeä siitä, että saimme tuon liikunta-alueen ja siitä miten upeasti oppilaat ovat sen ottaneet vastaan! Toivon todella että sama meno jatkuu kesään asti!

Mielekkäiden lisätehtävien ongelma

Melkein kaikissa luokissa on niitä oppilaita, jotka saavat tehtävät valmiiksi murto-osassa siitä ajasta, mitä toisilla menee edes tehtävän ymmärtämiseen: olet juuri antanut tehtävät, kierrät luokassa auttamassa, pysähdyt selittämään tehtävänantoa yhdelle, joka ei oikein siltikään tajua mitä pitää tehdä, kierrät lisää ja huomaat, että Teemu ja Aino on jo melkein valmiita. Nyt jo! ajattelet. Kurkistat hieman mitä he ovat saaneet aikaan ja toivot, että voisit osoittaa edes pari kohtaa, että "Katsos tuo tuosta uudestaan!" vaikka sekin on vaan pikku hippusia, sillä molemmat huomaavat virheensä heti ja korjaavat ne kymmenessä sekunnissa. Ja sieltä se tulee:
                                           "Ope! Mitä sitte kun on valmis?" 
Olet kyllä varannut jotain lisätehtäviä nopeille, mutta joskus jo niitä antaessasi tiedät, että ne loppuvat ihan kohta taas kesken. Tuskastuttaa. Mitä ihmettä minä keksin, kun ne kohta taas on valmiit??

Tämän ei luulisi olevan niin vaikeaa! Varaa vaan lisätehtäviä niin paljon, etteivät ne lopu kesken. Heh heh. Mutta mitä ne tehtävät sitten ovat ja mistä niitä saa?

Kaikkia kirjan tehtäviä ei tehdä "yhdessä", joten aina jää jotain yli. Mutta ei silti aina. Tai niitä ei ole tarpeeksi.

Kaikkia kirjan kappaleita ei käsitellä, joten niiden tehtäviä voi teettä nopeilla. Mutta aina ei silti ole sopivia kappaleita etukäteen tiedossa tai nekin loppuvat kesken.

Aina voi kirjoituttaa vihkoon omia lauseita tai tekstejä. Mutta pidemmän päälle se ei ole kovin motivoivaa tai palkitsevaa nopeille.

Luokkaan voi varata lisätehtäviä monisteina. Minulla on ollut sanaristikkoja. Ne kävivät hyvin kaupaksi jonkun aikaa, kunnes nopeat kyllästyivät tekemään ristikoita.

Luokassa voi olla sarjakuvia, lehtiä ja kirjoja, joita nopeat voivat lueskella. Mutta jos niitä ei ole valmiiksi, niin mistä niitä oikein saa, kun tuntuu ettei rahaa niiden hankintaan koskaan ole? Minulla on ollut hieman laittomasti kopioituja kirjojen kappaleita (Harry Potteria, Hunger Gamesiä, Twilightia), mutta niihin tarttuu harva - liian pitkää, vaikeaa ja kirjasta riippuen liian noloa. Sarjakuvat ehkä kelpaisivat parhaiten, jos niitä olisi. Ja jos ne saisi kestämään. Ja pysymään tallessa.

Entä sitten...? Mitä muuta voisi olla? Haluaisin kannustaa hyviä huomaamaan miten hyviä he ovat. Haluaisin auttaa heitä oppimaan vielä lisää. Haluaisin antaa heille kiinnostavaa ja motivoivaa, haastavaa tekemistä. En haluaisi, että kukaan muistelee tuntejani: "Olin aina parissa minuutissa valmis ja tylsistyin uoliaaksi kun ei ollut mitään tekemistä!"

Miksi tämä tehtävävalikoima tuntuu minusta riittämättömältä? Miksen keksi mitään uutta? Auttakaa!

Uudenvuodenlupaus: Lupaan puhua enemmän englantia luokassa

Minä olen sitä mieltä, että luokassa tulisi puhua mahdollisimman paljon englantia, jotta oppilaiden korvat tottuisivat kuulemaan sitä ja jotta he oppisivat mahdollisimman paljon. Jokainen suomeksi sanottu "ottakaa työkirjat esiin" tai "sivu on 83" on menetetty mahdollisuus toistaa näitä korvamadon kaltaisesti päähän tallentuvia koulumaailman fraaseja, menetetty mahdollisuus opettaa vahingossa edes jotain.

Periaatteessa minusta suomea tarvitsee puhua ainoastaan suomentaessa (yllätys!) ja kielioppia opettaessa (ymmärrys voi olla muutenkin heikkoa, joten säännöt on hyvä käydä minusta läpi myös suomeksi, mutta mikään ei estä selittämästä kaikkea kahdella kielellä - jos on aikaa ja energiaa).

Mutta sitten. Monet tehtävät vaativat suomen käyttöä, koska niissä käännetään tai niissä on vihjeet suomeksi ja tehtäviä tarkistaessa pitää pitää huoli että oppilaatkin ymmärtävät missä mennään.

Ja toisaalta. Joidenkin tehtävien tai ryhmätöiden ohjeistukset voivat olla sen verran moninaiset, että vähintäänkin ne on selitettävä kahdella kielellä.

Niin, ja sitten. Ääntämistä opettaessa, kun selittää vaikkapa kielen paikkaa jonkun äänteen kohdalla, on hyvä välillä varmistaa suomen avulla, että kaikki varmasti tajusivat.

Ja tosiaan. Sama tilanne on milloin minkäkin jutun kohdalla, riippuen ryhmästä. Joskus vaan näkee naamoista, että selitys ei mene millään englanniksi läpi ja on vaan turvauduttava suomeen.

Sitten joskus. Jos tahtoo, että luokassa viriää edes jonkinlainen keskustelu (opettajan monologin sijaan) on vain parempi antaa periksi ja vaihtaa suomeen.

Ja pakko se on tunnustaa. Välillä sitä innostuu tarinoimaan jostakin jutusta ja siitä pääsee vaan nopeammin ja helpommin, jos sen tekee suomeksi. Tai ei vaan jaksa hakata päätä seinään ja menee siitä, missä aita on matalin. Tai oma kieli on niin solmussa, että suomeksikin on vaikea saada kunnollista lausetta ulos - saati sitten englanniksi!

Ja sitten.... Sekä..... Ai niin..... Toisinaan myös..... Ja niin edelleen.....

Hups! Välillä tunnilla englanniksi on sanonut Good morning! Bye! ja ne pakolliset fraasit sivuista ja tehtävien numeroista.

Nyt tänä vuonna lupaan tsempata! Tänä vuonna sitkeästi selitän englanniksi ja toistan toisin sanoin, jos ei näytä että tajuavat ja ennen kuin turvaudun suomeen, turvaudun näyttämiseen, kirjoittamiseen ja vaikka viittomakieleen. Onhan se nyt p**hana jos opettajakin luovuttaa heti kun ei tule ymmärretyksi! Mitä sekin niille kirkasotsaisille lapsukaisille opettaa!?! Yritän luottaa siihen, että samoin kuin karkkilakossa, alku on aina vaikein ennen kuin keho - tai siis oppilaat - tottuvat muutokseen. Kun niille on sen sata kertaa toistanut ne samat ohjeet englanniksi, niin jos eivät tajua, on vika muualla kuin kielessä.

Lupaan puhua enemmän enlgantia luokassa!

Koe alkaa, ottakaa kirjat esiin!

Innostuin tuon Pisa-jutun kommentteja lukiessani ja niihin vastatessani tosissani kokeesta, joka tehtäisiin kirjan kanssa. Aloitin nimittäin kirjoittamaan syitä miksi kokeen ei oikeastaan tarvitsisi olla kovinkaan erilainen niihin kokeisiin verrattuna mitä aikaisemmin on pitänyt muutamaa tehtävätyyppiä lukuunottamatta.

Kaivelin koneeni kätköistä vanhan ysiluokan kokeen ja aloin tutkia koetta miettien mitä pitäisi tehdä toisin, jos kokeessa saisi pitää kirjaa mukana. Lähtökohtana kuitenkin on se, että oppilaan ei tarvitsisi kirjasta tarkistaa koko ajan kaikkea, koska aika ei siihen riitä. Esimerkiksi luetunymmärtämiseen menee helposti päivä, jos jokainen sana on etsittävä sanastosta ja silti ymmärrys jää heikoksi. Kirja toimisi siis tukena, ei kokeen keskipisteenä.

Tätä olisi hyvä painottaa myös kokeeseen valmistautuessa: ei voi jättää lukematta, koska kirja ei pelasta, jos ei itse mitään osaa. Sama juttu kokeen alussa. Oppilaita pitäisi muistuttaa, että he voisivat tehdä ensin ne kohdat, jotka osaavat tehdä ilmankin kirjaa ja vasta sitten palata niihin kohtiin, joissa kirjaa on käytettävä: etsimiseen menee muuten liikaa aikaa. Siksi ehkä tarvittaisiin pari koetta tällä tyylillä, että oppilaat tottuvat siihen. Tosin, tiedän sen jo nyt, heikoimmilla kokeessa menisi paljon aikaa kirjan pläräämiseen, kun taas paremmat tarkastavat muutaman sanan oikeinkirjoituksen ja pärjäävät entistä paremmin.


Tehtävä 1. Kuuntelutehtävä.     

• Muutettavaa: Ei muutoksia. Kuunnellessa ei ehdi kirjaa selata sillä se vain häiritsee kuuntelua tai jos jokin yksittäinen sana jää vaivaamaan, sen voi tarkistaa kirjasta ja se ei haittaa, vaan itse asiassa vastaa aika hyvin normaalia kielenkäyttötilannetta, jossa kuunnellaan yksipuolisesti jotakin ennalta nauhoitettua materiaalia. 
• Arvioinnissa huomioitavaa: ei oikeastaan mitään erityistä yllämainituista syistä.

Tehtävä 2: Sanastotehtävä. Yhdistä sana ja suomennos.

• Muutettavaa: Ainoa tehtävätyyppi ristikoiden kanssa, jotka oikeastaan menettävät merkityksensä kokonaan ja pitäisi jättää pois, koska tehtävä testaisi ainoastaan sitä kuinka nopea on selaamaan sanastoja. Sanastotehtävistä kuitenkin aukkotehtävä voisi toimia, jos suomenkieliset vihjesanat jättäisi pois. 
• Arvioidessa huomioitavaa: Aukkotehtävässä painopiste siirtyisi sanastosta rakenteiden ja asiayhteyksien ymmärtämiseen, tulkitsemiseen ja täydentämiseen: oppilas on täydentänyt lauseen tällä sanalla - sopiiko sana lauseeseen ja testiin? Oikeinkirjoituksessa ja taivuttamisessa voisi olla erityisen tarkka, koska oppilaalla on mahdollisuus tarkistaa oikeinkirjoitus ja koska painopiste olisi juuri lauseyhteyden ymmärtämisessä ja täydentämisessä.

Tehtävä 3: Sanastopainotteisia käännöslauseita.

• Muutettavaa: Käännöslauseissa ei ole mitään vikaa, tosin painopiste siirtyy sanastosta lauseen kokonaisuuden hallintaan. Varsinkin suomi - englanti -suunta toimisi varmasti, mutta miksei englanti - suomikin, jos lauseet on mietitty niin, että ne sisältävät ehkä sanontoja tai sellaisia kielioppirakenteita, jotka eivät pelkästään sanastoa selaamalla selviä.
• Arvioidessa huomioitavaa: Painopiste yksittäisten sanojen hallinnasta taas rakenteisiin, sanojen välisiin yhteyksiin ja kokonaisuuteen. Siitä että saa vain yksittäisiä sanoja paperille ei voisi ainakaan yhtä paljon palkita kuin perinteisessä kokeessa, mutta varsinkin jos HOJKSatut oppilaat tekevät samaa koetta, myös sanastosta voisi palkita, jos oppilas näin saa edes osan viestistä välitettyä. Tällöin painopiste arvioinnissa olisi viestinnässä: välittyykö viesti, tuleeko ymmärretyksi. (Käännöslause: "Minä olen Tarzan ja sinä olet ilmeisesti Jane" = Me Tarzan, you Jane! - Oppilas ei hallitse lauserakennetta, mutta on saanut viestinsä perille ja tullut ymmärretyksi. Tästä pitää minusta ehdottomasti palkita, sillä minusta yksi tärkeimmistä kielenopetuksen tavoitteista on kannustaa viestimään myös, ETENKIN, silloin, kun ei osaa täydellisesti.)

Tehtävät 4, 5 ja 6: Erilaisia kielioppitehtäviä

• Muutettavaa: Riippuu tehtävästä. Omistani kaikki olisivat kelvanneet sellaisenaan (4: Merkitse passiivilauseet. 5: Täydennä passiivilauseet vihjeen mukaan, 6: Muuta aktiivilauseet passiiviin. Käytä agenttia). Jokainen opettaja, joka on ikinä seurannut oppilaiden työskentelyä ja tehtävien tekoa tunnilla tai tarkistanut kotitehtäviä, tietää, että kaikki eivät osaa soveltaa sääntöä, vaikka heillä olisi kirja nenän edessä. Kielioppitehtävistä ehkä ainoastaan "täydennä taulukko verbien puutuvilla muodoilla" tai liian helpot suomennokset eivät kävisi.  
• Arvioidessa huomioitavaa: Painopiste nimenomaan sääntöjen soveltamisessa ja ymmärtämisessä. Esimerkiksi jos kyse olisi vaikkapa kestoperfektistä, jossa aina keikkuu mukana been ja oppilas kirjoittaisi pelkästään sen jokaiseen kohtaan, en ehkä pisteitä antaisi. Itse asiassa kirjan käyttö kokeessa kertoisi opettajalle paljon paremmin johtuuko oppilaan tyhjä viiva siitä, ettei osaa sanastoa vai siitä ettei hallitse rakennetta. 

Tehtävä 7: Rakennepainotteisia käännöslauseita

• Kuten tehtävässä 3

Tehtävä 8: Luetun ymmärtäminen

• Muutettavaa: Kysymysten on oltava laajempaa ymmärrystä mittaavia, jopa hieman tekstin tulkintaa vaativia. Itse asiassa siis paljon mielekkäämpiä, kuin monesti kirjan kokeissa olevat "luetunymmärrystehtävät", joissa luetaan pitkä teksti ja sitten kysytään mitä Jack söi aamupalaksi. Jos et muista sanaa roll ei tule pisteitä. Mitä luetun ymmärrystä se oikein on?? Tekstin voisi ehkä valita niin, että se sisältäisi sanoja, joita ei kirjan sanastossa ole. Tällöin voisi testata myös oppilaan kykyä päätellä sanoja tekstiyhteydestä ja kykyä ymmärtää näin tekstikokonaisuuksia. Tulkintaa tai syvällisempää ymmärrystä vaativat kysymykset voisivat toimia "kympinkaatajina" eli tehtävinä, joissa todella erotellaan ne, jotka oikeasti ymmärtävät ja osaavat ja joissa riittäisi haastetta myös niille kaikkein parhaille. 
• Arvioidessa huomioitavaa: Oikeastaan jos tehtävän laatii huolella, niin arviointihan on aika suoraviivaista: onko oppilas ymmärtänyt oikein vai ei? 

Muut tehtävätyypit: 

• Lisäksi ainakin lyhyet koekirjoitelmat toimisivat ihan hyvin kirjan kanssa tehtyinä ja niillä saisi myös aikaan eroja parhaimpien välille. (Jos siis jotakuta pelottaa se, että hyvät vetävät vain puhtaita kymppejä, kun voivat tarkistaa ne viimeisetkin sanat kirjasta.)

Tosin, minusta sitten rinnalla voisi hyvin pitää pienempiä kokeita esimerkiksi verbien taivutusmuodoista ja erityisen tärkeästä sanastosta, joissa kirjaa ei ole saatavilla. Koska niin kuin edellisen tekstin kommenteissa alakoulun enkunope kirjoitti: osa asioista on vain opeteltava ulkoa ja ulkoa opetteluakin on opeteltava. Verbimuodot on tästä erinomainen esimerkki. 

Minä alan olla tästä kirjan käytöstä kokeessa niin innoissani, että taidan kokeilla heti tammikuussa tätä! Kaikilla ryhmillä on ollut kokeet syksyllä jo ennen joulukuuta, joten he ovat ehtineet käydä 1-2 kappaletta edellisen kokeen jälkeen. Kokeen laatiminen on kuitenkin nyt vähän haastavaa, koska en ole itse niitä kappaleita opettanut enkä tiedä mitä sijaiseni on niissä painottanut. Kirjan käyttö kokeessa tasottaisi tätä siirtymistä minun opetukseeni...

Ja seuraavaksi voinkin alkaa miettiä millaisen kokeen voisi tehdä nettiä hyväksi käyttäen! :D